Kartoitin YEL:n maksamista koko yrittäjä uran ajalta. Eipä taida kannattaa maksaa)
Jos maksan eläkemaksua urani aikana 100 000 euroa, niin saan eläkettä aikanaan 600 euroa kuukaudessa.
Vertailun vuoksi> Esim. kotiäiti, joka ei ole maksanut euroakaan eläkemaksua, saa eläkettä 540 euroa kuukaudessa.
Kannattaako 60:n euron takia maksaa 100 tonnia?
Mielestäni ei!
Kannattaako YEL:n maksaminen?
49
7340
Vastaukset
- miettiä myös
Tuota voi ajatella myös toisinpäin:
Maksat YEL-maksua n. 200 €/kk ja jos elät esim 85 vuotiaaksi, saat eläkettä (63-85) yhteensä 158400 euroa. Näyttää paremmalta vaikkei olekaan.
Pitää muistaa vielä että nykyisin keskimääräinen eläkkeellejäämisikä on n. 59 vuotta.
YELiä kannattaa ajatella myös päivärahojen osalta. Työkyvyttömyys- ja sairauspäivärahat.
Ehdottomasti huono vaihtoehto on maksaa mahdollisimman pientä YELiä. Tällöin rahat menee lähes kaikki kankkulan kaivoon. Yrittäjällä tuo YEL on kuitenkin pakollinen, joten parempi vaihtoehto on mitoittaa se jonnekin 20-40k työtulon mukaiseksi. Sillä on jo melkoinen vaikutus päivärahoihin ja tulevaan eläkkeeseen.
Jos sitten joku on aivan varma ettei elä paljon yli 63 (tai 68) vuotiaaksi on parempi yrittää välttyä YEL-maksulta kokonaan ja jättää juhlimiselta jäävät varat vaikka pankkikirjalle... - vertailukohde
Ei ole järkee verrata YELiä, henkilöön joka ei ole ollut päivääkään palkkatöissä. Ainoastaan jos henkilö ryhtyy yrittäjäksi suoraan koulunpenkiltä ja maksaa YELiä minimin mukaan.
Yrittäjäksi ryhdytään yleensä 5-20 vuoden palkkatulojen jälkeen, jolloin "kotiäidin" eläketaso on jo ylitetty. - Faktio
Joo, ei kannata maksaa minimi Yel maksua, koska eläke jää niin pieneksi. Siksi Yel riittävän suurelle tasolle, että sillä sitten tulee toimeen.
- Kartoittaja.
Pointti oli se, että yrittäjä joutuu maksamaan itse oman eläkkeensä, kun kotiäidin eläkkeen maksaa veronmaksajat. Joko ymmärsit?
Mielenkiintoista on nähdä miten YEL:ä maksavien sitten käy, jos kansalaisten vähimmäiseläkeraja nostetaan 650 euroon/KK. Käykö niin, että 100 tonnia maksuja maksanut yrittäjä saa eläkettä maksetun YEL:n mukaisesti, eli 600 euroa/KK?
Voisin uskoa, että Suomessa tuokin olisi mahdollista. - Faktio
Kartoittaja. kirjoitti:
Pointti oli se, että yrittäjä joutuu maksamaan itse oman eläkkeensä, kun kotiäidin eläkkeen maksaa veronmaksajat. Joko ymmärsit?
Mielenkiintoista on nähdä miten YEL:ä maksavien sitten käy, jos kansalaisten vähimmäiseläkeraja nostetaan 650 euroon/KK. Käykö niin, että 100 tonnia maksuja maksanut yrittäjä saa eläkettä maksetun YEL:n mukaisesti, eli 600 euroa/KK?
Voisin uskoa, että Suomessa tuokin olisi mahdollista.Todellisuudessa veronmaksajat osallistuvat jo yel järjestelmän ylläpitämiseen. Yrittäjät maksoivat aluksi aivan liian pientä eläkettä. Lisäksi siinä ei tällä hetkellä ole rahastointia, vaan nykyiset yrittäjät maksavat eläkeläisten eläkkeet. Lisäksi veronmaksajat tukevat järjestelmää.
On kummallista että yrittäjät maksavat työntekijöilleen kunnon eläkkeet, mutta itselleen eivät halua. Yrittäjä maksaa ennemmin rahan verottajalle, kuin laittaa sen omaan sosiaaliturvaan.
Yrittäjälle yel määrää myös monta muutakin asiaa kuin eläke, esimerkiksi sairauspäivärahan. - jo nyt takuueläke
Kartoittaja. kirjoitti:
Pointti oli se, että yrittäjä joutuu maksamaan itse oman eläkkeensä, kun kotiäidin eläkkeen maksaa veronmaksajat. Joko ymmärsit?
Mielenkiintoista on nähdä miten YEL:ä maksavien sitten käy, jos kansalaisten vähimmäiseläkeraja nostetaan 650 euroon/KK. Käykö niin, että 100 tonnia maksuja maksanut yrittäjä saa eläkettä maksetun YEL:n mukaisesti, eli 600 euroa/KK?
Voisin uskoa, että Suomessa tuokin olisi mahdollista.Ns takuueläke on nyt n. 550 €/kk eli kansaneläke, jonka saa siis kaikki, jos ei muita eläketuloja. Nyt jos yrittäjä on alimitoittanut oman eläketurvansa eli maksanut esim minityötulon mukaan, menevät hänen rahansa hukkaan ainakin osittain. Samoin käy kyllä pitkäaikaistyöttömälle, pätkätyöläiselle ym. jolle ei ole eläkettä enempää kertynyt.
Koska YEL on kuitenkin pakollinen, ei ole mitään järkeä maksaa vain minimin mukaan vaan kerryttää omaa eläketurvaa todellisen ansion mukaan.
Tänä vuonna kaikki kansalaiset, myös yrittäjät, ovat saaneet/saavat työeläkeotteensa. Siitä on helppo tarkistaa paljonko tällä hetkellä on kertynyt omaa eläketurvaa. - maksetaan YEL
Kartoittaja. kirjoitti:
Pointti oli se, että yrittäjä joutuu maksamaan itse oman eläkkeensä, kun kotiäidin eläkkeen maksaa veronmaksajat. Joko ymmärsit?
Mielenkiintoista on nähdä miten YEL:ä maksavien sitten käy, jos kansalaisten vähimmäiseläkeraja nostetaan 650 euroon/KK. Käykö niin, että 100 tonnia maksuja maksanut yrittäjä saa eläkettä maksetun YEL:n mukaisesti, eli 600 euroa/KK?
Voisin uskoa, että Suomessa tuokin olisi mahdollista.Tosiasiassa yrittäjän omistaman yrityksen toiminnasta saatavilla rahoilla maksetaan tuo YEL. Usein sen myös maksaakin yritys itse.
Aivan vastaavasti suuremmissa yrityksissä työntekijät itse maksavat n. 19% ja yritykset 81% kaikkien työntekijöiden eläkkeistä.
On todella typerää väittää että yrittäjä itse maksaa eläkkeensä ja lähes kaikki muut saavat sen ilmaiseksi. Ns takuueläkettä eli kansaneläkettä saa nykyään eläkkeellejäävistä erittäin pieni osa.
Mikäli joku yrittäjä ei itse huolehdi oman eläketurvansa tasosta on aivan turha ruikuttaa eläkeaikana ettei yrittäjät mitään eläkettä saa. Sitä saa juuri senverran kuin sitä on maksettukin, aivan samoin kuin työntekijöilläkin. - olet..
maksetaan YEL kirjoitti:
Tosiasiassa yrittäjän omistaman yrityksen toiminnasta saatavilla rahoilla maksetaan tuo YEL. Usein sen myös maksaakin yritys itse.
Aivan vastaavasti suuremmissa yrityksissä työntekijät itse maksavat n. 19% ja yritykset 81% kaikkien työntekijöiden eläkkeistä.
On todella typerää väittää että yrittäjä itse maksaa eläkkeensä ja lähes kaikki muut saavat sen ilmaiseksi. Ns takuueläkettä eli kansaneläkettä saa nykyään eläkkeellejäävistä erittäin pieni osa.
Mikäli joku yrittäjä ei itse huolehdi oman eläketurvansa tasosta on aivan turha ruikuttaa eläkeaikana ettei yrittäjät mitään eläkettä saa. Sitä saa juuri senverran kuin sitä on maksettukin, aivan samoin kuin työntekijöilläkin."Tosiasiassa yrittäjän omistaman yrityksen toiminnasta saatavilla rahoilla maksetaan tuo YEL."
Niinpä, eli yrittäjän palkkatuloista.
"Usein sen myös maksaakin yritys itse."
Tmi:ssä maksaja on aina sama, eli yrittäjä, vaikka vakuutus olisikin yrityksen nimissä.
"Aivan vastaavasti suuremmissa yrityksissä työntekijät itse maksavat n. 19% ja yritykset 81% kaikkien työntekijöiden eläkkeistä."
Yrittäjä maksaa oman eläkkeensä lisäksi vielä suurimman osan työntekijöidensäkin eläkkeestä.
Reilua?
"On todella typerää väittää että yrittäjä itse maksaa eläkkeensä ja lähes kaikki muut saavat sen ilmaiseksi."
Ketkä kaikki muut? Aloittajan esimerkki kotiäidistä pitää täysin paikkansa.
"Ns takuueläkettä eli kansaneläkettä saa nykyään eläkkeellejäävistä erittäin pieni osa."
Yrittäjistä vielä pienempi osa.
"Mikäli joku yrittäjä ei itse huolehdi oman eläketurvansa tasosta on aivan turha ruikuttaa eläkeaikana ettei yrittäjät mitään eläkettä saa."
Kysymyshän käsittääkseni on siitä, että yrittäjä joutuu itse maksamaan eläkettään enemmän kuin esim. "kotiäiti", tai työntekijä.
"Sitä saa juuri senverran kuin sitä on maksettukin, aivan samoin kuin työntekijöilläkin."
Työntekijät saavat paremman eläkkeen suhteessa maksamiinsa eläkemaksuihin. - toisinajattelen
olet.. kirjoitti:
"Tosiasiassa yrittäjän omistaman yrityksen toiminnasta saatavilla rahoilla maksetaan tuo YEL."
Niinpä, eli yrittäjän palkkatuloista.
"Usein sen myös maksaakin yritys itse."
Tmi:ssä maksaja on aina sama, eli yrittäjä, vaikka vakuutus olisikin yrityksen nimissä.
"Aivan vastaavasti suuremmissa yrityksissä työntekijät itse maksavat n. 19% ja yritykset 81% kaikkien työntekijöiden eläkkeistä."
Yrittäjä maksaa oman eläkkeensä lisäksi vielä suurimman osan työntekijöidensäkin eläkkeestä.
Reilua?
"On todella typerää väittää että yrittäjä itse maksaa eläkkeensä ja lähes kaikki muut saavat sen ilmaiseksi."
Ketkä kaikki muut? Aloittajan esimerkki kotiäidistä pitää täysin paikkansa.
"Ns takuueläkettä eli kansaneläkettä saa nykyään eläkkeellejäävistä erittäin pieni osa."
Yrittäjistä vielä pienempi osa.
"Mikäli joku yrittäjä ei itse huolehdi oman eläketurvansa tasosta on aivan turha ruikuttaa eläkeaikana ettei yrittäjät mitään eläkettä saa."
Kysymyshän käsittääkseni on siitä, että yrittäjä joutuu itse maksamaan eläkettään enemmän kuin esim. "kotiäiti", tai työntekijä.
"Sitä saa juuri senverran kuin sitä on maksettukin, aivan samoin kuin työntekijöilläkin."
Työntekijät saavat paremman eläkkeen suhteessa maksamiinsa eläkemaksuihin.Perusidea eläketurvassa on että eläkemaksuja maksetaan työn perusteella. Tämä pätee niin yrittäjään kuin työntekijäänkin.
Yrittäjä ei maksa työntekijöidensä eläkemaksuja vaan yritys jossa työntekijät ovat töissä. Aivan samoin yrittäjän työn perusteella yritys maksaa yrittäjän eläkemaksun. Yrittäjä voi tietenkin maksaa sen myös henkilökohtaisesti ja tällöin vähentää omassa henkilökohtaisessa verotuksessaan.
Yrityksen rahat eivät siis ole sama kuin yrittäjän raha. Vasta kun tmi:ssä yritystoiminnan verotettava tulo on selvillä ovat ne yrittäjän rahoja. Samoin Oy:ssä yrittäjän rahaa on palkkana ja osinkoina nostettu raha.
Tiedoksi muuten että olen itse yrittäjä ja vaimoni kotiäiti, jolle tosin olen myös ottanut YEL-vakuutuksen. - Tmi:
toisinajattelen kirjoitti:
Perusidea eläketurvassa on että eläkemaksuja maksetaan työn perusteella. Tämä pätee niin yrittäjään kuin työntekijäänkin.
Yrittäjä ei maksa työntekijöidensä eläkemaksuja vaan yritys jossa työntekijät ovat töissä. Aivan samoin yrittäjän työn perusteella yritys maksaa yrittäjän eläkemaksun. Yrittäjä voi tietenkin maksaa sen myös henkilökohtaisesti ja tällöin vähentää omassa henkilökohtaisessa verotuksessaan.
Yrityksen rahat eivät siis ole sama kuin yrittäjän raha. Vasta kun tmi:ssä yritystoiminnan verotettava tulo on selvillä ovat ne yrittäjän rahoja. Samoin Oy:ssä yrittäjän rahaa on palkkana ja osinkoina nostettu raha.
Tiedoksi muuten että olen itse yrittäjä ja vaimoni kotiäiti, jolle tosin olen myös ottanut YEL-vakuutuksen."Yrityksen rahat eivät siis ole sama kuin yrittäjän raha."
Henkilöyhtiöissä on. Olet saivartelija. - Kartoittaja.
Faktio kirjoitti:
Todellisuudessa veronmaksajat osallistuvat jo yel järjestelmän ylläpitämiseen. Yrittäjät maksoivat aluksi aivan liian pientä eläkettä. Lisäksi siinä ei tällä hetkellä ole rahastointia, vaan nykyiset yrittäjät maksavat eläkeläisten eläkkeet. Lisäksi veronmaksajat tukevat järjestelmää.
On kummallista että yrittäjät maksavat työntekijöilleen kunnon eläkkeet, mutta itselleen eivät halua. Yrittäjä maksaa ennemmin rahan verottajalle, kuin laittaa sen omaan sosiaaliturvaan.
Yrittäjälle yel määrää myös monta muutakin asiaa kuin eläke, esimerkiksi sairauspäivärahan.Vai niin, yritätkö laittaa yrittäjän syyksi järjestelmän puutteet? Suomessa yrittäjät vähiten saavat vaikuttaa omiin asioihinsa.
Heille on usein jätetty maksajan rooli.
Kerro onko se mielestäsi oikein, jos/kun yrittäjä maksaa 100 000 euroa YEL:ä ja saa aikanaan 600 euron eläkkeen, kun kotiäiti saa 650 euron eläkkeen maksamatta euroakaan eläkemaksua?
Toiseksi, jos yrittäjä haluaa parantaa eläketurvaansa, niin esim. 1500 euron kk-eläkkeeseen saakin maksaa YEL-maksua yli tuplasti enemmän.
Kolmanneksi, eläkeyhtiöt eivät kerro yrittäjälle, että yrittäjän ikä vaikuttaa eläkkeen suuruuteen. Mitä nuorempi yrittäjä, sitä huonompi on eläke.
Vielä kun huomioidaan eläkkeestä aikanaan maksettava vero, niin aika hölmö pitää olla, että ylisuuriin YEL-maksuihin rahansa työntää!
Toki jokaisella on oikeus tunkea rahansa mihin huvittaa, mutta järkeäkin saa käyttää. - et ymmärrä
Kartoittaja. kirjoitti:
Vai niin, yritätkö laittaa yrittäjän syyksi järjestelmän puutteet? Suomessa yrittäjät vähiten saavat vaikuttaa omiin asioihinsa.
Heille on usein jätetty maksajan rooli.
Kerro onko se mielestäsi oikein, jos/kun yrittäjä maksaa 100 000 euroa YEL:ä ja saa aikanaan 600 euron eläkkeen, kun kotiäiti saa 650 euron eläkkeen maksamatta euroakaan eläkemaksua?
Toiseksi, jos yrittäjä haluaa parantaa eläketurvaansa, niin esim. 1500 euron kk-eläkkeeseen saakin maksaa YEL-maksua yli tuplasti enemmän.
Kolmanneksi, eläkeyhtiöt eivät kerro yrittäjälle, että yrittäjän ikä vaikuttaa eläkkeen suuruuteen. Mitä nuorempi yrittäjä, sitä huonompi on eläke.
Vielä kun huomioidaan eläkkeestä aikanaan maksettava vero, niin aika hölmö pitää olla, että ylisuuriin YEL-maksuihin rahansa työntää!
Toki jokaisella on oikeus tunkea rahansa mihin huvittaa, mutta järkeäkin saa käyttää."Kerro onko se mielestäsi oikein, jos/kun yrittäjä maksaa 100 000 euroa YEL:ä ja saa aikanaan 600 euron eläkkeen, kun kotiäiti saa 650 euron eläkkeen maksamatta euroakaan eläkemaksua?"
Ei ole oikein, ei myöskään palkansaajalla joka on koko elämansä ansainnut 10000€/v - hänkin saa samankokoista eläkettä. Kyse on siitä että Suomessa on eläkeläisille olemassa kansaneläke joka on 550 €/kk.
"Toiseksi, jos yrittäjä haluaa parantaa eläketurvaansa, niin esim. 1500 euron kk-eläkkeeseen saakin maksaa YEL-maksua yli tuplasti enemmän."
Eläkkeet määritellään aivan samoin kuin palkansaajalla.
"Kolmanneksi, eläkeyhtiöt eivät kerro yrittäjälle, että yrittäjän ikä vaikuttaa eläkkeen suuruuteen. Mitä nuorempi yrittäjä, sitä huonompi on eläke."
Yrittäjän iällä ei ole merkitystä eläkkeen suuruuteen, työtulolla on.
"Vielä kun huomioidaan eläkkeestä aikanaan maksettava vero, niin aika hölmö pitää olla, että ylisuuriin YEL-maksuihin rahansa työntää!"
Saako palkansaaja eläkkeen verottomana?
Yrittäjä itse on vastuussa omasta eläketurvastaan. Jos siitä ei huolehdi on aivan turha valittaa huonosta eläkkeestä. - Kartoittaja.
et ymmärrä kirjoitti:
"Kerro onko se mielestäsi oikein, jos/kun yrittäjä maksaa 100 000 euroa YEL:ä ja saa aikanaan 600 euron eläkkeen, kun kotiäiti saa 650 euron eläkkeen maksamatta euroakaan eläkemaksua?"
Ei ole oikein, ei myöskään palkansaajalla joka on koko elämansä ansainnut 10000€/v - hänkin saa samankokoista eläkettä. Kyse on siitä että Suomessa on eläkeläisille olemassa kansaneläke joka on 550 €/kk.
"Toiseksi, jos yrittäjä haluaa parantaa eläketurvaansa, niin esim. 1500 euron kk-eläkkeeseen saakin maksaa YEL-maksua yli tuplasti enemmän."
Eläkkeet määritellään aivan samoin kuin palkansaajalla.
"Kolmanneksi, eläkeyhtiöt eivät kerro yrittäjälle, että yrittäjän ikä vaikuttaa eläkkeen suuruuteen. Mitä nuorempi yrittäjä, sitä huonompi on eläke."
Yrittäjän iällä ei ole merkitystä eläkkeen suuruuteen, työtulolla on.
"Vielä kun huomioidaan eläkkeestä aikanaan maksettava vero, niin aika hölmö pitää olla, että ylisuuriin YEL-maksuihin rahansa työntää!"
Saako palkansaaja eläkkeen verottomana?
Yrittäjä itse on vastuussa omasta eläketurvastaan. Jos siitä ei huolehdi on aivan turha valittaa huonosta eläkkeestä."Kyse on siitä että Suomessa on eläkeläisille olemassa kansaneläke joka on 550 €/kk."
Tuota rajaa ollaan nostamassa 650€/kk
"Eläkkeet määritellään aivan samoin kuin palkansaajalla."
Eläkemaksun maksaja on molemmissa tapauksessa sama: Yrittäjä/työnantaja. (työntekijä osittain)
"Yrittäjän iällä ei ole merkitystä eläkkeen suuruuteen, työtulolla on."
Ja muuten varmasti on iällä merkitystä!
Eläkeyhtiöt ovat yrittäjän iän vaikutuksesta eläkkeeseen hiljaa. Kaikkea tietoa et saa eläkeyhtiöistä, ainakaan jos et osaa erikseen sitä kysyä.
Yhtiöt kertovat mielellään vain sen mikä on heidän edun mukaista
"Saako palkansaaja eläkkeen verottomana?"
Ei, mutta yrittäjällä on mahdollisuus sijoittaa "eläkemaksurahojaan" kannattavammin=järkevämmin, ja nostaa ne verottomasti (sijoituksen pääoma) aikanaan.
"Yrittäjä itse on vastuussa omasta eläketurvastaan. Jos siitä ei huolehdi on aivan turha valittaa huonosta eläkkeestä."
Näin on, siksi kannattaa sijoittaa rahansa viisaamin kuin työntämällä niitä eläkeyhtiöiden kirstuun. - sfsf
Faktio kirjoitti:
Todellisuudessa veronmaksajat osallistuvat jo yel järjestelmän ylläpitämiseen. Yrittäjät maksoivat aluksi aivan liian pientä eläkettä. Lisäksi siinä ei tällä hetkellä ole rahastointia, vaan nykyiset yrittäjät maksavat eläkeläisten eläkkeet. Lisäksi veronmaksajat tukevat järjestelmää.
On kummallista että yrittäjät maksavat työntekijöilleen kunnon eläkkeet, mutta itselleen eivät halua. Yrittäjä maksaa ennemmin rahan verottajalle, kuin laittaa sen omaan sosiaaliturvaan.
Yrittäjälle yel määrää myös monta muutakin asiaa kuin eläke, esimerkiksi sairauspäivärahan.Ei yelliä kannata maksaa koska tuotto on niin pieni. Minä ainakin kehitän yritystoimintaa ja ostelen osingoilla osakkeita ja kiinteistöjä.
- Anonyymi
Kartoittaja. kirjoitti:
Pointti oli se, että yrittäjä joutuu maksamaan itse oman eläkkeensä, kun kotiäidin eläkkeen maksaa veronmaksajat. Joko ymmärsit?
Mielenkiintoista on nähdä miten YEL:ä maksavien sitten käy, jos kansalaisten vähimmäiseläkeraja nostetaan 650 euroon/KK. Käykö niin, että 100 tonnia maksuja maksanut yrittäjä saa eläkettä maksetun YEL:n mukaisesti, eli 600 euroa/KK?
Voisin uskoa, että Suomessa tuokin olisi mahdollista.YEL on suuren luokan kusetus,jokainen pienyrittäjä voisi miettiä jos samat tonnit sijoittaisi niin mikä olisi tuotto. Nyt ei jää mitään käteen.Lakisääteinen?
- yrittäjänä
samaa mieltä se ei kannata. Ite tein niin että pudotin palkkaani ja maksan yelliä vain n.3000 eur vuodessa. säästyneet rahat sijoitan yritykseen ja nappaan rahat myyntivaiheessa korkojen kanssa takaisin. Investointikohteet nostavat mukavasti myös osinkotuottoja. Vapaaehtoista eläkevakuutusta olen alkanut miettiin, mutta jotenkin nekin kuitenkin kusettaa.
- Faktio
Valittavan harva yrittäjä kuitenkaan saa elämäntyöstään sitten viimeisessä kaupassa riittävän hyvän korvauksen.
Samaan aikaa heidän työntekijänsä saavat ensin asianmukaista palkkaa ja jouduttuaan työkyvyttömäksi 2- 4 krt enemmän kuin työnantaja.
- joku vaan
Isäni ja äitini pitivät lähes 50 vuotta firmaa joka tuotti vuodessa noin miljoonan nykyrahassa, maksoivat eläkemaksuja, eivät toki koko summasta sitä 22 prosenttia. Aika paljon kumminkin.
Nyt äitini saa eläkettä sekä leskeneläkettä noin 1500 euroa kuussa.
Ei kannata maksaa killinkiäkään eläkemaksuja jos siltä pystyy välttymään.- Faktio
No, tuossa on selkeä argumentointivirhe. Nimittäin yel laki ei ole ollut voimassa 50 vuotta, vaan paljon lyhyemmän ajan. Lisäksi alkuvuosina yel maksut olivat niin pienet että sillä maksutasolla olisi saanut kohtuuttoman hyvän eläkkeen.
Lisäksi yel maksua ei makseta tuloksen mukaan. Jos vanhempasi on tehnyt millin mummoa vuodessa 50 vuoden aikana, niin eiköhän äitisi tule toimeen. Jos ei ole tehnyt konkurssia lopuksi.
Eli tosiasiassa hän itse oman tyhmyytensä takia saa niin pientä eläkettä. Tää kaveri se on todella pitkäikäisestä suvusta.
Välillä hän itse on ollut yrittäjänä 50 v. ja nyt sitten ovat vanhemmat olleet 50 vuotta yrittäjänä.
Paljonko on vuosia mittarissa nyt alle / yli 100 v?- rwoij
KasVain kirjoitti:
Tää kaveri se on todella pitkäikäisestä suvusta.
Välillä hän itse on ollut yrittäjänä 50 v. ja nyt sitten ovat vanhemmat olleet 50 vuotta yrittäjänä.
Paljonko on vuosia mittarissa nyt alle / yli 100 v?Ei hän ole missään vaiheessa sanonut olleensa itse 50 vuotta yrittäjänä vaan puhui vanhempiensa 50 vuoden yrittäjäkokemuksesta.
- heko leko
vaan mutta näytät olevan aikas trolli, mitä muuten noi vanhempasi maksoivat yel maksuja ja kuinka pitkään. Oma äitini sai elskeneläkettä ja YEL eläkettä yli tuhannen euroa, ekä firma tuottanut kuin korkeintaan 10.000 - 15.000 nykyrahassaniin euroissa.
Okos sulla joku vaan jotain alemmuuskomplekseja ? Näyttäis vähän siltä. Tosiasiassa jos vanhempasi olisivat maksaneet YEL eläkettä tai ehkäpä isäsi maksoi itselleen kunnolla, eikä emännälle tarpeeksi, niin itselleen 50.000 euron mukaan ja rouvalle 10.000 euron mukaan niin jäi noin vähälle. Onko se sitten järjestelmän vika vai vakuuttajan vika ?
- vaan on pakollinen
Kannattaa tai ei, se on pakollinen eli lakisääteinen. Itse tein sen ratkaisun, että maksoin minimin ja otin pienen vapaaehtoisen (n. 200 nykyään) ja säästin maksupalvelun kautta 200 eli kun nykyään saan eläkettä Yelistä 1000 ja vapaaehtoisesta 200 sekä säästöistä sen 200, niin hyvin riittää.
- Euroja
Maksan 800euroa YEL-maksua kuukaudessa. Tulot määritelty 62000euron mukaan. Vähän kirpaisee maksaa, vaikka meneekin omaksi hyväksi. Tuntuu vaan että tämän vuoden tulot jää alle yllämainitun, joten joudun maksamaan ihan sikana -)
- Anonyymi
Ei tule sun hyväksi noi maksut,älä edes kuvittele
- turva meno
Yrittäjä käytännössä maksaa omat menonsa nyt ja jatkossa. Maksa siis vain minimi. Ylimenevä osa on vain pois sinulta ja toiselle annettu. Pultsarikin saa parempaa eläkettä kuin yrittäjä mikä kertoo paljon kuinka yrittäjävihamielinen maa Suomi on.
- minimiyel
Minimi yel ja henkilökohtaiset tulot fiksusti poikimaan. Osingotkin on varmempi tapa saada "eläkettä" kuin alati muuttuva ja epävarma suomalainen eläkesysteemi.
- selvä_
minimiyel kirjoitti:
Minimi yel ja henkilökohtaiset tulot fiksusti poikimaan. Osingotkin on varmempi tapa saada "eläkettä" kuin alati muuttuva ja epävarma suomalainen eläkesysteemi.
Ne valittaa huonosta yrittäjien kohtelusta jotka YELiä vain minimin maksavatkin, eli ovat persaukiaia.
Pääosa on hiljaa ja tyytyväisiä, joilla asiat on kunnossa eli ovat ymmärtäneet mistä on kyse. - KTT92
minimiyel kirjoitti:
Minimi yel ja henkilökohtaiset tulot fiksusti poikimaan. Osingotkin on varmempi tapa saada "eläkettä" kuin alati muuttuva ja epävarma suomalainen eläkesysteemi.
Jos maksat ihan minimi YELiä ja sairastut yrittäjäurasi aikana, olet liemessä. Kaikki sosiaaliturva ja sairauspäivärahat määräytyvät YEL työtulon mukaan.
Onko sinulla varaa loukkaantua tai sairastua?
Yrittäjän terveys on varmaan suurimpia liiketoimintariskejä - siihenkin on hyvä varautua. - 33
KTT92 kirjoitti:
Jos maksat ihan minimi YELiä ja sairastut yrittäjäurasi aikana, olet liemessä. Kaikki sosiaaliturva ja sairauspäivärahat määräytyvät YEL työtulon mukaan.
Onko sinulla varaa loukkaantua tai sairastua?
Yrittäjän terveys on varmaan suurimpia liiketoimintariskejä - siihenkin on hyvä varautua.Jos sairastuu nuhaa pahempaan on yritys kanttuvei, oli minkäläaiset vakuutukset tahansa, jos ei pysty töitään hoitamaan.
- vakuuttunut
33 kirjoitti:
Jos sairastuu nuhaa pahempaan on yritys kanttuvei, oli minkäläaiset vakuutukset tahansa, jos ei pysty töitään hoitamaan.
> Jos sairastuu nuhaa pahempaan on yritys kanttuvei, oli minkäläaiset vakuutukset
> tahansa, jos ei pysty töitään hoitamaan.
Mutta oletko itse myös kanttuvei samalla, riittääkö ruokaa komeroon ja lämpöä pattereihin sairasteluaikana?
Vakuutuksia voi ottaa selviä juttuja kuten tulipaloja, vesivahinkoja varkauksia yms. vastaan.
Kaatuneita Firmoja saa taas nosteltua pystyyn, jos vaan itsellä henki säilyi ja terveyskin vielä suunnilleen ennallaan. - Lahtenyt yrittaja
vakuuttunut kirjoitti:
> Jos sairastuu nuhaa pahempaan on yritys kanttuvei, oli minkäläaiset vakuutukset
> tahansa, jos ei pysty töitään hoitamaan.
Mutta oletko itse myös kanttuvei samalla, riittääkö ruokaa komeroon ja lämpöä pattereihin sairasteluaikana?
Vakuutuksia voi ottaa selviä juttuja kuten tulipaloja, vesivahinkoja varkauksia yms. vastaan.
Kaatuneita Firmoja saa taas nosteltua pystyyn, jos vaan itsellä henki säilyi ja terveyskin vielä suunnilleen ennallaan.AY -liike, jolle tyovaesto on antanut mandaatin hoitaa elakeasioitaan ja pannut itse aivot narikkaan, voi uskotella itselleen tulevasta elakkeesta.
Yrittajia muuttaa Suomesta kiihtyvaa vauhtia pois. Yrittajan pitaa nahda kansantaloutta vahintaan viisi vuotta eteenpain. Katsokaa viiden vuoden paasta paljonko elaketta saatte.
Peruselake nostettiin 680 euroa kuukaudessa. Kohta tulee ylapaahan elakekatto ja siirrytaan tasaelakkeiden suuntaan. Toki siina joku liikkumaraja on, mutta ei silla kukaan jatkossa oikeasti ela.
Nalkaan ei kuole. Siina ne tarkeimmat huvitukset. YEL:n maksamisen sijasta vastuullinen yrittaja ottaa kamansa ja know how:n mukaansa ja lahtee maasta pois. Omaisuudesta saa viela jonkun hinnan.
Detroitin kaupungin kohtalo odottaa Suomea. - 22
vakuuttunut kirjoitti:
> Jos sairastuu nuhaa pahempaan on yritys kanttuvei, oli minkäläaiset vakuutukset
> tahansa, jos ei pysty töitään hoitamaan.
Mutta oletko itse myös kanttuvei samalla, riittääkö ruokaa komeroon ja lämpöä pattereihin sairasteluaikana?
Vakuutuksia voi ottaa selviä juttuja kuten tulipaloja, vesivahinkoja varkauksia yms. vastaan.
Kaatuneita Firmoja saa taas nosteltua pystyyn, jos vaan itsellä henki säilyi ja terveyskin vielä suunnilleen ennallaan.Jos ei pysty duuniin niin ei muutakuin firma myyntiin tai nurin. Valtio maksaa leivän pöytään työttömälle ja sairaanhoidon jos on vakavampaa. Jos sitten sängynpohjalta pääsee ylös voi olla hyvä pitää vähän sapattia. työkkärikorvauksella.
- heko leko
22 kirjoitti:
Jos ei pysty duuniin niin ei muutakuin firma myyntiin tai nurin. Valtio maksaa leivän pöytään työttömälle ja sairaanhoidon jos on vakavampaa. Jos sitten sängynpohjalta pääsee ylös voi olla hyvä pitää vähän sapattia. työkkärikorvauksella.
maksaako sen sillä minimillä alle 10.000 euron työtulolla, vai 30.000 euron työtulolla vai 100.000 euron työtulolla, eikä varmaan sitä epäiltyä eläkekattoa tule vielä tuolla 100.000 euron työtulolla, toki maksut /v on n. 2.200 euroa, 6.600 euroa tai 22.000 euroa.
Vakuutushan tarkoittaa, että jos jotain tapahtuu niin saat joitan, eli saatko 45-65 vuotiaana vuodessa 9.000 euron työtulon mukaan vai 30.000 euron työtulon mukaan tai rasvaisesti 100.000 euron työtulon mukaan. Toki, jos et aio sairastua ennen eläkeikää niin kannattaa maksaa minimin mukaan ja sijoittaa ylijäämät esmes sijoitusasntoon. Niin no aikanaan tuttu joutui jäämään hyväpalkkaisesta työstä eläkkeelle nykytasolla varmaan n. 2.500 euroa/kk brutto, YEl tasolla varmaan n. 3000- 3500e/ kk.eli n. 36.000 e:n työtulolla. Muuten oli n. 30- vuotias. - Yel huijausta
KTT92 kirjoitti:
Jos maksat ihan minimi YELiä ja sairastut yrittäjäurasi aikana, olet liemessä. Kaikki sosiaaliturva ja sairauspäivärahat määräytyvät YEL työtulon mukaan.
Onko sinulla varaa loukkaantua tai sairastua?
Yrittäjän terveys on varmaan suurimpia liiketoimintariskejä - siihenkin on hyvä varautua."Jos maksat ihan minimi YELiä ja sairastut yrittäjäurasi aikana, olet liemessä. Kaikki sosiaaliturva ja sairauspäivärahat määräytyvät YEL työtulon mukaan."
Sairauspäivärahat maksetaan viimeksi tarkistetun verotietojen mukaan, jos olet maksanut palkkaa itsellesi enemmän kuin maksat YEL:ä niin saat sairauspäivärahat sen mukaan.
YEL on yksi suuremmista huijauksista mitä valtio on keksinyt, vaikka maksaisit 60.000€ mukaan saat eläkettä n. 500€/kk eli alkaisit saamaan omiasi pois vasta yli 72v. Joten mitä ihmeen järkeä on maksaa tuhansia euroja valtiolle kun voi itse tehdä muita ratkaisuja joista saa kunnon tuoton ja ennen kaikkea voi ihan itse päättä koska ottaa rahat käyttöön. Omissa ratkaisuissa ei rahat myöskään rahat jää valtiolle vaan voit itse määritellä kenelle ne haluat jättää, jos satut kuolemaan säästö/ nostoaikana. - nhgnfgn
Yel huijausta kirjoitti:
"Jos maksat ihan minimi YELiä ja sairastut yrittäjäurasi aikana, olet liemessä. Kaikki sosiaaliturva ja sairauspäivärahat määräytyvät YEL työtulon mukaan."
Sairauspäivärahat maksetaan viimeksi tarkistetun verotietojen mukaan, jos olet maksanut palkkaa itsellesi enemmän kuin maksat YEL:ä niin saat sairauspäivärahat sen mukaan.
YEL on yksi suuremmista huijauksista mitä valtio on keksinyt, vaikka maksaisit 60.000€ mukaan saat eläkettä n. 500€/kk eli alkaisit saamaan omiasi pois vasta yli 72v. Joten mitä ihmeen järkeä on maksaa tuhansia euroja valtiolle kun voi itse tehdä muita ratkaisuja joista saa kunnon tuoton ja ennen kaikkea voi ihan itse päättä koska ottaa rahat käyttöön. Omissa ratkaisuissa ei rahat myöskään rahat jää valtiolle vaan voit itse määritellä kenelle ne haluat jättää, jos satut kuolemaan säästö/ nostoaikana.Tuo horinasi on silkkaa paskapuhetta.
Sairaspäivärahat menee aina yel työtulon mukaan. Jos jossain on muuta kerrottu niin pistä linkki tänne että voidaan katsella.
Meinaat että 60 000€ työtulolla saa 500€/kk?? Höpö höpö juttuja.
Toki eläke tietysti riippuu siitä kuinka kauan sitä on maksettu. Jos olet pitänyt työtulosi minimissä 40 vuotta ja sitten yhdeksi vuodeksi nostat sen 60t niin tuskin sillä enää vaikutusta on mutta jos maksat 60000€ työtulon mukaisia yel maksuja vaikka puoletkin työurastasi niin eläke on jo ihan toisen lainen, samoin ne sairaspäivärahat. - alibidul
nhgnfgn kirjoitti:
Tuo horinasi on silkkaa paskapuhetta.
Sairaspäivärahat menee aina yel työtulon mukaan. Jos jossain on muuta kerrottu niin pistä linkki tänne että voidaan katsella.
Meinaat että 60 000€ työtulolla saa 500€/kk?? Höpö höpö juttuja.
Toki eläke tietysti riippuu siitä kuinka kauan sitä on maksettu. Jos olet pitänyt työtulosi minimissä 40 vuotta ja sitten yhdeksi vuodeksi nostat sen 60t niin tuskin sillä enää vaikutusta on mutta jos maksat 60000€ työtulon mukaisia yel maksuja vaikka puoletkin työurastasi niin eläke on jo ihan toisen lainen, samoin ne sairaspäivärahat.saraspäivärahojen päälle saa kylläki sosiaalitukea jos muuten rahat riitä.
muutenki tää eläkejärjestelmä perustuu siihen et jengi kuolee nuorina :D
- yrittäjänä
Ilmarisella 20 miljoonan euron saatavat Lehman Brothersilta. 120000000 mummoo hävis eläkerahoja.
- .........
Muista että YEL-maksut maksetaan ennen veron veron määritystä! Se antaa kokonaisveroprosenttisi verran etumatkaa, eli mitä suuremmat tulot sitä enemmän hyödyt.
- städerska
Olen nyt maksanut yelliä 14 vuotta 25000 eur vuositulon mukaan .Kävin juuri katsomassa eläkeotteeni ja aika karulta näytti. Miten voi elää n.500 eur eläkkellä ,jota se tällä hetkellä näytti? Työvuosia olisi vielä edessä 7 mutta fysiikka tulee pettämään ennen sitä. Nyt jo mennään äärirajoilla. Olisiko vielä kannattavaa alentaa kaikki minimiin ja laittaa ylijäänyt raha vaikka tilille? sairauspäivärahakin 60 eur eli sillä ei elä ja maksa lainoja.Eli sainaana työssä mennään:( Kyllä suomalaisen pienyrittäjän arki on aika surkeaa...
- YrittäjäksiSiirtynyt
Siis sinulla pitäisi olla takana yli 30 vuoden työhistoria tai YEL-maksu, mutta nyt kertynyt eläkkeesi on vain n. 500 €. Jo tuosta 14 vuodesta pitäisi kertyä reilut 400 € eli ilmeisesti et ole maksanut YELiä tai ollut töisssä tuota edeltävänä n. 20 vuotena. Tuolla tasolle et pääse yli takuueläkkeen tulevana 7 vuotena, joten tuskin maksaminen on ollut kovinkaan mielekästä. Toisaalta et myöskään enää ehdi 7 vuodessa saada mitään merkittäviä sijoituksia säästyneelle rahalla. Olet siis jo housut kintuissa eläkeaikasi suhteen.
- tsemppiä
Terveys on kaikki kaikessa ja jos fyysinen kunto ja henkinen jaksaminen on ollut jo pitkään koetuksella, kannattaa todella puntaroida jatkoa.
Voitko vielä pyöritellä numeroita ja olla yhteydessä pankkiin?
Mikä olisi pahinta, jos nyt laittaisit pillit pussiin?
Mikä hinta on omalla terveydellä ja mielenterveydellä?
Mitä jo jaksatkin vielä hetken, mutta olet sen jälkeen monta vuotta ihan uupunut ja maissa?
Voiko lainaehtoja väljentää, jotta pärjäisit "saikullakin?"
En tiedä tilanteestasi mitään, mutta sen tiedän, että terveys on kuitenkin tärkeintä. Ilman sitä menee toimintakyky ja kun toimintakyky menee, muuttuu elämä todella radikaalisti.
Voimia ja rohkeutta kuunnella omaa oloa ja toimia sen mukaan, ei itseä vastaan.
- OnkoTamaVaikeeta
Alunalkaenkin pitää laittaa YEL minimiin ja sijoittaa erotus.
Kunnollisen eläkkeen saaminen YEL:sitä on käsittämättömän kallista.
Tietysti henkilöillä joilla pääoma ei pysy, on ryöstö YEL järkeväratkaisu.- Yksipuolista
Näkökantasi on aika yksipuolinen.
Näillä palstoilla on pyöritelty yelliä joka suunnasta ja yhteenvetona pitää todeta että mikään eläkesäästäminen ei ole yksiselitteisesti paras.
Paras taitaa olla monen systeemin yhdistäminen.
Eli sopivasti yelliä (lakikin määrää sen maksamisen), eläkesijoittaminen (joko rahastoihin, pörssiosakkeisiin, asuntoihin tms.) sekä tietenkin yrityksen kehittäminen sellaiseksi että sillä on myyntiarvoa.
Mikä on sitten yellin oikea taso?
Yellin taso määrittyy iän, sairastumisriskin, sijoitustaitojen, yleensä riskien (taloudellisten yms.), yms. mukaisesti.
- Jokutekeejokuei
Kyllä perkele ...Yrittäjän täytyisi tehdä 100 milj. Niin ei tarvitse murehtia eläkkeitä ja pieniä rahojansa. Ei se vaan onnistu tämän päivän Suomessa.
- Anonyymi
Ei se onnistu ei. Mikään ei kannata ja kokurssia pukkaa kannattomuuden vuoksi. Ole siinä nyt sitten yrittäjä per..kele.
- Anonyymi
Olen aina sanonut ettei kannata olla keskiverto.
Ei kannata aloitta yritystä kilpaillulle allalle.
Yrittäjän ammattitaito ei saa olla keskiverto.
Laatu ei saa olla keskiverto.
Mikään ei saa olla keskiverto.
Itse olen ollut yrittäjänä kohta 32 vuotta.
Olen ollut aina parempi kuin kilpailijat.
Tehnyt työt tehokkaammin kuin kilpailijat.
Jopa hinnat ovat olleet korkeammat kuin kilpailijoilla.
Olen osannut myysä nii hyvän työpanoksen, laadun kuin myös hinnan.
Kaiken lisäksi olen toiminut alalla jossa ei ole paljon kilpailua, tai ei aiemmin ollut.
Nyt vain on aika alkaa nauttia työn hedelmistä.
- Anonyymi
>>Ei kannata aloitta yritystä kilpaillulle allalle.
Yrittäjän ammattitaito ei saa olla keskiverto.
Laatu ei saa olla keskiverto.>>
Tuo yllä oleva olis siis yrittämisestä kirjoista lukeneen teoreettisia yritystalouden viisauksia. Todellisuus on kuitenkin ihan toisnlaista, eli tällaista:
1.) – Kilpailemattomia aloja ei ole missään.
2.) – Yrittäjän tiedot ja ammattitaito on se mikä on, kun yrittämisensä aloittaa, aloitettava on silti, mikäli koskaan aikoo yrittäjäksi.
3.)– Yritysmaailmassa on tehtävä sellaista laatua, että sen tasoisella laadulla saa yritykselleen parhaan tuoton. Jos tekee urakan tilaajalle vieläkin parempaa laatua sellainen syö omia katteita.- Anonyymi
No ilmeisesti ole toiminut 32 vuotta oppikirjojen mukaan.
Samaa idologiaa taoin omille lapsille päähän.
Kun opiskelee niin ei kannata olla keskiverto vaan pikkuisen parempi.
Kaikki asiat, pikkuisen paremmin kuin keskiverto.
Vanhin lapsista lähti yrittäjäuralle ja suuntasi erikoiselle alalle jossa oli selvä markkinarako.
On nyt aika iso tekijä alalla.
En ymmärrä ajatusmaailmaa että alampa yrittäjäksi alalle jossa kova kilpailu ja hinnat poljettu alas.
Vielä lisäksi että alampa tarjota tarkalleen samaa tasoa kuin kilpailijat.
Haloo hei.
Jos haluaa alkaa kilpailulle alalle yrittäjäksi pitää tehdä asiat radikaalisti erilailla, erottua massasta (laatu, palvelualttius, toimitusvarmuus, jne. jne.).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812