Suurmiehen teko.

Kuuban ohjuskriisin aikana Aleksei Mikojan vastasi Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston kansankomissaarina suhteista Kuubaan. Mikojanin asema neuvostojohdossa ymmärrettiin lännessäkin,Mikojanilla oli mittava ura.

Mikojan tunsi lännen,Mikojan oli reaalipoliitikko mutta myös pelimies. Mikojan ymmärsi riskin Neuvostoliiton lähettäessä ohjuksia kuljettavat laivat Kuubaan.
Kun laivueen lähettämisestä päätettiin,asian päällä suurinta peukaloa piti Nikita itse. Kokouksessa Mikojan vastaavana komissaarina esitti hankkeen hyödyt ja riskit mutta ei ottanut siihen henkilökohtaista kantaa. Me emme tietäisi tapahtumien kulkua ilman Mikojanin pojan kertomusta,sen todenperäisyys on todennettu minuutti minuutilta niin lännen kuin idän lähteistä.
Mikojan ymmärsi,että maailma oli suistumassa ydinsotaan.Mikojan esitti siitä huolimatta ainoastaan tosiseikat ja arvion.
Kansankomissaarien neuvostossa yksi käytti puheenvuoron,Otto Wille Kuusinen. Mikojanin poika kertoo isäänsä perustaen, Kuusinen nousi ylös ja sanoi hiljaa,jos te (tarkoittaen Hrutshevia) olette päättäneet niin,sille emme voi mitään.

Kansankomissaarien neuvostossa Kuusinen ainoana esitti kantansa. Kuusinen esitti sen,mitä Mikojan ei saanut sanotuksi. Loppu sitten onkin historiaa paitsi ettei ole. Kennedy säilytti kasvonsa,sen hinta oli ohjustukikohdan vetäminen Turkista,vaikutusvallan vähentäminen Lähi-idässä,siitä historiasta Valitut Palat ei kerro.

Kerrataan porvareiden iloksi. Otto Wille Kuusinen oli ainoa NKP:n kansankomissaarien neuvostossa,joka ilmaisi mielipiteensä Kuuban kriisin aikaan ja vaikutti Nikitan ailahtelevaan luonteeseen. Kuusinen oli jo vanha mies,Leninin tuntenut,Stalinista selvinnyt. Kuusinen vaikutti eniten Nikitan päätökseen käännyttää ohjuslaivat.
Kenties Kuusinen pelasti meidät ydinsodalta?

Eikö se ole valtiomiesteko? Suomalaisena punikkipäällikkönä Kuusinen haudattiin Kremlin Muuriin?
8323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koskenkorva alkaa vaikuttamaan. Viimeinen lause ikäänkuin mitätöi harvan todisteluketjun.

Tarkoitus oli tietysti kysyä paatoksellisesti,suomalaisena punikkipäällikkönäkö,siis -kö - Kuusinen haudattiin Kremlin muuriin.

Monesti käydään kinaa valtiomiehien suuruudesta. Yliraskaaseen sarjaan on ilmoitettu ainakin Mannerheim ja Kekkonen. He molemmat ovat käsitettävissä ihmisten puheenvaraisen muistin perusteella. Sprengsportten on jo vähän vaikeampi,häntä kai voi verrata Kuusiseen.Heistä molemmista tarvitaan jo kirjallisia dokumentteja.
Ylimalkaan sukujen muisti kantaa yhtä kauas kuin kantoivat Mainilan laukaukset.Se ei edusta historiaa kuin ainoastaan suvun mitassa.

Ystäväni Kalle. Se Kuusisen paska oli runoilija,Torpeedo.
Se Kuusisen paska oli Kansanvaltuuskunnan pääministeri ja hänen johdollaan Suomen Tasavalta lakkautti torpparilaitoksen,sääsi 8 tunnin työaikalain ja antoi naisille tasavertaisen oikeuden miehien rinnalla. Kun se Kuusisen paska punikkeineen oli häädetty rajan taa,niin valkoinen Suomi määräsi torpille hinnan - lopetti maareformin,teki Mannerheimista voittajan lähettämällä kapinan todellisen voittajan, von Der Goltzin kertomaan Saksaan,että nyt niille saatanoille ei riitä palkollistensa pieksäminen,nyt ne tahtovat meiltä kuninkaan.

Aamuvirkku lintu löytää madon. Kato,kun en mitenkään viittis,sanoi mato rastaalle. Niin sanoi se kruununprinssi Hessenissä - heitähän oli neljättäsataa,siis kruununprinssejä..Kun porvarit olivat tappaneet 29 000 tasavaltalaista,suurimman osan häpeällisesti nälkään,he päättivät itsekin olla tasavaltalaisia.Sitä tasavaltaa meidän on kärsimän.

Kävin torilla. Torilla oli Kokoomuksen teltta. Minullekin tarjottiin materiaalia. Pyysin sen tekstiviestinä.

Äänestä
  • Olipa hienosti laitettu kirjoitus, luin kahdesti ja talletin!

    Äänestä

  • Tairan pieraista yhren runon.
    Jok toi jo tull.
    Taidan pierasta toisenni runon.
    Pieruun on pakstettu kosanderi.
    Röyh öykkäri

    Äänestä

  • Höps!

    Ei Kansanvaltuuskunnan pää vaan opetusministeriä vastaava. Ei millään pahalla. Oli kyllä kyseen alaisen Terijoen hallituksen pääministeri.. Niin kyllä me kaikki tiedämme kirjoituksesi olevan potaskaa muutenkin.

    Kansanvaltuuskunnan saavutukset on vain Suomen kansalle surua ja tuskaa. Tuskin mikää suurmies vaan Suomelle surumies.

    Pientä tarkkuuta nikin lainaajiltakin toivotaan. Kiitos

    Äänestä

petturi oli valmis uhraamaan oman poikansakin stalinin alttarille vain säilyttääkseen oman nahkansa. suomen kansa ja oma poika olivat hänelle jonninjoutavia ja uhrattavia moukkia pelilaudalla.

miksi ihmeessä luulet kuusisen suunsa avattuaan olleen joku sankari? päinvastoin; itsekäs raukkapaska ensimmäisenä oli antamassa tukensa uudelle johtajalle stalinin jälkeen... "jos te näin olette päättäneet, me tietenkin tuemme teitä". perkeleen selkärangaton mielistelija ja omanedun tavoittelija. quisling.

kuusinen kremlin muurissa; tekeekö moinen hänestä suurmiehen? muinaisessa egyptissäkin faaraoiden mukana haudattiin palvelijansa, orjansa ja lakeilijansa jotta nämät sitten tuonpuolisessa olisivat mukana ja taas auliisti valmiina palvelemaan isäntiänsä...

Äänestä

PETTURI EIKÄ ANSAITSE MINKÄÄNLAISTA KUNNIOITUSTA.

Äänestä
  • Kuusinen oli ennen kaikkea merkittävä käytännön vallankumousjohtaja ja marxilainen teoreetikko, joka ymmärsi mm. miten subjektiviteetti nähdään dialektisesti vallankumousprosessissa!

    Äänestä

  • setä kertoo ja selostaa kuvat kirjoitti:

    Kuusinen oli ennen kaikkea merkittävä käytännön vallankumousjohtaja ja marxilainen teoreetikko, joka ymmärsi mm. miten subjektiviteetti nähdään dialektisesti vallankumousprosessissa!

    Kuusisen perkele on suurin paska, minkä suomalainen nainen on koskaan työntänyt ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wäinä kirjoitti:

Kuuban ohjuskriisin aikana Aleksei Mikojan vastasi Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston kansankomissaarina suhteista Kuubaan. Mikojanin asema neuvostojohdossa ymmärrettiin lännessäkin,Mikojanilla oli mittava ura.

Mikojan tunsi lännen,Mikojan oli reaalipoliitikko mutta myös pelimies. Mikojan ymmärsi riskin Neuvostoliiton lähettäessä ohjuksia kuljettavat laivat Kuubaan.
Kun laivueen lähettämisestä päätettiin,asian päällä suurinta peukaloa piti Nikita itse. Kokouksessa Mikojan vastaavana komissaarina esitti hankkeen hyödyt ja riskit mutta ei ottanut siihen henkilökohtaista kantaa. Me emme tietäisi tapahtumien kulkua ilman Mikojanin pojan kertomusta,sen todenperäisyys on todennettu minuutti minuutilta niin lännen kuin idän lähteistä.
Mikojan ymmärsi,että maailma oli suistumassa ydinsotaan.Mikojan esitti siitä huolimatta ainoastaan tosiseikat ja arvion.
Kansankomissaarien neuvostossa yksi käytti puheenvuoron,Otto Wille Kuusinen. Mikojanin poika kertoo isäänsä perustaen, Kuusinen nousi ylös ja sanoi hiljaa,jos te (tarkoittaen Hrutshevia) olette päättäneet niin,sille emme voi mitään.

Kansankomissaarien neuvostossa Kuusinen ainoana esitti kantansa. Kuusinen esitti sen,mitä Mikojan ei saanut sanotuksi. Loppu sitten onkin historiaa paitsi ettei ole. Kennedy säilytti kasvonsa,sen hinta oli ohjustukikohdan vetäminen Turkista,vaikutusvallan vähentäminen Lähi-idässä,siitä historiasta Valitut Palat ei kerro.

Kerrataan porvareiden iloksi. Otto Wille Kuusinen oli ainoa NKP:n kansankomissaarien neuvostossa,joka ilmaisi mielipiteensä Kuuban kriisin aikaan ja vaikutti Nikitan ailahtelevaan luonteeseen. Kuusinen oli jo vanha mies,Leninin tuntenut,Stalinista selvinnyt. Kuusinen vaikutti eniten Nikitan päätökseen käännyttää ohjuslaivat.
Kenties Kuusinen pelasti meidät ydinsodalta?

Eikö se ole valtiomiesteko? Suomalaisena punikkipäällikkönä Kuusinen haudattiin Kremlin Muuriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu