Kirkosta eroaminen ja uudet kummit

Ihmette

Meillä on tilanne, että lapset kastettu, mutta olemme eronneet kirkosta, myös lapset. Onko heillä tällöin oikeastaan enää (kirkollisia) kummeja? Osa kummeista on lopettanut valitettavasti yhteydenpidon ja ei enää ole lapsen elämässä. Mitä mieltä ootte uusista "nimiäisistä" ja samalla uusista kummeista? Jos lapset ei enää kuulu kirkkoon, miten voi olla enää kirkon kummejakaan?

4

714

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha juttu

      Kummit on aivan turha juttu.

    • akaasi

      Asia on ristiriitainen sinänsä, että jos olette eronneet kirkosta juuri siksi että ette usko kirkon oppeihin jne. kummit ovat turhia koska heidän tehtävänsä kirkon mukaan kuitenkin on huolehtia lapsen hengellisestä kasvatuksesta. Käytännössä kummius kuitenkin harvoin tarkoittaa tuota. Onko sillä mitään väliä, onko alunperin valitsemanne kummit enää virallisia kummeja vai eivät? Kunhan lasten elämässä on luotettavia aikuisia, myös vanhempien lisäksi, niin sehän on hieno juttu, olipa virallinen nimike mikä hyvänsä :).

      • akaasi

        Olin itsekin n. kolme vuotta virallisesti (syli)kummi, mutta n. vuosi sitten erosin kirkosta. En enää pidä itseäni virallisesti kummina, mutta esimerkiksi lapsi ja hänen vanhempansa myös puhuvat minusta kummina, vaikka tietävät etten kuulu kirkkoon enää. Ei sillä ole ollut käytännössä mitään eroa, enemmänkin perheen ja kummin tai 'kummin' oma sopimus :).


      • Ihmette

        Tavallaan olet oikeassa Akaasi, mutta kummit merkitsee mulle myös sitä turvallista aikuista. Eli eivät merkinneet alunperinkään vain lapsen hengellisestä kasvatuksesta huolehtimista. Uusien kummien nimeäminen (siis samoja kuin alunperin, mutta joista osa poistunut) ja uudet kummitodistukset houkuttelisivat, koska haluaisin kuitenkin säilyttää lapsilla kummit. Tosin en kirkollisia kummeja, vaan ei-kirkolliset "kummit" ja olisi mukava, että sitten vain heistä puhuisi "kummeina" (tai mitä nimitystä nyt sitten käyttäisikään). Tuolla onko alunperin valitut kummit enää virallisia vai ei on se merkitys, että en halua heidän kaikkien olevan enää kummeja, koska eivät myöskään pysyneet lapsen elämässä.

        Osaisiko joku sanoa mitä mieltä on noista uusista kummitodistuksista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe