Viikon pravda taas

luettu

Ja tällä kertaa syyniin tarttui seuraavaa:

Ensinnäkin sivulla kaksitoista puhutaan äideistä ja oikeaan srk:laiseen henkeen on iso kuva kolmesta nuoresta äidistä, jotka ovat varmasti srk:laisittain oikeilla teillä, eli yhdellä vauva sylissä ja kahdella vatsassa.

Sitten puhutaan avioliitosta ja vanhoista hyvistä arvoista. Lehden mukaan vanhat hyvät arvot ovat väljähtyneet ja samalla jouduttu yhä syvemmälle Jumalan tahdon vastaiselle tielle. Lehden mukaan yksikin ero on liikaa, koska siinä kärsii lapset, aviopuoliso ja henkilö itse.

"Kun lähdetään omille teille kuviteltua onnea ei löydykään".

Elikkä näin Pravda kertoo meille että avioeroon ei ikinä olla tyytyväisiä ja vanhat hyvät arvot ovat ainoita oikeita.

No niin. Siinäpä sitä on taas sulateltavaa ensi viikon pravdaa odotellessa.

Nyt herääkin vain yksi kysymys. Mitä jos perheen ja lasten etu vaatiikin eroa? Mitä jos lasten kasvattaminen tasapainoisiksi aikuisiksi vaatiikin esim.väkivaltaisesta puolisosta eroamista? Ai niin, mutta kun ei sellaisia avioliittoja keskuudessamme ollutkaan....

4

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosin minäkin pidän päivämiestä totuutena, liitän vain siihen etuliitteen: - Epä

      • Totuus ja Uutinen

        Eikös niistä ollut sanonta, että Totuudessa ei ole uutista eikä Uutisessa totuutta.


    • kun katsoo

      vl-pravdan kuukausiliitteen otsikot: paluu aikaan ennen hoitokokouksia on menossa ja kohta "alakaa puimatantereella ramppa kalakattaa"!

    • hölömööö

      Siinähän oli tuttuja äippöjä. Kalajoen Kivirannasta. Joo hankkikaa elämä!!! Get a life kid!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2320
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1156
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      992
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      91
      893
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      777
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe