Nootti

Onko tämä EU-maa, joka laittoi televisio-ohjelmasta nootin? Näinkö vähän ymmärretään vastuita Euroopassa ja sananvapautta. Vaikka onhan tämä valtiollinen media siitä vähän kummallinen, ettei tiedä, mikä on virallista tiedotusta ja mikä ei.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nootti osoittaa jälleen kerran erilaisuuden, joka EU:n sisällä vallitsee.
Brysselin luupäät vain eivät ymmärrä, että homo europaeus on yhtä mahdoton kuin homo sovieticus.

Äänestä
  • pitkän neuvostohistoriansa aikana sanelupolitiikkaan, ja siihen, että valtio määrää sen, mistä sopii puhua tai kirjoittaa. Tästä kielii se, että hemmo soitti pääministerille, jonka ilmeisestikin uskoi panevat toimittajat ruotuun, ja pitävän heille isällisen puhuttelun. Uskoisin kuitekin, että toimittajilla on jonkinverran todisteentynkääkin asiasta, vaikka hemmo voisikin omassa kotimaassaan hävittää mahtikäskyllään kaikki todisteet.

    Vapaa lehdistö ja tiedostusvälineet ovat niille täydellinen mysteeri. Ne eivät käsitä, että he eivät voi vetää tiedostusvälineitä oikeuteen missään päin Eurooppaa. Tällaiset maat pitäisi pikavauhtia palauttaa ikuisiksi ajoiksi osaksi uutta neuvostoliittoa, jossa saisivat käräjöidä loputtomiin siitä, miten sitä kunniaa on loukattu.

    Äänestä

  • EU on vain yksi iso "Bisnesprojekti", jossa osakkaina on USA:n pentagon(CIA), valkoinen talo ja Brysselin byrokraatit. Tavallisten ihmisten juuritason arkielämä on heiltä yhtä kaukana kuin ulkoavaruus. Koko EU:n hallinto on tietty poliittis-taloudellinen piiri jossa määräävät tietyt näkemykset ja käytännöt. Ei ne pyrikään että kaikista liiton kansalaisista tulisi yhtä ja samaa perhettä. Niillä on ihan toiset intressit, kuten valta ja siihen lääkkeenä demokratia -ideologia, 21. vuosisadan turma ja kommunismin korvaava kurinpitojärjestelmä. Kommunismin ideologia ajautui 1980-luvulla absurdin partaalle, sama odottaa EU:ta ja koko "transatlanttista imperiumia" jo lähivuosikymmenten aikana.
    Eivät EU -poliitikot enää itsekään jaksa uskoa mihinkään demokratiaan, sen he ovat jo moneen otteeseen pelkästään omilla tekosillaan osoittaneet. EU:lla on tulossa vaikea lähihistoria jo pelkästään sen vuoksi, että USA painostaa sateliittimaidensa kautta Brysselin törmäyskurssille Venäjän kanssa ja uusi vastakkainasettelun aika on valmis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähän kumma kirjoitti:

Onko tämä EU-maa, joka laittoi televisio-ohjelmasta nootin? Näinkö vähän ymmärretään vastuita Euroopassa ja sananvapautta. Vaikka onhan tämä valtiollinen media siitä vähän kummallinen, ettei tiedä, mikä on virallista tiedotusta ja mikä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu