Kysymyksiä

Vaarassa on että päätöksistä tulee lakia, jonka mukaan arvellaan, onko uskovainen vai ei. (Näin on jo tapahtunut.)

Jos vain armo riittäisi, ei mitään yhteisiä päätöksiä tai kannanottoja tarvitsisi olla. Miksi niihin armontuntemisiin ei luoteta, niin että ne ohjaisivat ihmisen elämää?

Joillekin vain sopii tarkoilla pelisäännöillä pelaaminen, pitääkseen itsensä kurissa. Joitakin ahdistavat tiukkaan kantaan nuijitut elämäntavat. Onko kyse siitä, miten tiedostava ja reflektoiva ihminen kykenee olemaan hillitäkseen "jumalatonta menoa" ja " maailmallisia himoja". Uskon kuitenkin tulisi olla hyvin yksinkertaista tietä, jolta ei tyhminkään eksy. Uskosta tulee kuitenkin monimutkaista, kun otetaan uskoa määrittämään elämäntapa, mikä tuntuu elävän voimakkaasti vl-piireissä.

Kolmas kysymys oli sellainen, että veikkaan monien väittävän, että näinhän me toimimme. Yhdessä keskustellen. Ääntään ei vaan uskalla kaikki käyttää.

Kaikenkaikkiaan luulen, että "meitsejen" elämä on hyvää vauhtia maallistunut, vaikka näiden päätöksien tavoitteena onkin ollut varjella tältä maallistumiskehitykseltä. Luulen kuitenkin, että maallistuminen, jos jokin herättää etsimään sitä henkilökohtaista uskoa.

Oma kokemukseni ei kuitenkaan puolla näiden yhteisten päätösten tekemistä. Siinä totellessa niitä, ne muuttuivat uskon kohteeksi. Vasta kipeän kyseenalaistamisen jälkeen löytyi usko ja armottomuuden tilalle armo.

muuten tietty sopis. Ja soppiihan se jos pistetään sopimaan. Ja kun on sovittu niin sitten se unohetaan.

ei tule mitään hyvää. Katselen mielummin laitumella keinahtelevia ammu-Neitoja. Niissä sielu ja mieli lepää.

tämä keskustelu ja rajankäynti. Onhan oikeasti aika uskomaton juttu, että tälläkin palstalla ja useilla muilla palstoilla, lehdistössä ja keskinäisessä kanssakäymisessä käydään tällä intensiteetillä keskustelua siitä, minkälainen elämä on kristitylle hyväksi ja mikä taas ehkä ei. Ehkä tämä elämäntapajuttu on niitä asioita, joissa tie on tärkeämpi kuin päämäärä ja prosessi olennaisempi kuin lopputulos.

kysymyksiä vastata. Jotkut ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat enemmän niin sanottuja rajoja, ja jotkut taas vähemmän. Nuorena niitä tarvitaan enemmän, kun rajoja ei ole vielä sisäistetty osaksi itseä. Mutta enpä tiedä, mitkä asiat ovat sitten rajoittamisen väärtejä.

Jos ajatellaan elämää ylipäätään, niin kyllähän ihmisille pakostakin muodostuu elämäntapoja ja rutiineja. Rutiinit helpottavat elämää, koska silloin ei tarvitse koko ajan olla miettimässä ja fiilistelemässä, että mites nyt tämänkin asian kanssa tekisin. Mutta kun elämäntilanne muuttuu, voi olla, että tavat alkavat olla haitallisia, ja niitä pitäisi pystyä joustavasti muuttamaan.

Uskonnoilla on ilmeisesti taipumus muodostua rajoittaviksi ja omituisiksi (kuten katolilaisten anekauppa), ja omituisia käytäntöjä on sitten mm. Luther puhdistellut. Mielestäni VL-liikkeessäkin tarvittaisiin aina välillä uusia tuulahduksia ja uskonpuhdistusta, mutta eriseurojen pelossa varmuuden vuoksi tehdään niin kuin aina ennenkin ja tiukimman mukaan. Väärällä lailla väkisin yritetään ylläpitää "näin me tahdomme olla ajattelemassa" -ajattelutapaa sekä muuttumatonta oppia. Ei hyväksytä sitä, että ihmiset ajattelevat eri lailla, koska ovat jo lähtökohtaisesti erilaisia, ovat saaneet erilaisen koulutuksen jne. Siinä mielessä usko ei voi koskaan olla 100%:n sama kaikille.

Ideaali tietysti olisi, että asioista keskustellaan avoimesti. Avoimesti tarkoittaa sitä, että kaikenlaisia mielipiteitä pystyttäisiin ottamaan käsittelyyn. Ja epäoleellisista kysymyksistä ei tehtäisi uskonkysymyksiä. Tämä on tärkeää senkin takia, että ihmiset eivät nykyään enää tottele sokeasti, vaan saattavat äänestää jaloillaan.

Tässä risujen roikkoamisen lomassa voin vähän jos yhtään yrittää kysmyksiin vastata. Vaimo keitti pannukahvit ja niitä hörppiessä on vähän aikaa ennen kuin metsätöitä pitää jatkaa. Tuuli oli yöllä naapurin tielle risuja heittänyt ja ne pitäisi saada korjatuksi pois ennen puolta päivää niin että pääsee naapuri hevosellaan kulkemaan arkisiin askareihinsa. Risut pitäisi vielä ehtiä polttaa ennen lauantaiehtoon alkamista. Vävy on onneksi mulla kaverina. Illalla olisi vielä lapsenlapsen ristiäiset naapuripitäjässä niin että ei tässä välttämättä kovin laajoja vastauksia ehdi antaa jos nyt kaiketi ehtii ollenkaan vastauksia antaa.

1.Kyllä se mieluummin oikein on kuin väärin. Positiiviset seuraukset voi jokainen itse huomata jos on huomatakseen, ja oikein erikoisestikin negatiiviset seuraukset. Kaikki ei huomaa huomattaviakaan seurauksia. Enempää en tästä katso aiheelliseksi sanoa ja taisipa tulla jo tässäkin liiaksi sanottua.

2. Kyllähän se ihminen saapi päätöksiä tehdä, uskomisen asioissa ja muissa. Ja oikein erikoisesti uskomisen asioissa. Ja muitakaan asioita mitenkään väheksymättä. Ajallisissakin asioissa saa päätöksiä tehdä ja onpa niitä tehtykin, ihan arkisimmissakin kysymyksissä. Tänä aamuna kuuden maissa minä esimerkiksi tein päätöksen, että poltan risut enkä haketa niitä. Emännältä kysyin ja samaa mieltä oli, niin päätöskin oli helppo. Eri asia tietysti mitä päätöksiä tehdään ja uskomisen asioissa kaiketi ennen muuta se, kuka tekee. Jos on vakaiden veljien valitsema vakaana tunnettu veli kysymyksessä niin päätöksiä voi turvallisesti tehdä. Ja siihen kyllä annetaan oikea mieli muidenkin tyytyä, jos on oikea mieli niin että voidaan antaa. Jos taasen on väärä mieli ikään kuin päällimmäisenä jo valmiiksi, oikeata mieltä on kaiketi vaikea antaa.

3. Voipi sitä yhdessä keskustella ja niin on tehtykin ihan vapaasti niin kauan kuin muistini ulottuu, eli ainakin kaiketi tuolta viime vuosituhannen alkupuoliskolta asti. Mutta niin olen ymmärtämässä että vapaata keskusteluakin on parempi käydä vakaiden veljien johdolla. Niin pysyy maltti ja kohtuus keskustelussa. Ettei lähde taistelunkin aikoina paljon murhetta tuottaneet väärät henget kenties ikään kuin uusiutuneessa muodossa liikkeelle. Voisin pari niistä tässä kaiketi mainitakin vaikka en tiedä onko tällä palstalla oikeata maaperää edes asian lyhykäiselle mainitsemiselle niin että samapa tuo taitaa olla jättää mainitsematta. Sen verran kuitenkin raotan asiaa kun tiedän ja uskon että sitä kysyvääkin mieltä on ainakin kysymystenasettajalla, että rönsyilyhenki, lisäkysymyshenki ja lekkerihenki on useimmiten kyseessä näissä keskustelemiseen liittyvissä väärissä hengissä.

Vaarana on luonnollisesti rietaantuminen vaikka en osaa enkä kaiketi haluakaan tässä sanoa, luovutaanko niin helposti uskosta. Mädät kalatkin näyttää haluavan kumman sitkeästi uskomassa olla, mikä ei voi olla ihmetystä ja uskallanpa sanoa, ihan murhemieltä herättämättä.

4. No tähän voisi kaiketi vastata, että niin muodoin. No eikö tätä neljättä kysymystä tässä enään olekaan? No eipä näytä olevan ja olletikin on niin, että jos ei ole kysymystä, eipä niin muodoin ole vastaustakaan kaiketi.

Loppuikin tässä emännän kahvi ja naapuri tuolla näyttää jo hevostaan tallista ulos taluttavan. Täytyy minun nyt mennä jatkamaan metsätöitä tahikka tarkemmin sanottuna risujen raivaamista.

Eipä tainnut minun vastauksista paljon apua olla varsinkin kun ei taida täältä sitä vastaanottavaista mieltä olla tämänkaltaisille vastauksille. Parempi ne olisi esittää siellä missä niitä halutaan kuulla vaan tulipahan tässä maitokahvin hörppimisen lomassa jotain vastattua. Hyvähän se olisi jos edes yksikin niistä jotain pikkusärvintä eväsreppuunsa saisi.