Onko täällä muita joilla on arpia masennuksen seurauksena ja nyt ne arvet ovat alkaneet masentamaan aivan kamalasti?
Itse olen 23 vanha poika, ja vaikka olenkin ymmärtänyt että viiltely ei ole niin yleistä pojilla kuin tytöillä niin sellaista typeryyttä olen aikoinani mennyt harjoittamaan. Koska olen jo pitkään käynyt psykologilla jutustelemassa niin en ikinä viillellyt käsivarsiini koska ne olisi ollut helppo nähdä. Viiltelin alueelle minne kukaan ei ikinä voinut katsoa ellei olisi pitänyt heittää bokseritkin pois.... viiltelin nivusen ympärille reisiihin.
En siis ikinä vahingoittanut alapäätäni, mutta minulla on nyt isot arvet juuri alapääni ympärillä koska kuvittelin olevani niin helvetin fiksu kun sinne menin niitä viiltoja tekemään.... Nyt nämä arvet masentavat joka päivä, joka tunti. Usein kun aamulla herään niin heti ensimmäiseksi ajattelen arpiani. Peittelen niitä vaikka ei olisi pelkoa että kukaan näkisi, nukun alkkareissa ja ikinä arpeni eivät näy ellen ole alasti. Asun yksin, mutta silti jos herään ja huomaan että peitto on pois nivusalueelta niin vedän peiton siihen päälle ja pistän vielä käteni arpi alueitteni päälle... Niin ja minulla on myös arpia sisäreisissä, ei niin paljon mutta tarpeeksi.
Kun katson elokuvaa niin en pysty keskittymään kun harmittelen vain arpiani, nostan välillä housujani ja vilkaisen niitä ja sitten masentaa entistä enemmän.... Pitelen kokoajan kämmeniäni arpialueen päällä ihan kuin yrittäisin peitellä niitä ja toivoa että ne jotenkin paranisi.
Ja kaikista masentavin ajatus on se että kun ajattelen tyttöjä... En ole ikinä seurustellut saati harrastanut seksiä ja se johtuu ihan vain näistä arvista. Ne syövät kaiken itsetunnon ja kun ajattelen että jossakin välissä kun seurustelee tulee se aika kun pitäisi seksiä harrastaa...en minä kehtaa näyttää arpiani. Ne ovat juuri alapääni alueella, juuri siellä minne tytön huomio keskittyisi. Jos jotakin suuseksiä harrastaisi niin voin kuvitella kuinka tyttö ottaessa suihin sulkisi mielummin silmänsä kuin katsoisi kamalia arpiani, arvet oikein seisoisivat suoraan silmien edessä.... olen oksettava.
En ikinä kehtaa harrastaa seksiä, olen miettinyt että ainoastaan voisi sitäkin kokeilla jos saan pitää bokserit päällä. Boksereissa kun on se aukko mistä saa sen peniksen esiin, silloin arpeni eivät näkyisi ollenkaan. Huoh, kuitenkin...
Joka vitun päivä mietin näitä arpia, olo on kokoajan kuin kaikki tietäisi niistä ja nöyristelen kaikille kun on niin huono itsetunto. Järjellä ajatellen ei kukaan näistä arvista tietenkään mitään tiedä, mutta ajatus siitä että joskus pitäisi ne näyttää sille tärkeimmälle jonka kanssa elämänsä haluaisi viettää... Toivon löytäväni tytön joka on myös harrastanut itsensä vahingoittamista, vain sellainen tyttö voisi sietää ja ymmärtää minua miltä minusta tuntuu.
Voi hemmetti minua...
Itse olen 23 vanha poika, ja vaikka olenkin ymmärtänyt että viiltely ei ole niin yleistä pojilla kuin tytöillä niin sellaista typeryyttä olen aikoinani mennyt harjoittamaan. Koska olen jo pitkään käynyt psykologilla jutustelemassa niin en ikinä viillellyt käsivarsiini koska ne olisi ollut helppo nähdä. Viiltelin alueelle minne kukaan ei ikinä voinut katsoa ellei olisi pitänyt heittää bokseritkin pois.... viiltelin nivusen ympärille reisiihin.
En siis ikinä vahingoittanut alapäätäni, mutta minulla on nyt isot arvet juuri alapääni ympärillä koska kuvittelin olevani niin helvetin fiksu kun sinne menin niitä viiltoja tekemään.... Nyt nämä arvet masentavat joka päivä, joka tunti. Usein kun aamulla herään niin heti ensimmäiseksi ajattelen arpiani. Peittelen niitä vaikka ei olisi pelkoa että kukaan näkisi, nukun alkkareissa ja ikinä arpeni eivät näy ellen ole alasti. Asun yksin, mutta silti jos herään ja huomaan että peitto on pois nivusalueelta niin vedän peiton siihen päälle ja pistän vielä käteni arpi alueitteni päälle... Niin ja minulla on myös arpia sisäreisissä, ei niin paljon mutta tarpeeksi.
Kun katson elokuvaa niin en pysty keskittymään kun harmittelen vain arpiani, nostan välillä housujani ja vilkaisen niitä ja sitten masentaa entistä enemmän.... Pitelen kokoajan kämmeniäni arpialueen päällä ihan kuin yrittäisin peitellä niitä ja toivoa että ne jotenkin paranisi.
Ja kaikista masentavin ajatus on se että kun ajattelen tyttöjä... En ole ikinä seurustellut saati harrastanut seksiä ja se johtuu ihan vain näistä arvista. Ne syövät kaiken itsetunnon ja kun ajattelen että jossakin välissä kun seurustelee tulee se aika kun pitäisi seksiä harrastaa...en minä kehtaa näyttää arpiani. Ne ovat juuri alapääni alueella, juuri siellä minne tytön huomio keskittyisi. Jos jotakin suuseksiä harrastaisi niin voin kuvitella kuinka tyttö ottaessa suihin sulkisi mielummin silmänsä kuin katsoisi kamalia arpiani, arvet oikein seisoisivat suoraan silmien edessä.... olen oksettava.
En ikinä kehtaa harrastaa seksiä, olen miettinyt että ainoastaan voisi sitäkin kokeilla jos saan pitää bokserit päällä. Boksereissa kun on se aukko mistä saa sen peniksen esiin, silloin arpeni eivät näkyisi ollenkaan. Huoh, kuitenkin...
Joka vitun päivä mietin näitä arpia, olo on kokoajan kuin kaikki tietäisi niistä ja nöyristelen kaikille kun on niin huono itsetunto. Järjellä ajatellen ei kukaan näistä arvista tietenkään mitään tiedä, mutta ajatus siitä että joskus pitäisi ne näyttää sille tärkeimmälle jonka kanssa elämänsä haluaisi viettää... Toivon löytäväni tytön joka on myös harrastanut itsensä vahingoittamista, vain sellainen tyttö voisi sietää ja ymmärtää minua miltä minusta tuntuu.
Voi hemmetti minua...
Vastaukset 22
Vanhimmat
nyt muutamaan arpeen kaadu. Tottakai ne sinua vaivaavat, mutta ei niistä nyt kannata itsetuntoaan menettää. Tämäkin on kovin yleistä ( valitettavasti) ja varsinkin tyttöjen/nuorten naisten keskuudessa, viiltely nimittäin. Elä elämääsi aivan normaaliin tapaan, päivä kerrallaan. Kyllä se tyttöystäväkin löytyy, aivan varmasti. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, ja luulenpa, että suurin osa osaa suhtautua asioihin, esim. tällaisiin "joskus tehtyihin viiltelyihinkin" aivan asiallisesti. Otappas nyt itseäsi niskasta kiinni, ja jos nämä kuitenkin kauheasti vaivaavat, miksi et voi kertoa psykologillesi tästä viiltelyasiasta. Ei siinä ole mitään hävettävää, suotta "kidutat" itseäsi ajattelemalla asiaa kaiken aikaa. Kannattaa muuten voidella näitä arpia jollain hyvällä perusvoiteella.
Voin sanoa, että se elämä VOI kaatua "muutamaan arpeen" ja siinä kestää aikansa (monia vuosia ehkä) ennen kuin oppii elämään niiden kanssa. Voin myös sanoa kokemuksesta, ettei kaikki ihmiset ymmärrä, jos toinen kertoo, että viiltelee. Mutta uskon, että miehen on helpompi saada ymmärrystä tyttöystävältä, kuin tytön poikaystävältä, varsinkin, kun arvet rajoittavat rentoutumista seksin aikana. Ei vanhoihin arpiin mitkään voiteet auta, kun iho on rikki, niin se on rikki. Voiteet auttavat haavoja parantumaan, mutta sellasta ihmevoidetta ei ole, joka arvet poistaisi. Tässä asiassa ei auta "ottaa itseään niskasta kiinni", vaan yrittää oppia hyväksymään asia ja elämään sen kanssa.. joten psykologin apu olisi ketjun aloittelijalle kyllä tosi hyvä juttu. Itse käyn terapiassa ja saan siellä ihan tarpeeksi purkaa ongelmiani. Uskon, että ketjun aloittajalla on pitkä prosessi edessä, jonka aikana hänen pitää oppia hyväksymään arvet..mutta uskon 100%, että hän (ja minä) tullaan siinä onnistumaan. Se vaan vaatii aikansa ja oikeanlaisen, ymmärtäväisen elämänkumppanin löytämistä. Uskon, että vertaistuen saaminen on tärkätä tässä asiassa.
Eli mä oon 23-vuotias neito etelä suomesta. Olen aikoinani viillellyt käteni aivan kamalan näköiseksi. Siinä on viiltoja sikin sokin, tikinjälkiäkin toistakymmentä. Eli viiltoja on satoja... En ole koskaan osaanut hävetä sitä että olen viillellyt, kesälläkin käytin toppia aina kun ilmat olivat hyvät, katsokoon ihmiset jos tahtoo, ajattelin. Sitten pari viikkoa sitten olin taiteideyössä ja tapasin mukavantuntuisen miehen. Olisi kai tehty jotain, mutta se taisi tyssätä siihen kun kesken illanvieton heitin takkini pois. Poika/mies katsoi suoraan viilleltyä kättäni.. En osaanut silloin sanoa mitään, vaikkei jutustamme sitten mitään tullut. En edelleen tiedä johtuiko arvista vai mistä, pelästyikö hän. Tosin kerroin senkin että mulla on bulimia.. On tässä ongelmia. Mut, joo pointti oli taas se että mullakin on tunne ettei kukaan ymmärrä mua ja mun menneisyyttä, aina katsotaan sitä ulkokuorta. Mulla kanssa kova itseinho päällä, matala itseluottamus tms. Olisi kiva vaihtaa enemmänkin ajatuksia, kun kerrankin kuulen että joku miespuolinen on viillellyt.. Voimia elää asian kanssa, mutta älä vatvo liikaa yhtä ja samaa, vaan keskity elämään.
Olisi tosi kiva, jos meillä olisi joku oma chatti mihin voitaisiin kokoontua ja vaihtaa ajatuksia viiltelyyn liittyen.. se olisi arvokasta vertaistukea, kun yritetään oppia elämään arpien kanssa ja oppia selittämään ihmisille arpiin liittyvät jutut niin, ettei ne heti lähde karkuun..
Todellinen rakkaus hyväksyy toisen arvet, haavat, sairaudet, vammat ja kaiken. Jos ei rakasta, ei hyväksy. Olen tämän itse kokenut.
Ymmärrän, että asia (siis arpesi) on sinulle hirveän kamalan kammottava asia ja painajainen. Ihmiset tekevät eläessään paljon erilaisia tyhmyyksiä. Vanha sananlasku "Tehtyä ei saa tekemättömäksi", pitää paikkansa. Ja sinä et todellakaan enää voi aiemmille tekemisillesi mitään, et vaikka kuinka mietit asiaa päivin öin. Ajattele, hyvä että että et ole vahingoittanut itseäsi niin paljon että se vaikeuttaisi esim. liikkumistasi tai muita päivittäisiä toimia. Jos löydät tytöt johon rakastut ja joka rakastuu sinuun, arpesi eivät varmasti vaikuta asiaan sitä tai tätä. Arvet sielussasi tämän asian takia ovat ehkä suuremmat. Huom! Kun tapaat kivan tytön niin tutustelkaa rauhassa. Kun suhde on syventynyt kunnon keskusteluasteelle, voit ottaa arpesi puheeksi. Eihän tarkoitus olekaan että eka tapaamisen jälkeen hyppäät sänkyyn arpiasi arastellen. Jos tyttö sinusta tykkää niin arpiasi ei ole sen jälkeen olemassa, siis ne ovat kehossasi mutta eivät enää mielessäsi! Jaksele.
Arvet on ja pysyy, mutta ajan kuluessa ne vaalenee ja jopa häipyy lähes kokonaan. Minulla arvet ovat nilkassa, moni ei niistä tiedä, mutta poikaystävälleni kerroin kun oltiin jonkin verran seurusteltu. Ja hän suhtautui niihin kuten kaikkiin muihinkin arpiin.
Todennäköisesti itse en olisi hengissä selvinnyt, jos sitä masennusta, ahdistusta ja tuskaa en olisi itseeni purkanut. Joten tavallaan otan nuo arvet kuin minkä tahansa hengen pelastaneen leikkauksen arvet. Vaikka nuo toisinaan harmittavat ja toivoisin ettei niitä olisi, mutta niin paljon onnellisempi olen siitä että nilkkani ovat arpiset kuin että olisin kuollut.
Tuosta seksistä ei kannata kauheaa stressiä ottaa. Voit aina sanoa ettet halua saada suuseksiä, jolloin tuo ei ole ongelma. Kaikki ei siitä tykkää. Osa ihmisistä harrastaa seksiä vain pimeässä peiton alla lähetyssaarnaaja-asennossa. Toiset ihmiset taas elävät vuosikausia hyvissäkin suhteissa, ilman että harrastavat seksiä (onnistuu, jos tuo sopii kummallekin osapuolelle). Ja olen ihan varma siitä että se jonka kanssa elämäsi aijot viettää hyväksyy menneisyytesi, myös arpesi. Arvet ovat osa elämää, ne ovat jälkiä menneisyydestäsi ja aika jättää jälkensä kaikkiin.
Minua ei ainakaan tuollaiset arvet haittaisi, jos niitä poikaystävälläni olisi. Suurempi ongelma olisi tuo nöyristely. Minua, eikä varmasti kovin monia muitakaan naisia, kiinnosta miehet, joilla on "anteeksi kun olen olemassa, kaikki on minun syytäni koska olen niin paska"-asenne.
Sama ahdistuksen aihe. Minulla arvet vieläpä hieman näkyvämmällä paikalla kuin sinulla... en voi edes yöpaita päällä olla, tai käyttää hametta. Miksi mä olinkin niin idiootti että viiltelin! Uimaan en voi ikinä mennä, vaikka tosin en kehtaisi kyllä muutenkaan.
Kukaan ei arvistani tiedä, mutta vielä koittaa se päivä että joku ne vahingossa näkee.
En usko että kukaan mies voisi hyväksyä minua tällaisena arpisena... rumana... hulluna. En usko että kukaan, joka itse ei ole masennusta kokenut, voisi ymmärtää.
Saan pahoja ahdistuskohtauksia ajatellessani arpiani... vaikka miten yritän miettiä etten niille enää mitään voi, joten turha surra... mutta ei se auta. Ajattelen niitä koko ajan. Ahdistaa aivan tajuttoman paljon.
Eikä ole edes ketään kelle voisin ajatuksistani puhua.
Miksi sitä pitikin olla niin tyhmä!!?
Koitahan jaksella!
T: tyhmätyttö20
Itse haluaisin uida mutta en tietenkään uskalla mennä uimahalliin koska sitten kaikki näkisivät suihkujen puolella arpeni... uidessa tosin kukaan ei näkisi mitään jos käytän uimashortseja, tavalliset uikkarit päällä arvet näkyisivät.
Tietysti koska sitä on tullut viilleltyä niin se viittaa siihen että on ollut jokin syy siihen. Minun tapauksessa ei ole mistään kovin erikoisesta kyse, keskivaikea masennus ja ahdistus vain. Sen siitä saa kun miettii elämän ja maailman menoa... ja yksinäisyys on se suurin syy minun masennukseen.
Minäkin usein ajattelen että on turha itkeä kaatuneen maidon perään, en voi enään arvilleni mitään tehdä...ne on ja pysyy. Mutta ei se auta, silti loppujen lopuksi masentaa. En minä voi valehdella itselleni että arvet ei muka häiritsisi ja harmittaisi minua.
Itsekään en ole arvistani koskaan kenellekään mitään puhunut. Mitä lähipiirini tietää niin he vain ajattelevat että olen hieman masenteleva nuori mies.
Se on sinänsä outoa että minua häiritsee enemmän se että kukaan ei voi minua hyväksyä kuin se että en voi itse hyväksyä itseäni. Ajatus siitä että joskus voisin hyväksyä itseni tällaisena tuntuu mahdolliselta joskus tulevaisuudessa, mutta ajatus siitä että joku tyttö hyväksyisi...ei ikinä. Olisi niin mukava näyttää arpensa ja kuulla kuinka toinen vain sanoisi että "ei ne haittaa"... Ajatuskin siitä että joku toinen joskus koskisi arpi aluettani pelottaa.
Toivon itse todellakin löytäväni sellaisen elämänkumppanin joka on myös viillellyt. Tavallaan koen huonoa omatuntoa sanoessani että haluan tytön joka on tehnyt itselleen pahaa...mutta vain sellainen tyttö voisi minua ymmärtää. Jos sellaisen tytön löytäisin ja minä saisin päättää niin ottaisin sekä omat arpeni että tyttöni arvet omaan ruumiiseeni, jos saisin sen valinnan tehdä.
Taidan mennä tästä nukkumaan....alkoi harmittamaan tämä kirjoittaminen kun tässä ajattelen itseäni...
"mutta ajatus siitä että joku tyttö hyväksyisi...ei ikinä. Olisi niin mukava näyttää arpensa ja kuulla kuinka toinen vain sanoisi että "ei ne haittaa"..."
Se voi olla vielä mahdollista. Tiedän ettei sen sanominen sinua lohduta, etkä siihen usko (en usko itsekään omassa tapauksessani), mutta ainakin minä olen ihminen, jota tuollainen asia ei haittaisi lainkaan! ei minkään suhteen, ei seksin, ei yhtään minkään!!
Toivottavasti vielä joskus voit hyväksyä itsesi ja olla onnellinen. Voimia ja jaksamisia sinulle!
...kysyä että millainen fiilis on tänään?
En nyt yhtään tiedä, minkä kokoisia arpesi ovat, mutta ainahan voit käydä plastikkakirurgin vastaanotolla teettämässä arvion siitä, miten niitä voisi korjata (niin minä tein). Onko tämä vielä liian kaukainen ajatus sinulle? Viiltelysi on sairauden oire, eli voisit ihan rohkeasti sanoa lääkärille totuuden mistä ne ovat tulleet. Mua ei onneks jännittänyt yhtään mennä plastikkakirurgille, koska olen ehkä siinä "vaiheessa", että hyväksyn arvet tavallaan. Julkisella puolella mun mielestä ei ole plastikkakirurgeja, mutta voit varata ajan yksityiselle, esim. Mehiläiseen tai vastaavaan. Arviointikäynti maksaa noin 70 e. Itse toimenpidehän maksaisi sitten kylläkin satoja euroja, mutta ehkä siihen kannattaa satsata.. Mä ainkain sain kelan vähennystä tuosta ekasta käynnistä joku 10 euroa, kun esitin kelakortin.
On vain niin pelottavaa ja hankalaa etsiä tyttö joka ei sitten loppupeleissä välittäisi mitä olen itselleni tehnyt. Harmittaa ajatella jos tässä löytäisi kivan tytön ja sitä sitten miettii että miten sen nyt sanoisi että on arpia, kannattaako sanoa myöhään vai aikaisin suhteessa....ja mitä lopulta käy kun hän näkee ne.
Ja se myös mietityttää kun minulla ne jäljet ovat sellaisessa paikassa että ne tulevat juuri silloin näkyviin kun tunnelman pitäisi olla seksuaalinen ja romanttinen. Kun joutuu paljastamaan itsensä toiselle ensikertaa, siinä on jo tarpeeksi jännitystä, saati sitten että vielä pitää hävetä arpia ja katsoa mitä lopulta tyttö niihin sanoo. Olisi mukava olla lähekkäin alasti ilman että tarvitsee hävetä yhtään mitään... on se sitten vartalo tai arvet.
Kiitos kysymästä, aika samoissa tunnelmissa päivä mennyt. Eli arvet mielessä ja mitä niiden takia vielä joudun kestämään.
Ajattelin tästä kohta jo painua nukkumaan, kello tulee jo 2:00. Mutta kun niin monet asiat mietityttää ja musiikkia on niin kiva kuunnella myöhään yöhön.
Toivon että sinulla oli hyvä päivä ja tulee olemaan myös tänään.
Olen kyllä plastiikkakirurgiaa miettinyt, asun itse Kotkassa ja täältä löytyy pari paikkaa joissa voisi näitä arpia käydä näyttämässä. Tavallaan pelkään kuulla että lääkäri toteaisi että näitä ei voi korjata, ehkä siksi en ole vielä mennyt. Mutta kyllä se pitäisi varmaan mennä ja kuulla miten asia loppujen lopuksi on.
Tuli tässä mieleen...tavallaan nämä arvet ovat opettaneet minulle jotakin... En ole lainkaan niin arvosteleva ja tuomitseva toisten ihmisten ulkonäöistä. On heillä sitten paljon aknea, ylipainoa tai mitä vain niin minua ei sellainen häiritse lainkaan. Koska minullakin on omat ongelmani, arvet...Ihan inhottaa kuulla kun joku haukkuu toista läskiksi ja vaikka miksi... juuri tuollaisesta käytöksestä arpeni ovat minut ulos opettaneet. Joten minun pitäisi olla kiitollinen.
Niin, vaikeahan tuollaista asiaa itsestään on toiselle ihmiselle kertoa.. jotain noin henkilökohtaista... Entä jos toinen ei ymmärräkään, entä jos toinen säikähtääkin jne.
Mutta minä ehkä tekisin niin, että jos tapaisin jonkun, niin kertoisin aluksi masennuksestani (sitten jossain vaiheessa), ja katsoisin miten siihen suhtautuu. Siitä voisi ehkä jotain päätellä. Jos toinen ymmärtää masennusta, eikä se säikäytä, niin sitten saattaisi ehkä ymmärtää myös arpeni.
Mutta hemmetin ahdistava ajatus olisi jollekin vieraalle asia paljastaa.
Mutta niinkuin sinäkin sanoit, jos joku ei hyväksy sitä tosiasiaa että arvet on ja pysyy, sitten se ihminen ei ole "se oikea".
Ei tosissaan toisesta välittävä ihminen jätä toista jonkun niin mitättömän asian takia kuin ulkonäkö.
"Olisi mukava olla lähekkäin alasti ilman että tarvitsee hävetä yhtään mitään... on se sitten vartalo tai arvet."
Sanos muuta! Valitettavaa on, että itsetunto on niin nollissa ettei tule onnistumaan... vihaan vartaloani sekä arpiani... liikaa hävettävää.
Moi,
Olen 25 v, nainen ja mulla on saman tyyppinen ongelma. Olen viillellyt paljon arpia yläreisiin, vatsaan ja käsivarteen. Olen ajoittain tosi masenutnut ja ahdistuntu sen takia, kun en tule pystymään koskaan seurustelemaan, koska en voi ottaa vaatteita pois, muuta kuin pilkkopimeässä. Kävin plastikkakirurgin vastaanotolla, mutta hän sanoi, että arpia on niin laajoilla alueilla, että niitä ei kyllä pysty korjaamaan (tai voi kokeilla, mutta maksaa mielettömästi). Mun ei auta muuta kuin löytää sellainen mies, joka ymmärtää, eikä heti jätä (kuten yksi jo teki). Viiltelyhän on sairauden (ahdistuneisuuden) oire.. mietin tosi usein, että mitenkä esitän asian seuraavalla poikaystävälleni.. uskon, että sillä on valtava merkitys, mitenkä itse asian esittää toiselle ihmiselle. Pitää valita oikeat sanat, niin että hänen on helppo ymmärtää, eikä lähde karkuun..
Jos sinulla on punottavia arpia, niin ne saa helposti peitettyä Joe Blasco nimisellä meikkivoiteella. Itse käytän sitä.. mutta eihän se sellasia valkosia arpia hävitä.. Tota meikkivoidetta ihan siis se plastikkakirurgi ehdotti. Maksaa noin 30 e ja saa esim. Sokokselta tai Stockalta. Tosi hyvä tuota, saan käsivarresta punasetjäljet peitettyä.
Kiitos tuosta meikkivoide vinkistä, pistin sen ylös muistiin. Pitää käydä katsomassa ensikerralla kun käyn ostoksilla. Minulla on sekä punaisia että valkoisia arpia.
Itse olen myös ajatellut juuri tuota että jos seksiä tulen ikinä harrastamaan niin haluan mieluiten että on hämärää tai pimeää. Olen huomannut että vaikka olisikin päivä mutta kaikki verhot on kiinni niin arvet eivät näytä lainkaan niin pahoilta silloin. Luonnonvalo on kaikkein kamalin, näkyy oikein kuinka uurteiset arvet ovat...oikeastaa, kaikki valo on loppujen lopulta pahasta.
Ja se tunne kun kosken arpi aluettani... tuntuu ällöttävältä kun se ei ole tasainen vaan selvästi sellaisia kohoumia ja syventeitä....
Jos minä en voi arpiani sietää niin miten kukaan tyttökään? Tässä on pitkä matka itsensä hyväksemiseksi.
Hassua, kun mä taas tavallaan rakastan mun arpia.. ne on NIIN osa mua. Tää on niin mun elämää ja arvet kuuluu siihen. Tai mulla on vähän sellanen viha-rakkaus -suhde arpiin..
Kantsii sit kattoo siitä meikistä, että ottaa oikean sävysen. Itse kysyin myyjältä apua, sanoin vaan, että mahassa on arpi, jonka haluan piiloon. Se tietty ajatteli, että joku leikkausarpi, eikä kyselly siitä sen enempää. En siis näyttänyt arpea sille.. Näytin vaan käsivartta (oikeata jossa ei ole jälkiä) josta katottiin mun ihon väri ja ostin kaikkein vaaleimman.
Tiedän mitä tarkoitat, itsekin joskus jopa tunnen hilpeyttä kun katson arpiani ja ajattelen että ne ovat osa minua hyvällä mielellä.
Välillä aattelen että sitten joskus jos alan seurustelemaan ja tulee aika harrastaa seksiä ja tyttö näkee arvet ja jättää sen takia, niin tiedän että hän ei ollut se oikea minulle. Jos ei edes arpia kestä kumppanissaan niin mitäköhän ongelmia olisi tullut sitten kun aika olisi kulunut ja olisi tullut isompia haasteista vastaan?
täällä. vasen käsi täynnä arpia, oikeassakin vähäsen plus nilkoissa jonkin verran. hurjan "nuoruuteni" jälkiä. olen 19v mies tai poika tai poikamies miten vaan. juuri ne tärkeimmät ikävuodet 13-16 meni eri perhekodeissa eri puolilla suomea, ja nuortenpsykiatrisella osastolla. pelkästään viiltelystä se ei johtunut vaan oli vaikka mitä muutakin hölmöilyä. no joo... kavereita ei ehtinyt tulla mistään. viiteen vuoteen en ole viillellyt, ja sen viisi vuotta olen myös näitä per***een haavoja hävennyt. biitsillä en ole käynyt 2004 kesän jälkeen ym ym. ainoastaan parin vähän vanhemman velipojan kans kehtaa käydä edes saunassa. ne kun on aina tiennyt tästä eikä välitä siitä asiasta oikeasti mitään. vittu antaisin vaikka koko omaisuuteni että pääsisin vetään 5-6 vuoden takaista itseäni turpiin. takoisin vaikka kirveellä perkele järkeä siihen päähän jos ei muuten mene...
Itsekään en ole enään vuosiin viillellyt, mutta arpia harmitellut senkin edestä. Arvista tullut todella iso kynnys, niitä vain harmittelee loputtomiin vaikka kuinka yrittää ajatella että ei voi mitään.
Antaisin itselleni aikamoisen selkäsaunan jos pääsisin ajassa taaksepäin, hävettää/raivostuttaa ihan ajatella millainen olin kun menin tätä typeryyttä harrastamaan. Ehkä viiltely helpotti silloin aikoinaan, mutta nyt saa arpien puolesta masennella jatkuvasti.