täällähan minä istun ihan yksikseni pienessä huoneessa....ja kello on puol yks...en tiiä enää kauan kestän tätä hulluutta ja yksinäisyyttä....tai sitä että kuinka kauan joutuu pitämään asioita vain sisällä ja ei oo ketään jolle voi puhua...ulkoapäin voin olla kuinka "COOL" tai iloinen....mut sisältäpäin oon vaan niin säälittävä ja peloissaan....peloissaan et joudun olemaan yksin...elämään yksin...ja ettei kukaan huomaisi minua...ja että minua hylättäisiin olemaan yksin jälleen kerran..olen pyytänyt Jumalalta apua yksinäisyyteeni mut hän ei oo vastanut mulle...mutta kuitenkin uskon että jonain päivänä hän pelastaa tästä pimeydestä...sillä vaikeina hetkinä usko ja toivo ovat ainoita asioita jotka pitävät meidät hengissä...välillä haluttaa vaan jättää koko maailma taakse ja painu muualle....jättä tää kylmä maailma jossa on kylmiä ihmisiä...yhdesti olen päässy yksinäisyydestä eroon ihanan tytön avulla mut seki kesti vain silmänräpäyksen verran....silmänräpäyksen jälkeen olin taas aivan yksin...yritin epätoivoisesti pääästä yksinäisyydestä eroon mutta...yksinäisyys vain otti minua kädestä kiinni ja alkoi taluttamaan eteenpäin...kun oppii kulkemaan yksinäisyyden kanssa käsi kädessä nii sieltä omasta pienestä maailmasta ei uskalla tulla helpolla ulos...sillä siitä on tullut sinun oma maailmasi...olen oppinut että yhden ihamisen rakkaus riittää muuttamaan asiaoita...ja jopa parantamaan yksinäisyyttä....mut onko täällä maailmassa rakkaustta...vai onko mulle edes rakkaus sallittua...pelotta välillä tää yksinäisyys...aina on se kaipuu rakkautta...mut jotenki selviän....sillä pienestä asti oon selvinny yksin
lonely....I am so lonely
jätkä:
3516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan yksin kuitenkaan :)
Kuka voisikaan rakastaa yksinäistä?
Yksinäisyyden virtaan on niin helppo jäädä kellumaan ja alajuoksulla odottaa voimalaitoksen turbiini. Pitäis vaan räpiköidä vastaan, mutta itsekin olen taas pari kuukautta kellunut.
Mutta itsemurha ei ole mikään ratkaisu. Yksin tai ei, meillä on paljon näkemistä ja opittavaa tästä maailmasta. En vaihtaisi tätä mahdollisuutta kokea ja nähdä elämän mysteerejä mihinkään. Kuolema tulee kun sen aika koittaa, mutta sitä ennen yrittäisit sinäkin etsiä omaa onneasi. Se on vaan sellainen että se onni pitää ottaa, eikä jäädä maahan makaamaan. Pienin askelin vaan eteenpäin.
Itekin olen nyt yrittänyt hiljalleen palata ihmisten pariin. Kokeilen käydä kahviloissa ja elokuvissa ja muutenkin liikkua ihmisten parissa.
Mutta toisaalta myös netin kautta voisit yrittää etsiä samanhenkistä seuraa, kuten täältä?
Jos vaikka tekisit tänne suomi24:n profiilin tai muuten kertoisit hieman jotain itestäsi?