Näillä

Tasavallan presidentti Tarja Halosen avajaispuhe Suomenruotsalaisten kansankäräjien täysistunnossa 21.4.2001 Maarianhaminassa

"Ruotsin kielen asema maassamme on vahva. Oikeus palveluihin lapsuudesta vanhuuteen on turvattu. Päivähoitoa, kouluja, mahdollisuuksia korkeampiin opintoihin, sairaanhoitoa ja vanhustenhuoltoa täytyy olla saatavilla ruotsiksi maassamme. Jotta tämä onnistuisi ja olisi osa pysyvää kehitystä tarvitaan luonnollisesti myös äidinkieleltään suomenkielisiä henkilöitä, jotka osaavat ruotsia.

Tulokset Suomenruotsalaisten kansankäräjien viime vuosina tekemistä tutkimuksista suomenruotsalaisiin kohdistuvista asenteista ovat olleet toiveita herättäviä. Suhtautuminen suomenruotsalaisiin ja heidän kulttuuriinsa on ylimalkaan myönteistä. Ehkä huolestuttavinta on, että välinpitämättömien osuus on suurin nuorimmissa ikäluokissa, vaikka enemmistö tässäkin ryhmässä pitää ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuria tärkeinä. On ilmeistä, että tarvitaan panostuksia ruotsin kielen vetovoiman lisäämiseksi nuoremmissa ikäluokissa. Suurempi panostus kielikylpyihin päiväkotitasolla voisi ehkä madaltaa kynnystä tässä suhteessa. Mitä aikaisemmin toinen kieli tehdään osaksi arkea, sitä luontevammaksi muodostuu käsitys tästä kielestä ja kulttuurista. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna ruotsi on usein avain lähempään yhteistyöhön Pohjoismaissa.

Olemme tuoneet ja meidän tulisi myös jatkossa yhä enenevästi tuoda esille toimiva kaksikielisyytemme eurooppalaisella tasolla. Kaksi kieltä ja kaksi kulttuuria voi elää rinnakkain hedelmällisessä vuorovaikutuksessa.

Vaikka ruotsin kieli ja suomenruotsalaiset ovat tänä päivänä osa monen suomalaisen arkea, he eivät ole täysin osallisia tästä arjesta. Näyttäisi siltä, että kieliryhmien välillä olisi vaikeasti ylitettävä kynnys.

Professori Erik Allardtin analyysit eri tutkimuksista, esimerkiksi "Stadin ruotsi" -tutkimuksesta, antavat selvän kuvan suomenkielisten myönteisestä suhtautumisesta suomenruotsalaisiin. Tunnetun valtakunnallisen sanomalehden sanoja vapaasti mukaillen - antakaa meille mahdollisuus rakastua suomenruotsalaiseen. Tai suoremmin - antakaa meille suomea äidinkielenämme puhuville mahdollisuus käyttää ruotsia. Itselläni on kokemusta siitä, että suomenruotsalaiset eivät "anna" minun puhua ruotsia. Esimerkkejä on myös lähipiirissäni - jossa ollaan liian taipuvaisia vaihtaa suomeen. On suomenruotsalaisten tehtävä hyödyntää tämä potentiaali ja esimerkiksi jokapäiväisessä kanssakäymisessään suomenkielisten kanssa puhua äidinkieltään. Pitäkää puolenne - asia on pitkälti itsestänne kiinni!

Suomenruotsalaisilla kansankäräjillä on tärkeä tehtävä täytettävänään siltojen rakentamisessa suomalaisten ja suomenruotsalaisten välillä. Tässä työssä on itse asiassa kyse suvaitsevaisuuden lisäämisestä. Kansankäräjien suunnittelema kampanja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi kansanryhmien välillä ja sitä myötä myös yhteiskunnassa ylipäätään saa täyden tukeni.

Näillä sanoilla toivotan täysistunnolle menestystä ja julistan Suomenruotsalaisten kansankäräjien täysistunnon avatuksi."

http://www.tpk.fi/suomi/
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

sanoilla toivotan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu