Lappu

Siinä Backmannin lapussa, joka toimitettiin Keskustan eduskuntaryhmän kokoukseen, oli demareidenkin mukaan, "ettei pääministerin luottamukseen liittyviä ratkaisuja voitu enää lykätä". Tuohan ei tarkoita mitään muuta kuin jo aikaisemmin esitettyä vaatimusta pääministerin eroamisesta välittömästi.

Annelin eroaminen tai hallituksen kaatuminen kävi ilmi jo samana päivänä Backmannin pitämässä demareiden ryhmäpuheenvuorossa Jäätteenmäen selvityksen jälkeen, jossa hän ilmoitti, että pääministerin ilmoitus ei heitä tyydytä. Nyt on ymmärrettävää, että demarit tekivät Jäätteenmäen erottmisvaatimuksensa jo aamulla, sillä nythän tiedetään, että he tiesivät vuotajan olleen Manninen ja että tämä syyttää Annelia yllytyksestä antamaan tietoja. Uutiset Mannisen syytöksistä tulivat myöhemmin päivällä. (Se syytös on syyteharkinnassa parhaillan)

Keskustan johto tiesi pitkin iltapäivää keskusteluaan demareiden kanssa, että hallitus hajoaa, ellei Jäätteenmäki luovu. Senhän myöhemmin Backman sanoi televisiossakin.

Tuolla lapulla haluttiin kiirehtiä ratkaisua eikä sen sanatarkalla sisällöllä, jonka eri henkilöt tuntuvat muistavan erilailla, ollut enää merkitystä, sillä demareiden vaatimus tiedettiin jo muutenkin.
421582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Ylen aamuteeveessä ja Hesarin verkkosivuilla on hyvin yksiselitteisesti kerrottu Eero Lankia näkemys asiasta. Valitettavasti tämä taas kyseenalaistaa Annelin sanomiset.

Äänestä
  • ... myös, että asiat vyöryivät päivän mittaan, ettei sen lapun sisällöllä ollut enää merkitystä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kepussa hyvin tiedettiin, etteivät sossut tyydy muuhun kuin Annelin eroon. Siinä Lipponen saavutti täyttymyksensä.

    Vanhala ja Lankia eivät haluakaan asiaa enemmän kaivella asialliseen hallitusyhteistyöhön viitaten. Mutta Jäätteenmäellä, joka joutui uhraamaan uransa, on oikeus edelleenkin puolustautua. Minäkin puolustan häntä, koska minulla ei ole Vanhasen ja Lankian sidonnaisuuksia demareihin ja hallitusyhteistyhön.

    Olen myös sanonut, että Lipposen operaatiosta oli se hyöty, että saimme paremman pääministerin. Mutta en hyväksy sitä, että pääministeri vaihtui väärin perustein Lipposen vaatimuksesta.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... myös, että asiat vyöryivät päivän mittaan, ettei sen lapun sisällöllä ollut enää merkitystä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kepussa hyvin tiedettiin, etteivät sossut tyydy muuhun kuin Annelin eroon. Siinä Lipponen saavutti täyttymyksensä.

    Olen täysin samaa mieltä Oivan kanssa. Demareilla oli monta päivää aikaa miettiä kuvioitaan. Juoksupojaksi laitettiin Backman, mutta varsinaisista tekijämiehistä ei liene epäselvyyttä.

    Äänestä

  • Kyseessähän on tosin Backmanin sanomiset !

    'ei voida enää lykätä.' Eikö tuo sanamuoto sisällä painostusta ?

    Ja kuinka hyvin onkaan kaikille sopinut, että pääministeri on mies. Jopa oppositiolle !

    Äänestä

  • Eiväthän Lankia tai Vanhanen voi kertoa totuutta asiassa, koska heidän täytyy yrittää olla samassa hallituksessa demareiden kanssa. Valitettavasti Annelin sanomiset voivat siis ollakin totta.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... myös, että asiat vyöryivät päivän mittaan, ettei sen lapun sisällöllä ollut enää merkitystä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kepussa hyvin tiedettiin, etteivät sossut tyydy muuhun kuin Annelin eroon. Siinä Lipponen saavutti täyttymyksensä.

    Vanhala ja Lankia eivät haluakaan asiaa enemmän kaivella asialliseen hallitusyhteistyöhön viitaten. Mutta Jäätteenmäellä, joka joutui uhraamaan uransa, on oikeus edelleenkin puolustautua. Minäkin puolustan häntä, koska minulla ei ole Vanhasen ja Lankian sidonnaisuuksia demareihin ja hallitusyhteistyhön.

    Olen myös sanonut, että Lipposen operaatiosta oli se hyöty, että saimme paremman pääministerin. Mutta en hyväksy sitä, että pääministeri vaihtui väärin perustein Lipposen vaatimuksesta.

    Nyt ei lapulla olekaan merkitystä, vaikka Anneli nimenomaan puheessaan sanoi, miten lapun viestillä painostettiin. Annelihan mainitsi miten lapussa viestitettiin, että jos pääministeri ei eroa, ja hän muisteli vielä lapussa olleen kellonajankin mihin mennessä hänen piti erota, niin, jos ei eroa, niin demarit tekevät omat johtopäätöksensä ja vetävät ministerinsä hallituksesta pois.
    Jättäisi Anneli edes tuollaiset kellonaikamuistelut pois, jos ei kerran ole varma. Minun mielestäni Anneli on epäuskottava - jopa ilkeä tuollaisten kellonaikojensa kanssa.
    Pistäkääpä kepuisännät akat kuriin!

    Äänestä

  • bystander kirjoitti:

    Eiväthän Lankia tai Vanhanen voi kertoa totuutta asiassa, koska heidän täytyy yrittää olla samassa hallituksessa demareiden kanssa. Valitettavasti Annelin sanomiset voivat siis ollakin totta.

    Jos näin on kuin väität, niin silloin olisi ollut luontevampaa, että Vanhanen ja Lankia olisivat yksinkertaisesti vaienneet, jolloin sitä ei olisi voitu pitää merkkinä mistään. Mutta nämähän oikein aktiivisesti tuovat esille kantoja, jotka ovat ristiriidassa Jäättenmäen sanomisten kanssa. Ei se vallan nuoleskelu sentään Kepussakaan näin hurjaa voi olla.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    voi olla paljon hurjempaakin.

    Esimerkiksi erään nyttemmin primitiivireaktioihin sortuneen ex-pääministerin nuoleskelu taisi olla niin hurjaa, että valtakunnanoikeuden välttämiseksi hänet piti pelastaa tällä julkisuutta ruokkivalla jäätteenmäki-näytelmällä.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... myös, että asiat vyöryivät päivän mittaan, ettei sen lapun sisällöllä ollut enää merkitystä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kepussa hyvin tiedettiin, etteivät sossut tyydy muuhun kuin Annelin eroon. Siinä Lipponen saavutti täyttymyksensä.

    Vanhala ja Lankia eivät haluakaan asiaa enemmän kaivella asialliseen hallitusyhteistyöhön viitaten. Mutta Jäätteenmäellä, joka joutui uhraamaan uransa, on oikeus edelleenkin puolustautua. Minäkin puolustan häntä, koska minulla ei ole Vanhasen ja Lankian sidonnaisuuksia demareihin ja hallitusyhteistyhön.

    Olen myös sanonut, että Lipposen operaatiosta oli se hyöty, että saimme paremman pääministerin. Mutta en hyväksy sitä, että pääministeri vaihtui väärin perustein Lipposen vaatimuksesta.

    Missä on se parempi pääministeri nyt? Kyllä Jäätteenmäki olisi juristina ryhtynyt välittömästi oikeudellisiin toimiin jos hänellä olisi ollut puhtaa jauhot pussissa. Muistetaan vain Olli Rehnin eilisillan kommentit. Hän pisti koko poliittisen uransa peliin lähtiessään puolustamaan hyvää ystäväänsä.

    Kyllä nyt on näin että Jäätteenmäki katsoi korttinsa ja totesi käteensä jääneen häviäjän kortit, eikä siten uskaltanut lähteä puhdistamaan kunniaansa. Kyllä hänestä nimittäin löytyy tahdonlujuutta ja peräänantamattomuutta. Ja jos tilanne olisi ollut Alpo Rusin kaltainen, niin kyllä keskustasta olisi löytynyt Jäätteenmäen tukijoita, mutta ei löytynyt koska valehtelua ym. muuta epärehellistä oli heti havaittavissa.

    Joten eipä vertailla Lipposta ja Jäätteenmäkeä, koska sitä vertailua ei voida suorittaa näillä tiedoilla. Lipposen ura pääministerinä tietääksemme sujui ilman tällaisia epärehellisiä vehkeilyjä puhumattakaan eroamisista.

    Äänestä

  • paasio kirjoitti:

    Kun poliittisen luottamuksen menettämisestä ei oikein voi ryhtyä oikeudelliseen toimiin, vaikka se menisikin väärin perustein tehdyn poliittisen vastustajan (Lipponen) johtaman ajojahdin avulla

    Olli Rehnillä oli kokonaan erilainen tapaus, hän puolusti ystäväänsä, joka oli haastettu oikeuteen vakavasta rikoksesta.

    Anneli ei siis voinut puhdistaa kunniaansa oikeudessa. Paitsi siinä syyteharkinnassa olevassa jutussa, jossa veikkaan, ettei saa syytettä.

    Keskusta ei halunnut lopettaa hyvin alkanutta hallitusyhteistytä, vaan uhrattiin Anneli. Lisukkeena saatiin Vanhasesta parempi pääministeri. Minä jo runsas vuosi sitten kepun valitessa uutta puheenjohtajaa, pidin julkisestikin Vanhasta Jäätteenmäkeä parempana.

    Anneli ei muuten valehdellut tässä Irak-jupakassa kertaakaan. Ei tässä viimeiseeäkään puheessa. Hän ei sanonut, että lapussa luki ..., vaan lappuun sisältyi viesti ... Backman itsekin myönsi, että lapussa luki " ettei pääministerin luottamukseen liittyvää ratkaisua voida enää lykätä". Se on harvinaisen selkeä viesti, että pääministerin on erottava heti.

    Sen sijaan Lipposen pääministeriuraan sisältyi epärehellisiä vehkeilyjä, joista tyyppiesimerkki oli Arja Alhon tapaus.

    Äänestä

Mielenkiintoista, että Annelin mokat pistetään Paavon syyksi edelleen. Taas Anneli kertoi muunneltua totuutta, kuten ryhmäjohtaja Kallin ja puoluesihteeri Lankian ulostulot osoittavat. Vaan ehkä Lipponen näidenkin sanomisia ohjailee...?

En tiedä pakottivatko demarit Jäätteenmäen ulos tai ei. Mutta demareille hatunnosto mikäli pakottivat. Itse äänestin Keskustaa, mutta huoli Jäätteenmäen kyvykkyydestä pääministeriksi oli kyllä ilmeinen jo ennen vaaleja. Kävi kuten kävi, Jäätteenmäestä ei tähän tehtävään ollut. Ainakin siinä Lipponen ja demarit olivat oikeassa.

Ymmärrän kyllä Annelifanien tuskan ja vaikerruksen. Kun unelmat ja utopiat romuttuvat, lähdetään helposti etsimään syyllistä muualta.

Mutta elämä jatkuu, nykyinen pääministeri on pätevä ja hyvä niin. Mutta en myöskään häpeä sanoa arvostavani nykyistä puhemiestä.

Äänestä
  • Annelia eivät enää sido aseman vaatimat velvoitteet. Hänen ei tarvitse valehdella pysyäkseen vallassa, joten uskon häntä enemmän kuin Lankiaa ja Kallia. Heidän täytyy yrittää epätoivoisesti pitää kepu samassa hallituksessa demareiden kanssa vaikka luottamus on mennyt molemminpuolisesti.

    Äänestä

  • Bystander kirjoitti:

    Annelia eivät enää sido aseman vaatimat velvoitteet. Hänen ei tarvitse valehdella pysyäkseen vallassa, joten uskon häntä enemmän kuin Lankiaa ja Kallia. Heidän täytyy yrittää epätoivoisesti pitää kepu samassa hallituksessa demareiden kanssa vaikka luottamus on mennyt molemminpuolisesti.

    Lankia, kallit ja vanhaset haluvat jättämällä vieläkin Annelin yksin pitää kiinni hallituksesta.

    Hallitus onkin hyvä ja sitä sietää varjella, mutta ei siinä nöyristelyssä tarvitse noin alas vajota. Ilmapiiri selkeytyisi, jos Lipponen eroaisi sossujen puheenjohtajuudesta. Haallituksesta hän on jo poissa ja niinpä punavihreä yhteisyö sujuu yllättävän hyvin. Mutta Lipponen pystyy vielä vaikeuttamaan hallituksen työtä.

    Taitaa kepuleilla olla tosi vaikeeta, kun eivät uskalla totta puhua. Hallituksessa pysyminen on tärkeämpää, kuin rehtiys. Olisivat pitäneet Annelinsa puolta, ja antaneet hallituksen kaatua. Olisi ollut hyvä pitää uudet vaalit, niin ei tarvitsisi jankata samaa virttä.

    Äänestä

  • repa kirjoitti:

    Tuo tiedon tuominen kyseiseen kokoukseen on kokonaisuuteen nähden mitätön sivuseikka, jolla ei ole sen suurempaa merkitystä. Asiat olisivat rullanneet ilman sitäkin samaa rataa.

    Samaa mieltä Lipposesta. Hänen osaltaan olisi jo aika väistyä syrjään, rivikansanedustajaksi, ja antaa vetovastuu uusille yrittäjille. Lipposen aika on jo ohi.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Lankia, kallit ja vanhaset haluvat jättämällä vieläkin Annelin yksin pitää kiinni hallituksesta.

    Hallitus onkin hyvä ja sitä sietää varjella, mutta ei siinä nöyristelyssä tarvitse noin alas vajota. Ilmapiiri selkeytyisi, jos Lipponen eroaisi sossujen puheenjohtajuudesta. Haallituksesta hän on jo poissa ja niinpä punavihreä yhteisyö sujuu yllättävän hyvin. Mutta Lipponen pystyy vielä vaikeuttamaan hallituksen työtä.

    Joillekin kepuleille Lipposesta on tullut ihme kummajainen. Kauna-Paavo yrirrää avittaa teitä tässä maatalousmokassannekin, mutta mikään ei kelpaa. Ei ole ihme, että sekä demarit että kokoomus toivoivat sinipunahallituksen jatkoa. Ilmipiiri oli noissa hallituksissa hyvä eikä Lipposen henkilöä millään lailla kyseenalaistettu hallituskumppaneiden toimesta. Keskustalle yhteistyö on vaikea asia. Keskustassa haikaillaan edelleen Kekkosen aikoja, jolloin puolue sai ns. yleisistä syistä useinkin tahtonsa läpi ja pääsi valtiohoitajapuolueen asemaan, vaikkei kannnatus olisi aina sitä edellyttänytkään.

    Kokdem-puolueessa Lipposen suosio oli tietenkin ehdoton. Hänhän oli hallitustensa oikeistolaisin ministeri. Se takasi tuon kokin suosion ja demarit Lipponen jyräsi.

    Sitten Lipponen hävisi itse julistamansa pääministerivaalin Jäätteenmäelle. Hän ei ole vieläkään toipinut tuosta vastoinkäymisestä. Luonnollisesti kokdemillä oli tarkoitus jatkaa hallituspuolueena mikäli Paavo olisi voittanut.

    Hänen oma puolueensa pani Paavon vaalin jälkeen syrjään ja meni hallitusyhteisyöhön tuon Annelin ja hänen puolueensa kanssa. Kun Paavo ei enää muuta mahtanut, hän organisoi ajojahdin Jäätteenmäkeä vastaan ja onnistuikin kaatamaan hänet. Mutta sekään ei riitä, vieläkin hän äksyilee ja vaikeuttaa hallituksen työtä. Tuo mies onkin ajanut itsensä paitsioon niin, ettei hänen puheistaan enää juurikaan välitetä.

    tunnut välittävän.;)

    Kyllä Lippos Paavo hallitukseen olisi päässyt - Anneli suorastaan mairitteli häntä - eikä kenelläkään ollut mitään hänen hallitukseentuloaan vastaan.

    Äänestä

  • Jallu kirjoitti:

    Kyllä Lippos Paavo hallitukseen olisi päässyt - Anneli suorastaan mairitteli häntä - eikä kenelläkään ollut mitään hänen hallitukseentuloaan vastaan.

    ... päässyt hallitukseen, mutta hän varmaan tunsi nahoissaan ettei häntä sinne oikeasti haluttu. Varmaan myös itselleen olisi ollut nöyryyttävää jäädä tavalliseksi ministeriksi 8 vuoden pääministeriyden jälkeen. Ehkäpä hänellä oli myös mielessään se ,että hallituksen ulkopuolella hän pystyy paremmin järjestämään Annelin nöyryytyksen ja muutenkin "esiintymään" vapaammin.

    On se hyvä, että joku pitää röyhkeitä ja itsekkäitä kepufemakkoja kurissa, kun teistä kepuisännistä ei ole mihinkään.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Joillekin kepuleille Lipposesta on tullut ihme kummajainen. Kauna-Paavo yrirrää avittaa teitä tässä maatalousmokassannekin, mutta mikään ei kelpaa. Ei ole ihme, että sekä demarit että kokoomus toivoivat sinipunahallituksen jatkoa. Ilmipiiri oli noissa hallituksissa hyvä eikä Lipposen henkilöä millään lailla kyseenalaistettu hallituskumppaneiden toimesta. Keskustalle yhteistyö on vaikea asia. Keskustassa haikaillaan edelleen Kekkosen aikoja, jolloin puolue sai ns. yleisistä syistä useinkin tahtonsa läpi ja pääsi valtiohoitajapuolueen asemaan, vaikkei kannnatus olisi aina sitä edellyttänytkään.

    Lipposen potkut hallituspalleilta ovat muun ulkopoliittisen demariduon taholta tulleet?

    Lipposelle esiintyminen Bushin käsipuolessa ei ollut ensimmäinen suteellisuudentajuttomuuden osoitus.

    Muutenkin mies menee vähän samaa rataa kuin Thatcher Britanniassa. Thatcher piti kantaa omien puoluetoverien avulla syrjään siinä vaiheessa kun hermot olivat pettäneet ja rouva muuttunut rääkyväksi ämmäksi.

    Samaa politiikkaakin Lipponen on täällä toteuttanut kuin närä-ääninen englantilaisämmä.

    Paavon suhteet EU-piireihin, joista vaatimus kansallisen tuen lopettamiseksi hieman yllättäen tuli, kannattaisi kaivaa esille. Hieman vaikuttaa järjestetyltä kuviolta. On politiikassa jokapäiväistä.

    No turhaa se kuitenkin on. Paavo tuskin nousee enää ikinä. Meidän kaikkien onneksi, puoluekannoista riippumatta.

    Äänestä

  • kai kirjoitti:

    omasta puolestasi. Lipponen ei pudonnut hallituksesta, vaan ei halunut mennä siihen. Monet kyllä kerjäsivät mukaan, jopa kepulaiset. Lipponen löytää kyllä tehtäviä itselleen, jos haluaa. Suomella ei ole parempaa miestä/naista hoitamaan vastuullisia tehtäviä, kuin Lipponen. Tätä mieltä ovat useat puolueesta riippumatta.

    Äänestä

  • Ilkka kirjoitti:

    Sitäkin Lipponen ei tiennyt heti sanoa. Piti ensin tunnustella, että nuoleeko joku tarpeeksi perspuolelta. Ei sitten tainnut nuolla.

    Äänestä

  • Lukija Y kirjoitti:

    Tuo tiedon tuominen kyseiseen kokoukseen on kokonaisuuteen nähden mitätön sivuseikka, jolla ei ole sen suurempaa merkitystä. Asiat olisivat rullanneet ilman sitäkin samaa rataa.

    Samaa mieltä Lipposesta. Hänen osaltaan olisi jo aika väistyä syrjään, rivikansanedustajaksi, ja antaa vetovastuu uusille yrittäjille. Lipposen aika on jo ohi.

    Lipposen aika ohi?
    Mihin se kuuluisa demokraattisuuden huutonne nyt katosi? Muistaaksenni Lipponen sai muutaman äänen enemmän Hgissä kuin Halme ja Jäätteenmäki?
    Niistä te kovasti muistatte muistuttaa, mutta sitten sdp:tä kattavatko vääremmässä kuin petkuttaja-kepua?
    Ja melkoista mielikuvitusta päästelee oiva härkönen.. siis siinäkinkö hänen Annelinsa, eli rva Jäättenmäki valehteli, kun julkisesti pyysi Lipposen hallituksen jäseneksi?

    Äänestä

  • Stan kirjoitti:

    ... Lipposta julkisesti hallitukseen. Ei se valehtelua ollut vaan kohteliaisuutta suuren hallituspuolueen puheenjohtajaa kohtaan. Niin Anneli kuin Paavokin tiesivät, ettei siitä mitään tulisi, jos pitkäaikainen pääministeri istuisi Jäätteenmäen hallituksessa tavallisena ministerinä.

    Annelin pyynnön torjumisella Lipponen sai näyttää mahtavuuttaan ulospäin. Sillä hän myös luuli takaavansa riippumattomuutensa hallituksesta ja Annelista. Tätä hän onkin käyttänyt hyväkseen järjestämällä silloin vielä Lipposta tukeneen valtamedian ja Kokoomuksen avulla ajojahdin Annelin kukistamiseksi ja jakamalla tähes päivittäin Vanhasen hallitukselle julkisuudessa hallitusohjelman ja hallituksen kannan vastaisia "neuvojaan".

    Demarit ovat kiusaantuneita, sillä puolue ja sen puheenjohtaja ovat tosiasiassa sitoutuneet hallitusohjelmaan ja hallituksen kantaan.

    Olen toisaalla (keskustan palstalla) odotellut koko aamun imperiumin vastahyökkäystä viimeisimmästä Manninen/Jäätteenmäki hupailusta, lievemmin sanottuna puólustuspuhetta, mutta jostain syystä kommentteja ei ole tullut.

    Joko nyt oivahärkönen uskoo että asialla olivat keskustan ketut isommanpuoleiset hännät kainalossa. Loputtoman valehtelun ja vehkeilyn jäävuoren huipun tultua esiin ei loppua näy.

    Aamun uutiset kertoivat Mannisen faksanneen Jäätteenmäelle informaatiota oikein urakalla (100 kp). Sivujen kokonaismäärä yltää 1000. Nyt ei ole enää kyse pienestä informaatiosta eikä hetken mielijohteesta tapahtuneesta tiedonvuodosta vaan kylmästi laskelmoidusta operaatiosta nimeltä "Keskustan vaalivoitto hinnalla millä hyvänsä".

    Syyteharkinta ei ole tuulesta temmattu. Kuten olen jo aiemmin maininnut muissa asiaa koskevissa keskusteluissa, oikeus ratkaisee asian ja sitä tarvitaan. Kenen päät joutunevat vadille seuraavaksi. En usko pelkästään kahden henkilön pyörittäneen tätä tiedonporttia.

    Jääkäämme odottamaan asioiden etenemistä. Varmaan on se että keskustasta löytyy likapyykki ja sen pesijät. Rehellisyys kannattaa.

    Itse olen joutunut sen toteamaan työskennellessäni oudoissa kulttuureissa. Pääperiaatteenani on ollut että kun et valehtele sinun ei tarvitse miettiä mitä tuli valehdeltua silloin ja silloin. Kukaan ei saa sinua kiinni valehtelusta. Eikö vanha sananparsi valheella on lyhyet jäljet pidä tässäkin tapauksessa paikkaansa?

    Olipa asiapitoinen kirjoitus Paasiolta.Ihan selvästi hän on jo vuosikausia seurannut keskustan
    tyyliä toimia politiikassa.On havaittavissa,että Anneli on ollut enemmän Paavo Väyrysen opissa kuin Esko Ahon ja luultavasti hän jo seuraavien EU vaalien jälkeen on yhdessä Paavon kanssa punomassa juonia Brysselissä. Kumpahan ei vain Paasio olisi toisen puolueen edustajana
    "nipistelemässä" Annelia Brysselissäkin

    Muuten Annelin kainaloon olisi minkin häntä sopivampi ,kyllä kait ketun häntä kuuluu Paavolle.

    Äänestä

  • Metsänhoitaja kirjoitti:

    Nimimerkki metsänhoitaja on oikeassa mustan huumorin höystämässä pakinassaan. Jäätteenmäki edustaa Väyrysen koulukuntaa, periaatteena rasvattu hanhenselkä ts. mitään ei myönnetä-periaatteella. Paavon uraa muistellen, kuinka kävikään tällä mentaliteetilla..

    Äänestä

  • paasio kirjoitti:

    Olen toisaalla (keskustan palstalla) odotellut koko aamun imperiumin vastahyökkäystä viimeisimmästä Manninen/Jäätteenmäki hupailusta, lievemmin sanottuna puólustuspuhetta, mutta jostain syystä kommentteja ei ole tullut.

    Joko nyt oivahärkönen uskoo että asialla olivat keskustan ketut isommanpuoleiset hännät kainalossa. Loputtoman valehtelun ja vehkeilyn jäävuoren huipun tultua esiin ei loppua näy.

    Aamun uutiset kertoivat Mannisen faksanneen Jäätteenmäelle informaatiota oikein urakalla (100 kp). Sivujen kokonaismäärä yltää 1000. Nyt ei ole enää kyse pienestä informaatiosta eikä hetken mielijohteesta tapahtuneesta tiedonvuodosta vaan kylmästi laskelmoidusta operaatiosta nimeltä "Keskustan vaalivoitto hinnalla millä hyvänsä".

    Syyteharkinta ei ole tuulesta temmattu. Kuten olen jo aiemmin maininnut muissa asiaa koskevissa keskusteluissa, oikeus ratkaisee asian ja sitä tarvitaan. Kenen päät joutunevat vadille seuraavaksi. En usko pelkästään kahden henkilön pyörittäneen tätä tiedonporttia.

    Jääkäämme odottamaan asioiden etenemistä. Varmaan on se että keskustasta löytyy likapyykki ja sen pesijät. Rehellisyys kannattaa.

    Itse olen joutunut sen toteamaan työskennellessäni oudoissa kulttuureissa. Pääperiaatteenani on ollut että kun et valehtele sinun ei tarvitse miettiä mitä tuli valehdeltua silloin ja silloin. Kukaan ei saa sinua kiinni valehtelusta. Eikö vanha sananparsi valheella on lyhyet jäljet pidä tässäkin tapauksessa paikkaansa?

    En oikein ymmärrä, jos Anneli on nimenomaan tiennyt pyytää Manniselta Lipposen ja Bushin käymiä neuvotteluja Suomen liittämiseksi Irakin sotaan niin miksi muutama tekstirivi pitää lähettää tuhantena arkkina !? Sanoisin sen olevan ennenminkin lähinnä jo kotirauhan häirintää.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Niin...jatka

    Äänestä

  • paasio kirjoitti:

    Niin...jatka

    ' Aamun uutiset kertoivat Mannisen faksanneen Jäätteenmäelle informaatiota oikein urakalla (100 kp). Sivujen kokonaismäärä yltää 1000. Nyt ei ole enää kyse pienestä informaatiosta eikä hetken mielijohteesta tapahtuneesta tiedonvuodosta vaan kylmästi laskelmoidusta operaatiosta nimeltä "Keskustan vaalivoitto hinnalla millä hyvänsä". '

    -mutta miksi ymmärsit sen näin ? Vai etkö haluaisi ymmärtääkän mitenkään, koska se saattaisi vaikka olla demareille huono asia ?

    Äänestä

  • paasio kirjoitti:

    Olen toisaalla (keskustan palstalla) odotellut koko aamun imperiumin vastahyökkäystä viimeisimmästä Manninen/Jäätteenmäki hupailusta, lievemmin sanottuna puólustuspuhetta, mutta jostain syystä kommentteja ei ole tullut.

    Joko nyt oivahärkönen uskoo että asialla olivat keskustan ketut isommanpuoleiset hännät kainalossa. Loputtoman valehtelun ja vehkeilyn jäävuoren huipun tultua esiin ei loppua näy.

    Aamun uutiset kertoivat Mannisen faksanneen Jäätteenmäelle informaatiota oikein urakalla (100 kp). Sivujen kokonaismäärä yltää 1000. Nyt ei ole enää kyse pienestä informaatiosta eikä hetken mielijohteesta tapahtuneesta tiedonvuodosta vaan kylmästi laskelmoidusta operaatiosta nimeltä "Keskustan vaalivoitto hinnalla millä hyvänsä".

    Syyteharkinta ei ole tuulesta temmattu. Kuten olen jo aiemmin maininnut muissa asiaa koskevissa keskusteluissa, oikeus ratkaisee asian ja sitä tarvitaan. Kenen päät joutunevat vadille seuraavaksi. En usko pelkästään kahden henkilön pyörittäneen tätä tiedonporttia.

    Jääkäämme odottamaan asioiden etenemistä. Varmaan on se että keskustasta löytyy likapyykki ja sen pesijät. Rehellisyys kannattaa.

    Itse olen joutunut sen toteamaan työskennellessäni oudoissa kulttuureissa. Pääperiaatteenani on ollut että kun et valehtele sinun ei tarvitse miettiä mitä tuli valehdeltua silloin ja silloin. Kukaan ei saa sinua kiinni valehtelusta. Eikö vanha sananparsi valheella on lyhyet jäljet pidä tässäkin tapauksessa paikkaansa?

    Jos Manninen on suoltanut noin paljon fakseja, onpa hän ollut tosi innokas. On vain muistettava, että Jäätteenmäki ei ole tehnyt rikosta ottaessaan ne vastaan, eikä siinäkään, että toi julkisuuteen niissä olleita tietoja. Häntä ei silloin sitonut virka- eikä ministerivastuu.

    Jäätteenmäki on rikkonut lakia, jos hän on yllyttänyt Mannista antamaan salaisia tietoja. Se asia on syyteharkinnassa. Vasta sitten onko rikkonut lakia, kun mahdollinen syyte johtaa oikeudessa tuomioon.

    Jäätteenmäellä on myös oikeus olla omassa asiassaan olla kertomatta kaikkea tietämäänsä.

    Miksi ei sido ministerivastuu?
    Faksejahan kulki vielä toukokuussa, kun A.J oli jo pääministeri.
    Kerroppa oi Oiva?

    Äänestä

  • Poliisi kirjoitti:

    Miksi ei sido ministerivastuu?
    Faksejahan kulki vielä toukokuussa, kun A.J oli jo pääministeri.
    Kerroppa oi Oiva?

    ... salaisia tietoja sisältäviä fakseja, joita Jäätteenmäki olisi päästänyt julkisuuteen. Vasta silloin hän olisi rikkonut lakia.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Jos Manninen on suoltanut noin paljon fakseja, onpa hän ollut tosi innokas. On vain muistettava, että Jäätteenmäki ei ole tehnyt rikosta ottaessaan ne vastaan, eikä siinäkään, että toi julkisuuteen niissä olleita tietoja. Häntä ei silloin sitonut virka- eikä ministerivastuu.

    Jäätteenmäki on rikkonut lakia, jos hän on yllyttänyt Mannista antamaan salaisia tietoja. Se asia on syyteharkinnassa. Vasta sitten onko rikkonut lakia, kun mahdollinen syyte johtaa oikeudessa tuomioon.

    Jäätteenmäellä on myös oikeus olla omassa asiassaan olla kertomatta kaikkea tietämäänsä.

    Niin. Jäätteenmäki ei varmasti tule kertomaan kaikkea mitä asian tiimoille kuuluu. Periaate-mitään ei myönnetä eikä kerrota nousee arvoon arvaamattomaan.

    Mutta kun hän samalla heittäytyy täysin tietämättömäksi, niin samalla hän on tunnustanut erheensä. Vaikeneminen on kultaa sanottiin ennenvanhaan mutta nyky-yhteiskunnassa se tulkitaan valehteluksi.

    Anneli Jäätteenmäki ei ole niin yksinkertainen eikä hölmö että hän uhraisi itsensä ja uransa keskustan puolesta moisen hölmöilyn takia. Minä pidän häntä paljon sivistyneempänä ihmisenä.

    Toinen asia on kuka tai ketä on tämän faksimasinoinnin takana. Arvaan että kepun omat koirat. Nyt kävi vain niin että jalka nousi tolpan sijasta Annelin sirojen säärien kohdalla.

    Äänestä

Taisi Keskustan vanhoollinen siipi tilata perinteitä kunnioittaen nootin SDP:ltä, jotta pääsevät akkavallasta eroon. Mitetipä seuraavia "johtotähtiä": Pekkarinen, Vanhanen, Manninen, Kääriäinen. Eteenkin Kääriäisen poliittinen ura oli ennen Irak-skandaalia jo ehtoopuolella, nyt yhtäkkiä Kääriäisestä tuli puolusutusministeri, loput mainituista ovat patavanhoollisia, eikä nyt Karpela-Hyssälä-Korkeaoja -akselin ajatuskulun nuorekkuudesta tai moderniudesta kovin paljon voi puhua. Esimerkiksi Karpela olisi voinut olla yhtä hyvin Kristillisdemokraattien ehdokas vaaleissa. Keskustalaisista ministereistä Lehtomäki onkin tässä suhteessa jonkinlainen poikkeus.

Perinteikkyydessä on omat hyvät puolensa, mutta paikoilleen jämähtäminen ei sitä ole.

Äänestä
  • Irak-jupakan, jossa Jäätteenmäki oli Lipposen järjestämän ajojahdin uhri, seurauksena ei kepun johto halunnut lopettaa hyvin alkanutta hallitusyhteistyötä sossujen kanssa, vaan mieluummin uhrasi Annelin.

    Kun Lipponen oltiin saatu sivuun hallituskuvioista, viherpunainen hallitus palasi sodanjälkeisten vuosikymmenten hyvään punamultayhteistyöhön. Pitäisi vain muistaa, että maalle vielä parempi koalitio voisi Keskustan ja Kokoomuksen välinen porvarillinen yhteistyö.

    Äänestä

Tuliko paperilapusta salainen asiakirja, jota ei voi julkistaa ilman ulkoministeriön lupaa? Jos kaikki on yhden paperilapun varassa (keskustan rehellisyys puolueena) niin olisitte kirjanneet sen ns.peräpään jarrujäljillä ja palauttaneet sen Backmanille.

Siitä Backan olisi varmaankin ymmärtänyt että asia on ymmärretty ja edelleen hän olisi sen julkistanut ilman aikaviiveitä. Nyt puuttuu keskustan "leima" ja asia pitkittyy ja vaikeutuu lähes valtiosalaisuudeksi.

Äänestä
  • Ei mitään merkitystä. Asiat olivat vyörymässä siitä huolimatta ja siitä välittämättä omaa rataansa.

    Äänestä

Tämän jutun lukijoita on ollu tähän saakka 1439. Tuo Backmannin lappu on ollutkin viime päivien mielenkinnon kohde.

Kepun nykyinen johto on yhtynyt sossujen käsitykseen, etteivät sossut painostaneet Jäätteenmäkeä eroamaan. Noita kesäkuun 18 päivän tapahtumia seuranneelle ei jäänyt epämäselväksi, että Anneli erosi demareiden nimenomaisesta vaatimuksesta. Anneli ei silloinkaan valehdellut: hän ei sanonut, että lapussa luki, vaan lappuun sisältyi viesti, "ettei pääministerin luottamukseen liittyvää ratkaisua voida enää lykätä". Eipä tosiaan voi olla selkeämpää viestiä, että pääministrin on erottava heti.

Olen arvellut, että kepun johdolla oli kaksi syytä kieltää sossujen painostaneen. Toinen oli, etteivät voineet tunnustaa heidän toimineen poainostuksen alaisena ja toinen se, että yhä pelkäävät Lipposen suuttumista. Eivät huomaa, että Lipponen on menneen talven lumia.

Äänestä
  • Nimim. Lukija Y on oikeassa kirjoittaessaan että lappu oli kaikkein vähäpätöisin asia koko tragikoomisessa kepun sirkuksessa.

    Lappuja on jos minkämoisia ja niihin kirjoitettuja kommentteja voi tulkita miten vain omaksi edukseen. Lipposesta sen verran. Kuinka joku voi olla auktoriteetiltaan niin mahtava että häntä pitäisi pelätä vielä silloinkin kun häneltä on otettu vallan avaimet pois käsistään?

    Mielestäni tuo merkitsee vain ja ainoastaan yhtä tosiseikkaa- keskustan johtavat politiikot ovat selkärangattomia ja pelkäävät omia varjojaankin.

    Tuollaisen lausunnon perusteella ei ole vaikea uskoa että kepu ryhtyi suuressa Paavon pelossaan pelaamaan kieroa peliä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oivahärkönen kirjoitti:

Siinä Backmannin lapussa, joka toimitettiin Keskustan eduskuntaryhmän kokoukseen, oli demareidenkin mukaan, "ettei pääministerin luottamukseen liittyviä ratkaisuja voitu enää lykätä". Tuohan ei tarkoita mitään muuta kuin jo aikaisemmin esitettyä vaatimusta pääministerin eroamisesta välittömästi.

Annelin eroaminen tai hallituksen kaatuminen kävi ilmi jo samana päivänä Backmannin pitämässä demareiden ryhmäpuheenvuorossa Jäätteenmäen selvityksen jälkeen, jossa hän ilmoitti, että pääministerin ilmoitus ei heitä tyydytä. Nyt on ymmärrettävää, että demarit tekivät Jäätteenmäen erottmisvaatimuksensa jo aamulla, sillä nythän tiedetään, että he tiesivät vuotajan olleen Manninen ja että tämä syyttää Annelia yllytyksestä antamaan tietoja. Uutiset Mannisen syytöksistä tulivat myöhemmin päivällä. (Se syytös on syyteharkinnassa parhaillan)

Keskustan johto tiesi pitkin iltapäivää keskusteluaan demareiden kanssa, että hallitus hajoaa, ellei Jäätteenmäki luovu. Senhän myöhemmin Backman sanoi televisiossakin.

Tuolla lapulla haluttiin kiirehtiä ratkaisua eikä sen sanatarkalla sisällöllä, jonka eri henkilöt tuntuvat muistavan erilailla, ollut enää merkitystä, sillä demareiden vaatimus tiedettiin jo muutenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu