3 -kärki

Samassa tilaisuudessa presidentti Tarja Halonen otti kantaa.

- Olen ollut sisällä pääministerin kanssa ja olen ollut ulkona niin, että pääministeri ja ulkoministeri olivat sisällä. Yhden kerran olin yksinäni sisällä, ja pääministeri on ollut yksin sisällä.

-Sitä paitsi loppuvaiheessa, kun nuijittiin papereita pöytään, taisimme olla kaikki kolme (Halonen, Vanhanen, Stubb) parhaimmillaan.
-----------
Toisaalta hyvä tuo kolmen ulkopolitiikka. Mallina muuallekkin. Kuitenkin jo koome puoluttakin esiintyyn niin ei kellään suurella puolueella ole sitten valittamaista. Ainakaan ääneen.

hm...
kun ajattelee syvällisemmin, niin onkin mallina hyvä. SDP..Kokoomus..Keskusta. Heidän kaikkien ulkopolitiikkaa samalla kertaa.

Perus-suomalaiset on Halosen takana, samoin Vasemmistoliitto, vihreät saattaa jakaantua Kokoomukseenkin, Ruotsalaiset Keskustaa, Kristilliset ehkä vähän kaikkein mieltä.

Mutta, onko tuo malli demokratiaa. Sopii kysyä. Kun SDP suurimpana puolueena oppositiossa, ja edustajansa mukana. Vaikka onkin presiddentti, mutta kun leimaantunut puolueenseensa täysin.

Niin, miten prresidentti onkin oppositiossa, ja SAK:ssa samaan aikaan.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

turha oppositiopuolueen edustaja, Kerosiinia kuluu kun lentelee vain syömässä ja sitten pitää ulkoministerin olla koko ajan taluttamassa ja huolehtimassa ettei vaipat falskaa..

Jos kole pitää olla juoksentelemassa palille ja pallilta pois niin eikö mummon tilalle vois laittaa Soinia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulkopolitiikassa kirjoitti:

Samassa tilaisuudessa presidentti Tarja Halonen otti kantaa.

- Olen ollut sisällä pääministerin kanssa ja olen ollut ulkona niin, että pääministeri ja ulkoministeri olivat sisällä. Yhden kerran olin yksinäni sisällä, ja pääministeri on ollut yksin sisällä.

-Sitä paitsi loppuvaiheessa, kun nuijittiin papereita pöytään, taisimme olla kaikki kolme (Halonen, Vanhanen, Stubb) parhaimmillaan.
-----------
Toisaalta hyvä tuo kolmen ulkopolitiikka. Mallina muuallekkin. Kuitenkin jo koome puoluttakin esiintyyn niin ei kellään suurella puolueella ole sitten valittamaista. Ainakaan ääneen.

hm...
kun ajattelee syvällisemmin, niin onkin mallina hyvä. SDP..Kokoomus..Keskusta. Heidän kaikkien ulkopolitiikkaa samalla kertaa.

Perus-suomalaiset on Halosen takana, samoin Vasemmistoliitto, vihreät saattaa jakaantua Kokoomukseenkin, Ruotsalaiset Keskustaa, Kristilliset ehkä vähän kaikkein mieltä.

Mutta, onko tuo malli demokratiaa. Sopii kysyä. Kun SDP suurimpana puolueena oppositiossa, ja edustajansa mukana. Vaikka onkin presiddentti, mutta kun leimaantunut puolueenseensa täysin.

Niin, miten prresidentti onkin oppositiossa, ja SAK:ssa samaan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu