bulimiasta BEDiin?

bananana

niin elikkä, onko näin käynyt monellekkin?

Kysyn tätä siksi että pelkään lihomista todella.
Olen vuoden verran "bulimikoinut", ahminut ja oksentanut, eikä loppua ole vielä näkynyt.
Paitsi että nyt oksentaminen on vaan jäänyt vähemmälle, mutta ahmiminen ei.
Haluaisin tietenkin tasapainon itseni ja syömisen välille, mutta mieluummin oksentaisin kuin vain ahmisin sillä jos lihoan niin luultavasti erakoituisin kotiini
(siis minä, normaalisti puhelias aina menossa ihminen, jolle lihominen sattuu olemaan todella herkkäkohta)
kertokaa kokemuksianne, ja miten kaikki tapahtuu ja tietääkö sitä varsinaisesti mistään milloin on BED?

14

1596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta, mutta

      Mulla on ollu jonkin sortin syömishäiriö noin 10 vuotta. Mutta siinä vaiheessa kun sairastui BED:iin niin kyllä mä ainakin sen jollain tavalla tiedostin, ajattelin usein että jos jatkan näin runsasta syömistä ni mä lihon. Niinhän siinä kävi. Halusin parantua anoreksiasta ja sitten mulle tulikin BED, kun en enää hallinnut syömistä ollenkaan. Tosin psyykenlääkkeillä oli tähä iso osuus! Kun sitten muutuin laihasta tikusta lihapullaksi olo oli karmeampi kuin anoreksia-aikaan. Päätin ruveta laihduttaan, ja lopulta se painonpudotuskin onnistui, ihmettelin miten sen tein..

      Mutta sitten teki taas mileli ahmia. Tästä seurasi bulimia. Oli pakko oksentaa, jotten enää liho. Sairastin/olen tähän mennessä sairastanut bulimiaa reilun vuoden. Nyt yritän siitä parantua. Ensin ajattelin että kokeilen minkä verran lihon ilman oksentelua, ahmin, mutten oksentanut. Olo oli tosi ahdistunut.. Silloin luulin että sairauteni on jälleen muuttumassa BED:iksi. Näin ei käynyt. Ahmimiskohtaukset harvenivat, kun söin normaalisti pieniä aterioita.

      Tällä hetkellä olen hyvää vauhtia laihtumassa. Pystyn hallitsemaan kutakuinkin haluni ahmia, en oksentele kuin satunnaisesti. Syön aika vähän, jotta paino pysyisi näissä lukemissa. Olen kai onnellinen, vaikka joka päivä on taistelua ahmimista vastaan.

      • bananana

        kauheaan kierteeseen oot kyllä joutunut : (
        Ittelläni ei onneksi ole ainakaan vielä tollaista tullut, ja toivon että ei tulisikaan ja saisin jonkun tasapainon.
        Onneks sulla on näyttää viestin perusteella jo paljon paremmalta! tsemppiä =)
        ja kiitos vastauksesta.


      • silti...

        Kun sanoit, että syöt kutakuinkin vähän, varo ettet aseta itseäsi taas noidankehään! Syömällä vähän elimistö alkaa taas vaatia ruokaa jolloin rupeaa ahmimaan.. ja sen tietää mitä siitä taas seuraa... Kannattaisi mielummin syödä normaalisti ja terveellisesti, ja liikkua, niin riski ruveta ahmimaan vähenee. Eikä siitä liho!


    • .....

      vaihtelee, välillä kausia jolloin vaan ahmin enkä jaksa tyhjentää....

      • bananana

        Juuri tuollaista samaa se on siis ollut mullakin, ja siksi mietinkin että onko tästä kehittymässä BED :\\


    • marmaladee

      Itselläni ei ole diagnosoitu kumpaakaan, bulimiaa eikä BED:iä, mutta oireet kuitenkin viittaavat niihin. Ensin pari vuotta ahmin ja oksentelin, välillä enemmän välillä vähemmän, ja sitten pari vuotta vaan söin ja söin. Lihoin 30kg, nogood.
      Halusin siis lopettaa oksentelun, jotenkin en vaan osannut sitten lopettakaan syömistä samaan aikaan :(

      • bananana

        .. tasapaino on tapa ainoo, like they say. Keksittäis vaa joku aivopesujuttu miten siihen balanssiin pääsis!


    • cinderella20

      Mä elin ensin 6 vuotta bulimian kanssa ja sitten koitin lopettaa. Samoin kävi kuin muillakin, ahmimista en onnistunut lopettamaan vaikka oksentelu jäikin. Painoa tuli 15 kiloa lisää vuoden aikana, kunnes tajusin, miten lihava musta oli tullut. Nyt jatketaan seitsemättä vuotta bulimikkona. Haluaisin todellakin lopettaa, mutta en pääse eroon ahmimisesta ja enää ikinä en anna itseni lihoa, joten oksentaminen tuntuu olevan ainoa vaihtoehto.

      • bananana

        luultavasti itelleni kävisi aivan samoin. Heti kun on lihonut tuntuu että on pettäny ittensä ja sitten tuntuu ettei mitään muuta keinoa ole kuin oksentaa jotta sen tunteen saa pois. mikä siinä on kun ei voi hallita itteeän?
        mun mielestä tälläsiä juttuja pitäis tutkia enemmän. :)


      • cinderella20
        bananana kirjoitti:

        luultavasti itelleni kävisi aivan samoin. Heti kun on lihonut tuntuu että on pettäny ittensä ja sitten tuntuu ettei mitään muuta keinoa ole kuin oksentaa jotta sen tunteen saa pois. mikä siinä on kun ei voi hallita itteeän?
        mun mielestä tälläsiä juttuja pitäis tutkia enemmän. :)

        Mä kanssa haluaisin tietää, että mikä siinä on kun ei pysty hillitsemään itseään. Miksi sitä kerta toisensa jälkeen sortuu ahmimaan? Haluisin niin kovin löytää tähän ongelmaan ratkaisun, mutta mun kohdalla se ei ainakaan ole oksentelun lopettaminen.. Se loppuu kuitenkin samalla kun ahmiminenkin, joten tälläkertaa mä etsin ensin ratkaisun liialliseen syömiseen.. Tietenkin voi olla, etten saa sitä ikinä ja sitä kautta en lopeta koskaan.. Mutta lihoamaan en ala uudestaan.


      • bananana
        cinderella20 kirjoitti:

        Mä kanssa haluaisin tietää, että mikä siinä on kun ei pysty hillitsemään itseään. Miksi sitä kerta toisensa jälkeen sortuu ahmimaan? Haluisin niin kovin löytää tähän ongelmaan ratkaisun, mutta mun kohdalla se ei ainakaan ole oksentelun lopettaminen.. Se loppuu kuitenkin samalla kun ahmiminenkin, joten tälläkertaa mä etsin ensin ratkaisun liialliseen syömiseen.. Tietenkin voi olla, etten saa sitä ikinä ja sitä kautta en lopeta koskaan.. Mutta lihoamaan en ala uudestaan.

        .. että toi ahmiminen ei lopu oksentamisen lopettamisella! ja se on niin väärin. :(


    • My derrifield

      Jouduin sairaalaan bulimian takia. antoivat ketipinoria 300 mg iltaisin. Kuulemma auttaa oksentamiseen eli ei tee mieli oksentaa.. Noh lääke on laittanut syömään vielä enemmän. Ja Olen lihonut 3 viikossa 12 kg.. Toivon että mulle ei olis koskaan annettu tätä kamalaa lääkettä, koska sen myötä olen joutunut syvemmälle tätä ongelmaa.

      • bananana

        tää taas kertoo jotain siitä, kuinka vähän ne siellä tuntuu tietävän! Mene pyytämään apua ongelmaan, ehkä joku heistäkin osaa sitä antaa :)


    • kuin aloittajalla

      Ahdistaa aivan hel****sti. Olin bulimikko 4 tai 5 vuotta, välillä meni paremmin - välillä huonommin (oksensin 6-10 krt/ pv), ja nyt en yksinkertaisesti enää pysty oksentamaan. en käsitä mikä minulle yhtäkkiä tuli, mutta oksentaminen on nykyään vain mahdotonta. Olen viimeisen viikon aikana ahminut joka päivä vain todetakseni tunnin tyhjän kakomisen jälkeen, ettei mitään tule ulos. Nyt ahdistaa ja pelkään todella että tämä johtaa BED:iin, koska ahmimista en näköjään osaa lopettaa. Opiskelukin taas alkaa, mikä ei paranna tilannetta lainkaan (parin päivän päästä koulukuva, jes!). Olen normaalipainoinen ja pelkään lihomista niin paljon, että oikeasti pelottaa mitä teen itselleni seuraavaksi.
      Miksen voisi vain osata syödä kohtuudella..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      35
      10519
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      124
      10099
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7911
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6304
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4862
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      54
      4669
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      114
      4021
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      123
      3381
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3097
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      217
      3016
    Aihe