olen aina pelännyt synnytystä. minä vain pelkään sitä ja hiki nousee otsaani kun ajattelen asiaa. mieheni tahtoisi hankkia lapsia vuoden kahden sisällä. itse en tunne olevani valmis äidiksi mutten myöskään halua pelon vuoksi. yritin selittää miehelleni, että pelkään synnytystä yli kaiken ja etten ole siksi vielä valmis. hän vain nauroi ja sanoi, että synnyttää muutki naiset ja mikäs siinä nyt niin pelottavaa on. minä olen nainen ja minä olen sitä varten että teen lapsia miehelle. en tiedä, ei ainakaa nuo mieheni puheet helpottaneet asiaa yhtään..hän ei ymmärrä eikä edes yritä ymmärtää.
mitä tehdä kun mies ei ymmärrä?
peloissaan, raivoissaan...
71254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuntematon pelottaa ja varsinkin tilanne jossa oma kontrolli ei toimi ja on toisten armoilla ainakin jossain määrin. Jos joku ei pelkää synnytystä niin on kai jopa jossain määrin outo. Palon määrä kuitenkin on yleensä lähinnä jännitystä ja odotusta eikä vie koko elämää mennessään.
Miehesi on siinä oikeassa, että naisen keho on luotu synnyttämään ja jos kaikki menee hyvin niin se hoituukin likimain itsestään. Aina ei mene ja oma aktiivisuus vaikuttaa paljon asioiden sujumiseen.
Kohdallasi kuten monen muunkin on kyllä kyse kohtuuttomuudesta. Kun ei oikeasti voi tietää niin suunnaton pelko on aika perusteetonta. Kipuun ei kukaan kuole vaikka kituu ja kipuahan kaikki pelkää? Väittäisin jopa, että pelätessään synnytystä ei ole valmis vanhemmuuteen ja pelko on tavallaan syy ja selitys miksi lasta ei halua.
Olen itse kipukammoinen. Jo verinäyte on tuskainen kokemus ja vatsa on kuralla jo mennessä. Puuduttamatta hammasta ei paikata ikinä ja siinä joutuu valitsemaan kahdesta pahasta sen vähemmän pahan.. Kun esikoista odotin niin oli selvää, että synnytyskokemus ratkaisee onko se perheemme ainokainen helmi vai tuleeko niitä lisää. Kuulun niihin onnekkaisiin jolle sattui kätilö joka opetti synnyttämään ja omiakin taipumuksia oli. Lapsia on nyt neljä. Ei voi siis tietää miten menee ja siksi pelko on perusteeton.
Vaikka sanotaan, että tieto lisää tuskaa niin tässä asiassa se voi vähentää sitä ja paljon. Oma helpotukseni oli tieto että lapsen pää on noin 9-10cm halkaisijaltaan syntyessä ja kun ajattelee, mitä kaikkea muuta sinne samaan paikkaan mahtuu niin ei se kamalan valtava ero ole... Kipulääkityskin on kehittynyt jatkuvasti ja ennen kaikkea oma asenne on puolet tässäkin hommassa!
Katsoimme tyttären kanssa tuot auutta sairaalan syke-sarjaa ja siinä oli synnytys. Eihän se tietenkään ollut mikään kauhukertomus vaan juuri sekkainen sujuva ja siisti, mutta ehkä siitäkin lopulta saa oikeamman kuvan kuin kuvitellessaan asioita?
Sen vielä kysyisin kun tahdot miehesi ymmärtävän asennettasi niin ymmärrätkö sinä mitä vaadit mieheltäsi? Nyt ei ole kyse vain synnytyksestä vaan yleensä siitä onko teillä lapsia vai ei, ellei nyt aleta puhumaan adoptiosta tms konstina.
vai että väittäisit jopa, että pelätessään synnytystä ei ole valmis vanhemmuuteen. huhhuh. Minä olen maailman paras äiti, vaikka lapseni olen saanut sektiolla pelon takia.
mielettömän idioottimaisia kirjoituksia täällä saa lukea. tai siis eihän ole idioottimaisia kirjoituksia, on vain idiootteja kirjoittajia.
Neuvoisin sinua ystävällisesti jättämään kommentoinnit sellaisille, jotka asioista jotain tietävät. Itse kun tiedä kyllä mitään synnytyspelosta. sananakin "synnytyspelko" kuulostaa niin typerältä ja lapselliselta. Ei valtavassa pelossa ole kyse kivusta, vaan jostain ihan muusta. Se on jäätävää kauhua. Sitä ei ymmärtämättömälle pysty selittämään, kun ei usein itsellekkään. olisi sama kuin selittäisi naapurin kissalle suhteellisuusteoriaa.
Kiitos tästä kommentista. Itse olen kanssa menossa pelon vuoksi tehtävään sektioon ja tuntuu aika kurjalta, kun annetaan ymmärtää, että omaa synnytystapaa pitäisi hävetä (vauvalehdissäkin sektioon menijät on aina sellaisia, jotka olis halunneet synnyttää "oikein").
Varsinkin mielikuva naapurin kissasta piristi päivää.
Hei!
Tietääkö miehesi mitään synnyttämisestä? Meinaan vaan että tietääkö mitä siinä ei sitten muka tarvitse pelätä? Aikooko olla mukana synnytyksessä? Yritä selittää, ettet ole ainut, että monet muutkin naiset pelkäävät. Ja että tarvitset hänen apuaan helpottamaan pelkoa. Ja että sinun on voitava luottaa häneen ja saada aina apua ja tukea joka tilanteessa. Etsikää yhdessä tietoa aiheesta vaikka netistä. Sano hänelle että sinunkin on oltava valmis ennenkuin teette päätöksen. Keskustelkaa. Odotusaika pitäisi olla onnellista, eikä pelon täyttämää.
Itse pelkäsin kovasti, ja olin jo päättänyt etten ehkä halua lapsia koskaan. Sitten tuli hurja vauvakuume aivan puun takaa! yhtäkkiä sitä vaan tunsi itsensä valmiiksi. Siinä unohtui synnytyspelot saman tien ja nyt meillä on 6kk vanha poika.
En tarkoita että synnytyspelko häviäisi kaikilla (tai kellään) aivan itsestään, kun tulee vauvakuume (eihän sitäkään tule kaikille). Mutta niin meillä..
rohkaista sinua.
Sittenhän vasta kamalaa olisi, jos mies alkaisi lietsoa synnytyspelkoasi ja olisi itsekin kauhun vallassa.
Lyön vetoa, että seksi ainakin loppuisi suhteestanne. Ei ottaisi eteen, kun niin pelottaisi seuraukset.
Miehesi vaikuttaa empatiakyvyttömältä tai sitten hän on autuaan tietämätön raskauden ja synnytyksen todellisuudesta.
Mahtaako hän ymmärtää muitakaan seikkoja, esim. sen, että raskauden aikana ja varsinkin synnytyksen jälkeen et ole hänen käytössään samalla lailla (viittaan nyt tähän, että miehesi vaikuttaisi näkevän naiset jonkinlaisina miesten apuvälineinä). Tulee haluttomuutta, joka liittyy raskausajan muutoksiin ja seksirintamalla saattaa olla hankalan synnytyksen jälkeen hiljaista jopa vuoden.
Tuletko tänne vuoden päästä itkemään, että mies ei ymmärrä, että yhdyntä sattuu? Olen kuullut sellaisestakin, että seksiin suostutaan ja sitten itketään salaa vessassa jälkikäteen. Entä lastenhoito? Aikooko hän osallistua, vai vainko varpajaisten takia pitäisi saada jälkikasvua? Nämä on hyvä sopia etukäteen, käy lukeen esim.äitiys ja parisuhdepalstoilta, mitä seuraa, kun asioista ei sovita etukäteen (siellä kotiin hylätyt äidit miettii yksinhuoltajaksi ryhtymistä, kun lapsiperheen arki ei ole tavoittanut miestä).
Sinun harkitsisin koko miehen laittamista kiertoon ja parempaa harkintaa ensi kerralla ukkoa valitessa.
sen verran haluan sanoa, että mies ei osaa ajatella synnytystä samalla tavalla kuin nainen. eihän miehet koskaan synnytä. ei se heille ole mitenkään pelottavaa, paitsi ehkä sen näkeminen. harva nainen joutuu/pääsee katsomaan synnytystä. on ihan normaalia, että nainen pelkää ja mies yrittää ehkä jopa sivuuttaa koko pelko asian ihan vain sen takia, että ei fyysisistä syistä pysty samaistumaan siihen kokemukseen ikinä. miehille on sitten eri asiat jotka he joutuvat kokemaan mutta naiset ei. synnytys on pelottava asia, jos ei ole aiemmin synnyttänyt, se on täysin ymmärrettävää. mutta kun luottaa osaavaan hoitohenkilökuntaan ja kivunlievitykseen niin kaikki menee hyvin:) minä kans pelkäsin synnytystä kuollakseni, mutta kun se oli ohi, niin olin valmis synnyttämään vaikka heti uudelleen ..ei se lopulta niin kamalaa ollutkaan. pelottavia oli vain ne omat kuvitelmat kun ei ollut asiasta vielä ennen esikoista ollenkaan kokemusta;)