Mulla oli kevaalla helmi-huhtikuun aikana 4 perakkaista keuhkotulehdusta ja niihin 4 antibioottikuuria seka viimeisen kanssa steroidikuuri, joka vihdoin taltutti taudin. Silloin myos koskis todella kovaa vasempaan kylkeen, kuin puukkoa olisi tyonnetty keuhkoihin, eika voinut hengittaa syvaan. Yskiminen tuntui kuin raastinrautaa olisi heilutettu keuhkoissa! Tehtiin keuhkorontgen jossa oli vahan tulehdusta vas. keuhkon pohjalla mutta ei muuta.
Nyt minulla oli noin kk verran koko ajan pahenevaa yskaa joka alkoi olla niin rohisevaa etta laakari maarasi taas antibootit, kuulema taas tulehdus siella jossain keuhkoissa.
Oireina ei ole muuta kuin puuskittainen yska silloin talloin, ja silloin pitaa yskia kovaa etta saa henkea, kun lima sisaanhengittaessa tuntuu tukkivan hengitystiet.
Olen odottanut aikaa spirometriaan, mutten ole vielakaan saanut aikaa sinne, testaisivat kehkojen kapasiteetin. Antoivat myos astmapiipun kevaalla keuhkoteita avaamaan, muttei se tuo huomattavaa helpotusta.
Sita nyt siis ihmettelen etta miksi minulle nyt naita infektioita oikein tulee, kun en ikina ole yli 30 vuoteni aikana sairastanut yhtakaan henkitystieinfektiota, enka syonyt antibioottia sellaiseen.
Suvussani ei ole minkaanlaisia allergioita mista olisin tietoinen, eika astmaa, ja olen aina ollut elainten kanssa tekemisissa, terve muutenkin. Otimme kylla kanin reilu vuosi sitten mutta ei asu normaalisti sisatiloissa. En tupakoi.
Antakaa neuvoja, pliis!!!
Nyt minulla oli noin kk verran koko ajan pahenevaa yskaa joka alkoi olla niin rohisevaa etta laakari maarasi taas antibootit, kuulema taas tulehdus siella jossain keuhkoissa.
Oireina ei ole muuta kuin puuskittainen yska silloin talloin, ja silloin pitaa yskia kovaa etta saa henkea, kun lima sisaanhengittaessa tuntuu tukkivan hengitystiet.
Olen odottanut aikaa spirometriaan, mutten ole vielakaan saanut aikaa sinne, testaisivat kehkojen kapasiteetin. Antoivat myos astmapiipun kevaalla keuhkoteita avaamaan, muttei se tuo huomattavaa helpotusta.
Sita nyt siis ihmettelen etta miksi minulle nyt naita infektioita oikein tulee, kun en ikina ole yli 30 vuoteni aikana sairastanut yhtakaan henkitystieinfektiota, enka syonyt antibioottia sellaiseen.
Suvussani ei ole minkaanlaisia allergioita mista olisin tietoinen, eika astmaa, ja olen aina ollut elainten kanssa tekemisissa, terve muutenkin. Otimme kylla kanin reilu vuosi sitten mutta ei asu normaalisti sisatiloissa. En tupakoi.
Antakaa neuvoja, pliis!!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
... niin haluaisin kyllä et tutkitaan noiden toistuvien keuhkoinfektioiden syy hiukka tarkemmin. Siis että joku kiinnostuisi asiasta muutoinkin vain reseptiä kirjoittamalla.Hankkiudu hyvälle keuhkolääkärille, .
olla kaniallergiaa, jos kerran oireet alkoi suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin kanin otitte. Vaikkei se asukaan sisätiloissa, niin sen karvoja ja eläinpölyä kulkeutuu kyllä sisälle aika paljonkin vaatteissa ja hiuksissa, kun sitä käy hoitamassa.
olla noinkin, mut sen selvämiseksi tarttis käydä lääkärillä. Tai sitten hävittää kani ja katsoa loppuuko oireet, mut haluatteko sitä tehdä, jos kani osoittautuukin viattomaksi?
En tieda mita voisin sanoa tuolla seuraavalla laakarikaynnilla, se on varattuna ihan vain omalle laakarille, etta kuuntelee keuhkoja, ovatko yhtaan paremmat. Siis mihin lisatutkimuksiin voisin vaatia? Kun ei ole kokemusta mistan tallaisesta niin vaikea ehdotella mitaan testeja, ellei laakari itse jotain ehdottaisi... Paitsi sita spirometriaa odotellaan, yha!
Voisikohan tosiaan olla allergiaa? Mutta miksi olisi ollut tama 4kk tauko tassa valissa? Kun kuitenkin jatkuvasti kayn hoitamassa kania.
... ei potilaa tarvitse itse ehdotella tutkimuksia vaan hän oireiden ja anamneesin perusteella määrää tarvittavat tutkimukset. Ehkä on hyvä et sulla on aika omalääkärille, jos käyt aina eri lääkäreillä, homma ei ole kenelläkään hanskassa ja kokonaiskuvan hahmottamonen kärsii.
Toistuvien infektioiden syyn selvittämiskesi on monia tutkimuksia olemassa. Onko ympäristössäsi tapahtunut jotain muutoksia tänä aikana kun oireita on alkanut olla? Esim työpaikan vaihdos. Millä ajatuksella infektiotasi hoidettiin kortisonilla?
Omasta terveyskeskuksesta saa lainaksi pef-mittaria ja opastuksen kuinka sitä käytetään. Sillä pystyt saamaan jo jonkinlaista tietoa keuhkojesi tilanteesta. Spirometrialla sitten tarkempaa tietoa. Allergia ja astmaliiton sivuilta löydät myös tietoa mitä asioita kannattaa elinympäristössä tutkia voisivatko olla syynä tulehduksiin.
Itse olen sairastunut astmaan 3v sitten ja sitä ennen perheessä on aina ollut mm. kissoja (48v) enää se ei ole mahdollista, kisut ovat yksi syy hengitysvaikeuksiin, hajusteet toinen paha.
Pahimmillaan antibioottikuureja keuhkotulehduksiin ja poskiontelotulehduksiin oli 8 peräkkäin kunnes osui kohdalle lääkäri joka totesi heti että kyse on astmasta. Siinä vaiheessa olin jo yskinyt itselleni pahan napatyrän ja hiusmurtumia kylkiluihin.
Kannattaisi varmasti ottaa yhteys lääkäriin joka on erikoistunut keuhkosairauksiin.
infektiot tulee kuitenkin olle hoidettu ennen kuin alkaa peffiä diagnoosimielessä puhaltaa. Siis pef-käyrä puhalletaan silloin kun infektio ei ole päällä.
etta vaikka kuinka kauhealta kuulostaa niin ei taida olla varaa siihen. Halvemmalla paasisi jos lentaisi Suomeen yksityiselle. Asumme Englannissa ja arvioisin etta saisin maksaa ainakin semmoisen reilun 500e. Tai enemman. Kuulemma samalle konsultille paasee sairaalaan kuin mille omalaakari voisi maarata, mutta maksamalla paasee jonon ylimmaiseksi.
Mutta jos tama menee tosi pahaksi ja ei kukaan ota tosissaan niin on kylla pakko menna yksityiselle tai sitten kayda Suomessa sellaisella.
Olen ottanut nyt muutamaan kertaan kevaalla maarattya astmapiippua (eilen ja tanaan), ja olen vahan parempi tanaan, vai josko ne antibiootit alkavat hieman puremaan. Mutta syvalta rintakehasta yha kumpuaa kauhea rohainen yska jos vahankin yrittaa yskaista. Siis yskaa ei oikeastaan enaa ole, mutta sellainen kauhea aani on helppo "tuottaa" tilauksesta, jos ymmarratte selitykseni ;o)
Minulla on tosi kova huoli tasta sairastamisestani, kun koskaan ennen en ole sairastanut talla tavoin. Viela yksi huomioin arvoinen seikka; voisiko suuri painon pudotus nopeaan tahtiin ja sitten sen samanisen painon melkoisen tiuhaan takaisin saaminen vaikuttaa keuhkojen toimintaan?
Kavimme myoskin pohjois-afrikassa juuri ennen taudin alkua. Aitini siarsti myoskin todella vaikean ja pitkan flunssan melko samoilla oireilla samaan aikaan kevaalla kuin mina. ja han oli mukana matkalla. Ei kai mulla nyt jotain TB:ta ole? Muut omasta perheestani eivat ole oireilleet mitenkaan. Meilla on kaksi pienta lasta.
Etta kun olimme lomalla silloin kevattalvella, kani oli meilla sisalla sen matkan ajan. Kun tulimme kotiin, kani lahti ulos, mutta onkohan sitten se elainpolyn maara laukaissut astman tai allergian.
Ja voiko allergia tuntua noin syvalla keuhkoissa? Luulin aina etta elainallergiat olisi enemman sellaista niiskutusta tai hengenahdistusta?
Enlannin ilma on niin saastaista, ettei
siellä yksinkertaisesti voi elää astma- tai
bronkiittipokana.
Antibioottien käytössä ei ole paljonkaan mieltä.
Pulmicot ja Symbicort tyyppiset steroidisuihkeet
ovat lääke jolla noita
nimenomaan hoidetaan.
Pysy kaukana tupakansavusta, saasteista,
kotielämistä, rakennuspölyistä,
likaisista asunnoista, räkätautisten ihmisten
tungoksista esim metrossa.
Uusi infektio uhkaa joka suunnalata.
Virusinfektioihin ei käytetä aina antibiootteja.
Ks. Heikki Lehti : Astma, kirjayhtymä noin 1975
Tilanteesi rauhoittuminen vie jopa vuosia.
Muista: aloita aamun räkiminen vasta sitten
kun olet saanut 6-8 dl nestettä sisääsi ja olet pystyssä.
Mittaa ja vertaa aamun PEF arvoja iltaan.
Tsekkaa ettei sinulla ole raudanpuutetta,
sinkinpuutetta, A-vit puutetta, B-6 vajausta,
reilusti C-vit.
Olin 6/08 Tunisiassa ja sairastin siellä ripulin.Viikko Suomeen tuloni jälkeen sairastuin reaktiiviseen niveltulehdukseen. Kortisonipiikeillä ja oraalisen kortisonikuurin jälkeen ok. Viikko sen jälkeen tuli todella rohiseva yskä.Sitä kesti 4 vk. Antibiootti 8 pv.Mutta kuiva yskä,liman tulo ja henkitorven kutina jäi!! Yhteensä olen9 vk kaikkiaan näitä sairastanut. Keuhkokuumeeksi sanottu. Ei kuumetta eikä tulehdusarvot ole koholla.Nyt sanottu astmaksi.Astmalääkkeet ei auta.Keuhkossa pieni jälki jota aletaan seurata,siimahäntäinen
Mitä arvelisit olevan? Joku bakteeri?
No hyvä, että olet seurannassa.