olen 19vuotias poika. olen ollut lähes koko ikäni yksin. ala-asteella minulla oli vielä kavereita, muta silloinkaa niitä ei ollut paljoa. kun yläaste alkoi kavereita ei enään ollut, silloin elämäni oli aika automaattista kouluu, kotiin ja harjoituksiin. kun yläaste päättyi päädyin ammatilliseen oppilaitokseen, myös sielläkään en saanut ketään kaveria, mutta kun tämä koulu loppui, koin jotain aivan erityistä, sain nauttia pienen hetken erään tytön suosiosta ja olimme yhdessä peräti puolitoista kuukautta, mutta sitten taas päädyin yksinäiselle tielle. nykyään en minun on hyvin vaikea päästää ketään, niin lähelle, että voisin ystävystyä. olen kaikki päivät yksin kotona koneeni tai jonkun muun asian ääressä.. odotan vain että tunnit kuluvat ja seuraava päivä koittaa, mikä on varmaan samanlainen, kuin edellinenkin. elämäni on kuin juna, se kulkee tiettyä rataa keskellä erämaata, kaukana muista ja päättää joskus alkaneen matkansa.
tutustun ihmisiin pääasiassa netin välityksellä ja olen jopa sopinut tapaamisia, minulla vain ei ole pokkaa tavata ketään ja siksi joudunkin aina viimehetkellä turvautumaan erilaisiin valheisiin, jotta voin välttää tapaamisen. pian uusi tuttavuus on vain mennyttä elämää. mutta haluaisin todella tutustua eri ihmisiin syvemmin, mutta en vain mahda itselleni mitään. on helppo sanoa, että hanki elämä ja vaikka jokin harrastus. kyllä sieltä löytyy kavereita... no joo ei kaikille. mutta on yksinäisyydessä toki joitan hyviäkin puolia, mutta miellummin haluaisin edes yhden kaverin, jonka kanssa voisin tavata ihan fyysisestikki..
kiitos jos jaksoit lukea tämän
tutustun ihmisiin pääasiassa netin välityksellä ja olen jopa sopinut tapaamisia, minulla vain ei ole pokkaa tavata ketään ja siksi joudunkin aina viimehetkellä turvautumaan erilaisiin valheisiin, jotta voin välttää tapaamisen. pian uusi tuttavuus on vain mennyttä elämää. mutta haluaisin todella tutustua eri ihmisiin syvemmin, mutta en vain mahda itselleni mitään. on helppo sanoa, että hanki elämä ja vaikka jokin harrastus. kyllä sieltä löytyy kavereita... no joo ei kaikille. mutta on yksinäisyydessä toki joitan hyviäkin puolia, mutta miellummin haluaisin edes yhden kaverin, jonka kanssa voisin tavata ihan fyysisestikki..
kiitos jos jaksoit lukea tämän
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tarinasi tuntui jotenkin niin tutulta. Siksi ehkä täällä sulle vastausta rustailen.
Oma tarinani nykyiseen yksinäisyyteeni lähtee koulukiusauksesta seiska luokalta ylöspäin.
Pettymykseni oli iso silloisiin ystäviini, jotka minut yksin jättivät siirtyen muiden suositumpien kavereitten piiriin.
En vieläkään ymmärrä syytä.
Tämä on jättänyt elämääni niin suuren arven
että vielä nyt 30-vuotiaana mulla ei ole ketään todella hyvää ystävää, ns. duunikavereita löytyy tottakai. Elikä luottamukseni ihmisiin meni kertaheitolla!
Tänä päivänä vietän aikani vieläkin mieluummin yksin, kuin muiden ihmisten seurassa.
Vaikka olen yrittänyt muuttaa ajatteluani muihin ihmisiin. Ja mennä mukaan kaikenlaisiin tapahtumiin.
Mulla ei ole siis vieläkään ystävää, jolle esim. soittaa "voisko tulla kahville, tai nähtäskö jossakin".
Tuo halu olla muiden ihmisten seurassa ja silti kaihtaa sitä on siis todella tuttua mulle.
Ja haluaisin oikeasti löytää itselleni ystävän ellen useampia ympärilleni.
Miksi sitten et, edes kerran, menisi johonkin niistä sopimistasi tapaamisista? Ei se ota, jos ei annakaan, ja netistäkin voi löytää, jos hyvä tuuri käy, hyvinkin pitkäaikaisia ystäviä. [ Itsellä tähän meneessä kestänyt neljän vuoden ajan, nähdään niin usein kuin välimatkan takia vain on mahdollista]
Myönnän, että se _on_ vaikeaa, aluksi. Epäsosiaalisen rooliin jää helposti vangiksi, mäkin vietin turhan monta vuotta yksikseni,käytännössä koko yläasteen, kun en uskaltanut mennä oikein mukaan muiden tekemisiin. Tuntui, että aina on vain tiellä, turha, ylimääräinen.
Sitten tuli kuvioihin se yksi äärimmäisen kärsivällinen ihminen, joka sai houkuteltua mutkin takaisin elämään. Ei kuunnellut vastaväitteitä, mutta teki sen niin kiltisti, ettei siitä voinut ahdistua.
Nyt, joitakin vuosia vanhemapana, opiskelut juuri aloittaneena, elämä näyttää hyvältä. Noita ystäviä on siunaantunut, näyttäisi siltä, että opiskelukavereistakaan ei ole pulaa aivan heti.
Siitä se lähtee, usko pois.
~One of us ( 19, N )
Aika ironista kyllä, mutta itselläni asia on juuri toisin päin. Koko lapsuuden ja yläasteen ajan on ollut paljon tai melko paljon kavereita. Yläasteen jälkeen muutimme muualle, enkä ole sen jälkeen tutustunut uusiin ihmisiin.
Kyllä se aika raskaalta tuntuu, kun ennen löytyi jokaiselle hetkelle omat kaverinsa, nykyään taas vietän lähes kaiken ajan yksin enemmän tai vähemmän masentuneena elämäänsä. Asiaa ei sekään paranna, että on fyysisesti ja henkisesti aivan lopussa, ei pahemmin voimia riitä yrittääkseen tutustua uusiin ihmisiin. Pillerikierteeseen en toistaiseksi ole ajatellut päätyä.
Täytyypä vain todeta, että jokaisella on elämässään hyvät ja huonot aikansa, minulla hyvät ajat olivat lapsuus sekä yläasteikä, muutamassa viime vuodessa sitten onkin vastapainoksi tullut kymmenen vuoden huonot ajat kertaheitolla.
Niin, ja ikää löytyy 18 vuotta.
Se oli kauniisti kirjoitettu vaikka olikin aika surullinen... minä olen aika yksinäinen koulussa, olen niin ujo, en uskalla mennä puhumaan ihmisille, eikä minulla ole ollut poikaystävän tapaistakaan.. (olen kyllä vain 15 v. mutta mulla ei ole minkäänlaista suhdetta poikiin ylipäänsä niin kuin mun luokkatovereillani...)
Mutta minulla on sentään aivan ihana perhe, kaks pikkusisarusta joiden kanssa olen hyvin paljon, ja meillä on hyvät välit, toisin kuin eräillä... Mieluummin menen heidän kanssaan kaupungille kuin koulukavereiden. En edes ole niin "suosittu" että minua koskaan pyydettäisiin minnekään...valitettavasti. Koulussani on lähemmäs 3000 oppilasta mutta en kuitenkaan löydä uusia ystäviä, onko minussa jokin vikana? Noh, ainoa asia mitä toivon on että saan kokea rakkauden, että joskus menen onnellisena naimisiin ja saan oman perheen jota hoitaa...
Kiitos teille lukeneille.
Lukee näitä juttuja, ei meinaa uskois et noin ihania ihmisiä on oikeesti olemassa. annatte mullekkin uskoa huomiseen kun tiiän etten oo ainoa yksinäinen tässä mailmassa. =)
Kertomuksesi oli kuin oman elämäni lähihistoriaa. Olen muutaman vuoden vanhempi kuin sinä, mutta yhä vain yksinäisempi.
Minullakaan ei ole ollut ystäviä sitten ala-asteen, mitä nyt tietysti koulu tai työkavereita. Tällä hetkellä olen täysin yksin, jos haluaisin puhua jonkun kanssa huomaan että ei ole ketään kelle puhua, kännykän puhelinluettelokin koostuu vain eri virastoista, firmoista ja muutamasta koulu kaverista.
Luulen että koko loppuelämäni on samanlaista. Tällä hetkellä se ei kyllä näytä muutamaa vuotta pitemmältä... Olen nähnyt tarpeeksi ja tehnyt lopulliset johtopäätökset.
Kävin illalla joskus seitsemän aikoihin kaupungilla kävelyllä, kadehtien katselin pareja jotka käsikkäin kävelivät tietäen että itse en koskaan tule sitä kokemaan... olenhan vain elävän ruumiin varjo.
Asiat voivat muuttua paremmiksi. Jokin parantumaton sairaus voi olla peruste tuollaiselle asenteelle muttei sekään estä ystävyyssuhteiden muodostumista, korkeintaan vähentää mahdollisuuksia tavata toisia ihmisiä. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.
Eikä tuo edellä oleva ole aivan pelkkää puhetta, tyhjältä minunkin elämäni on tuntunut ja monesti on käynyt mielessä, onko tällä elämällä mitään väliä ja ehkä käyttäytynyt hieman itsetuhoisestikin (itsemurhaa en ole vakavasti harkinnut).
Valoisammalta näyttää kuitenkin nyt, ystäviä ja kavereita on löytynyt, suurin osa tosin vain sähköpostin välityksellä mutta sentään jotain todellisempaakin - ainakin niin uskon... Niinpä, tunnelin päässä näkyy valoa (heitellään tässä nyt näitä fraaseja :) ja jos kerran minä pystyn saamaan ystäviä niin miksei sitten kuka tahansa muu...
Haluaisit varmaan tietää mitä tapahtui... Sitä ihmettelen vähän itsekin, jostain vain on tullut lisää itsevarmuutta ja uskallan nyt lähteä peliin mukaan, olla avoimempi... Kaiken kaikkiaan, en ole sen parempi (tai huonompi) ihminen kuin aikaisemminkaan mutta ajattelen nyt positiivisemmin ja tulevaisuuskin tuntuu kokemisen arvoiselta.
Miksi te kaikki yksinäiset ette voisi kokoontua ja tutustua toisiinne...? Kaikki saisivat kerralla hieman kavereita ja kohtalotovereita joiden kanssa jakaa asioita.
Itse en onneksi kärsi yksinäisyydestä, mutta haluan antaa teille kaikille uskoa parempaan huomiseen ja sanoa, että kaikkia varten on täällä maailmassa joku jota halata ja jonka kanssa kulkea käsikädessä. Toivottavasti me vain löytäisimme nämä ihmiset...
Hei mitä tommonen nyhjääminen on kuulostaa jopa pahemmalta kun mun elämä on. Mee hyvä ihminen töihin tai kouluun tai jonnekin...lähde vaikka ulkomaille..