Mitä epilepsia on minulle tehnyt?
Minusta on tullut katkera ja kyyninen. Mikään ei huvita ja kaikesta uudesta on vaikeaa - jos ei mahdotonta - innostua.
Olen väsynyt ja kärsimätön, vaikka nukkuisin kuinka paljon. Keskittymiskykyni ja muistini ovat huonontuneet merkittävästi. Muistin huononeminen on ollut niin rankka paikka, että itseluottamukseni on melkein mennyttä. Olen jopa harkinnut itsemurhaa.
Mulla on ohimolohkoepilepsia, enkä juuri saa isoja kohtauksia. Pahinta ovat nämä jotka ovat tulleet ohessa.
Minusta on tullut katkera ja kyyninen. Mikään ei huvita ja kaikesta uudesta on vaikeaa - jos ei mahdotonta - innostua.
Olen väsynyt ja kärsimätön, vaikka nukkuisin kuinka paljon. Keskittymiskykyni ja muistini ovat huonontuneet merkittävästi. Muistin huononeminen on ollut niin rankka paikka, että itseluottamukseni on melkein mennyttä. Olen jopa harkinnut itsemurhaa.
Mulla on ohimolohkoepilepsia, enkä juuri saa isoja kohtauksia. Pahinta ovat nämä jotka ovat tulleet ohessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sulla on sairastumisesta johtuva kriisi päällä - tarviit kipeästi vartaistukea tai jotakin muuta henkistä tukea - psykiatrikaan ei olisi pahitteeksi
sairastumisen yhteydessä jokaiselle tulee kriisi, jollekin pahempi joillekin helpompi - mitä kauemmin asia on käsittelemättä,sitä kauemmin se kestää
neurolla sitä tukea en ole itsekään saanut, itse se on haettava, jos tahtoo saada
Sinun pitäisi keksiä itsellesi jotakin uutta elämään, ehkäpä harrastus. Entä työ mitä teet, onko siinä ollenkaan haasteita sinulle?
Sain itsekkin kohtauksen tässä pitkästä aikaa, melkein viisi vuotta sitä olvinaan tervettä elämää....tuntui kuin olisin maahan lyöty, mutta jotenkin vaan olen saanut voimia. Liikun ulkona...perheeni pitää minut kyllä jalkeilla, koska he pitävät minut aivan samanlaisena kuin olen aina ollut..
Tottahan tuo on ja olen suunnitellut esim. liikuntaharrastuksen aloittamista jo kauan, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Olen niin hirvittävän väsynyt. Ja kaikki sanovat, että "se piristää". Ehkä, joo. Ei vaan jaksa liikkua yhtään mihinkään, luennollakin haukottelen koko ajan ja kaikki menee ohi. (opiskelen siis viimeistä vuotta)
Kuulostaa tutulta. Vaikka olen kantanut koko ikäni tätä sairautta, täytettyäni 18 vuonna 2003 aloin vasta potea sitä kärsimystä. Tuon täyttämisen aikoihin ei ollut ongelmaa, mutta kun olin saanut ajokortin, ne alkoivat. Hullunkurista on se, että juuri kun aloin seurusteleen niin alkoi hieman pysyvämmin tuleen noita kohtauksia. Joskin eripituisin tauoin.
Koulua käydessäni kärsin eniten sivuvaikutuksista, joita lääkkeet toivat. Keskittymiskyky oli koko ajan heikko väsymyksen vuoksi. Muutenkin masensi aina kun kohtaus oli tullut. Onneksi löysin elämäntavoistani joitain parannettavia seikkoja ja kävin pari kertaa paremmalla lääkärillä. Mutta kärsin toki työttömyydestäkin sairauden takia.
Nyt sitä vasta hyväksyy, että itse pitää huolehtia elämäntavoistaan, koska lääkkeet eivät sitä kokonaan hoida. Olen onneksi töissä jne.
Älä murehdi liikoja, asioilla on tapana järjestyä. Puhuminen lääkärille auttaa varmasti, etsimällä vaikka sitä oikeaa lääkäriäkin.
Ota yhteyttä epilepsialiittoon, vie itsesi liiton tapahtumiin, etsi muita epilepsiaa sairastavia ihmisiä elämääsi - jaa tunteita ajatuksia ja keskustele avoimesti asioista.
itse sairastuin vajaa 2 vuotta sitten, olen nyt tosissani kaivanut tietoa epilepsiasta ja tutustunut ihmisiin. olen muuttunut valtavasti ja alkanut taas arvostaa itseäni ihmisenä - ymmärrän paremmin sairauttani ja olen saanut ihmisiltä paljon tietoa ajatuksia tukea ja olen voinut jakaa muille omaa "tarinaani".
Kokeile, mitään et menetä. Jos se ei tunnu sopivalta paikalta niin aina voit poistua kuvioista.