Miksi en voi elää onellisena yksin? Miksi kaipaan ihmistä läheisyyteeni, säännöllisesti? Onko ihmisen luonnotonta vaiko luonnollista olla yksin?
Kai sitä jo tässä iässä (21) pitäisi olla sen varran kypsä ja aikuinen, että ei tarvitse toista ihmistä täydentämään elämäänsä, mutta kauan olen yrittänyt eikä yksinelo siltikään ole vielä muuttunut normaaliksi elämäksi. Ajattelen että tämä on vain joku välitila, ja jossain on joku jonka kanssa voin joskus jakaa kaiken...vaan entäpäs jos käykin niin että se joku ei löydykään.
Toivoisin nin että jonakin päivänä heräisin enkä enää tuntisi nin vastustamatonta kaipuuta toisen ihmisen läheisyyteen. Toivoisin oppivani elämään itse elämääni ja tekemään itse siitä itselleni omani ja parhaan mahdollisen. En vain enää tiedä onko se mahdollista, sillä minussa on kai joku vika kun en pysty elämään ilman säännöllistä sosiaalista kanssakäymistä.
Ainoa ratkaisu tilanteeseeni olisi hyväksyminen ja onnellisena yksin eläminen, sillä nk. "ystäväni" eivät ole kiinnostuneita yksinäisyydestäni tai muusta sisäisestä elämästäni, jota toki on runsain mitoin.
En osaa olla iloinen ja avoin ja helposti lähestyttävä, joten uusia tuttavuksia tuskin löytyy muutoin kuin valomerkin aikaan örisevinä örvelöinä.
Mistä niitä hyviä miehiä ja ystäviä löytää? Mitä voin tehdä kun sosiaaliset taitoni ovat täysin olemattomat?
En haluaisi enää olla jatkuvasti masentunut ja itkeä ja valittaa. Kai tästäkin pitäisi voida nauttia kun tätä kerran elämäksi kutsutaan.
Kai sitä jo tässä iässä (21) pitäisi olla sen varran kypsä ja aikuinen, että ei tarvitse toista ihmistä täydentämään elämäänsä, mutta kauan olen yrittänyt eikä yksinelo siltikään ole vielä muuttunut normaaliksi elämäksi. Ajattelen että tämä on vain joku välitila, ja jossain on joku jonka kanssa voin joskus jakaa kaiken...vaan entäpäs jos käykin niin että se joku ei löydykään.
Toivoisin nin että jonakin päivänä heräisin enkä enää tuntisi nin vastustamatonta kaipuuta toisen ihmisen läheisyyteen. Toivoisin oppivani elämään itse elämääni ja tekemään itse siitä itselleni omani ja parhaan mahdollisen. En vain enää tiedä onko se mahdollista, sillä minussa on kai joku vika kun en pysty elämään ilman säännöllistä sosiaalista kanssakäymistä.
Ainoa ratkaisu tilanteeseeni olisi hyväksyminen ja onnellisena yksin eläminen, sillä nk. "ystäväni" eivät ole kiinnostuneita yksinäisyydestäni tai muusta sisäisestä elämästäni, jota toki on runsain mitoin.
En osaa olla iloinen ja avoin ja helposti lähestyttävä, joten uusia tuttavuksia tuskin löytyy muutoin kuin valomerkin aikaan örisevinä örvelöinä.
Mistä niitä hyviä miehiä ja ystäviä löytää? Mitä voin tehdä kun sosiaaliset taitoni ovat täysin olemattomat?
En haluaisi enää olla jatkuvasti masentunut ja itkeä ja valittaa. Kai tästäkin pitäisi voida nauttia kun tätä kerran elämäksi kutsutaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
ei ole hyvä että sinusta tulee läheisriippuvainen.
On hyvin tärkeää että opit elämään yksinäsi koska sitten ihmissuhteisiin onnistut suhtautumaan järkevämmin.
Valitettavasti monet eivät tee näin ja esimerkiksi päätyvät ihmissuhteisiin jotka eivät ole heille hyväksi. He ovat vain niissä koska eivät kestä yksinoloa.
Monilla se tapahtuu juuri tuossa sinun iässäsi jossa tavallaan pitäisi seistä jo omilla jaloillaan ja myös paine siihen että pitäisi olla parisuhde katsottuna on aika kova. Siinä tulee tunne että kaikki olisi helpompaa kun toinen on siinä vierellä. Mutta näin ei välttämättä ole eikä johda pitemmän päälle parempaan lopputulokseen.
Jos sinun on vaikea tutustua ihmisiin niin sitten vika voi olla ettet vain löydä "samanhenkisiä" ihmisiä.
Saan myös vaikutelman että kaipaat kovasti rakkautta elämääsi, miestäkin joka on hyvin luonnollista. Mutta kuten sanoin älä etsi siitä korviketta itsellesi, sille jonka kanssa joudut elämään loppuelämäsi.
Sinun tulee etsiä asioita jotka kiinnostavat sinua ja kuten kerroitkin sinulla on oma sisäinen elämäsi joka on juuri hyvin tärkeä osanen kaiken elämän rakentamisessa.
Kaikki sujuu paremmin jos todella opettelet elämään itsesi kanssa ensin ja myös pääset tuosta masennuksestasi yli.
Kukaan toinen ihminen ei voi sinua pelastaa sinällään vaan sinun on itse yritettävä asioita ja mitä rakkauteen tulee niin siinä tarvitaan onneakin.
Tekemällä yksinkertaisia asioita ja ottamalla kontaktia ihmisiin jotka välittävät sinusta oikeasti niin voit parantaa sosiaalisuuttasi sekä ottaa askelia elämää kohti josta unelmoit.
Olet vielä nuori, nyt ei ole aika luovuttaa.
Joku ilkeämielinen sanois sua läheisriippuvaiseksi. Se on kuulemma negatiivinen asia(?). Vaik en ole varma, että miksi näin. Kait se on sitä, että nykyään on vallalla käsitys, että kaikkien pitäisi olla itsenäisiä ja täysin riippumattomia muista.
on hyvin normaalia että henkilö juuri tuossa iässä eriydyttyään vanhemmista ja lapsuudesta tuntee voimakasta läheisyyden ja läsnäolon tarvetta.
Osalle kysymys on vain siitä tyhjiöstä joka voi esimerkiksi tapahtua kun vanhat asiat muuttuvat muuttaessa uudelle paikkakunnalle opiskelemaan yms.
Tärkeää olisi nimenomaan ettei siitä kehity läheisriippuvuus vaan henkilö kykenisi toimimaan omin päin ja nauttimaan olostaan myös yksin.
Usein takana voi olla myös pelko että jos nyt on yksin ja yksinäinen niin aina tulee olemaan sitä ja kaipaa väkisin jonkun kertomaan ettei näin tule olemaan. Mutta ei sellaista asioiden varaan tule laskea. Takana voi olla myös pelko omasta riittämättömyydestä, ujoudesta ja sosiaalisten taitojen puutteesta.
Henkilöhän voi oppia seisomaan omilla jaloillaan ja silti kaivata läheisyyttä, sosiaalisuutta ja toisten läsnäoloa koska nehän ovat ihan ihmisen perustarpeita mutta jos se muuttuu epätoivoiseksi jossa yksinolo on kauhistus niin asialle on kyllä tehtävä jotain. Vaarana on että ihmissuhteista muodostuu riippuvuussuhteita kun taas toiset henkilöt eivät välttämättä koe niin lopputuloksena negatiivisia kokemuksia ihmissuhteista.
Ihminen joka kokee tällaista tulisi vahventaa identiteettiään ja löytää niitä asioita jotka todella tekevät hänestä itsensä. Muut ihmiset tuovat sitten siihen hyvän lisän mutta ihmisten varaan koska ihmissuhteet muuttuvat ja muotoutuvat ajan kuluessa ei voi liikaa laskea.
Ensin tulee kehittää se oma kyky olla itsensä seurassa vahvaksi jonka jälkeen voi kehittää sosiaalisia taitoja ainakin sen verran että saa kontaktia ihmisiin. Tämän jälkeen voi muodostaa tasapainoisempia ja palkitsevimpia suhteita.
No tää on taas tätä "osalla". Ei kuiteskaan pitäis yleistää. Ihmiset on kuitenkin aika erilaisia.
Olkoon miten on, mutta ite ainakin huomasin, että kun seurustelin niin arvostin yksinäisyyttä ja omia harrastuksiani paljon enemmin kuin näin yksinäisenä. Oli tieto siintä, että vaikka nyt olen yksin niin heti kun sille tuntuu on joku jonka luokse voi mennä.
Voiko ihminen kehittää jotakin kykyä itsessään? Ei ainakaan kaikki kykene koskaan nauttimaan yksinäisyydestä vaikka olisvat yksinäisiä hamaan tappiin saakka. Minusta tollasilla teorioilla voi pyyhkiä perseensä. Ei ne toimi kaikille.
Mulla on ainakin paha olla yksin. Ei siksi, että tuntisin itseni sosiaalisesti kykenemättömäksi (tämä taito on helposti kehitettävissä), tai muuten kelpaamattomaksi. Kyllä tässä on saanut omin jaloin seistä enemmin, tai vähemmin jo kohta kymmenen vuotta. Olen läheisyyden kaipuinen. Joskus öisin kierrän peiton rullalle ja otan kainaloon. Tunnustan sen. Jos jotakin ihmistä ahdistaa mun käytös niin ahdistakoot. Menkööt hän sitten muodostamaan niitä tasapainoisia ja palkitsevia suhteita muualle.
Tottakai ihminen on aina riippuvainen ystävistään ja muista. On toki poikkeuksia, jotka tykkäävät olla erakkoja, mutta kaikki ei tykkää. Itseasiassa kaikki suhteet perustuu jonkin sorttiseen riippuvaisuuteen. olkoon se sitten vaikka ihmisen sosiaalisten tarpeiden tyydytys, tai vaikka kassaneidille ostosten maksu. Olet riippuvainen kassaneidistä muuten et saa viedä tuotteita ulos kaupasta.
Otetaan testihenkilö ja ammutaan siltä kaikki läheiset ja ystävät. Mitäs luulet tuleeko sille paha mieli? Onko hän läheisriippuvainen, jos tulee?
Koko ihmiskunnan menestys on perustunut läheisriippuvaisuuteen.
Miten voi vahventaa identiteettiään?
sinä kuvailet kohdallasi ihan normaalia olotilaa.
On aika järjetöntä ajatella ettei ihminen kykene kehittämään jotain kykyä itsessään.
Ymmärsit kyllä viestini täysin väärin.
Poittini oli se että ihmisen tulee kyetä sietämään yksin oloa onpa hän oikeasti yksin tai ei.
Kuvailemasi tapaus läheisten ja ystävien ampumisesta on ääritapaus jota kukaan koskaan kokenee todennäköisesti. Mutta ihmisen tulee pystyä sietämään myös sitä että hän on joskus yksin eikä kaikki ihmiset ole tavoitettavissa.
Identiteettiä voi vahventaa juuri sillä että sinulla on jotakin omaa ja kykenet nauttimaan omasta seurastasi. Näen että henkilö joka vaatii toisen henkilön tunnistamaan oman olemassaolonsa jatkuvasti omaa heikon identiteetin ja ihmissuhteesta voi tulla hyvin vaikeaa kun koko ajan täytyy tukeutua toiseen.
Itse olen nähnyt paljon nimeenomaan sairaalloista sosiaalisuutta jossa toisen seurassa on pakko olla koko ajan tai tulee tunne että "ei ole olemassa ilman muita".
Voin kertoa että kaikki ihmissuhteet sujuvat paremmin jos kykenet olemaan myös omillasi mutta onhan tottakai selvä että jos pitempään on yksin niin kaipaa läheisyyttä eikä siinä ole mitään pahaa.
Ihmettelen suuresti että halusit näin kovasti kärjistää asiaa varsinkin kun vaikutat ihmiseltä joka on ollut yksin ja kykenee siihen myös mutta samalla kaipaa joskus kovastikin seuraa, mikä on täysin normaalia. Mutta jos tuota lähtökohtaa ei ole niin tuloksena on epätoivo ja kykenemättömyys edes tehdä asioille mitään.
Onhan sitä tietty sairaanloistakin sosiaalisuutta, mutta yleensä nämä tapaukset löytyvät muualta, kuin yksinäisten joukosta.
Entisessä ystävättäressäni oli hieman sairaanloisen riippuvuuden vikaa. Jos emme olleet yhdessä, niin puhelin soi jatkuvasti.
Tiedän muitakin ihmisiä, jotka ovat suhteessa jossa ollaan kaiken aikaa yhdessä. Ei voida olla hetkeksikään erillään. Se on tietysti jo sairautta. Enkä tiedä onko sille parannuskeinoa. Aikuistuminen auttaa kait joillakin.
Kiihtymykseni ja kärjistykseni johtui siintä, että monasti ihmistä joka tuntee läheisyyden kaipuuta ja haluaisi suhteen jossa vietetään paljon aikaa kumppanin kanssa pidetään automaattisesti läheisriippuvaisena. Myöskin ihmistä, joka ikävöi toista ihmistä pidetään läheisriippuvaisena.
Tietysti ihmisille jotka harrastaa irtosuhteita kaikki normi suhdetta haikailevat on läheisriippuvaisia.
No joo, ehkä mä meen nyt nukkuun ettei tulis puhuttua läpiä päähänsä.
Enrique, enhän minä nyt sellaista tarkoittanut.
Kuvailit juuri tuossa viestisi alussa mitä voi tapahtua jos ihminen ei totu olemaan yksin ja kaipaa identiteetilleen (olemassaolon tunteelleen) vahvistusta ulkopuolelta jatkuvasti.
Itseasiassa juuri monet pitkiä aikoja yksin olevat ihmiset kuten esimerkiksi sinä olette juuri päinvastaisia ja sellainen läheisyydenkaipuu josta sinä puhut on sitten asia erikseen.
Tiedän myös ihmistyypin mitä kuvailet eli sellaista joka elää omaa elämäänsä jopa ihmissuhteissa ja parisuhteessa tavallaan erillisenä ihmisenä jolloin toisen halu lähelle tulkitaan läheisriippuvaisuudeksi ja toiseen ei saa jäädä roikkumaan vaikka olisi mitä tunteita yms. En toki tarkoittanut sitä. Tällaiset ihmiset ovat sitten asia erikseen ja he muodostavat näitä "kevytsuhteita" miten parhaimmaksi näkevät.
Mutta nuku ihmeessä unta palleroon niin huomaat aamulla että viestini ovat kyllä linjassa sinun kanssasi eivätkä ristissä.
Ap. mainitsi olevansa masentunut ja pyrin auttamaan häntä alkuun asiassa. En tuomitse ihmisiä jotka kaipaavat läheisyyttä, päinvastoin usein nämä ihmiset osaavat näyttää sitä empatiaa ja välittämistä myös toisille aivan toisella tavoin kuin monet muut ihmiset.
Että se on välivaihe. Mulla oli n. 17-19 vuotiaana todella vaikeaa jäädä yksin. Masennuin joka kerta kun kavereista ei kuulunut mitään. Mutta siitä eteenpäin on tässä parin vuoden aikana ollut ihan hyvä olo, vaikka onkin yksinäisempiä jaksoja. Ehkä jopa vähemmän kavereiden seuraa kuin tuolloin. Mutta tosiaan selittäisi aika paljon tuo kertomasi.
"Mistä niitä hyviä miehiä ja ystäviä löytää? Mitä voin tehdä kun sosiaaliset taitoni ovat täysin olemattomat?"
Tunnen joitakin hyviä miehiä. Pidän myös itseäni hyvänä miehenä. Meitä voi nähdä kouluissa, kirjastoissa ja kaupungilla. Esim. minut voi tavata kirjastossa lukemassa Seuraa tai Voi hyvin -lehtiä. Hyvät miehet eivät ole machoilemassa kapakoiden hälinässä.
Olen miettinyt viimevuosina sitä, että miksi sitä aikuisena kaipaa lähelleen ihmistä, siis puolisoa? Lapsena ja nuorempana en tuntenut näin voimakasta kaipuuta. Ehkä lapsena sen hyväksynnän saa kuitenkin vanhemmiltaan.
Minulla on kolmen vuosikymmenen iästä huolimatta edelleen haaveena löytää mukava ja samanhenkinen tyttökaveri. Ujouden takia sen tavoittaminen on vaikeaa. Tutut sanovat minua kuitenkin mukavaksi ja puhuvaksi mieheksi.
Hei, teenpä tunnetulle hahmolle kysymyksen.
Oletko itse sitä mieltä, että sinulla on vain käynyt huono tuuri että suhdetta ei ole syntynyt? (muistaakseni olit kuitenkin yritteliästä tyyppiä) Esim. onko tavallista, että kiinnostusta löytyy puolin ja toisin mutta ei saman ihmisen kanssa.
Vastaukseksi kaikille vastanneille lisää selvennyksiä
eli olen asunut yksin jo visi vuotta, eli en ole uutuudenjärkyttynyt vaan kyse on jotain suuremmasta.
ihmettelen myöskin vastauksien laadussa sitä, että kun kysyin mitä voisin tehdä läheisriipuvaisuudelleni, vastaus on: "olet läheisriippuvainen"
Tämänhän jo tiesinkin, siispä toivoisin niitä vastauksia enkä kysymyksen ja ongelman toistamista.
kiitoksia nyt kuitenkin.
Ja lisää selvennyksiä..ystävätilanteeni on nolla nyt nolla. Entiset ystäväni eivät olleetkaan oikeita ystäviä ja jättivät oman onneni nojaan.
Siksi pyydänkin edelleen neuvoja kuinka olla onnellinen yksin, en ongelmani toistamista.
No stipä mitä voit tehdä ei kukaan tiedä. Ei ole olemassa mitään taikasanoja joilla tuntisit olosi yhtäkkiä hokkus pokkus paremmaksi, jos olisi niin tuskimpa olisi tälle palstalle suurtakaan tilausta.
Aika on ainut mikä muuttaa ihmistä. Ehkä totut olemaan yksin.
"Oletko itse sitä mieltä, että sinulla on vain käynyt huono tuuri että suhdetta ei ole syntynyt? (muistaakseni olit kuitenkin yritteliästä tyyppiä)"
Ei ole pelkästään kyseessä huono tuuri. Sanot minua yritteliääksi tyypiksi. Tuosta olen eri mieltä. Olin nuorenpana erittäin ujo ja todellakin välttelin hyvin pitkälle tilanteita, joissa edes olisin voinut tutustua nuoriin naisiin.
Sanotaan, että noin kolmen viimevuoden aikana olen kuitenkin opetellut sosiaalisuutta tuloksekkaasti. Kuullostaa hölmöltä, mutta sitä se on ollut.
En edelleenkään ole onnistunut laajentamaan piiriäni riittävästi. Mutta varhaisnuoruuden aikoihin verrattuna muutos on kuitenkin hurja. Olen rakentanut kaikki ystävyyssuhteeni tänne kolmen vuoden aikana.
Ongelma on kuitenkin se, etten tunne juuri ketään mielenkiintoista sinkkunaista. Varmasti heitä tämän kokoisessa yliopistokaupungissa on paljonkin. Ongelma on se, etten kohtaa heitä. Koulullakin on todella mielenkiintoisia neitoja, mutta minkäs teet. Todennäköisesti valtaosa on varattuja, ja ennen kaikkea täysin vieraita minulle.
Tunnet minun rumuus-/huonouskompeksini. Siitä minun olisi viimeinkin irtauduttava lopullisesti. Tutusta ja turvallisesta on kuitenkin aina vaikea luopua. Olenhan niin monelta saanut kuulla positiivista kommenttia ja huomaan välillä naisten katseet.
Minulle on sanottu, että ehkä minulla on rima naisten suhteen liian korkella. Että siksi olisin yksin. Mutta siitä ei ole kyse. Ja ihmetellään kun olen avoin, hyvä keskustelija ja ihan kivan näköinenkin, silti vaan ilman naista.
Mutta ei sitä voi kukaan muu tietää, ei toisen pään sisään pääse kurkistamaan. Yksinäisyyteni johtuu siitä, etten ole onnistunut tavoittamaan sellaista tilannetta, jossa olisi ollut mahdollisuus tutustua mieluiseen naiseen. Kai minä mennen tullen pakenen niitä tilanteita, kuten eräässä laulussakin lauletaan.
Lukemattomat ovat sanoneet: "Kyllä sä löydät". Kai he ynnäävät yhteen minun mukavan luonteeni ja ulkoisen olemukseni. Olettavat minun olevan supliikki ja taitava seuramies. Kyllähän sitä juttua tutussa ja turvallisessa seurassa irtoaa. Olen kuitenkin erittäin arka ja estynyt muodostamaan kontaktia kiinnostavaan naiseen. Jopa katseiden vaihtaminen tuntuu usein pelottavalta.
Edelleen odotan sitä naista, joka haluaa tutustua minuun. Ehkä uskon monia, jotka ovat sanoneet minun osaavan keskustella ja olla avoin. Ehkä minulla olisikin paljon annettavaa jollekin nuorelle naiselle. Etenkin sellaiselle, joka pitää henkevistä ja yleensäkin elämään ja luontoon liittyvistä asioista.
"Esim. onko tavallista, että kiinnostusta löytyy puolin ja toisin mutta ei saman ihmisen kanssa."
En tiedä onko ollut kiinnostusta, koska olen ollut estynyt. Jos tietäisin jonkun vapaan ja mielenkiintoisen naisen, kai minä alkaisin yrittää. Lammella ja kirjastossa tulee usein vaihdettua katseita ja hymyjä neitojen kanssa, mutta siihenpä se sitten jääkin...Olen kyllä iskenyt silmäni erääseen neitoon, joka tulee usein vastaan joko pyörällä tai juosten. Siksi olen iskenyt silmäni, koska hän aina katsoo ja hymyilee ja on mielestäni hyvin mukavannäköinen nuori nainen. (Todennäköisesti hänelläkin on jo hyvä poikaystävä löytyneenä. Tai sitten ei, koska hän on aina yksin).
Ehkä tilanteeni olisi erilainen, jos minulla olisi joku paikka missä voisi tutustua ihmisiin. Sellainen, jossa opiskelijat käyvät. Enkä tarkoita baareja. Minua ei kiinnosta enää pätkän vertaa baarien pinnallinen ja juopunut tunnelma.
Onhan minulla myös paljon naispuolisia kavereita. Mikseivät he voi auttaa 'miestä mäessä', eli tutustuttaa johonkin tuntemaansa sinkkunaiseen? Ehkä sitä ei koeta soveliaana nykyaikana. Ja kyllähän miehen pitää itse nainen löytää.
Tämmöstähän tämä on... Välillä yksinäisyys meinaa saada masentumaan... :'(. Toisaalta pitäisi olla vahva ja itsenäinen, että pärjäisi yksinkin. Mutta kun kaipaa elämäänsä naista, jonka kanssa voisi suunnitella asioita yhdessä. Puhaltaa yhteiseen hiileen.
Taakkanani on kuitenkin rikkinäisyyteni. Se varjostaa elämääni, enkä voi aina toimia miten haluaisin. Mutta se rikkinäisyys ei ehkä välttämättä aina edes näy ulospäin. Yritän kuitenkin tulla yhä eheämmäksi, löytää yhteyden Ikuiseen henkeen, joka lienee meissä kaikissa. Omalla kohdallani se on vaan vielä aika piilossa, mutta alan muuttaa ajatuksiani yhä valoisammiksi.
En ehkä ole mikään maailman paras neuvomaan,mutta kaikenlainen itsenäinen
harrastaminen ainakin auttaa...huomaa,ettei ole muista riippuvainen...
Noh,minun varmaan helppo tässä sanoa kun koko ikäni tullut toimeen omillani...
"Ja lisää selvennyksiä..ystävätilanteeni on nolla nyt nolla. Entiset ystäväni eivät olleetkaan oikeita ystäviä ja jättivät oman onneni nojaan."
Ne ei kyllä olleet oikeita ystäviä sinulle jos noin tekivät :/
Mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle,kun sanot itsellesi,ettet tarvitse heitä,pärjäät ilman heitä,et ole heistä riippuvainen... Tsemppiä sinulle :)
Kunhan nyt jotain heitän.
Itsekin sanot että piirit eivät ole vielä kovin laajat. Eli ainakin tiedät mitä voit tehdä vielä...
Varmasti sellaisiakin on, jotka on kokeilleet kaikkia kuviteltavissa olevia lähestymiskeinoja eikä vaan löydy. Vaikka voi olla itsetunnon kasvu laiha lohtu tuossa vaiheessa...
Joo, varmasti olisi seuraa minulla jos tekisin jotain asian eteen... :/. Mutta kun ujo... :/
kumpuaa juuri niistä itse tehdyistä ja koetuista teoista ja siitä omasta näkemyksestä asioista.
Voit aloittaa siitä että tajuat että elät vain kerran. Jokainen hetki on tärkeä mutta se ei ole hukattu vaikka olet tuolloin yksin etkä jonkun seurassa.
Näkisin että ongelmasi on ihan perus sosiaalisuuden puute mutta sitä asiaa vastaan on vaikea kamppailla ennen kuin opit olemaan sinut itsesi kanssa. Suosittelen tietysti hankkimaan yhteyksiä samanhenkisiin ihmisiin esimerkiksi Internetin kautta.
Mutta nyt olisi tärkeä saada selville onko kysymys siitä että todella olet yksinäinen vai että et osaa olla ollenkaan yksin. Hyvin paljon riippuu esimerkiksi rutiineista ja muusta elämäntilanteesta sekä siitä miten kulutat aikaasi.
Jos ongelmasi tuntuu vakavalta eli todella kärsit jo masennuksesta niin sitten kannattaa miettiä esimerkiksi lääkärissä käyntiä. Sillä voi päästä alkuun koska jos esimerkiksi on paljon yksin niin voi tulla tunne että seinät kaatuu päälle.
Sinun täytyy pystyä olemaan aktiivinen ainakin jollakin tavoin ja muista että jos nyt olet pohjalla niin suunta voi olla vain ylöspäin. Ei ole muita vaihtoehtoja.
nyt täytyy mennä itsekin nukkumaan tuon edellisen viestin jälkeen tai alan oikeasti teoretisoimaan liikaa asiasta.
Olisi typerää sanoa että senkus menet tmv. Se ei ollut tarkoitukseni.
En tiedä oletko kokenut sosiaalisuuteen panostamisen määrän mielekkääksi suhteessa vaivannäköön.
Mutta taitaa olla niin, että nettipokerissakin menestymiseen matemaattisten kykyjen lisäksi tarvitaan se kova tunteiden kontrolli, eikä siihenkään moni pysty.
kolmen vuoden aikana luonut tyhjästä jonkinlaisen sosiaalisen elämän, mutta sellaisia naisia en ole kohdannut, joista tulisi mulle kaveria enempää.
Vai että olet iskenyt silmäsi erääseen neitoon. Tiedät kyllä ett sun pitäisi iskeä myös se neito. Jos pelkästään hymyilet ja katselet niin pian tulee toinen ja vie sen. Ja taas jäät yksin vuodattamaan. Ei siinä muuta tarvita kun kerran käännyt ja lähdet samaan suuntaan juoksemaan ja kysäset että saako juosta samaa matkaa.
Vai pelkäätkö että se lemppaa sut ja ahdistut entisestään? Että sittenkin on turvallisempaa kun ei oo ketään.
Tunnut tietävän pelkoni. Kai sitä eniten pelkää torjutuksi tulemista. Ehkä pahinta olisi se, että toinen sanoisi olevansa varattu. Vähemmän ahdistavaa olisi kuulla "Ei kiitos, ei kiinnosta".
Saattaisihan sitä naisen löytääkin, jos tekisi jotakin asian eteen... :). Tiedä millaisen naisen sitä löytäisikään. Voisi valita itse, eikä enää tyytyisi siihen, että humalassa olevat naiset tulevat baarissa juttelemaan.
Ongelma on vain siinä, etten voi tutustua missään yhteisissä paikoissa. Ja tuollainen lammelta 'naisen iskeminen' vaatii mielestäni melkoisen hyvää itsetuntoa (jota minulla ei taida olla).
Nyt et taida ymmärtää. Jos nainen sanoo sinulle että on jo varattu niin se tarkottaa että "sinä et kiinnosta minua pätkääkään". Nainen vaan yrittää sanoa sen niinsanotusti kauniisti.
Sen sijaan jos nainen on kiinnostunut sinusta vaikka seurustelisikin (olla varattu? ihan kuin olisi tehty kaupat!!!) niin ajattele, joku voisi jättää edellisen poikaystävänsä SINUN takiasi. Sinunhan pitäisi olla superonnellinen tällaisesta. Entäs jos se tyttö sanoisikin sinulle jotain, juoksisitko karkuun hämmennyksestä? Tiedät itsekin miten taas käy.
En ole koskaan kysynyt keneltäkään, joten ei ole kokemusta. Olen joskus baarissa joutunut itse rajoittamaan ei-kiinnostavien lähestymisiä.
Niin, tosiaan 'varattu' ei merkitse mitään. Kyllähän sitä näkee vaihdettavan parempaan kun hyvä löytyy.
"Entäs jos se tyttö sanoisikin sinulle jotain, juoksisitko karkuun hämmennyksestä?"
No en tietenkään pakenisi. Alkaisin juttella, vaikka ehkä aluksi olisinkin hieman hämillään.
"Tiedät itsekin miten taas käy."
En tiedä. Tiedä vaikka vielä tapaamme. Tai sitten emme.
vois olla paikallaan kirjoitustesi perusteella. Ja toisaalta en ole mikään ammattilainen siinä kunhan vain "tavallinen" kanssaihminen joka kokee että suhde toiseen ihmiseen, on se sitten aviokumppani tai ystävä muuten vaan, muuttaa muotoaan aina tapahtumien ja iän myötä. Voisin näin kokemuksieni pohjalta analysoida kirjoitustasi, siinä mielessä että se avaa sinulle uusia näkökulmia ja laajentaa huomioonottamista itsesi ja toisten ihmisten suhteen, jos sallit? Sinun ongelma ei ole yksiselitteinen ja miksi niin ajattelen on kun kirjoitat mm.: "Mistä niitä hyviä miehiä ja ystäviä löytää"? Tekee minut ainakin ristiriitaiseksi sinun myöhemmin esittämän ajatuksesi suhteen, siis: "...edelleen haaveena löytää samanhenkinen tyttökaveri."
No, jatkan seuraavaan asiaan: "Mitä voin tehdä kun sosiaaliset taitoni ovat täysin olemattomat"? Se, mikä on positiivista mielestäni on se, että olet ainakin yrittänyt löytää asioita mitä voit itsesi suhteen parantaa tilanteen tasapainottamisessa "oikeille raiteilleen".
Ehkä aikasi meneekin juuri siihen jauhamiseen ja itsestäsi vikojen kaivamiseen.
Sosiaalinen kanssakäyminen on meille ihmisille erittäin tärkeä asia, mistä syystä meitä ihmisiä usein sanotaan laumaeläimiksi.
Sitten seuraava: "Miksi sitä aikuisena kaipaa lähelleen ihmistä?" Siksi koska suvun jatkamisvietti on huipussaan juuri sinun iässä ja hormoonitasapainon kannalta kallistunut juuri ja ainoastaan siihen ja painostaa automaatikalla sinua katselemaan "siihen suuntaan" siinä toivossa että löytäisit kumppanin. Siis hormoonit ovat "tehneet sinulle tepposet" ja näin pitääkin olla. Se miten valitset ja kenet valitset onkin sitten yhteistyötä johon sinä koet että sinulla ei ujoutesi vuoksi ole taitoa. Ennenvanhaan sanottiin että: "Kylla se luonto tikanpojan puuhun ajaa", kun ei tiedetty ajatella hormoonien aiheuttamasta tilasta.
Sitten kirjoitat: "Ehkä lapsena sen hyväksynnän saa kuitenkin vanhemmiltaan" Se on myös sisällöltään ristiriidassa sen kanssa kun asetat sen lauseen samaan yhteyteen missä myös ilmoitat kaipaavasi lähellesi puolisoa. Voit varmaan itsekin ajatella että puoliso, mikä tulisi olemaan kanssasi pitäisi tämän mukaan hyväksyä sinut jollakin lailla. Tämä osoittaa sitä että et vielä ole kypsä yhteen toisen ihmisen kanssa tunneperäisesti.
Valitettavasti suurin osa yhdessäolevista pareista jotka ovat eronneet ovat päässeet "vain tähän tasoon" oman tunneperäisen kehityksen kanssa ja usein tietämättään, että näin on. Siksi eroamiset ovat niin tavallisia. Suurin osa elää siis riippuvuussuhteessa juuri siksi kun eivät halua olla yksin ja "läsähtävät" henkisessä kehityksessään paikalleen.
Se mistä saat 10 pistettä on juuri tämä kyseenalaistaminen, sillä haluathan suhteen joka toimii. Luulet ehkä että kaikki muut ovat rohkeita ja "täydellisiä" ja sinä vaan ainoastaan siipirikko ja kätkeydyt ujouden alle, vaikkakin olet toisten mielestä mukava ja puhuvainen mies.
Heität myös kirjoituksellasi julki sen mistä toivot toisen sinut löytävän kun et itse uskalla ottaa aloitetta tutustuaksesi mahdollisesti tulevaan puolisoon tai YSTÄVÄÄN.
Parhaimmat suhteet alkavat yleensä kun ymmärtää tämän mistä kirjoitankin, siis hormoonien ohjaamasta tapahtumasta, mutta kun sen tietää voi hallita paremmin omaa käyttäytymistä ja tuntea toisenlaista varmuutta, joka voi johtaa siihen että todella saat ystäviä, joista voi kehittyä ajan myötä jotain syvempää jonkun ystävän kanssa.
Kaikkein paras tapa tavata ystäviä on harrastaa, ja taas harrastaa, sitä mistä pitää. Sieltä löytyvät ystävät. Ei saa pitää kiirettä muuten kun etsimällä se harrastus mihin on kiinostusta ja aikaa itsellä riippumatta siitä ketä muita on sitten paikanpäällä kun menet harrastamaan! Usko myös että olet tärkeä ihminen niille ystäville joiden seuraan hakeudut. Sinuakin tarvitaan!!!
Ala myös etsimään kirjallisuutta joka selvittää sinulle omaa käyttäytymistäsi, että voit tehdä oikeat valinnat sen pohjalta kuka olet. Sen vuoksi kun et tunne itseäsi olet epävarma, mutta olet niinkuin kaikki muutkin kuitenkin, oppinut jonkunverran käyttäytymiseen liittyviä sääntöjä jotka kaikille ovat itsestäänselviä sosiaalisissa tilanteissa. Tämä on minun analyysini sinusta sen vuoksi kun haluan kokemuksieni pohjalta auttaa sinua eteenpäin(ja ehkä monta muuta)kun koen että olen käynyt samat polut ja kaatunut, mutta taas noussut ylös ja jatkanut matkaani eteenpäin ja yleensä ystävien tukemana jotka olen saanut "kun olin menettänyt kasvoni." Vieläkin opettelen ja haluan tulla paremmaksi kanssaihmiseksi.
Mistä se sitten johtuukin että tälläisiäkin yksilöitä on olemassa on ehkä sivuseikka mutta lapsuuden kokemuksilla ja kasvualustalla on tärkeä osuus, siis minkälaista tukea pieni lapsi saa aivan alusta asti. Kun nyt myös "haluat tulla isäksi", ota selvää mitä se tehtävä vaatii sinulta ja kylkiäiseltäsi ja keskustelkaa realistisesti mahdollisuuksistanne tukea pientä ihmisalkua sitten kun ja jos niin käy että kehitys siihen suuntaan toteutuu.
Jos sinulla on rikas sisäinen elämä, kuvittelisin että olisi helpompaa löytää masennustasi sympatiseeraava ystävä jonkin kiinnostuksenkohteesi kautta. Tämä on kyllä pelkkää mutua...
mitä tulee toiseen toiveeseen, niin ihmettelisin jos siihen voisi keksiä muuta kuin mitä itsekin olet jo ajatellut; terapiaa, epätoivoista etsintää, aikaa, luostarielämää, jne.
Positiivisesti ajateltuna kaipuusi ihmisten läheisyyteen ajaa sinua muiden ihmisten luo tutustumaan uusiin tyyppeihin. Sosiaalisuutta voi jonkun verran myös opetella ja et ole vielä vain löytänyt sinulle sopivaa seuraa - yrittämällä todennäköisyys ainakin paranee huomattavasti. Toki liiallinen läheisriippuvuus ei ehkä ole hyväksi ihmissuhteiden muodostamisessa, niin kuin täällä on aiemmissa viesteissä keskusteltu. En kuitenkaan pitäisi omaa tilannettanikaan välttämättä kovin hyvänä pidemmän päälle. Olen aina pärjännyt hyvin yksin ja keksinyt mielekästä tekemistä, vaikkei kavereita olisikaan. Mielestäni elämäni on nyt kohtuullisen onnellista, kun on tavoitteita ja unelmia, jotka liittyvät työhön ja harrastuksiin. Ongelmana on, että minulla on vaikeaa saada itseäni ulos ihmisten ilmoille. Kaltaiselleni sosiaalisesti hieman rajoittuneelle ja ujolle tyypille parisuhteen löytäminen ei varmastikkaan ole mahdotonta, mutta vaatii enemmän töitä ja motivaatiota puskea itseään uusiin tilanteisiin. Usein nykyinen turvallinen, ja kohtuullisen onnellinen elämä vie voiton hypystä tuntemattomaan, joka aiheuttaa paineita, stressiä, mutta mahdollisesti myös suuremman palkinnon.
Sitä kun on melkein koko pienen ikänsä yrittänyt kaveerata ihmisten kanssa, jotka kumminkin kääntää selkänsä ja näyttää eleillään "sä et kuulu tähän porukkaan" "sä olet liian erilainen, me ei hyväksytä sua", niin koko hommaan turtuu ja yksinolo tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.
Teillä parikymppisillä vasta lukion tai amiksen käyneillä on vielä elämä edessä ja ehditte tekemään vaikka mitä ja yhteiskuntakin hyväksyy teidät paremmin, kuin tällaisen lievästi masentuneen kohta 34 vuotiaan.
Palataan asiaan kun olette mun ikäisiä ja elämä menee samoilla urilla kuin nuorempanakin.
Jaa että siksi että sinulla menee huonommin kuin minulla niin siksi en voi pyytää apua/ongelmani ei ole vakava/ siihen ei kannata suhtautua vakavasti??
Pitäisikö minun nyt sitten ajatella sinua ja sitä että sinulla menee paljon huonommin, ja silloin ongelmani katoaisi?
Olisiko asia näin?
Olet varmasti oikeassa siinä, että tilanteesi on huonompi kuin minun, mutta en ymmärrä miksi sanot, sinua lainatakseni, että :"Palataan asiaan kun olette mun ikäisiä ja elämä menee samoilla urilla kuin nuorempanakin".
Mielestäni tämän viestiketjun aloittajana ja apua pyytäneenä juuri MINULLA on oikeus keskustella ja lukea omasta aiheestani sekä saada mahdollisesti vartaistukea ja apua ongelmaani.
En ymmärrä miksi kirjoitit tuollaisen viestin, joka sai minut tuntemaan, että vähättelet minua ja ongelmaani. Oliko se tarkoituksesi? Ehkä olen omituinen ja mielestäsi ongelmani ei ole suuri, mutta minulle se on suuri siitä syystä, että on kyse MINUN elämästäsi. Sinulle SINUN ongelmasi on suuri, koska on kyse SINUN elämästäsi...Teinkö mielestäsi väärin kun kirjoitin tänne pyytääkseni apua ongelmaani? Olisiko minun pitänyt jättää kirjoittamatta, koska joillakin muilla on oikeasti/mielestään suurempia ongelmia kuin minulla...?
Jääköön pohdittavaksi. Olen hämmentynyt ja loukkaantunut. Lisäksi toivon ettet sinä loukkaannu tästä viestistä, sillä minulla ei ole tapana loukata ihmisiä, ja jos vahingossa niin teen, pyrin korjaamaan tilanteen. Se ei kuitenkaan tee minusta parempaa ihmistä kuin muut, vaan olen sellainen, ja pyrin säilyttämään itsessäni tämän (mielestäni oikein hyvän) piirteen.
Voin kertoa myös lisää kiinnostavia asioita itsestäni, esimerkiksi siitä, mitä söin tänään välipalaksi. Voin myös kertoa, minkälaisia sukkia minulla on sukkalaatikossa.
Hei, mä vaan toivon että te nuoret ette hyydy paikallenne ja huomaa sitten kolmekymppisinä, että se elämä on jäänyt melkein kokonaan elämättä. Mä nyt vaan poden sitä kuuluisaa kolmenkympin kriisiä ja kiroilen mielessäni, että miksen mä tehnyt sitä ja sitä asiaa toisin nuorempana ja miksi mä en edes yrittänyt toteuttaa niitä haaveita mitä mulla oli.
Mä en vähättele millään tavalla sun ongelmaa. Mä vaan toivon, että jos sulla on realistisia haaveita ja jonkinlainen suunta siihen elämään mitä haluat elää, niin antaisit vaan palaa. Mä mokasin itse ja nyt sitten kiukuttelen mielessäni, että miksen mä tehnyt asioita toisin ja toteuttanut haaveitani. Jos saisin toisen mahdollisuuden ja voisin olla taas se parikymppinen jäpikkä jolla on elämä vasta aluillaan, niin mä en edes miettisi asiaa, vaan käyttäisin tilaisuuden heti hyväkseni.