Pohdin tätä asiaa jo luterilaisuus-palstalla, mutta mielestäni se sopii tännekin, sillä ymmärtääkseni lestadiolaisuudessa helvettiusko on myös voimakasta.
Moni lienee joskus törmännyt fanaattiseen fundamentalistiin, joka katsoo oikeudekseen määritellä, kuinka muiden ihmisten tulisi elää. Mikäli elämäntapa ei miellytä, alkaa helvetillä pelottelu, josta huokuu ylimielinen “turha sitten lopun koittaessa katua” -mentaliteetti.
Pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä fundamentalistisen kristinuskon helvettiin joutuminen todella tarkoittaisi. Helvetistä on erilaisia tulkintoja, mutta sanoinkuvaamaton kidutus ja kärsimys kuitenkin liitetään usein helvettivisioihin. Tämä kärsimys ei ole vertauskuvallista, vaan yhtä todellista ja tuskallista, kuin jos se toteutuisi meille tässä elämässä. Erona on se, että tuonpuoleisessa tuska ei lopu koskaan. Monet meistä eivät maanpäällisessä elämässä kannata elinkautista kidutusta tai kuolemantuomiota edes historian julmimmille massamurhaajille, mikä näkyi esimerkiksi ristiriitaisissa reaktioissa Saddam Husseinin taannoisiin hirttäjäisiin. Mutta kun tulee kyseeseen kuolemanjälkeinen elämä, tuntuu uskonnollinen fundamentalisti vailla pienintäkään sääliä tai sympatiaa olevan sitä mieltä, että ikuiseen kidutukseen on oikeudenmukaista lähettää kunniallista ja hyvää elämää eläneitä ihmisiä - jopa traagisesti kuolleita lapsia - jotka ainoastaan sattuivat uskomaan vääriin jumaliin, eivät uskoneet niihin lainkaan, tai olivat kuollessaan liian nuoria ymmärtääkseen, mistä moisessa järjettömyydessä edes oli kysymys.
Kuinka psykopaattinen täytyy ihmisen olla, että hyväksyy ikuisen kärsimyksen toiselle ainoastaan sillä perusteella, että tämä uskoo ja ajattelee asioista eri tavalla? Saako tällainen henkilö jonkinlaista sadistista nautintoa vakaasta uskosta siihen, että jokainen väärinajattelija joutuu väärät ajatuksensa maksamaan ikuisissa liekeissä? Mikä on tällaisen ihmisen käsitys ihmisarvosta? Kuinka hän suhtautuu väärinajatteleviin tässä maallisessa elämässä? Onko helvettituomio vain fanaatikkojen ajattelua, vai aivan yleisesti hyväksytty kristillinen näkemys? Sanotaan, että muslimeista vain marginaalinen prosentti kannattaa itsemurhapommituksia, mutta sekin tarkoittaa käytännössä miljoonia ihmisiä.
Voisiko olla, etteivät kyseiset ihmiset oikein itsekään hahmota helvettikonseptia suhteessa todelliseen kärsimykseen? Ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä on toki siinä määrin absurdi, että on varmasti vaikeaa verrata sitä tähän ainoaan todelliseen todellisuuteen. Voisiko kyseessä olla alitajunnassa kalvava pelko siitä, että ei ehkä olekaan oikein ajatteleville varattua taivasta, eikä helvettiä väärinajattelijoille? Voisiko kyse olla jostakin henkilökohtaisesta tragediasta, mielenterveydellisestä ongelmasta, tai oman epäonnistuneen elämän aiheuttamasta katkeruudesta? Kuinka moni kristitty pohjimmiltaan itse pelkää hysteerisesti helvettiin joutumista?
Moni lienee joskus törmännyt fanaattiseen fundamentalistiin, joka katsoo oikeudekseen määritellä, kuinka muiden ihmisten tulisi elää. Mikäli elämäntapa ei miellytä, alkaa helvetillä pelottelu, josta huokuu ylimielinen “turha sitten lopun koittaessa katua” -mentaliteetti.
Pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä fundamentalistisen kristinuskon helvettiin joutuminen todella tarkoittaisi. Helvetistä on erilaisia tulkintoja, mutta sanoinkuvaamaton kidutus ja kärsimys kuitenkin liitetään usein helvettivisioihin. Tämä kärsimys ei ole vertauskuvallista, vaan yhtä todellista ja tuskallista, kuin jos se toteutuisi meille tässä elämässä. Erona on se, että tuonpuoleisessa tuska ei lopu koskaan. Monet meistä eivät maanpäällisessä elämässä kannata elinkautista kidutusta tai kuolemantuomiota edes historian julmimmille massamurhaajille, mikä näkyi esimerkiksi ristiriitaisissa reaktioissa Saddam Husseinin taannoisiin hirttäjäisiin. Mutta kun tulee kyseeseen kuolemanjälkeinen elämä, tuntuu uskonnollinen fundamentalisti vailla pienintäkään sääliä tai sympatiaa olevan sitä mieltä, että ikuiseen kidutukseen on oikeudenmukaista lähettää kunniallista ja hyvää elämää eläneitä ihmisiä - jopa traagisesti kuolleita lapsia - jotka ainoastaan sattuivat uskomaan vääriin jumaliin, eivät uskoneet niihin lainkaan, tai olivat kuollessaan liian nuoria ymmärtääkseen, mistä moisessa järjettömyydessä edes oli kysymys.
Kuinka psykopaattinen täytyy ihmisen olla, että hyväksyy ikuisen kärsimyksen toiselle ainoastaan sillä perusteella, että tämä uskoo ja ajattelee asioista eri tavalla? Saako tällainen henkilö jonkinlaista sadistista nautintoa vakaasta uskosta siihen, että jokainen väärinajattelija joutuu väärät ajatuksensa maksamaan ikuisissa liekeissä? Mikä on tällaisen ihmisen käsitys ihmisarvosta? Kuinka hän suhtautuu väärinajatteleviin tässä maallisessa elämässä? Onko helvettituomio vain fanaatikkojen ajattelua, vai aivan yleisesti hyväksytty kristillinen näkemys? Sanotaan, että muslimeista vain marginaalinen prosentti kannattaa itsemurhapommituksia, mutta sekin tarkoittaa käytännössä miljoonia ihmisiä.
Voisiko olla, etteivät kyseiset ihmiset oikein itsekään hahmota helvettikonseptia suhteessa todelliseen kärsimykseen? Ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä on toki siinä määrin absurdi, että on varmasti vaikeaa verrata sitä tähän ainoaan todelliseen todellisuuteen. Voisiko kyseessä olla alitajunnassa kalvava pelko siitä, että ei ehkä olekaan oikein ajatteleville varattua taivasta, eikä helvettiä väärinajattelijoille? Voisiko kyse olla jostakin henkilökohtaisesta tragediasta, mielenterveydellisestä ongelmasta, tai oman epäonnistuneen elämän aiheuttamasta katkeruudesta? Kuinka moni kristitty pohjimmiltaan itse pelkää hysteerisesti helvettiin joutumista?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse herra Jeesus Kristushan vielä kaikenlisäksi siitä meitä eniten varoitti.