Kuopuksemme; 4 vuotta, varsinainen ilopilleri ja kaikkien hurmaajapoika herää aina silloin tällöin yöllisiin itku- ja huutokohtauksiin. Tyhjät silmät tuijottavat jotakin meille aikuisille näkymätöntä. Tänään aiheena oli "minä haluan" Joskus "vies se pois" tai ihan mitä vaan.
Huuto ei lopu ennen kuin lapsi "herää". Joskus siihen tarvitaan jopa ravistelua. Sylissä pitäminen ei tunnu auttavan nimeksikään.
Tänään on taas ollut aika vilkas päivä ja ilta. Ympäristön muutokset näyttävät tekevän saman.
Vaimoni on kuulemma lapsena tehnyt samoin. Hän oli kuulemma tuijottanut pimeää ikkunaa tai pelännyt peittoa.
Nyt iskästä tuntuu pahalta, kun lapsi on tuskaisena omassa maailmassaan eikä sille itse voi oikein tehdä mitään.
Kokemuksia, neuvoja?
Huuto ei lopu ennen kuin lapsi "herää". Joskus siihen tarvitaan jopa ravistelua. Sylissä pitäminen ei tunnu auttavan nimeksikään.
Tänään on taas ollut aika vilkas päivä ja ilta. Ympäristön muutokset näyttävät tekevän saman.
Vaimoni on kuulemma lapsena tehnyt samoin. Hän oli kuulemma tuijottanut pimeää ikkunaa tai pelännyt peittoa.
Nyt iskästä tuntuu pahalta, kun lapsi on tuskaisena omassa maailmassaan eikä sille itse voi oikein tehdä mitään.
Kokemuksia, neuvoja?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suosittelisin ottamaan yhteyttä neuvolaan ja keskustelemaan asiasta ammatti ihmisten kanssa siellä. Minusta ainakin kuulostaa siltä että lapsella on selvä pelko jostain asiasta ja ahdistaa. Onko lapsi ollut hoidossa isovanhemilla taikka jollain muulla tutulla yötä kylässä,, onko siellä sattunut vastaavaa,, vai tuleeko reaktiot jälkeenpäin jos on ollut normaalista arjesta poikkeavia muutoksia.. Itselläni kävi niin kun aloitin vuorotyöt niin 5v poika aloitti yökastelun jota ei ollut tapahtunut sitten vaippaiän.. kun olin aamussa ja yöt kotona niin asiat rauhoittui ja sänky pysyi kuivana.. mutta taas kun poika oli yöt hoidossa niin sama juttu alkoi uudestaan... no nyt onneksi on jo päivätyötä niin asiatkin on suht mallilaan.. mutta vieläkin jos jotain suuria muutoksia on tapahtunut niin kastelua voi tulla... asia ei nyt ole sama.. mutta fyysistä ja henkistä reaktiota kuitenkin muutoksiin.
Toivottavasti saatte asiat järjestykseen ja lapselle apua ja rauhalliset yöt. Kaikkea hyvää koko perheelle.
Hei,
2,5-vuotias poikamme on saanut samanlaisia kohtauksia vauvaiästä asti. Varsinkin silloin, jos elämässä on ollut muutosta, tai päivä on ollut rankka. Vauvana mm. isovanhempien luona toisella paikkakunnalla vieraillessamme kohtaus tuli varmasti. Lääkärissä emme ole varsinaisesti vaivan takia käyneet, mutta olen itse etsinyt tietoa, ja löytänyt juttuja (esim. vauva & leikki-ikä 1/2001) n.s. yöllisistä kauhukohtauksista. Ohjeeksi on annettu, että pitäisi antaa lapsen itkeä rauhassa, mutta olla saatavilla. Se on kyllä kauhean vaikeaa, meillä ainakin vaistomaisesti alamme mieheni kanssa rauhoitusyritykset, jotka eivät tuota tulosta, vaan saavat lapsen potkimaan ja raivoamaan entistä enemmän. Syliin poika ei anna missään nimessä ottaa. Huuto on kovaa ja selkäpiitä karmivaa, ja näky todellakin hurja. Tulee todella neuvoton olo, kun rauhoittelu ei auta, ja vihaiseksikin tulemme usein, kun kerrostalossa varmasti kaikki muutkin kuulevat huudon. Sitten kun lapsi rauhoittuu, hän ei tunnu muistavan mitään kohtauksesta. Syytä kauhukohtauksiin en ole mistään löytänyt. Ovat kuulemma kuitenkin yleisempiä pojilla kuin tytöillä, ja saattaisivat johtua esim. keskushermostosta (meillä poika oli koliikkivauva - koliikin syyksi tarjottu jossain samaa!)
Jaksamista teille ongelman kanssa! Toivottavasti vaiva menee molemmilla ajastaan ohi.
Hei!
Lapsella tulee olla säännölliset ja hyvissä ajoin aloitetut iltarutiinit ettei tarvitse mennä kiireellä nukkumaan. Rauhallista leikkiä illalla, kirjojen lukemista ja piirtelyä yms eikä tv:n katselua ollenkaan Pikku Kakkosen jälkeen (sieltä ei tule enää lastenohjelmaa ton ikäiselle). Tämmöiset temput on meillä ainakin auttaneet lapsen rauhalliseen uneen.
Näitä samanlaisia kohtauksia oli meilläkin. Kun emme asiaa ymmärtäneet kävimme pojan kanssa neurologin luona ja hän selvitti meille asian. Kyseessä on unihäiriö, johon ei ilmeisesti mitään helppoa selitystä ole. Mistään vakavasta ei ole kyse.
Kohtauksen sattuessa pitää välttää nopeita liikkeitä, kovia ääniä yms. koska lapsi näkee maailman silloin täysin erilaisena kuin se on ja kaikki äänet kuullostavat voimakkaammilta kuin ovatkaan.
Meilläkin oltiin aluksi aivan ihmeissään moisesta, mutta kun asia saatiin selväksi oli parempi olo kaikilla. Meillä poika taisi olla eskarilainen kun neurologin luona käytiin. Poika ei osannut selittää pahaa oloaan aluksi pienempänä mitenkään, mutta iän karttuessa hän sai sen verran kerrotuksi, että "näkee mörköjä ja kuulee kovia ääniä".
Hän pyysi usein minua olemaan liikkumatta, välillä halasi lujaa ja hetken päästä työnsi pois. Ravistelu ei ainakaan auta, vaikka juuri sillä hetkellä tuntuukin ainoalta vaihtoehdolta. Me opettelimme herättämään häntä varovasti valoja lisäämällä ja puhumalla hänelle hiljaa. Usein kävimme yöpissalla, jonka jälkeen otimme pojan viereemme omaan sänkyyn johon hän melko nopeasti rauhoittui.
Äitini sai kuulla näistä vasta kun olimme käyneet neurologin luona ja hän sanoi heti, että olisitte kysyneet mummulta. Oma veljeni oli kuulemma samanlainen. Siis ei huolta, kiusallinen asia jää varmasti pikkuhiljaa pois. Niin ainakin meillä.
Nyt yli kymmenvuotias on edelleen kuten teilläkin, ilopilleri hurmaajapoika, joka välillä ilostuttaa perhettään juttelemalla mukavia öisin ja joskus tulee unissaan sänkymme jalkopäähän tai tekee jotain muuta hauskaa, ei onneksi sen kummempaa. Kaikki siis normaalia!
Samat tuntuvat olevan keinot kuin meilläkin. Valot päälle ja rauhoittelua. Aamisin pikkuinen löytyy usein meidän vierestämme.
Kiitos viestistäsi.
jos lapsi muuten on terve ja nukkuu huudon jälkeen uudellee, menee todennäköisesti ohi ajan myötä.