J Ä S E N T I E D O T E

Hyvät jäsenet,

WinClub on saanut päätökseen sisäisen tutkinnan ja väärinkäytöksistä epäiltyjen jäsenten tilit on jäädytetty. Samoin Sveitsin Rahoitustarkastus on hyväksyt sveitsiläisen pankin oston.

Ainoa esteenä WinClubin sivujen avaamiselle on enää WinCapitan ja sveitsiläisen pankin tietojärjestelmien yhdistäminen, joka on osoittautunut ennakoitua vaikeammaksi. Hannu on sanonut, että sivuja ei avata eikä senttikään liiku klubin tileiltä ennen kuin järjestelmät toimivat täydellisesti. Hannu on tehnyt hyvin selväksi, että Mitään "sampopankkeja" ei haluta tässä asiassa tehdä, vaikka yhdistämiseen menisi kaksi vuotta.

Joten jäsenet, vielä hetken malttia, että tietojärjestelmät saadaan yhdistettyä ja klubin sivut avattua!

Terveisin

Tiina / Jäsenpalvelu
93726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kohta siis päästään kaikki kotiuttamaan ja tekemään jatkosijoituksia.

Äänestä

Eikös se Wincapitan tietojärjestelmä ollut Word-pohjainen :-) Kääntäkää ne ensin tekstimuotoon, kyllä ne sitten saa tietokantaan jotenkin leivottua. Perl vaan käyttöön Tiina.

Äänestä

jos aukee niin miks tänne kirjoittelet....

Äänestä

Ei kai nyt jotain pienta Sveitsin pankkia,vaan kerralla ostetaan maailman pankki....että sitten vaan köyhäily loppuu...hehehee....Hannu on nähty jo neuvotteluissa, malttia jäsenet malttia....

Äänestä
  • siis tää Sveitsin pankki on vaan capitanpankki pääpankki on hongkongissa ei muuta

    Vielä murosuolia vituttaa :D

    Äänestä

  • on on kirjoitti:

    siis tää Sveitsin pankki on vaan capitanpankki pääpankki on hongkongissa ei muuta

    Vielä murosuolia vituttaa :D

    tiedotteet kuuluisi virallisille tahoille ja virallisille esim. pörssi sivustoille, eikä johonkin keskustelupalstan verkostomarkkinointi osioon!!!

    Äänestä

Winklubin säännöissä kiellettiin tämmösillä sivuilla liikkuminen, joten minun täytyy antaa rangaistus ja erottaa tiina klubista. Toki Tiina voi antaa p...paa niin voin katsoa läpi sormien rikettä.

t.klubipoliisi

Äänestä
  • Voi tiina, harmi kukaan tuskin ottaa sut vakavasti... kas kun et ilkan pikapalautteisiin laittanu.

    Äänestä

ANTAKAA MÄÄKIN HUUDAN MÄÄKIN OLEN KÄNNISSÄ!!!

Hyvä "tiina"!!!! Jos et ole vanha ropsu niin anna määkin "SIJOITAN". Meet vaan kontillesi ja housut puoleen kinttuun niin SIJOITELLAAN!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiina / Jäsenpalvelu kirjoitti:

Hyvät jäsenet,

WinClub on saanut päätökseen sisäisen tutkinnan ja väärinkäytöksistä epäiltyjen jäsenten tilit on jäädytetty. Samoin Sveitsin Rahoitustarkastus on hyväksyt sveitsiläisen pankin oston.

Ainoa esteenä WinClubin sivujen avaamiselle on enää WinCapitan ja sveitsiläisen pankin tietojärjestelmien yhdistäminen, joka on osoittautunut ennakoitua vaikeammaksi. Hannu on sanonut, että sivuja ei avata eikä senttikään liiku klubin tileiltä ennen kuin järjestelmät toimivat täydellisesti. Hannu on tehnyt hyvin selväksi, että Mitään "sampopankkeja" ei haluta tässä asiassa tehdä, vaikka yhdistämiseen menisi kaksi vuotta.

Joten jäsenet, vielä hetken malttia, että tietojärjestelmät saadaan yhdistettyä ja klubin sivut avattua!

Terveisin

Tiina / Jäsenpalvelu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu