Minua on vituttanut jo pitkään kun jotkut itkevät ennenaikaisesta siemensyöksystä,
lyhyestä tulilangasta, nallin nopeasta palamisesta, jne.
Se on ihan turhaa paskanjauhantaa.
Ennenaikaisia siemensyöksyjä ei ole olemassakaan, vaan se tulee juuri sillä samalla
saatanan sekunnilla kun kullissa parhaalta tuntuu. Ensin tulee minuutin verran rautanaulan
vahvuista, ja sitten sisiliskon kokoisia ruiskauksia vähän aikaa.
Ei siis ennemmin eikä myöhemmin. Just on time. Missä siis on ongelma?
Jokainen huolehtikoon itse orgasmeistaan, ja mitä nopeammin pati irtoaa, sitä enemmän jää
aikaa rokkiin, vittuiluun, kaljanjuontiin, ja syömiseen, eikä tarvi läträtä sen haisevan
pillun kanssa niin kauaa.
Ja jos pati lähtee jo lahkeeseen, suuhun, oksistoon, tai rystysille, ei tarvitse edes
käydä pesemässä sitä niljakasta ahvenenkatkua pois kullista.
Ja yleensä kun heitän housut pois, nainen pilkallisesti kysyy, kenet aion noin pienellä
pippelillä tyydyttää. Hymyt hyytyvät ilmoittaessani, että itseni ensisijaisesti, ja siihen
sen koko kyllä riittää.
Vitun nymfomaanilutkavalaat. Perkele, vetelen lunttuvalaita enää vain kakkoseen...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.