Saarnakielen avulla, kuten kielen avulla aina, hahmotetaan maailmaa, kirjoittaa Weha.
”Oltiin vaimon kanssa lomalla”, rupattelee saarnamies rauhanyhdistyksen kahvipöydässä. Kohta hän nousee saarnapönttöön ja toteaa kenties saman asian aivan samoin sanoin. Hän voi myös lausuilla harvakseen: ”Saimme olla rakkaan puolisoni kanssa viettämässä lomaa.”
Koukeroinen lause on vanhoillislestadiolaisten Kaanaan kieltä eli saarnoissa käytettävää kieltä. Lahjana saamisen korostaminen kuuluu saarnakieleen, samoin puolison kutsuminen rakkaaksi. Kestomuotoa muistuttava verbirakenne on peräisin ilmauksesta ”olla uskomassa”.
Tiettyjen lauserakenteiden lisäksi saarnakieleen kuuluu sanoja ja sanontoja. Kuulija tunnistaa ne, mutta niiden alkuperästä hänellä ei välttämättä ole käsitystä.
Tukevan pohjan saarnakielelle luo vuoden 1776 Biblia, jota seuroissa käytetään. Suomen kirjakielen syntyhetkiin Bibliasta on kielellisesti vain kivenheitto. Niinpä seurapuheen johdantotekstin ymmärtävä kuulija on vanhan kirjakielen jonkinasteinen asiantuntija. Hän ymmärtää oitis lauseen ”hän nähtiin usiammalta kuin viideltäsadalta veljeltä yhdellä haavalla”.
Biblian lisäksi saarnakielessä kuuluu lestadiolainen saarna- ja lauluperinne. Oma osuutensa on luterilaisella ja sitä vanhemmalla traditiolla.
Vaarojen keskellä
Saarnakielen avulla, kuten kielen avulla aina, hahmotetaan maailmaa. Esimerkiksi saarnakielen käsitteet vihollinen ja matkanteko vaikuttavat vanhoillislestadiolaisen eli uskovaisen tapaan nähdä maailma.
Saarnakielessä vihollinen on kolmiliittoinen. Sielunvihollinen, maailma ja oma liha yrittävät katkaista kilvoituksen matkan. Vihollinen punoo juonia, saartaa ja piirittää. Joskus se saa voittoja tai peräti ampuu ruman tulisia nuolia. Sanat tuovat mieleen antiikin sodankäynnin, josta ne ovatkin peräisin.
Jousipyssyllä tähtäilevä vihollinen ei ole leikin asia uskovaiselle, jonka aseina ovat Hengen miekka ja uskon kilpi. Hengen sotavarustus soveltuu nimenomaan puolustussotaan, sillä vihollinen on se, joka hyökkää.
Vihollisesta eli ”tuhanten juonten konstimestarista” puhuu Pietari kirjeessään. Biblian sanamuodon mukaan ”teidän vihollisenne perkele käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis”. Jalopeura on Agricolan käännös leijonalle.
Tiellä ja matkalla
Matkasanastoa saarnakielessä on paljon. Uskovainen tekee matkaa taivastiellä. Tie on kaita, mutta ei niin kaita, etteikö saattomies mahtuisi matkamiehen rinnalle. Ilmauksessa Jeesuksen puhe kaidasta tiestä yhdistyy uudempiin kielikerrostumiin.
Korven matkalla ei olla yksin, vaan Jumalan kansan matkasaatossa. Välillä pysähdytään keitaalle, jossa ammennetaan elämän vettä autuuden lähteestä. Kielikuva tarkoittaa Jumalan sanan äärelle pysähtymistä eli lähinnä seuroissa käyntiä.
Seuroissa kuunnellaan saarnoja, lauletaan ja saadaan uskolle virvoitusta. Toisten uskovaisten kanssa voidaan puhua tiestä ja matkasta eli siitä, miten elämä uskovaisena on sujunut.
Yleensä taivastiellä kävellään. Harvemmin ollaan vesillä, matkalla kunnian rannalle. Autovertauksia kuulee harvoin.
Puheen lopuksi saarnamies sanoo, että ”näin saamme jäädä yhdessä matkaa tekemään”. Fraasissa yhdistyvät alussa mainittu lahjana saaminen ja matka. Sana ”yhdessä” viittaa Jumalan lasten joukkoon, piskuiseen laumaan, jonka osaksi uskovainen itsensä mieltää.
Vähitellen katoava perinne
Saarnoissa puhutaan paljon myös synnistä ja armosta. Synti kehotetaan vaihtamaan armoon.
Saarnakielessä synnille lähes synonyymisia ovat lankeemus, houkutus, kiusaus, viettelys, epäilys, vika, virhe, kuorma, vaiva. Kaikkia näitä lääkitään anteeksiannon evankeliumilla, jonka sanamuoto on aina sama.
Armo on mukana monissa sanoissa ja sanonnoissa. Ihminen voi saada parannuksen armon, hän voi olla armosta osaton tai Jumalan valtakunnan armohoidossa. Puhutaan armoedusta, armopöydästä, armonmuruista ja armon taivaasta. Harjaantumaton kuulija on aivan pihalla.
Lyhyt saarnakielen ilmaus voi palauttaa kuulijan mieleen pitkän tekstipätkän. Kirjallisuustieteessä puhuttaisiin intertekstuaalisuudesta. Aiemmin kuulijoiden raamatuntuntemus perustui vanhaan käännökseen, ja viittaukset toimivat juuri tuolla tavoin. Nykyisin saarnakielen viittausmekanismi yskähtelee, koska vanhaa käännöstä ei lueta juuri muualla kuin seuroissa.
Näyttää siltä, että vuoden 1776 Bibliaan pohjautuva saarnakieli muuttuu vähitellen historiaksi. Uusien puhujasukupolvien myötä kieli väistämättä uudistuu. Monet puhujat pyrkivät yleiskieliseen ilmaisuun. Jotkut, etenkin maallikot, tukeutuvat saarnakieleen. Saarnakieltä tai ei, sanoman välittyminen kuulijalle on aina olennaista.
”Oltiin vaimon kanssa lomalla”, rupattelee saarnamies rauhanyhdistyksen kahvipöydässä. Kohta hän nousee saarnapönttöön ja toteaa kenties saman asian aivan samoin sanoin. Hän voi myös lausuilla harvakseen: ”Saimme olla rakkaan puolisoni kanssa viettämässä lomaa.”
Koukeroinen lause on vanhoillislestadiolaisten Kaanaan kieltä eli saarnoissa käytettävää kieltä. Lahjana saamisen korostaminen kuuluu saarnakieleen, samoin puolison kutsuminen rakkaaksi. Kestomuotoa muistuttava verbirakenne on peräisin ilmauksesta ”olla uskomassa”.
Tiettyjen lauserakenteiden lisäksi saarnakieleen kuuluu sanoja ja sanontoja. Kuulija tunnistaa ne, mutta niiden alkuperästä hänellä ei välttämättä ole käsitystä.
Tukevan pohjan saarnakielelle luo vuoden 1776 Biblia, jota seuroissa käytetään. Suomen kirjakielen syntyhetkiin Bibliasta on kielellisesti vain kivenheitto. Niinpä seurapuheen johdantotekstin ymmärtävä kuulija on vanhan kirjakielen jonkinasteinen asiantuntija. Hän ymmärtää oitis lauseen ”hän nähtiin usiammalta kuin viideltäsadalta veljeltä yhdellä haavalla”.
Biblian lisäksi saarnakielessä kuuluu lestadiolainen saarna- ja lauluperinne. Oma osuutensa on luterilaisella ja sitä vanhemmalla traditiolla.
Vaarojen keskellä
Saarnakielen avulla, kuten kielen avulla aina, hahmotetaan maailmaa. Esimerkiksi saarnakielen käsitteet vihollinen ja matkanteko vaikuttavat vanhoillislestadiolaisen eli uskovaisen tapaan nähdä maailma.
Saarnakielessä vihollinen on kolmiliittoinen. Sielunvihollinen, maailma ja oma liha yrittävät katkaista kilvoituksen matkan. Vihollinen punoo juonia, saartaa ja piirittää. Joskus se saa voittoja tai peräti ampuu ruman tulisia nuolia. Sanat tuovat mieleen antiikin sodankäynnin, josta ne ovatkin peräisin.
Jousipyssyllä tähtäilevä vihollinen ei ole leikin asia uskovaiselle, jonka aseina ovat Hengen miekka ja uskon kilpi. Hengen sotavarustus soveltuu nimenomaan puolustussotaan, sillä vihollinen on se, joka hyökkää.
Vihollisesta eli ”tuhanten juonten konstimestarista” puhuu Pietari kirjeessään. Biblian sanamuodon mukaan ”teidän vihollisenne perkele käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis”. Jalopeura on Agricolan käännös leijonalle.
Tiellä ja matkalla
Matkasanastoa saarnakielessä on paljon. Uskovainen tekee matkaa taivastiellä. Tie on kaita, mutta ei niin kaita, etteikö saattomies mahtuisi matkamiehen rinnalle. Ilmauksessa Jeesuksen puhe kaidasta tiestä yhdistyy uudempiin kielikerrostumiin.
Korven matkalla ei olla yksin, vaan Jumalan kansan matkasaatossa. Välillä pysähdytään keitaalle, jossa ammennetaan elämän vettä autuuden lähteestä. Kielikuva tarkoittaa Jumalan sanan äärelle pysähtymistä eli lähinnä seuroissa käyntiä.
Seuroissa kuunnellaan saarnoja, lauletaan ja saadaan uskolle virvoitusta. Toisten uskovaisten kanssa voidaan puhua tiestä ja matkasta eli siitä, miten elämä uskovaisena on sujunut.
Yleensä taivastiellä kävellään. Harvemmin ollaan vesillä, matkalla kunnian rannalle. Autovertauksia kuulee harvoin.
Puheen lopuksi saarnamies sanoo, että ”näin saamme jäädä yhdessä matkaa tekemään”. Fraasissa yhdistyvät alussa mainittu lahjana saaminen ja matka. Sana ”yhdessä” viittaa Jumalan lasten joukkoon, piskuiseen laumaan, jonka osaksi uskovainen itsensä mieltää.
Vähitellen katoava perinne
Saarnoissa puhutaan paljon myös synnistä ja armosta. Synti kehotetaan vaihtamaan armoon.
Saarnakielessä synnille lähes synonyymisia ovat lankeemus, houkutus, kiusaus, viettelys, epäilys, vika, virhe, kuorma, vaiva. Kaikkia näitä lääkitään anteeksiannon evankeliumilla, jonka sanamuoto on aina sama.
Armo on mukana monissa sanoissa ja sanonnoissa. Ihminen voi saada parannuksen armon, hän voi olla armosta osaton tai Jumalan valtakunnan armohoidossa. Puhutaan armoedusta, armopöydästä, armonmuruista ja armon taivaasta. Harjaantumaton kuulija on aivan pihalla.
Lyhyt saarnakielen ilmaus voi palauttaa kuulijan mieleen pitkän tekstipätkän. Kirjallisuustieteessä puhuttaisiin intertekstuaalisuudesta. Aiemmin kuulijoiden raamatuntuntemus perustui vanhaan käännökseen, ja viittaukset toimivat juuri tuolla tavoin. Nykyisin saarnakielen viittausmekanismi yskähtelee, koska vanhaa käännöstä ei lueta juuri muualla kuin seuroissa.
Näyttää siltä, että vuoden 1776 Bibliaan pohjautuva saarnakieli muuttuu vähitellen historiaksi. Uusien puhujasukupolvien myötä kieli väistämättä uudistuu. Monet puhujat pyrkivät yleiskieliseen ilmaisuun. Jotkut, etenkin maallikot, tukeutuvat saarnakieleen. Saarnakieltä tai ei, sanoman välittyminen kuulijalle on aina olennaista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On saarnamies nostettu jalustalle, läksyt samoja, aina on kuulijoita, usko vahvistuu, parikertaa viikossa on käytävä kuulemassa.
JOku kopioi tänne muiden ihmisten kirjoituksia.