Ota kantaa NYT - Virttaan tekopohjavesihanke

"Vettä virttaa vaan ei mene putkeen! 02.09.2008"

"Virttaan tekopohjavesihankkeen kallistuminen alkaa hirvittää monia."

"Korkein hallinto-oikeus määräsi Turun seudun vedelle lisävelvoitteita, jotka merkitsevät noin miljoonan euron lisälaskua. Kemiallisen esipuhdistuksen lisälasku tosin on Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen mielestä häviävän pieni, sillä hankkeen kokonaiskustannus on noin 170 miljoonaa euroa. Alunperin arvio oli 100 miljoonan euron paikkeilla."

"Vesihankkeen vastustus Virttaankankaalla on ollut väkevää, arvokkaan harjumaiseman pelätään turmeltuvan, kun sitä käytetään Kokemäenjoen veden suodattamiseen."

"Suoran putken vetämistäkin Kokemäenjoelta Turkuun ja veden puhdistamista Halisissa on väläytelty, mutta se tulisi vielä kalliimmaksi; Halisten puhdistamo vaatisi apulaiskaupunkginjohtaja Virtasen mukaan 200 miljoonan euron täysremontin."

"Maanantaisessa kokouksessaan Turun kaupunginhallitus päätti pyytää Turun Seudun Vesi Oy:ltä lisäselvityksiä vesihankkeen tilanteesta."

"Turun seudun tulevan vedenoton kallistuminen kuivaa monen kurkkua. Virttaankankaan kiisteltlyn tekopohjavesihankkeen kustannukset kasvavat jälleen Korkeimman hallinto-oikeuden määrättyä uusia velvoitteita vesiyhtiölle."

Ota kantaa Nytt!
Turun radio auki nyt!

Turun Radio
http://194.252.88.3/rswebtku.nsf/sivut/otakantaa?opendocument&pageid=Content085235047DE
5124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Alun alkain TSV antoi ymmärtää, että tekopohjavettä voidaan tietokoneanalyysien mukaan helposti suodattaa sadettamala suoraan Kokemäenjoesta vettä pitkin poikin Virttaanharjua!

Sitten prosessia jouduttiin, pakon edessä(?), parantamaan esikäsittelemällä mekaanisesti Huittisiin rakennettavassa jättialtaassa.

Seuraavaksi jouduttiin, pakon edessä(?), imeytystä tehostamaan rakentelemalla pitkin poikin harjua valtavia imeytysnopeutta paineen avulla tehostavia imeytysaltaita. Nyt kerrottiin, että esipuhdistetussa vedessä ei ole sellaisia aineita, jotka aiheuttaisivat soraharjun likaantumista.

Seuraavaksi jouduttiin, pakon edessä(?), tehostamaan Huittisten esikäsittelylaitoksen prosessia kemiallisella puhdistuksella. Nyt kauhistellaan mihin tehokkaan kemiallisen saostusmenetelmän tuottama valtava määrä lisäsakkaa saadaan sijoitettua!

Ketä enään uskoo puuhamiehä?

Äänestä

Ihme touhua Turussa.

Äänestä
  • Turku.fi sivuilta löydät eräiden turkulaisvaltuutettujen 25.8.2008 allekirjoittaman erittäin huolestuneen mutta asiallisen valtuustokyselyn tekopohjavesihankkeesta.

    Näyttää siltä, että ainakin osittain asian esittelyssä on esiintynyt "epäjohdonmukaisuuksia".

    Äänestä

On se nyt perkele, ettei yhtä vedenottoa voida saada aikaan ilman tappelua ja valtavaa kustannusten nousua.

Turun laitokset voisivat opetella uuden tavan, jossa yritetään selvittää, miten tehdä asiat niin, ettei niistä yksinkertaisesti voi valittaa, tekemättä itseään pelleksi.

Äänestä
  • On se niin vaikeaa ehdä kaikki laillisesti. Liike-elämä (lue liikelaitos) on tottunut toimimaan siinä missä aita on matalin.

    Onneksi Turun on lainlukijan mukaan säilytettävä vanha puhdistamonsa toiminnassa. Vesivarojakin on kertynyt yli tarpeen Maarian altaaseen. Ei ku käytetään, eikä valituksia voi tehä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nettieetteri kirjoitti:

"Vettä virttaa vaan ei mene putkeen! 02.09.2008"

"Virttaan tekopohjavesihankkeen kallistuminen alkaa hirvittää monia."

"Korkein hallinto-oikeus määräsi Turun seudun vedelle lisävelvoitteita, jotka merkitsevät noin miljoonan euron lisälaskua. Kemiallisen esipuhdistuksen lisälasku tosin on Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen mielestä häviävän pieni, sillä hankkeen kokonaiskustannus on noin 170 miljoonaa euroa. Alunperin arvio oli 100 miljoonan euron paikkeilla."

"Vesihankkeen vastustus Virttaankankaalla on ollut väkevää, arvokkaan harjumaiseman pelätään turmeltuvan, kun sitä käytetään Kokemäenjoen veden suodattamiseen."

"Suoran putken vetämistäkin Kokemäenjoelta Turkuun ja veden puhdistamista Halisissa on väläytelty, mutta se tulisi vielä kalliimmaksi; Halisten puhdistamo vaatisi apulaiskaupunkginjohtaja Virtasen mukaan 200 miljoonan euron täysremontin."

"Maanantaisessa kokouksessaan Turun kaupunginhallitus päätti pyytää Turun Seudun Vesi Oy:ltä lisäselvityksiä vesihankkeen tilanteesta."

"Turun seudun tulevan vedenoton kallistuminen kuivaa monen kurkkua. Virttaankankaan kiisteltlyn tekopohjavesihankkeen kustannukset kasvavat jälleen Korkeimman hallinto-oikeuden määrättyä uusia velvoitteita vesiyhtiölle."

Ota kantaa Nytt!
Turun radio auki nyt!

Turun Radio
http://194.252.88.3/rswebtku.nsf/sivut/otakantaa?opendocument&pageid=Content085235047DE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu