SUOMEN OIKEUSJÄRJESTELMÄ ON TÄYSIN MÄTÄ.
MISSÄ MUUALLA EUROOPASSA SYYTTÄJÄ TOIMII TUTKINNANJOHTAJANA POLIISIRIKOSASIASSA?
VIRKAVELI TUTKIMASSA RIKOSTA, EI KORPPI KORPIN SILMÄÄ NOKI. HALUAISITKO SINÄ SYYTTÄÄ KOLLEGAASI RIKOKSESTA. KOLLEGAA, JONKA KANSSA OLET PÄIVITTÄIN TEKEMISISSÄ?
MARIANNA SEMI VALITTIIN TUTKINNANJOHTAJAKSI POLIISIRIKOKSIIN, JOISSA EPÄILTYINÄ OLI MYÖS HELSINGIN TALOUS- JA OMAISUUSRIKOSYKSIKÖN POLIISEJA.
*******************************************
MARIANNA SEMI VALITTIIN TUTKINNANJOHTAJAKSI TEHTÄVÄÄN, KOSKA HÄN OLI LUONUT HETKEÄ AIEMMIN HYVIN LÄHEISET VÄLIT KOKO OSASTON POLIISIHENKILÖKUNTAAN. MARIANNA SEMI OLI SYYTTÄJÄNVAIHDOSTA TÖISSÄ HELSINGIN TALOUS- JA OMAISUUSRIKOSYKSIKÖSSÄ VUONNA 2007. SAMASSA YKSIKÖSSÄ, JONKA KOLLEGOITA HÄN MUUTAMAA KUUKAUTTA MYÖHEMMIN OLI "SYYTTÄMÄSSÄ". NIITÄ POLIISEJA, JOIHIN HÄN OLI HETKEÄ AIEMMIN LUONUT YSTÄVYYSSUHTEET TYÖNSÄ KAUTTA...
VOITTE VAIN ARVAILLA MITEN ASIA ON UUDEN SYYTTÄJÄN S. TIILIKAISEN KANSSA.
MUUALLA EUROOPASSA TÄLLÄINEN MENETTELY EI TULISI MISSÄÄN NIMESSÄ KYSYMYKSEEN. POLIISIN TEKEMIÄ RIKOKSIA TUTKII SIELLÄ TÄYSIN RIIPPUMATON INSTANSSI, JOKA EI OLE MISSÄÄN TEKEMISSÄ POLIISIN TAI SYYTTÄJÄNLAITOKSEN KANSSA. VAIN NÄIN VOIDAAN TAATA RIIPPUMATTOMUUS JA OIKEUDEN TOTEUTUMINEN. EI KORPPI KORPIN SILMÄÄ NOKI. SUOMEN OIKEUSLAITOS ON TÄYSIN MÄTÄ JA KORRUPTOITUNUT..
**********************************************
Helsingin poliisi on rikollisjärjestö jolla on luotu lakiin perustuva valtaoikeus. Helsingin poliisi käyttää jokapäiväisessä toiminnassaan lahjontaa, uhkailua ja kyseenalaisia ja laittomia kuulustelumetodeja haluttujen todistajalausuntojen saamiseksi. Poliisin tekemiä rikoksia peitellään eikä itse poliisin vainon kohteeksi joutuneella ole resursseja tuoda lainvastaisuuksia esille. Erityisesti talous- ja omaisuusrikosyksikössä homma on viety hyvin pitkälle ja epäillyn oikeuksia rikotaan räikeästi. Kannattaa varoa poliisin vainon kohteeksi joutumista sillä viranomaiskoneistoa vastaan on mahdoton puolustustautua jollei ole laittaa suuria määriä rahoja asianajajille. Huomaa, että poliisi saa jutut väännettyä juuri sellaisiksi kuin haluaa omien kuulustelutekniikoiden avulla käyttäen todistajiin sellaisia kuulustelumetodeja jotka eivät kestä päivänvaloa. Todistajille saatetaan tarjota syyttömyyssuojaa tai rikoksen tutkinta saatetaan viedä sellaiselle polulle että halutun todistajalausunnon antajaa ei esitutkinnassa tulla nimeämään rikoksesta epäillyksi.
HUOM! POLIISIA ET SAA KUIN AUKOTTOMASTI TOTEEN OSOITETUSTA MURHASTA TUOMIOLLE... MUULLOIN EI NÄYTTÖ RIITÄ..YLLÄTTÄEN...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Marianna ilman muuta uhrattiin nuorena ja kokemattomana tähän tehtävään. Kukaan vanhempi syyttäjä ei olisi ollut niin naivi, että olisi uskonut linnassa istuvien rosvojen selityksiin. Kaikkihan he ovat syyttömiä!!
Täysin poliiseista riippumattoman uuden instansin luominen ei ihan noin vaan onnistukaan. Suomessa kun ei rikostutkintaan ole saanut koulutusta muut kuin poliisit. Siihenkin vain pitkäaikainen työ antaa riittävän pätevyyden, kun ei sitä kirjoista opita.
Jos taas päteviä rikostutkijoita rekrytoitaisiin johonkin uuteen virastoon tutkijoiksi, olisivat ne tutkittavat kuitenkin heidän entisiä työkavereitaan.
Ei se Helsingin poliisi mikään rikollisjärjestö ole. Poliisit yrittävät saada konnat kiinniin pyyteettömästi, vaikka Eduskunta on määrännyt, että jos konna pakenee autolla, niin te poliisit saatte lähteä takaa-ajoon vain potkulaudalla.
selityksiin. Valitettavasti on myös totta, että ei kannata uskoa poliisienkaan selityksiin. Se on minusta erittäin huolestuttavaa ja pahempi ongelma kuin linnakundien selitykset. Poliisit ja "poliisien vanhat tutut", samaa paskaa eri paketissa.
on iltalääkkeet tainnu unohtua ottaa!! Lääkekaapille mars, mars
apinan paras ystävä...banaani.
Poliisin tekemiä rikoksia tutkii aina toinen poliisi. Tutkinnanjohtajana on aina syyttäjä ja virallisena syyttäjänä toinen syyttäjä syyttäjänlaitoksesta.
Mukana siis aina kaksi syyttäjää ja loput poliiseja.
Tässä jutussa Marianna Semi oli syyttäjänä, kolleganaan tutkinnanjohtajana toinen syyttäjä.
Kaivapa taas se Shieldin ensimmäinen tuotantokausi hyllystä, saat taas vähän virtaa kiukutteluun..