Säälittävää touhua :(
Kiinteistövälittäjä ei kestänyt kritiikiä!
-(O)-
102421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asuin kerran vuokralla kokkolassa yhdessä kämpässä. Vuokratoimiston ukko ( tai mikä lie kiinteistövälittäjä ) hyökkäsi varoittamatta ja ovikelloa soittamatta sisälle omilla avaimillaan esittelemään asuntoa jollekin uudelle ( vuokrasuhteeni oli loppumassa ). Kai vuokralaisella pitäisi jonkunmoinen yksityisyys olla. Mitä jos vaikka olisin ollut nakuna suihkuun menossa tai ihan mitä tahansa muuta. Ei meinannut myöntää virhettään mutta lopulta oli pakko myöntää. Sillä todellakaan se ovikello EI soinut eikä edes koputtanut.
Juu eihän ne kritiikkiä kestä ja palautetta ei sais antaa. Aina ovat oikeassa kaikesta. Oman edun tavoitteluhan se niilläkin on mielessä. Vatut asiakkaista.
Ei todellakaan kaikki kiinteistövälittäjät ole sellasia, ostimme juuri omakotitalon ja möimme oman yhden todellan ammattitaitoiselta kiinteistövälittäjältä. Ostajat, nehän vasta vaikeita onki Joskus,
jos sattuu sellanen kohdalleen....
jolla pikkuinen pirri. Varmaankaan se välittäjä ei ollu kiinnostunu sun pikkusesta pirristä. Toki ymmärrän sinua on varmaan kauhea ongelma jos joku näkee sen jos on kiikarit matkassa.
Sori vaan mutta olen NAINEN! Ja silloin vielä opiskelin.
Arvaa onko kivaa nuorelle opiskelijatytölle, kun yhtäkkiä joku ukko tulee sisälle omilla avaimillaan.
Ei muuten paljon naurata.
valitat turhasta. Vuokranantaja ei varmaankaan ollut pätkääkään kiinnostunut sinusta ja nyt täällä sitten valitat sitä.
No joo mut ei sitä saa ryntäillä ihan miten ite tahtoo toisten asuntoon.
Sinäki pienimunanen läskimooses luulet tietäväs kaikesta kaiken.
Tämä paikka on jotenkin niin hyvä esimerkki siitä, että ylä-asteikäisillä on liikaa aikaa. On myös siistiä kiroilla ja kirjoitella hävyttömyyksiä kun mutzi ei nää. Haluaisin ampua jokaisen saamarin ruuhkatukka-lippalakkiääliön. Anteeksi offtopic.
kesken ääliöltä, kun et osaa edes kirjoittaa! Tässä sulle kritiikiä PELLE!
taas itkee. Mene antamaan sitä sun kritiikiä sille välittäjälle suoraan ja näet sitten, että kestääkö se. Taidat kuitenkin olla sen verran akka, että itkeskelet täällä vain nimimerkin takaa.
Minä kestän kritiikkiä - minuutin!