Kaikki varmaan tajuavat, että se, että kaasuputken ympäristövaikutuksien selvitys on ainoa Suomen intressi tarkoittaa sitä, että Suomi jatkaa edelleen venäjän nuoleskelu linjaansa. Kaikki tietävät myös sen, että tyhmä Suomen kansa uskoo kaiken, minkä meidän aivottomat johtajamme sanovat. Mutta tietääkö kukaan mitä ´järkeä tuossa ympäristöselvityksessä on? Ei sitten niin yhtikäs mitään. Todelliset tapahtumat on suunniteltu menemään näin: On ilmiselvää, että tutkimalla EDES ympäristövaikutukset saadaan kansa luulemaan, että eipä tässä polvillaan ollakkaan, kun uskalletaan ottaa kantaa ympäristö vaikutuksiin. Heh! Yksinkertaista ja helppoa, sillä Suomalaiset ollaan tunnetusti tyhmää kansaa joka uskoo kaiken. No, koska ympäristövaikutuksia ei oikeasti tarvitse tutkia, niin tehdään se nyt vaikka ihan näön vuoksi. Putki on ympäristöuhka. Joten paperit täytyy väärentää, jotta ei tarvitsisi suututtaa kilttiä rajanaapuria puhumalla totta. No näinhän tässä käy. Ja lisäksi on saatu Suomalaiset uskomaan tähän nykyiseen kumartelu politiikkaan luomalla keinotekoinen vaikenemisen ja pelon miljöö. Yksi asia, jota tyhmät Suomalaiset eivät tajua on se, että ainoa syy kumarteluun ja vaikenemiseen on joidenkin yya aikana työskennelleiden ja vieläkin eduskunnassa "vaikuttavien" tekemät rikokset. Kun Venäjä uhkaa paljastaa omat arkistonsa joissa nämä rikokset on kirjattuna, täytyy on näiden johtajien täytynyt luoda suomeen tämä pelon ilmapiiri, jotta Venäjä ei suuttuisi ja paljastaisi heidän rikoksiaan. Eli siksi he valehtelevat meille, että mistään vääryyksistä ei saa keskustella, muuten Venäjä suuttuu. Toinen asia on tämä: Stasi arkistot. Suomalaisille on stasi rikollisten (joidenkin maamme johtajien) toimesta sanottu, että siinä joutuisivat viattomatkin kärsimään, jos lista tulisi julki. Ja mitä tekee tyhmä suomalainen? Hän uskoo heti ja alkaa toistella tätä valhetta omana mielipiteenään. Sokea usko rikollisiin ja kelvottomiin johtajiimme on todiste Suomalaisten tyhmyydestä. Varmaan tyhmyyden huippu tässä maassa on, että me näemme noiden nykyisten "alkuperäisten" puolueiden olevan mätiä ja rikollisia, mutta mitä tekee Suomalainen asian todettuaan? Suomalainen jatkaa näiden puolueiden äänestämistä loppuelämänsä toivoen näiden "parantavan tapansa".
Mitään oikeita perusteita venäjän nuolemiseen ei ole, mutta siitäkös Suomalainen idiootti vähät välittää. Suomea itsessään en syytä. Eihän se maan vika ole, että kansa on hukannut aivonsa kymmeniä vuosia sitten. Joskus hävettää olla Suomalainen.
Tämä ei todellakaan ole mikään "salaliittoteoria" vaa yksinkertaisesti tosiasioiden pohjalta laskettu 1 1. Että järjenkäyttökin on sallittua. On tajuttava milloin olemme menneet liian pitkälle missäkin asiassa.
Mitään oikeita perusteita venäjän nuolemiseen ei ole, mutta siitäkös Suomalainen idiootti vähät välittää. Suomea itsessään en syytä. Eihän se maan vika ole, että kansa on hukannut aivonsa kymmeniä vuosia sitten. Joskus hävettää olla Suomalainen.
Tämä ei todellakaan ole mikään "salaliittoteoria" vaa yksinkertaisesti tosiasioiden pohjalta laskettu 1 1. Että järjenkäyttökin on sallittua. On tajuttava milloin olemme menneet liian pitkälle missäkin asiassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Tämä ei todellakaan ole mikään "salaliittoteoria" vaa yksinkertaisesti tosiasioiden pohjalta laskettu 1 1. Että järjenkäyttökin on sallittua. On tajuttava milloin olemme menneet liian pitkälle missäkin asiassa"
Mitkä tosiasiat? Sinun oletukset eivät käy "tosiasioista". Et esittänyt mitään vedenpitävää, paitsi kaasuputken.
että suunniteltu kaasuputki on ympäristöuhka. Kyllä meidän pitäisi olla Ruotsin kanssa samoilla linjoilla, eikä olla taas polvillaan tuon ISON KARHUN edessä.
Paavo Lipponenkin viitsiikin nöyristellä, mutta kun saa tuosta isot rahat, niin sehän myy vaikka Suomen kokonaan naapurille.
Todella HÄVETTÄÄ OLAA SUOMALAINEN. Missä on Suomen kansan ryhti?
Samoin kuin rekkaletkatkin on jätetty unhoon. Mahtoiko tulla naapurista jonkinlainen ukaasi, joka tukki meidän päättäjien suut.