Sisä-Savo, syksy 2008.
Tupa on huonosti valaistu, mutta liedessä palaa tuli, joka lämmittää kahvia pannussa. Vanhoja sanomalehtiä ja mainoksia lojuu keittiönpöydällä ja lattialla epämääräisissä pinoissa. Eilen alkuyöstä kännykän saldoraja ylittyi tv:n visailuohjelmaan osallistuessa, tuloksena pyöreä nolla. Ei sieltäkään ole tulossa helpotusta ongelmaan. Huokaus ja masennus.
Jossain lehti- ja mainospinojen keskellä on useampi maksukehoitus pikavippifirmoilta, sekä lähipankilta lainanlyhynnekysestä tullut huomautus. Viimeiset maksupäivät ovat menneet jo ajat sitten. Miten näin voi käydä, poikamies miettii nojaten kyynerpäällä keittiönpöytään ja sytyttää itsekäärityn tupakan. Minunhan piti lähteä rikkaana miehenä taikkuihin syksyllä. Uusi maasturikin oli jo katsottu ja moottorikelkka.
Eipä tiennyt poikamies mihin tuli lähdettyä mukaan, kun vajaa vuosi sitten paikallisella huoltoasemalla kertoivat uudesta keinosta äkkirikastua. Once in a life - Kerran elämässä mahdollisuus, niin he lupasivat poikamies muistelee ja ottaa huikan haalentuneesta kahvistaan. Pian lähtee perintömökki alta, eikä sekään riitä. Velkoja on entuudestaan ja lisäksi pikavippien korot pitävät huolen ettei ainakaan helppoa tule olemaan.
Ellei sitten! Selkä suoristuu tuvassa, kun tulee mieleen XXXXX:n vakuuttelut miten katkos on vain tilapäinen ja kyllä se vielä aukeaa! Pakkohan sen on aueta, tähän bisnekseen on sijoitettu niin paljon, että SEN ON PAKKO OLLA TOTTA! Nyt vain malttia poikamies toistaa itselleen: malttia vaan, malttia... Pian on käsillä päivä jolloin tuohon ei enää pysty uskomaan, mutta ei vielä. Ei kuulkaan, ei vielä. Sitten uho taas laskee ja selkä notkahtaa. Jäljelle jää vain tyhjyys, masennus ja epätoivo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Että joku sinun horinoita uskoo,yksikään oikea klubilainen ei täällä moisia kirjoittelisi.mene muro takaisin luolaasi.
NIISK..
öhm.. Enempää ei heru sympatiaa minulta, joka kerran olin täydellinen idiootti, kun en lähtenyt mukaan JNE JNE ...
En haluaisi kehuskella, mutta murossa asuu pieni topelius sisällä!
Miettikää: kokonainen novellikokoelma Wincapitasta!!
Menisi kuumille kiville.
vain loppukaneetti: Tämä tarina on tosi.