2h/kk vai kuinka usein lasta saisi tavata?

Minulle on tullut sellainen mielikuva, että laitoksissa, jos osaa olla "kiltti" vanhempi ts. suostuut kaikkeen, mitä laitos vaatii, lapset pääsevät kaikiksi viikonlopuiksi kotiin.

Meillä on ollut tällainen käytäntö: pe iltana kotiin su palautus, torstaina kaupungilla viillettämässä lapsen kanssa.

Tosin tähän on tullut tapaamisoikeudenrajoituksia. Pahimmillaan on saanut tavata lasta vain vartijan läsnäollessa. Nyt taas pääsee lapsen kanssa kaksi kertaa viikossa päivälomalle kotiin tai kaupungille.

Pahimmillaan lienevät täällä ne tapaamisoikeuden rajoitukset, jolloin lasta voi tavata vain 2h/kk.

Mikä on se normaali tapaamisten määrä, milloin aletaan puhua tapaamisoikeuden rajoituksista?
27715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

lapsi olla koti lomilla niin se oli että enintään 2x viikonloppu/kk:ssa..

Äänestä
  • Jossain laissa oli, että jos lapsi on (en nyt muista kuinka monta vuorokautta) poissa sijoituspaikastaan niin sijoituspaikka menettää kulukorvausrahoja niiltä vuorokausilta ja oliko se kanssa palkkiorahoja, joten siksi ne rajoitukset. Money talks.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jossain laissa oli, että jos lapsi on (en nyt muista kuinka monta vuorokautta) poissa sijoituspaikastaan niin sijoituspaikka menettää kulukorvausrahoja niiltä vuorokausilta ja oliko se kanssa palkkiorahoja, joten siksi ne rajoitukset. Money talks.

    8 vrk kuukaudessa kotona, sehän tekee jo lähes neljäsosan kulukorvauksista pois.

    Sitäpaitsi, kun heittäytyy köyhemmäksi kuin on, ne antavat 5 euroa rahaa vuorokaudessa lapsen ruokaan. 40 euroa kuukaudessa on jo aikaimoinen potti niiden kitupiikkien mielestä.

    Yksi hoitsu on kovin tarkka näistä lapsen kuluista: leffaliput maksetaan ja sivulauseessa on, että jos sinulle kuuluvista rahoista on vielä jotain jäljellä. Olen yrittänyt tivata ja pyytää, että edes lapsi tietäisi, mitä hän saa kuluttaa. Tämä ei ole onnistunut. Kai hoitajilla on sitten MAHDOLLISUUS ostella leffalippuja ja muuta tarvitsemaansa omalla vapaa-ajallaan lasten rahoilla. Pyydän seuraavan kerran sossulta, että haluan tarkistaa nämä menot lapseni kanssa.

    Niillä on ollut ihme vedättämistä, kun olen halunnut tutustua lapsen tietoihin, että en ole parin kuukauden yrittämän jälkeenkään onnistunut. Ja nyt ei uskalla, kun aletaan purkamaan tapaamisoikeuden rajoitusta, tehdä mitään. P-e, että nillä on keinot rajata paitsi lapsen tekemisiä, niin myös äidin.

    Saako sijaisperheessä oleva lapsi ruokarahoja kotiin? Saako lapsi käyttövaroja? Miten lapsen hyväksi maksettujen kulujen käyttö tarkistetaan?

    Raha on varmaan yksi syy kotilomiin, toinen on täystottelevaisuusvelvoite. Äidinkin tulee olla kiltti.

    Tätini varoitti joskus, että jos ei ole niille mieliksi, ne voivat viedä lapsen pois, niin ettei tiedä edes missä lapsi on. Antaahan laki tähänkin mahdollisuuden.

    Tapaamisoikeuden rajoitus on ihan kuin toinen huostaanotto, paitsi että on helpompi satunnaisgeneroida syitä tapaamioikeuden rajoitukseen.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jossain laissa oli, että jos lapsi on (en nyt muista kuinka monta vuorokautta) poissa sijoituspaikastaan niin sijoituspaikka menettää kulukorvausrahoja niiltä vuorokausilta ja oliko se kanssa palkkiorahoja, joten siksi ne rajoitukset. Money talks.

    Tuo ei pidä paikkaansa ainakaan perheisiin sijoitettujen kohdalta. Laitossijoituksesta en tiedä.

    Äänestä

  • LAPSEN ETU kirjoitti:

    siksi sitä kyselinkin. Lapsen käyttövarat on kyllä määritelty lastensuojelulaissa, siis ne taskurahat. Yli 12-vuotialle nämä ovat 43 euroa ja risat kuukaudessa. Nuorempien käyttövaroista ei ole täsmällistä määrää.

    Sinullahan oli LAPSEN ETU, vaikesti vammautuneita lapsia hoidossasi, joiden vamman syynä ovat vanhemmat? Jos oikein muistan.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Kyllä on . FAS-sisarukset.

    Lain määräämät käyttövarat on ymmärtääkseni saman suuruiset, oli lapsi laitoksessa tai perheessä.

    Äänestä

  • LAPSEN ETU kirjoitti:

    Tuo ei pidä paikkaansa ainakaan perheisiin sijoitettujen kohdalta. Laitossijoituksesta en tiedä.

    kaikkia, sitä vaan ei teidän kunnassa noudateta, tai sitten et päästä lapsia kotiinsa niin pitkäksi aikaa, että kukkarossasi tuntuis.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    kaikkia, sitä vaan ei teidän kunnassa noudateta, tai sitten et päästä lapsia kotiinsa niin pitkäksi aikaa, että kukkarossasi tuntuis.

    7 §
    Täysimääräinen elatustuki
    Elatustuen määrä on yhdelle lapselle 124 euroa kalenterikuukaudessa elatusvelvollisen osalta, jollei jäljempänä toisin säädetä. (3.11.2006/949)

    Elatustuen määrää korotetaan tai alennetaan elinkustannusten nousua tai laskua vastaavasti siten kuin laissa eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin (660/1966) säädetään"

    Mikähän tuo kohtuullinen määrä sitten on alle 15-vuotiaalle? Kovin pieni se on myös yli 15-vuotiaalle 124/3 =~41 euroa

    En kyllä ihan tähän hätään osaa tuota elinkustannusindeksiä laskea. Tilastokeskushan niitä julkaisee. Voisi tarkistaa elatusapu toimistosta tai jostain vastaavasta.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jossain laissa oli, että jos lapsi on (en nyt muista kuinka monta vuorokautta) poissa sijoituspaikastaan niin sijoituspaikka menettää kulukorvausrahoja niiltä vuorokausilta ja oliko se kanssa palkkiorahoja, joten siksi ne rajoitukset. Money talks.

    Kulukorvaus maksetaan todellisista kuluista. Näin ollen, jos lapsi ei ole hoitajaperheessä, niin ei hän myöskään syö, juo, eikä kuluta mitään siellä. Mikäli lapsi päästetään pidemmiksi ajoiksi kotilomille, tai liian usein, ei sijari saa tuosta maksettavaa kulukorvausta sijarin omaan huusholliin vaan kulukorvaus vähennetään siltä osin. Ihan selkeesti se voi olla siksi todellinen kotilomien pihtaamisen syy. Sossullekin se sopii, koska näin vältetään sijarin ilmestyminen toimeentuloluukulle.

    Asiasta puhutaan perhehoitliitonkin sivuilla, että yli kaksiviikkoa kotilomaa alkaa jo olla riskiraja sijarille:

    "
    Kustannusten korvaamisesta on sovittava myös siltä varalta, että hoidettava on pitkään poissa perhekodista. Suositeltavaa on, että kustannuskorvauksen maksamiskäytännöstä sovitaan yli kahden viikon poissaoloista. Perhehoitoliitto suosittaa, että alle kahden viikon mittaiset poissaolot eivät vaikuta vähentävästi kulukorvaukseen.
    "
    Lähde:
    http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/suomessa/3.htm

    Äänestä

perusteella tapaamisoikeutta voidaan rajoittaa. Eikös se ole aina määräajaksi annettu täysi tapaamiskielto jollekin tietylle ajalle.
Tällaisesta tapaamisrajoituksesta on annettava aina kirjallinen valituskelpoinen päätös.

Siis niin hullulle kuin se tuntuukin, nämä sopimukset tapaamisista, esim. joka vkl, eivät ole lain tarkoittamia tapaamisrajoituksia, ne ovat vain sopimuksia, jolloin vanhempi voi tavata huostassa olevaa lastaan.

Tästä kinasin aikanaan sijaishuollossa, että onhan tuollainen sopimuskin rajoitusta, mutta kun se ei ole lain mukaan, niin se ei ole :(
Vai nauraako pitäisi :)

Äänestä
  • Ei ilmeisesti sitten ole olemassa mitään virallista sopimusaikaa, että kerran viikossa tapaamiset. Meidän sijaishuollossa on turha kinata mitään. Ensinnäkään he eivät ymmärrä mitä tarkoitan ja toiseksi, he ovat kaikkea vastaan, mitä minä ehdotan.

    Rajotuksen voi tehdä laitoksen johtaja kuukaudeksi ja rajoituksen voi tehdä sosiaalilautakunta korkeintaan vuodeksi kerrallaan. Menivätkö nämäkin nyt hallinto-oikeuteen?

    Entä sitten esimerkiksi kentaurin tapauksessa, kun hän saa tavata lasta vain 2h/kk, eikö tämä jo ole valituskelpoinen päätös, vai määritelläänkö se jo huostatessa? Vai onko sekin yksipuolinen sopimus?

    Minnekähän valittaisi, kun laitos vaarantaa lapseni terveyden ja kehityksen vakavasti? Sossu ei ole ottanut vastaan, kun olen pari kertaa tehnyt lastensuojeluilmoituksen lastenkodista:)

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Ei ilmeisesti sitten ole olemassa mitään virallista sopimusaikaa, että kerran viikossa tapaamiset. Meidän sijaishuollossa on turha kinata mitään. Ensinnäkään he eivät ymmärrä mitä tarkoitan ja toiseksi, he ovat kaikkea vastaan, mitä minä ehdotan.

    Rajotuksen voi tehdä laitoksen johtaja kuukaudeksi ja rajoituksen voi tehdä sosiaalilautakunta korkeintaan vuodeksi kerrallaan. Menivätkö nämäkin nyt hallinto-oikeuteen?

    Entä sitten esimerkiksi kentaurin tapauksessa, kun hän saa tavata lasta vain 2h/kk, eikö tämä jo ole valituskelpoinen päätös, vai määritelläänkö se jo huostatessa? Vai onko sekin yksipuolinen sopimus?

    Minnekähän valittaisi, kun laitos vaarantaa lapseni terveyden ja kehityksen vakavasti? Sossu ei ole ottanut vastaan, kun olen pari kertaa tehnyt lastensuojeluilmoituksen lastenkodista:)

    et hallinto-oikeus vahvistaa tapaamisrajoitukset. Jos niin on, niin nehän menevät nuijimalla läpi siellä.

    Huomasitko muuten kun A-studiossa sanottiin, että valvonta on rutiininomaista, paikan päällä ei käydä ollenkaan. Rutiininomainen valvonta tarkoittaa sitä, että lääninhallituksen edustajalle toimitetaan laitoksen kirjaukset tarkistettavaksi, että ne on tehty hallintolain mukaisesti. Samaan tapaan kuin sossu pitää huolen kaikista kirjauksista, että hallinto-oikeudella ei ole niistä nokan koputusta. Minusta aivan turhaa työllistämistä lääninhallituksen ihmisille tuollainen. Kyllähän kirjaukset on helppo huolehtia että ne ovat lainmukaisia, täysin eri juttu on, millä perusteella esim. jokin tapaamisrajoitus tai eristyshuonerangaistus on langetettu. Sitä ei tarkista eikä valvo kukaan.

    Minusta on ihan älytöntä, että joksikin yleiseksi käytännöksi sijaishuollossa on muodostunut ilmeisesti tuo 2 h/kk tapaaminen. Millä ihmeen perusteella? En muista kentaurin tapausta, mutta asiakassuunnitelmaan tuollaiset pitäisi kirjata ja muutosta suunnitelmaan voi anoa niin usein kuin itse tuntee siihen tarvetta. Se tapahtuu siis palaverissa suullisesti tai kirjallisesti sossulle asian esittämällä. Laki sanoo, että tapaamiset on sovittava viranomaisen kanssa, mutta vanhan lain aikanahan meinattiin liukua käytäntöön, että sossu jätti tapaamisista sopimisen vanhempien ja sijaispaikan väliseksi asiaksi, mikä on mielestäni väärin.

    Valita sossun esimiehelle.
    Sossulautakunnalle.
    Lääniin vai hallinto-oikeuteenko se pitää mennä. Huoh, otan osaa, rasittavien juttujen kanssa kamppailet.

    Äänestä

  • mutta saattaa olla kirjoitti:

    Olen laittanut asian hallinto-oikeuteen ja sieltä nyt laittamassa kho:lle. Uh, että minä inhoan tuota kirjoittamista. Sossuja tosin on helpompi kaataa, kun nyt ei ole mukana lääkäriä. Olen ennenkin onnistunut kaatamaan sossut, mutten lääkäriä. Hallinto-oikeus lievensi hiukan, mutta ei tarpeeksi.

    Hallinto-oikeus käsittely tosin sai ne varpailleen ja tapaamisia lisättiin. Ja vähän tuli varoitusta, että ei mitään oikeusjuttuja enää. Sehän ei minua estä. Uusi sosiaalityöntekijä on jopa niin fiksu, että antoi minulle neuvoja, mitä voin laittaa kho paperiin. Hän ei ole ollut tekemässä tätä ensimmäistä päätöstä tästä asiasta.

    Hoitava taho tässä on pahin. Kerroin huostaanoton purun aikeista. Siellä naurettiin johtajan toimesta minulle oikein kunnolla. Ihan kuin alakoululainen olisi tehnyt jotain lällätystä, joten ei se häiritse.

    Uuden lain mukaan sossu päättää tapaamisoikeuden rajoituksista. Ohoh! Meidän päätös on viime vuoden viimeiseltä päivältä, niin ei tarvitse edes noudattaa uutta lastensuojelulakia.

    Äänestä

Joo tapaamisia rajoitetaan juuri esim jos sanoo oman mielipiteensä ,koska kaikki mitä haluat tietää kysyä ym jos se ei miellytä tai siihen on vaikea vastata voidaan tosissaan keksiä että kotikäyntien jälkeen lapsi levoton tms joten automaattisesti tarkoittaa että kotona käynti ei olekaan hyväksi lapselle ,pidetäänpä taukoa.

Äänestä
  • Tuota viserrystä on tullut luettua. Millä tämänkin "diagnoosin" osoitat vääräksi? Pitäsi olla todella se käräjäkäsittely, niin sossut eivät voisi laukoa ihan mitä tahansa.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Tuota viserrystä on tullut luettua. Millä tämänkin "diagnoosin" osoitat vääräksi? Pitäsi olla todella se käräjäkäsittely, niin sossut eivät voisi laukoa ihan mitä tahansa.

    todistajia, kutsukaa aina joku ystävä käymään kun lapsi on lomalla. Ota digikameralla kuvia loman ajan eri tekemisistä ja tapahtumista. Siihenhän tallentuu päivämäärä ja kellonaika. Eikös kuvilla voi todistaa, mitä on touhuttu ja tehty ja minkälaisella ilmeellä se lapsi on kotona ollut.

    Pienten lasten kohdalla pitäisi kuvata ruoka-annokset ja ruokailuhetket, nukkumaanmenoajatkin lapsen kanssa, koska minua inhottaa aina se huuto, miten lapselle ei muka ole annettu edes ruokaa kotona.

    Vaadi piruuttaan kirjallinen selvitys siitä, miten lapsi "oirehtii" loman jälkeen ja sen jälkeen teet kirjallisen selvityksen, jossa lause lauseelta kumoat systemaattisesti kaikki sossun ja sijaishuollon viserrykset.

    Äänestä

  • puolustukseksi kirjoitti:

    ja muuta pientä pilipalia.

    En usko, että tässä on mitään hätää. Nyt on se uusi sossu, enkä usko hänen laittavan uutta tapaamisoikeuden rajoitusta vuoden vaihteessa. Mutta kun ei niistä tiedä.

    Lapsi on jo senverran iäkäs, että voimme hakea yhdessä tätä muutosta. Sillä on varmaan aika iso merkitys.

    Haluan lisäksi kaivaa esille muutamahkon epäkohdan laitoksesta, kun huostanpurkua aletaan hakemaan ja tässä on oiva paikka saada jotain mustaavalkoiselle, jos se vain onnistuu.
    (hampaiden hoito laiminlyöty, koulu laiminlyöty, lihominen alkanut, liikunta jäänyt, harrastukset unotuneet, peliriippuvuus mahdollisesti), paljon ne ovat saaneet lapsen elämässä pahaa aikaiseksi tapaamisoikeuden rajoituksen kahdessa vuodessa. Sossu ei ole enää paha, vaan hoitava taho, joka ei siedä pienintäkään vastaansanomista. Se hallinto-oikeus kirjoitteluni sai ne ihan pois tolaltaan ja siitä on saanut todella kuulla kaikenkarvaista kiukuttelua. Minä taida olla ilkeä, kun nautin siitä kiukuttelusta.

    Tuosta kykenemätön olemaan vanhempi voisi kyllä tosiaan pyytää kirjallista lausuntoa huostan purkua varten.

    Nuo sossut ovat vaan niin kiireisiä, että kun pyytää jotain se ei tapahdu huomenna, vaan vasta kuukauden kuluttua.

    ----------
    Niin tuosta ruuastahan oli yhteenaikaan juttua, miten jotkin lapset tulivat nälkäisinä kouluun tai päiväkotiin maanantaisin, kun eivät olleet saaneet koko viikonloppuna ruokaa (juopottelevilta?) vanhemmiltaan.

    - koska assit ovat huonounisia - niin luin sijarin kirjoittamana sen olevan merkki lapsen levottomuudesta kun on tullut niin huonoista oloista, että pitää pelätä.

    Ja kun minun AS-lapsi on aina käynyt herättyään vielä ottamas pientä syötävää, että saa paremmin aamuun asti nukuttua, niin vastaavasta tilanteesta näin sijareiden kirjoittavan, että lapsen piti olla kauan heillä, että ei enää käynyt varastelemassa yöllä ruokaa kaapeista, vaan alkoi uskoa, että heillä ei ruoka kesken lopu ja sitä on aina tarjolla.

    Voi tsiisus sentään!

    Olen ihan varma, että sijarit ei takuulla tiedä, mistä oloista lapsi aina tulee, vaikka LUULEVAT tietävänsä. Luulevat ja lisää luulotellaan siten, kuin tuossa kerroin.

    Jos tuotakin juttua vihjaisi sijareille, että oletko ihan varma niistä lapsen kotioloista, niin varmaan alkaisi huuto, että NÄKEEHÄN sen millaisista oloista on tullut!

    Äänestä

  • heräilee öisin kirjoitti:

    meidän kohdalla näyttäisi tältä:

    Lapsella on jouduttu pitämään tarkemmat ruoka- ja nukkumaanmenoajat kuin tavislapsella.
    Ja ne on tosiaan aina pidetty.
    AS-lapsen hoitoa helpottaa strukturoitu arki, joten VARMASTI on ollut paljon pitemmälle viedyt arkirutiinit kuin tavislapsella.
    Ruoka ei ole ikinä kesken loppunut.
    Rakkautta, rajat ja huolenpitoa lapsi on saanut niin paljon, että varmasti kellään ei ole valittamista hoidon tasoa. Ilman melatoniinia saattaa unen odottelu illalla kestää 3-4 h, heräilee öisin, käy syömässä ja turvallisuustankkauksessa äidin luona, sitten jatkaa uniaan.

    Ja tuon käytöksen perusteella sijarit siis NÄKEE, miten huonoista oloista lapsi tulee!
    Hohhoijaa! Vai niin.

    No sitten en ihmettele, kun äiti haki vuosia sitten apua AS-lapsen hoitoon sossusta, niin lapsi huostattiin, otettiin perheeseen, kaikki yhteydenpito katkaistiin äitiin 7:n vuoden ajaksi. Äiti valitti asiasta, niin sen jälkeen isovanhemmatkaan eivät saaneet enää tavata lasta.

    Kun lapsi vapautui 18 v, niin osa koulustakin oli suorittamatta. Lapsi tuli siis tietysti äidin luo ja äiti sai hänelle nopeasti paikan, missä suorittaa peruskoulu loppuun. Mutta ei ainakaan silloin vuosia sitten paljon viranomaisia kiinnostanut, käykö sijaislapsia koulua vai ei. Hän sai unohtua täysin kaikilta, hautautua perheeseen pelkäksi rahahanaksi, mitään muuta väliä hänellä ei ollu.
    Onko tilanne muuttunut tähän päivään mennessä?

    Äänestä

  • todellisuuteen, niin kirjoitti:

    Eivät todella piittaa. Meillä on ollut tapaamisoikeuden rajoitusta kaksi vuotta, nyt alkaa helpottamaan. Ennen tapaamisoikeuden rajoitusta teimme kotilomilla valmistumista kokeisiin yhdessä. Rajoituksen aikana lapsen koulussa keskiarvo on tipahtanut 1,5 yksikköä. Lapsi ei enää tiennyt, mihin hän koulun jälkeen menee. Hoitajien kuullen hän ei edes uskaltanut sanoa, missä aikoo peruskoulun jälkeen jatkaa.

    Olen keskustellut nyt tänä kesänä paljon lapsen koulunkäynnistä ja tulevaisuudenhaaveista. Lapsi alkaa motivoitua koulunkäyntiin ja hän on sanonut jatkavansa lukioon. Kouluneuvottelussa hän uskalsi sanoa tämän myös luokanvalvojalleen ihan hiljaisella äänellä, vaikka hoitopaikasta oli kaksi hoitajaa mukana (miksi niitä pitää tulla kaksi sinne varsinkaan, kun heillä kummallakaan ei ollut kykyä pysyä lapsen, opettajan ja minun keskustelussa mukana).
    Hoitolaitoksessa hän ei uskalla sanoa tulevaisuudentoiveitaan.

    Olen kuunnellut usein henkilökohtaisesti kun osaston johtaja mitätöi ja mollaa lapsen koulunkäyntiä ja sanoo, että tällä ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä lukiossa. Hän ei sivistystasonsa perusteella ole peräisin hyvästä kodista eikä hän ole pystynyt hankkimaan itselleen sivistystä itsekkään esimerkiksi käymällä kouluja. (Koulutus ei minusta ole sivistyksen mittari, vaan ihmisen kyky toimia omassa elämässään ja muiden ihmiten kanssa).

    Johtaja mollaa ja mitätöi minuakin. En saisi puhua mitään negatiivista hoitajista lapsille, määräävät hoitajat. Tämä aiheuttaa lapselle muutoin ongelmia. Kai sen voi sanoa, että ei välitä vanhan kateellisen hoitajan jorinoista, vaan aloittaa taas koulunkäynnin kunnolla eikä suostu keskustelemaan hoitajien kanssa koko koulunkäynnistä.

    Lapsen kohtalotoveri laitoksessa käy kymppiluokkaa. Todella älykäs poika, jolla ei varmasti ole oppimisvaikeuksia. Mutta kun laitos ei välitä tippaakaan lasten koulunkäynnistä paitsi silloin, jos se menee hyvin!

    Monet, monet muutkin asiat on täysin laiminlyöty laitoksessa. Terveelliset elämäntavat ovat unohtuneet. Lapsi ei uskalla harrastaa enää mitään, koska hänen tekemisiään mitätöidään. Hän tykkää pelata vähän liikaa ja hoitolaitos sanoo, etteivät he voi asialle mitään.

    Ja kaiken kakun kukkuraksi ja päälle minä olen ollut vuosikausia kyvytön vanhemmuuteen!!!!

    Kyllä näitä kotilomia edes pitäisi olla riittävästi, että vanhemmat pystyisivät huolehtimaan lapsistaan. Jos niitä kotilomia ei muuten voida järjestää, niin pitäisi kustantaa vartija kotilomien ajaksi. Tämä pitäisi kirjata lakiin. Ei sijaishuolto yksinkertaisesti välitä lapsista samalla tavalla kuin äiti ja selvälle henkiselle kaltoinkohtelulle äiti ei voi mitään. Eikä sille, että lapsen terveys vaarantuu.

    Meidän tapauksessa tyttö lahjotaan kiltiksi?!luvataan yltiöpäisesti tavaroita ja vanhemmille ei kerrota kuin jos sattuu kuulemaan lapselta itse ja kysyy miksi luvattu esim.moottoripyörä???ja tottakai koulu alkaa kiinnostaa jos palkinto on todellakin lapselle jotain mitä haluaa....

    Äänestä

  • BB2 kirjoitti:

    niin ei tule rangaistuksia. Meidän lapselle sekin on lahja, että häntä ei rangaista, sätitä, mitätöidä, jankata ja mollata.

    Äänestä

  • BB2 kirjoitti:

    Meidän tapauksessa tyttö lahjotaan kiltiksi?!luvataan yltiöpäisesti tavaroita ja vanhemmille ei kerrota kuin jos sattuu kuulemaan lapselta itse ja kysyy miksi luvattu esim.moottoripyörä???ja tottakai koulu alkaa kiinnostaa jos palkinto on todellakin lapselle jotain mitä haluaa....

    Näin pikkupiltaistämme kasvatetaan korruptoituneita. Eihän korruptoitunut kasvattaja muulla tavalla arvojaan pystykkään siirtämään kasvatettavaansa, kuin esimerkillään.
    Ei sitten ole silläkään tullut mieleen näyttää lapselle, että hän ei opiskele muita miellyttääkseen vaan itsenä vuoksi. Onko liian vaikea tehtävä saada lapsi tiedostamaan tämä peruasia.

    Lapseni mielestä laitos ei ole enää pelkkä rangaistuslaitos, vaan keskitysleiri. Hän puhkuu täyttä vihaa laitosta kohtaan. En ihmettele, nyt otetaan puhelimetkin iltaisin pois ja digiboxi. Ja sitten se jatkuva jäkätys miten pitäsi elää! Lapsellani on todella vahva luonne, kun hän osaa pitää suunsa kiinni niitä vastaan. Uhkaili kyllä minulle ryhtyvänsä niiden kunniaksi saatanan palvojaksi. Aikamoisi saatanoitahan ne hoitsut ovat.

    Yritän koko ajan parhaani mukaan korjata laitoksen virheitä. Jos lasta on mitätöity ja mollattu, hankin kummitädin, opettajan ja jopa sossun mielipiteen lapselle, siitä, että hoitavan tahon jutut eivät pidä paikkaansa. Tästä on ollut jo apua ja lapsen itsetunto alkaa taas kasvaa.

    Mikään muu tässä asiassa ei kuitenkaan auta kuin saada lapsi ulos laitoksesta ja niin pian kuin mahdollista. Tapaamiset kotona ovat alkaneet ja sujuvat hyvin. Vaadin edelleen lisää lapsen kotilomia ja muut ajat hän viettääkin kavereidensa kanssa tai omilla asioilla. Laitos ei häntä juuri muutoin näe kuin syömässä ja nukkumassa. Ja tietenkin on vielä pakollinen siivousilta.Näinä vähinäkin aikoina rangaistuksia ehditään keksiä.

    Paperipinot ympärilläni ovat aika valtavat.

    Äänestä

Olen kertonut asiasta ennenkin, mutta vastaan tähän edelleen.

Sossu siirsi lapset isälle, KOSKA oli oletettavaa etten pärjää lasteni kanssa sillä olinhan itsekin aikanani huostaanotettu.

Isä sai lapset sillä perusteella, että kävi töissä MUTTA isän oli lopetettava työ että saisi lapset.

Aikakului...
Isä kuoli...

Lapset pikaisesti huostaanotettiin.

Sain tavata lapsiani vastaanottokodissa klo 14-18 siinä välissä oli toivottavaa että vanhemmat/vanhempi/kummi/kuka tahansa poistuu paikalta ruoka-aikana, takasin sai tulla ruuan jälkeen.

Vanhempi lapseni ihmetteli sitten kerran ääneen "Miksi tuon äiti saa syödä meidän kanssa, mutta meidän äiti ei" Siitä kehkeytikin uusi aihe..

Lapsia en kotiin saanut aluksi ollenkaan, emme saaneet edes lupaa poistua vastaanottokodin pihalta vastapäiseen kahvioon.

Tämä onneksi muuttui pian, sain lasteni kanssa (kummin läsnäollessa) mennä jäätelölle tien toiselle puolelle.

Loppuaikana sain lapsia sitten jopa kotiin yöksi, ja muistan juhannuksen, meillä oli kivaa tuttavien seurassa ja soitin vastaanottokotiin "Voisiko tätä aikaa viellä pidentää yhdellä yöllä" Ja se sopi, onneksi.

Minä olen päihdeäiti, historia on pitkä... ja VANHA, mutta tämä kulkee AINA mukana.

Vaikka olisin 5 vuotta todistetusti selvinpäin, ei kamaa, ei alkoa ei mitään, olisin silti päihdeäiti, koska olen nuoruudessani sählännyt.

Tähän vedotaan usein "Sinä olet ollut sitä ja tätä" mutta kun sanoin aikanani sitä että "Isä ei selviä lasten kanssa" sitä ei otettu huomioon, kun sitten alkoi tulla ilmoituksia tarhasta ym niin sossu käski isän hakea yksinhuoltajuutta jotta äiti ei voi puuttua!!! Kun isä kuoli ja sain kaikki paperit itselleni kysyin sossulta "Oletteko nyt tyytyväisiä" Vastaus oli "No virheitä mekin teemme, mutta ei muistella menneitä" (siis muistelette mun nuoruutta ja sitä että äitini epäonnistui kanssani ja siksi huostaanotto, mutta tätä ei sovi muistella)

Äänestä
  • Sinunkin kohdalla tuo huostaanotto olisi varmaan saanut jäädä tekemättä, niin lapsillasi olisi parempi lapsuus. Hyvin olet saanut kuitenkin lisättyä tapaamisoikeuksia.

    Nythän tapaamisoikeuksia voi vaatia lisäämään sillä, että vaatii ne lisättäväksi asiakassuunnitelmaan. Siihen voi lisäksi vaatia, että kirjataan ylös, mitä vanhemman on tehtävä, että tapaamisoikeuksia voi listätä. Jos sitä ei tehdä, niin asiastaa voi valittaa hallinto-oikeuteen. Tätä sijaishuolto ja sossut eivät kestä kovin hyvin.

    Onneksi lakiin tuli tuo asiakassuunnitelma, siitä kiitos niille, jotka sen saivat aikaan. Kun siihen kirjataan sekin, mitä vanhemman on tehtävä, että huosta puretaan (tähän KAIKILLA HUOSTAVANHEMMILLA ON OIKEUS), niin asiat näyttävät paljon selkeämmiltä. Ei ne voi ihan mielinmäärin kyykyttääkään, koska hallinto-oikeus on velvollinen ottamaan nämä käsittelyyn.

    Äänestä

  • lastensuojeluasioissa, sossun "diagnoosin", niin sitä on yhtä vaikea saada pois, kuin Intiassa kastimerkkiä.

    Ei meidänkään tapaamisoikeuden rajoitusta meinattu alkaa purkamaan millään. Sitten aloitin valitus, muistus kamppanjan ja sehän tehosi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

Minulle on tullut sellainen mielikuva, että laitoksissa, jos osaa olla "kiltti" vanhempi ts. suostuut kaikkeen, mitä laitos vaatii, lapset pääsevät kaikiksi viikonlopuiksi kotiin.

Meillä on ollut tällainen käytäntö: pe iltana kotiin su palautus, torstaina kaupungilla viillettämässä lapsen kanssa.

Tosin tähän on tullut tapaamisoikeudenrajoituksia. Pahimmillaan on saanut tavata lasta vain vartijan läsnäollessa. Nyt taas pääsee lapsen kanssa kaksi kertaa viikossa päivälomalle kotiin tai kaupungille.

Pahimmillaan lienevät täällä ne tapaamisoikeuden rajoitukset, jolloin lasta voi tavata vain 2h/kk.

Mikä on se normaali tapaamisten määrä, milloin aletaan puhua tapaamisoikeuden rajoituksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu