Saarnoissa, kanssapuheissa ja tälläkin palstalla tuo käsite heiluu sen mukaan, kuka on sanomassa, mihin yhteisöön hän kuuluu ja mikä on hänen henkilökohtainen käsityksensä.
Joillekkin tuntuu olevan syntiä mitä ihmeellisemmät asiat; jonkun näkeminen (tv, elokuvat,jne..), kuuleminen (musiikki), joidenkin vaatekappaleiden kantaminen, "kielletyn" somisteen ja korujen käyttö sekä ylipäänsä kaikki, mitä omat hengelliset johtajat synniksi sanovat.
Kristityt suomessa, katollisia lukuunottamatta nimittävät Lutheria oppi-isäkseen. Hän sanoo Huonepostillassaan näin:
"Se on synti, jota Jumalan laki ilmoittaa ja päällemme kantaa. Ellei joku ole sellainen synti, niin se on sellainen, jota Paavi on kuvannut ja ylösajatellut, ja josta Jumala ei tiedäkään."
Luther myös varoittaa
"maalattuja ja kuvattuja syntejä synteinä pitämästä, josta olen jo ennen puhunut. Sillä jos sinä sellaisista maalatuista ja kuvatuista synneistä pyytäisit päästä, niin siitä seuraisi, että sinun täytyis kääntyä väärään vanhurskauteen."
Jumalan lakihan on 10 käskyä, jotka Jeesus tiivisti sanoihin:
"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi. Siinä on kaikki laki ja profeetat."
Tulemmeko ajatelleeksi että sotkeudumme jatkuvasti syntiin mm. etuilemalla, kadehtimalla, valehtelemalla, ajattelemalla toisesta pahaa, jne karkeammista teoista puhumattakaan. Kaikki me olemme syntisiä, vaikka "maalatut ja kuvatut" synnit jättäisimmekin pois.
Vapaaksi Jeesus on meidät lunastanut, ei lain alle. Oikeissakin asioissa on meille aivan tarpeeksi "kilvoittelemista", eikä tarvitse höpöjuttuja pähkäillä tai niistä huonoa omaatuntoa tuntea.
Ande
Joillekkin tuntuu olevan syntiä mitä ihmeellisemmät asiat; jonkun näkeminen (tv, elokuvat,jne..), kuuleminen (musiikki), joidenkin vaatekappaleiden kantaminen, "kielletyn" somisteen ja korujen käyttö sekä ylipäänsä kaikki, mitä omat hengelliset johtajat synniksi sanovat.
Kristityt suomessa, katollisia lukuunottamatta nimittävät Lutheria oppi-isäkseen. Hän sanoo Huonepostillassaan näin:
"Se on synti, jota Jumalan laki ilmoittaa ja päällemme kantaa. Ellei joku ole sellainen synti, niin se on sellainen, jota Paavi on kuvannut ja ylösajatellut, ja josta Jumala ei tiedäkään."
Luther myös varoittaa
"maalattuja ja kuvattuja syntejä synteinä pitämästä, josta olen jo ennen puhunut. Sillä jos sinä sellaisista maalatuista ja kuvatuista synneistä pyytäisit päästä, niin siitä seuraisi, että sinun täytyis kääntyä väärään vanhurskauteen."
Jumalan lakihan on 10 käskyä, jotka Jeesus tiivisti sanoihin:
"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi. Siinä on kaikki laki ja profeetat."
Tulemmeko ajatelleeksi että sotkeudumme jatkuvasti syntiin mm. etuilemalla, kadehtimalla, valehtelemalla, ajattelemalla toisesta pahaa, jne karkeammista teoista puhumattakaan. Kaikki me olemme syntisiä, vaikka "maalatut ja kuvatut" synnit jättäisimmekin pois.
Vapaaksi Jeesus on meidät lunastanut, ei lain alle. Oikeissakin asioissa on meille aivan tarpeeksi "kilvoittelemista", eikä tarvitse höpöjuttuja pähkäillä tai niistä huonoa omaatuntoa tuntea.
Ande
Vastaukset 23
Vanhimmat
erottaa Jumalasta, on syntiä
Höpösyntien väsäämisen tarkoitus on juuri heittää kapuloita rattaisiin, kun ihminen on matkalla Jumalan luo. Opetukset laittaa "maalatut ja kuvatut synnit" pois elämästään, juuri todellisuudessa erottavat ihmisen Jumalasta ja vievät huomion pois oikeista synneistä.
Näin ollen juuri ne, jotka keksivät noita "maalattuja ja kuvattuja" syntijä, (joista Jumala ei ole kuullutkaan, mutta täällä palstalla aika usein kuulee) syyllistyvät itse syntiin ja väärään vanhurskauteen, kuten Luther opettaa.
Ande
Se kertoo, että mikä on syntiä!
Sinä et tiedä, että mitä se on.
>>
Se kertoo, että mikä on syntiä!
Sinä et tiedä, että mitä se on.
>>
Rohkea väite! Tarkoitatko, etten tiedä mitä omatunto on?
Omatunto on meillä jokaisella, jopa ateisteillakin on omatunto. En ole hirveesti omasta elämästäni kertonut, joten ihmettelen väitettäsi.
Omatunto kertoo meille oikean ja väärän eron. Mutta riittääkö se??
Joillakin voi olle "paatunut tunto, niin etteivät he pidä mitään syntinä. Jotkut voivat ehkä jopa tappaa tuntematta siitä mitään tunnontuskia. Onko heille tappaminen silloin sallittua? Tuskin!
Taas toisilla voi olla omatunto niin ylitrimmattu, että näkee syntiä joka paikassa. Jopa niin että siitä ahdistuu ja hullujen huone kutsuu. Tai sitten pitää päivittäin saada synninpäästöä, ettei helvetti kutsuisi.
Tarvitaan siis määrittelyjä.
Mielestäni 10 käskyä ja Jeesuksen kiteytys niistä rakkauden kaksoiskäskyyn on nerokasta ja oikeudenmukaista määrittelyä.
Minun määrittelyjähän ne eivät ole, vaan Jeesuksen ja Lutherin tulkintoja tuossa lainasin.
Ande
Että määrittelet itse omatuntosi rajat.
>>Että määrittelet itse omatuntosi rajat.>>
Onkos tää nyt provosointiyritys, kun nimenomaan en ole omia määrittelyitäni käyttänyt?
Tukeuduin siihen, mitä Jeesus ja Luther ovat sanoneet siitä, mikä on syntiä, mikä ei.
Totesin lisäksi vain sen tosiasian, että omatunto on kasvatuksen ja ympäristön tulos, joka voidaan niin paaduttaa, kuin trimmata yliherkäksikin. Molemmat huonoja juttuja kokonaisuuden kannalta.
Ande
Lain kautta ei voi tulla vanhurskaaksi (Apt.13:39), mutta sen kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20).
"Niin me siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä" (Room. 3:28)
Lisäksi Paavali kirjoittaa, että vanhurskaan "pitää elämän uskosta eikä laista", sillä "laki ei ole uskosta".
Laki ei ole hyvä omatunto, vaan lain tehtävänä on herättää tunto!
...jännä asia, että esimerkiksi nuo muutamat em. asiat luetaan synniksi meille, vaikka me emme itse niitä luekaan synniksi tai autuuden ehdoksi.
Toinen asia on sitten se, että ei ole halu tehdä kaikkea mikä ei sinänsä syntiä olisikaan, koska sen myötä synin vaarat tulevat lähemmäksi ja on vain oman tunnon koettelemista, mitä kaikkea se mahtaa kestää.
E kai se ole väärin, että ei tee kaikkea, vaikka se ei syntiä sinänsä olisikaan, jos itsestä tuntuu, ettei halua niin tehdä. Vapaehtoinen asioiden tekemättä jättäminen ei sitten ole muuten lakihenkisyyttä, vaan lakihenkisyys tulee pakosta noudattaa normistoja.
Ei kannata kommentoida tähän tuota lakihenkisyyttä ollenkaan. Siitä on niin paljon jo juteltu täälläkin.
entäpä jos vaikka minä ottaisin silloin tällöin saunakaljan?
Paheksuisitko sinä sitä?
Kun, niin miksi?
...toisen teoista on sen teon tietoon saataminen jollekin toiselle ja jos sanoisit minulle ottavasi saunakaljan niin kysyisin varmastikin, että miksi otat. En minä sen enempää siitä kyselisi, vaan sanoisin, että jos sinun on ihan pakko ottaa niin koita pysyä siinä yhdessä, että ei tule liian tavanomaiseksi.
Itse sanoisin kuitenkin olevani ottamatta edes sitä yhtä.
pahentuisin moisesta toiminnasta ja puhuttelisin kaljanjuojaa synnistä
(vaikka se ei synti olekkaan)
(!)
On parempaa eikä siihen liity maailmallisia mielleyhtymiä.
>>
E kai se ole väärin, että ei tee kaikkea, vaikka se ei syntiä sinänsä olisikaan, jos itsestä tuntuu, ettei halua niin tehdä.
>>
Ei tietenkään. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Tietysti ihmisellä on vapaus valita mitä tekee ja jättää tekemättä.
Mutta väitätkö tosiaan ettei joukossanne ole sosiaalista painetta ja ryhmäkuria?
Se nyt vaan on tälläkin palstalla nähty, että herkästi ojennetaan ja joukolla, mikäli jollain sattuu olemaan liian liberaalit mielipiteet.
Ande
...en ottanut kantaa lainkaan siihen, että onko uslkoisia paineita vai ei.
Tuo lakihenkisyys saattoi olla se, jonka ajattelit olevan se ulkoinen paine, mutta ne on kuitenkin eri asioita, joskin yhdistettävissä.
On totta, että esim. 70-lukua eläneet ajattelevat monessa asiassa eri tavalla kuin esim me, jotka olemme aikuistuneet 90-luvulla (aikuistuminen laaja käsite)
On totta, että joutuu sitä ajattelemaan sanomisissaan ja tekemisissään muitakin ja miettimään, että ei halua poiketa negatiivisella tavalla, jonka tietää joitakin pahentavan. Tämä ei ehkä ole niin ulkoista painetta vaan toisen mielipiteen kunnioittamista omilla teoilla ja sanoilla.
ongelma on se, ettei ihminen koe tekevänsä syntiä ollenkaan. Eikä hänellä siksi ole synnin tuntoa. Nykyisin ei hartauspuheissakaan kehoiteta juuri parannukseen, synninpäästöstä puhumattakaan. Ovatko ihmiset jollain tavalla paatuneita?
Ihminen saattaa ajatella, etten joudu tekemään parannusta, jos noudatan vaikka kymmentä käskyä. Pintapuolisesti ajateltunahan se onnistuneekin, jos ei tapa, ei varasta, pyhittää lepopäivän jne. Mutta jos tarkastelee käskyjä Raamatun tai Katekismuksen valossa, huomaa pienuutensa.Esimerkiksi toisen käskyn (Älä turhaan käytä Jumalasi nimeä, sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimeään turhaan käyttää) selityksessä Vähä Katekismus sanoo:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme hänen nimessään toivota pahaa, vanno, noidu, valehtele, emmekä petä, vaan huudamme hänen nimeään avuksi kaikessa hädässämme, rukoilemme, ylistämme ja kiitämme sitä.
Toisaalta Älä tapa-käskyä Jeesus selittää näin: Jeesus sanoi: ”Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion.” (Matt. 5:21–22).
Laki kattaa näin ollen koko inhimillisen elämän ja Raamatun mukaan yksikään ihminen ei voi sitä täyttää. Ja sanotaan myös, että joka syyllistyy yhden kohdan rikkomiseen, on syyllinen kaikkiin muihinkin.
Mutta esim. täällä synnistä keskustelu perustuu melkein pelkästään eri uskontojen ulkonaisten tapojen (nuttura vai ei, meikkiä vai ei, musiikkia vai ei) pohdiskeluun. Eivät ne sinänsä syntiä ole, mutta kokisin, että esimerkiksi oman yhteisöni piirissä(vl) tällaisten merkkien pulpahtaminen pinnalle kertoo jostain muusta. Siitä, että ihmisellä on kenties pientä vastahakoisuutta seurakuntaansa kohtaan. Ja se, kerääntyessään, voi johtaa todellisiin synteihinkin.
Oli oikein hyvä, kun otit asian puheeksi, tästä voisi puhua hiukan syvällisemminkin!
>>
ongelma on se, ettei ihminen koe tekevänsä syntiä ollenkaan. Eikä hänellä siksi ole synnin tuntoa. Nykyisin ei hartauspuheissakaan kehoiteta juuri parannukseen, synninpäästöstä puhumattakaan. Ovatko ihmiset jollain tavalla paatuneita?
>>
Kyllä valitettavasti näin on. Iso osa kanssaihmisistämme on paatuneita. Nykyisessä rahaa ihannoivassa kulttuurissamme esim. talousrikollisia melkeinpä ihaillaan.
En suinkaan kirjoittanut avaustani kuvitellen olevani synnitön. Tunnen kyllä vajavaisuuteni ja vikani. Tarvitsen niihin Jeesuksen sovitusta yhtä kipeästi kuin muutkin.
Yksi Jeesuksen opetusten pointti olikin osoittaa ns. lain täyttäjille tehtävän mahdottomuus.
Yksi asia minkä kanssa aikoinani itse painin, oli se että Jumalahan on itse meidät vajavaisiksi luonut. Miten hän siis voi meiltä täydellisyyttä vaatia?
Ei hän vaadikaan, vaan hän haluaa armosta pelastaa meidät kaikki, joiden sydän haluaa tämän armon vastaan ottaa, laittaa synnin pois ja pyrkiä totuuteen.
>>
Mutta esim. täällä synnistä keskustelu perustuu melkein pelkästään eri uskontojen ulkonaisten tapojen (nuttura vai ei, meikkiä vai ei, musiikkia vai ei) pohdiskeluun.
>>
Juuri tämän takia laitoinkin avaukseni...
>>
Eivät ne sinänsä syntiä ole, mutta kokisin, että esimerkiksi oman yhteisöni piirissä(vl) tällaisten merkkien pulpahtaminen pinnalle kertoo jostain muusta. Siitä, että ihmisellä on kenties pientä vastahakoisuutta seurakuntaansa kohtaan. Ja se, kerääntyessään, voi johtaa todellisiin synteihinkin.
>>
Koskapa tunnustat, etteivät ne itsessään ole syntiä, miksi niitä täytyy siitä huolimatta seurakunnan tahdon mukaan noudattaa?
Miksi niistä poikkeaminen tulkitaan vastahakoisuudeksi seurakuntaa kohtaan?
Voisiko kyse ollakin pelkästään siitä, ettei puhtaasti ymmärrä miten joku pikku asia voi raamatun ja uskon valossa olla väärin?
Voisiko "nämä merkit" olla pelkästään protestoimista liian tiukkaan ryhmäkuriin?
Olen itse pitänyt melko pienestä lähtien höpöpuheina mm. maailmallista musiikkia, muutamaa saunakaljaa, jne... Mitään sen suurempaa ei kuitenkaan ole ollut taustalla, vaan uskoni olen myös halunnut pitää.
Ande
nimittäin sanoihisi:
"Koskapa tunnustat, etteivät ne itsessään ole syntiä, miksi niitä täytyy siitä huolimatta seurakunnan tahdon mukaan noudattaa?
Miksi niistä poikkeaminen tulkitaan vastahakoisuudeksi seurakuntaa kohtaan? "
Ajatellaanpa ihan tavallista ev.lut. perheen nuorta. Jos hän alkaa pukeutua yhtäkkiä täysin poikkeaviin vaatteisiin kuin ennen, vanhemmat huolestuvat: mitä on tapahtumassa tälle ihmiselle? Jos vielä vaatetus viittaa johonkin ryhmään, pelko on vielä suurempi. Kyse on samanlaisesta reaktiosta meilläkin. Ihmetellään, miksi hän muuttui? Halusiko hän kenties miellyttää enemmän ei-vl-luokkatovereitaan ja ei siksi halua erottautua näiden joukosta(siis jos on kyseessä nuori), onko hänestä vaikea tunnustaa uskonsa? Epäileekö hän uskoansa? Onko hänelle kenties tullut syntejä, joista hän ei saa tehdyksi parannusta?
Lähinnä se siis on huolta lähimmäisestä tässä tapauksessa.
>>
Ihmetellään, miksi hän muuttui? Halusiko hän kenties miellyttää enemmän ei-vl-luokkatovereitaan ja ei siksi halua erottautua näiden joukosta(siis jos on kyseessä nuori), onko hänestä vaikea tunnustaa uskonsa? Epäileekö hän uskoansa? Onko hänelle kenties tullut syntejä, joista hän ei saa tehdyksi parannusta?
Lähinnä se siis on huolta lähimmäisestä tässä tapauksessa.
>>
Asia tuolta osin vilpitön.
Entäpä jos nuori kertoo vain haluavansa pukeutua niinkuin hän pukeutuu. Hyväksytäänkö se, vai kehoitetaanko syntinä panemaan pois?
Ande
Täytyy sanoa, että keskuudessamme nuorten pukeutumistapa vaihtelee laidasta laitaan. Eli persoonallinen saa ja pitääkin olla. Itse ajattelin nuorena, että vaatetus on sopiva, jos sillä kehtaa mennä seuroihin tai isovanhempien luo kylään. Hyvä neuvo on myös se, että pitäisi pukeutua niin, ettei saata toista kiusaukseen.
Siis saa pukeutua niin kuin haluaa, e.m varauksilla.
Luther sanoo tähän tapaan(siteeraten mm. Saarnaajaa):
"On turhaa penkoa ja miettiä, mikä on syntiä ja mikä ei, sillä raamattu osoittaa kaiken mitä ihmisessä on, olevan syntinen ja tuhoon tuomittu. Jokainen ajatus ja teko olkoon vaikka kuinka pyhässä tarkoituksessa tehty on Jumalan silmissä paha."
Tämä tarkoittaa, ettei kukaan ihminen siis voi töillään ansaita autuutta, joikainen teko on Jumalan silmissä paha. Jokaisen ihmisen on nöyrryttävä, tunnustettava syntinsä, ja Pyhän Hengen saarnaviran kautta saatava kohdalleen syntiensä sovitus Jeesuksen nimen ja veren kautta.
Toinenkin kohta Lutherilta:
tunnustuskirjat->Schmalkaldenin opinkappaleet
->3.osa, 3.luku, parannus:
"...Näin pyhä Paavalikin saarnaa (Room. 3:10-12): "Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään vanhurskasta, kukaan ei kunnioita Jumalaa, kukaan ei tee hyvää, ei yksikään. Kaikki he ovat kelvottomia luopioita." Samoin (Ap.t. 17:30): "Mutta nyt Jumala tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus." "Kaikkien ihmisten", hän sanoo, tekemättä poikkeusta yhdenkään ihmisen kohdalla. Tämä parannus opettaa meitä tuntemaan synnin: meistä ei ole mihinkään, olemme läpikotaisin kelvottomia, meistä täytyy tulla kokonaan uusia, eri ihmisiä.
Tämä parannus ei ole surkeaa paikkaamista niin kuin tuo parannus tekosynneistä, 21 ei myöskään epävarmaa niin kuin tuo on. Sillä nyt ei kinastella siitä, mikä on syntiä ja mikä ei, vaan kaikki, mitä meissä itsessämme on, julistetaan erottelematta pelkäksi synniksi. Miksi haaskata aikaa penkomiseen, jaotteluun ja erittelyyn? Sen tähden ei tämä katumuskaan ole epävarma, kun jäljelle ei jää mitään, mistä voisimme keksiä jotakin hyvää syntivelan maksuksi. Jäljellä on ainoastaan varma toivottomuus kaikesta mitä me olemme, ajattelemme, puhumme ja teemme. Samoin ei rippikään voi jäädä petolliseksi, epävarmaksi paikkailuksi. Sillä se, joka tunnustaa pelkäksi synniksi kaiken, mitä hänessä itsessään on, se ottaa lukuun kaikki synnit, ei jätä yhtään mainitsematta eikä unohda ainoatakaan. Hyvityskään ei nyt voi olla epävarma, sillä se ei ole meidän omaa syntistä puuhaamme, vaan se on (Joh. 1:29) maailman synnin kantajan, Jumalan viattoman Karitsan kärsimys ja veri.
Tätä kääntymystä julistaa evankeliumissa Johannes ja sitten Kristus, tätä julistamme myös me. Tällä parannuksella me kukistamme paavin ja kaiken, mikä on rakennettu omien hyvien tekojemme varaan. Kaikki se mitä sanotaan "hyviksi teoiksi" tai "laiksi", on rakennettu laholle, kelvottomalle perustukselle. Eihän ole olemassa mitään hyvää tekoa vaan pelkkiä pahoja. Eikä kukaan täytä lakia, niin kuin Kristus sanoo (Joh. 7:19), vaan kaikki sitä rikkovat. Siksi se rakennus koostuu kaikkein pyhimmiltä ja ihanimmilta osiltaan pelkistä petollisista valheista ja teeskentelystä.
Kristittyjen oikea parannus jatkuu kuolemaan saakka, sillä se taistelee lihassa jäljellä olevaa syntiä vastaan koko elämän ajan. Pyhä Paavalikin todistaa (Room. 7:23 8:2), että hän sotii jäsenissään olevaa lakia vastaan, ei omin voimin vaan hänelle lahjoitetun Pyhän Hengen voimalla. Ensin saadaan synnit anteeksi, sitten tämä lahja, joka päivittäin perkaa pois ja lakaisee jäljellä olevia syntejä ja siten näkee vaivaa saadakseen ihmisen täysin puhtaaksi ja pyhäksi.
Tästä ei tiedä mitään paavi, eivät teologit ja juristit eikä omasta päästään kukaan muukaan, vaan tämä on taivaasta evankeliumin välityksellä ilmoitettu oppi, jota jumalattomien pyhimysten on pakko kutsua kerettiläisyydeksi.
Toisaalta saattaa ilmaantua lahkolaisia - kukaties niitä jokunen jo onkin, talonpoikaissodan aikana 22 minäkin niitä tapasin - jotka ovat sitä mieltä, että jos Hengen tai syntien anteeksiantamuksen saaneet, uskoon tulleet ihmiset sittemmin tekevät syntiä, he pysyvät yhtä kaikki uskossa eikä synnistä ole heille mitään vahinkoa. Tähän tapaan he rääkyvät: "Tee mitä lystäät. Kun uskot, se on poissa. Usko pyyhkii kaiken synnin pois!" Ja sitten he taas sanovat, että jos uskon ja Hengen saanut ihminen tekee syntiä, hänellä ei ole koskaan oikein ollutkaan uskoa ja Henkeä. Olen kohdannut useita tuommoisia sekopäitä ja pelkään, että samanlainen piru asustaa muutamissa yhä.
Siksi on tärkeätä tietää ja opettaa, että jos pyhät ihmiset, joissa tosin on perisynti, jotka sitä tuntevat ja sitä vastaan parannusta tehden taistelevat, jos he sitten kuitenkin lankeavat julkiseen syntiin, niin kuin Daavid lankesi (2. Sam. 11) aviorikokseen, murhaan ja jumalanpilkkaan, he sillä kertaa ovat vailla uskoa ja Henkeä. Sillä Pyhä Henki ei anna synnin hallita eikä päästä voitolle, niin että se toteutuisi, vaan Henki pitää sen kurissa ja estää sitä toteuttamasta tahtoaan. Jos se onnistuu toteuttamaan tahtonsa, silloin ovat Pyhä Henki ja usko poissa, sillä näin sanoo pyhä Johannes: (1 Joh. 3:9,1 Joh. 5:18) "Se joka on Jumalasta syntynyt, ei tee syntiä eikä voi syntiä tehdä." Samalla on kuitenkin totta, mitä sama pyhä Johannes kirjoittaa: (1 Joh. 1:8) "Jos sanomme, että meissä ei ole syntiä, niin me valehtelemme, eikä Jumalan totuus ole meissä.""
Miksiköhän missään kohtaa ei viitata siihen raamatunkohtaan, jota VL-uskonto toistaa, eli: "Joille te synnit anteeksi annatte jne"?
1) että Lutherin aikaan sen ajan teologit muistivat ulkoa neljä evankeliumia, eli Lutherin ei tarvinnut selostaa itsestäänselvyyksiä, ainoastaan vahvistaa niitä
2) katolisessa kirkossa oli rippi jatkuvassa käytössä ja on edelleenkin, eli ei ollut tarvetta muistuttaa siitä mikä oli/on elossa oleva raamtullinen käytäntö. Ainoastaan oli tarve syventää tietoisuutta siitä mitä oltiin ripin yhteydessä tekemässä.
-> tästä muistui mieleen, että Luther eräässä kirkkopostillassaan mainitsee, ettei evankeliumia ole siellä, missä ei laki herätä synnin tuntoa ja missä ei julisteta syntien anteeksiantamusta, sillä nämä kaksi on ainoa oikea evankeliumi. Tais olla loppiaispäivän tekstejä... (ei ole tässä postilloja käsillä niin en pysty tarkistaa, mutta joka tapauksessa 1.kirkkopostilla)