Tähänkö

Tämä teksti on lainattu agressiivisten tielläliikkujien etujärjestön kotisivuilta. Miettikääpä ihan oikeasti sitä, että missä oikein mennään.

"Jostain syystä suurimpina rikollisina Suomessa tunnutaan pitävän moottoriajoneuvolla tiellä liikkuvia. Poliisin näkyvästä toiminnasta pääpaino on nopeudenvalvonnassa. Suurin vääryys toteutuu, kun tarkastellaan esim. seksuaalirikollisten tuomioita. Lehdistä voimme jatkuvasti todeta, että pedofiilit saavat ehdollisia tuomioita ja parhaassakin tapauksessa vain parin vuoden tuomion, josta ensikertalaisena saattaa vielä puolet tippua pois. Ylinopeussakko on rangaistuksena siitä erikoinen, että sen ylärajaa ei ole määrätty. Esimerkiksi taposta, murhasta ja pahoinpitelystä voit saada tietyn maksimirangaistuksen, mutta liikenteessä törttöilystä voi hieman varakkaammalle henkilölle napsahtaa suuremmat sakot maksettavaksi, kuin mitä olisi korvaukset jos hän varomattomuuttaan aiheuttaisi toisen henkilön näön menetyksen. Lisäksi liikennerikkomus on ainoa rikos Suomessa josta voidaan tuomita kahteen kertaan.

Vertaa: Jos otat luvatta käyttöön kymmenen autoa yön aikana, niin oikeudessa tuomiota "kohtuullistetaan" ja nuo rikkeet nähdään yhtenä rikoksena, josta saat yhden tuomion – ei kymmenenä erillisenä rikoksena. Mutta jos ajat saman yön aikana kolme kertaa ylinopeutta, tulee jokainen varmasti maksettavaksi ja kolmannen saadessasi huomaat, että sen saamisen yhteydessä sinua rangaistaan myös aikaisemmista rikkeistä toiseen kertaan, viemällä ajo-oikeutesi (joka aiheuttaa mahdollisesti sitten ansion menetyksen / hankaloittaa elämää yleensä / haittaa tulevaisuudessa työn hakua).

Vertaa: Suomessa on kirjoitettu sadantuhannen euron sakkoja ylinopeudesta – mutta toisen naaman viiltelystä saat todennäköisesti muutaman sadan euron ja maksimissaan parin tuhannen korvausvaatimukset sakot yhteensä..

Lisäksi on täysin järjen vastaista, että selkeästi ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista voi Suomessa päästä "kuin koira veräjästä". Mitä järkeä on siinä, että hirveimpiin sadistisimpiin rikoksiin syyllistyneet pedofiilit ja raiskaajat saavat naurettavia tuomioita ja pääsevät jatkamaan "harrastuksiaan" heti oikeudenkäynnin jälkeen tai odoteltuaan muutaman kuukauden. Olettaako joku, että useita lapsia hyväksikäyttänyt parantuu saamansa seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion aikana ? Mikäli ko. henkilöllä on jo rikosrekisterissä merkintöjä – ei ehdollista tuomiota voida pitää tuomiona ollenkaan. Syytetty pääsee vapaalle jalalle ja se siitä..

Vaikka rehellinen kiduttaminen olisi useassa tapauksessa vähintään kohtuullista ei sen hyöty olisi kovinkaan suuri, ellei uhri/omaiset pääsisi toteuttamaan tätä kostotoimenpidettä. Siksi ainoaksi ratkaisuksi jää lakaista nämä yhteiskunnan ulkopuolelle asettautuneet imbesillit kuolemantuomioilla pois rikosten tieltä. Turhaan kulutamme verorahoja siihen, että pidämme vankiloissa ihmismassaa, joka on jo kaikella logiikalla tuomittu toivottomiksi tapauksiksi."

Että näin.
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja lakien avulla valtaa käyttävät ovat demokratian tosi rumia kukkasia, näin kauniisti sanottuna. Miettikää, mikä olisi rehellisesti oikea tekstiasu!

T. Matti

Äänestä

Tätä länsimaista oikeusmenettelyä on maassamme peräänkuulutettu, jossa terve järki/harkinta oikeusistuimelta kohtuullistaa rikkeen sen tekoon.
Tämä on tosin mm. jenkkilässä hieman hämärtynyt vaikka ns. oikeusvaltio onkin, jossa ääritapauksessa myymälävaras saa 25-vuotta ja vaimonsa tappanut näyttelijä/urheilija vapautetaan syytteistä.
Jos ei mennä ääritapauksiin virkakoneistomme on yksisilmäinen monilta osin, tuo mainittu sakkomenettely on kun entisestä Neuvostoliitosta. Uskoisin Suomessa löytyvän tahtoa myös lainvalmistelijoilta harmonisoida lakeja vastaamaan muiden EU-valtioiden lakeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tultu kirjoitti:

Tämä teksti on lainattu agressiivisten tielläliikkujien etujärjestön kotisivuilta. Miettikääpä ihan oikeasti sitä, että missä oikein mennään.

"Jostain syystä suurimpina rikollisina Suomessa tunnutaan pitävän moottoriajoneuvolla tiellä liikkuvia. Poliisin näkyvästä toiminnasta pääpaino on nopeudenvalvonnassa. Suurin vääryys toteutuu, kun tarkastellaan esim. seksuaalirikollisten tuomioita. Lehdistä voimme jatkuvasti todeta, että pedofiilit saavat ehdollisia tuomioita ja parhaassakin tapauksessa vain parin vuoden tuomion, josta ensikertalaisena saattaa vielä puolet tippua pois. Ylinopeussakko on rangaistuksena siitä erikoinen, että sen ylärajaa ei ole määrätty. Esimerkiksi taposta, murhasta ja pahoinpitelystä voit saada tietyn maksimirangaistuksen, mutta liikenteessä törttöilystä voi hieman varakkaammalle henkilölle napsahtaa suuremmat sakot maksettavaksi, kuin mitä olisi korvaukset jos hän varomattomuuttaan aiheuttaisi toisen henkilön näön menetyksen. Lisäksi liikennerikkomus on ainoa rikos Suomessa josta voidaan tuomita kahteen kertaan.

Vertaa: Jos otat luvatta käyttöön kymmenen autoa yön aikana, niin oikeudessa tuomiota "kohtuullistetaan" ja nuo rikkeet nähdään yhtenä rikoksena, josta saat yhden tuomion – ei kymmenenä erillisenä rikoksena. Mutta jos ajat saman yön aikana kolme kertaa ylinopeutta, tulee jokainen varmasti maksettavaksi ja kolmannen saadessasi huomaat, että sen saamisen yhteydessä sinua rangaistaan myös aikaisemmista rikkeistä toiseen kertaan, viemällä ajo-oikeutesi (joka aiheuttaa mahdollisesti sitten ansion menetyksen / hankaloittaa elämää yleensä / haittaa tulevaisuudessa työn hakua).

Vertaa: Suomessa on kirjoitettu sadantuhannen euron sakkoja ylinopeudesta – mutta toisen naaman viiltelystä saat todennäköisesti muutaman sadan euron ja maksimissaan parin tuhannen korvausvaatimukset sakot yhteensä..

Lisäksi on täysin järjen vastaista, että selkeästi ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista voi Suomessa päästä "kuin koira veräjästä". Mitä järkeä on siinä, että hirveimpiin sadistisimpiin rikoksiin syyllistyneet pedofiilit ja raiskaajat saavat naurettavia tuomioita ja pääsevät jatkamaan "harrastuksiaan" heti oikeudenkäynnin jälkeen tai odoteltuaan muutaman kuukauden. Olettaako joku, että useita lapsia hyväksikäyttänyt parantuu saamansa seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion aikana ? Mikäli ko. henkilöllä on jo rikosrekisterissä merkintöjä – ei ehdollista tuomiota voida pitää tuomiona ollenkaan. Syytetty pääsee vapaalle jalalle ja se siitä..

Vaikka rehellinen kiduttaminen olisi useassa tapauksessa vähintään kohtuullista ei sen hyöty olisi kovinkaan suuri, ellei uhri/omaiset pääsisi toteuttamaan tätä kostotoimenpidettä. Siksi ainoaksi ratkaisuksi jää lakaista nämä yhteiskunnan ulkopuolelle asettautuneet imbesillit kuolemantuomioilla pois rikosten tieltä. Turhaan kulutamme verorahoja siihen, että pidämme vankiloissa ihmismassaa, joka on jo kaikella logiikalla tuomittu toivottomiksi tapauksiksi."

Että näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu