Paavo Väyrynen ja Seppo Kääriäinen kehittivät politiikan, jossa demarit pyritään haastamaan pahimpina kilpailijana poliittiseen taistoon vallasta. Vähitellen tilanne ajautui siihen, että haastajan ja haastetun välit menivät liki kokonaan poikki ja yhteistyömahdollisuudet sen siliän tien. Matti Vanhanen kääntää nyt kurssin haastamiesesta yhteistyöhön. Vanhasen suunnanmuutos on asiansa osaavan reaalipoliitikon mestarin näytös. Se on ainoa järkevä vaihtoehto, mikä voi pitää Keskustaa vielä jotenkuten pystyssä.
Miksi näin on? Puolueet kilpailevat äänestäjistä. Sekä demareilla että Keskustalla on oma kannattajajoukkonsa. Nämä kannattajat ovat varsin homogeenisia ryhmiä. Keskusta mielletään edelleen maaseudun ja ruuhka-Suomen ulkopuolisen osan puolueeksi. Kaupunkilaisäänestäjällä on ollut vaikeuksia äänestää maalaisten puoluetta. Mieluummin jätetään sitten kokonaan äänestämättä. Keskustan haastamispolitiikka on tuomittu epäonnistumaan niin kauan kuin Keskustan suurimmat edunvalvontehtävät ovat maaseudulla. Ei kaupunkilaisäänestäjistä monikaan sentään niin tyhmä ole, että äänestää itseltään veromarkkoja syrjäseutujen tukemiseen. Demarien pääkannattajajoukko on ollut palkansaajia, ammattiduunareita ja alempia toimihenkilöitä. Useimmille näistä kaupunkilaisuus on arvo sinänsä. Demarit ovat toimineet paljon järkevämmin ja jättäneet samassa mielessä haastamatta Keskustan. Demarit tietävät, että Keskustan kannatuseuduilta ei paljon ääniä kuitenkaan heru. Sen takia on paras pyrkiä vahvistamaan oman kannattajajoukon luottamusta ja etsiä vähän lisää potkua palkansaajien epäröivistä osista.
Nyt Kokoomus on Ville Itälän suulla lähtemässä haastamaan demareita. Itälän haastamisessa onkin jokin järki takana. Demarit ja Kokoomus kilpailevat osin samoista äänestäjistä, kaupunkilaisista toimihenkilösieluista, suuresta keskiluokasta. Demarien kannalta Kokoomuksen haaste on siis paljon vakavampi kysymys kuin Keskustahaasteet. Itälä ottaa kyllä sen tietoisen riskin haastamisellaan, että punamultakuviot sen myötä todennäköisesti lämpenevät uudelleen ja Kokomuksen haasteeseen vastataan entistä vasemmistolaisemmalla politiikalla yhdessä Keskustan kanssa. Itälä yrittää tietysti tarkoituksellisesti sotkea asiaa vetemällä näkyvästi SAK:n vanhoillisuuden haasteen ykkösasiaksi. Tämän hän tekee tietoisena Keskustan työreformiehdotuksista ja erityisesti tietoisena siitä, että Matti Vanhanen on työreformin ideoija.
Poliittiset kuviot ovat Itälän suunnanmuutoksen takia menossa uusiksi. Kokoomus haastaa demarit ja hakee sen jälkeen tietysti yhteistyökaveria Keskustasta. Keskusta puolestaan lähentyy demareita vanhan punamultayhteistyön merkeissä. Demarit olisivat ennen vaaleja ottaneet paljon mieluummin Kokoomuksen kaverikseen, mutta taitavat nyt ollakin enemmän kuin tyytyväisiä Keskustan kanssa kaveraamiseen.
Kaupunkilais- ja palkansaajaäänestäjillä lienee varsin hyvät muistot sinipunahallituksen toiminnasta. Siksi Itälän uusi suunta voi olla myös riski sille itselleen. Palkansaajat voivat sellaisessa tilanteessa tarttua tuttuun ja turvalliseen eli SDP:hen. Kokommuksen tähän astinen menestyshän on ollut sitä, että puolue on tullut demareita vastaan hyvin pitkälle vasemmalle, yli Siltasaaren sillan Hakaniemen puolelle. Palkansaajat pelkäävät oman asemansa puolesta. Ovathan tästä esimerkkinä vaikkapa pankkitoimihenkilöt. Väki on vain vähentynyt Kokoomuksen konsteilla. Pankkitoimihenkilön toimenkuvaan on kuulunut ohjata asiakkaita automaattien käyttöön, jotta hänen työpaikkansa voitaisiin lopettaa. Palkansaajat voivat olla entistäkin tiukemmin SAK:n ja muiden ammattiliittojen takana, vaikka yleisesti luulotellaan, että ay-liike on irtaantuntut jäsenistönsä tavoitteista kauas pois.
Miksi näin on? Puolueet kilpailevat äänestäjistä. Sekä demareilla että Keskustalla on oma kannattajajoukkonsa. Nämä kannattajat ovat varsin homogeenisia ryhmiä. Keskusta mielletään edelleen maaseudun ja ruuhka-Suomen ulkopuolisen osan puolueeksi. Kaupunkilaisäänestäjällä on ollut vaikeuksia äänestää maalaisten puoluetta. Mieluummin jätetään sitten kokonaan äänestämättä. Keskustan haastamispolitiikka on tuomittu epäonnistumaan niin kauan kuin Keskustan suurimmat edunvalvontehtävät ovat maaseudulla. Ei kaupunkilaisäänestäjistä monikaan sentään niin tyhmä ole, että äänestää itseltään veromarkkoja syrjäseutujen tukemiseen. Demarien pääkannattajajoukko on ollut palkansaajia, ammattiduunareita ja alempia toimihenkilöitä. Useimmille näistä kaupunkilaisuus on arvo sinänsä. Demarit ovat toimineet paljon järkevämmin ja jättäneet samassa mielessä haastamatta Keskustan. Demarit tietävät, että Keskustan kannatuseuduilta ei paljon ääniä kuitenkaan heru. Sen takia on paras pyrkiä vahvistamaan oman kannattajajoukon luottamusta ja etsiä vähän lisää potkua palkansaajien epäröivistä osista.
Nyt Kokoomus on Ville Itälän suulla lähtemässä haastamaan demareita. Itälän haastamisessa onkin jokin järki takana. Demarit ja Kokoomus kilpailevat osin samoista äänestäjistä, kaupunkilaisista toimihenkilösieluista, suuresta keskiluokasta. Demarien kannalta Kokoomuksen haaste on siis paljon vakavampi kysymys kuin Keskustahaasteet. Itälä ottaa kyllä sen tietoisen riskin haastamisellaan, että punamultakuviot sen myötä todennäköisesti lämpenevät uudelleen ja Kokomuksen haasteeseen vastataan entistä vasemmistolaisemmalla politiikalla yhdessä Keskustan kanssa. Itälä yrittää tietysti tarkoituksellisesti sotkea asiaa vetemällä näkyvästi SAK:n vanhoillisuuden haasteen ykkösasiaksi. Tämän hän tekee tietoisena Keskustan työreformiehdotuksista ja erityisesti tietoisena siitä, että Matti Vanhanen on työreformin ideoija.
Poliittiset kuviot ovat Itälän suunnanmuutoksen takia menossa uusiksi. Kokoomus haastaa demarit ja hakee sen jälkeen tietysti yhteistyökaveria Keskustasta. Keskusta puolestaan lähentyy demareita vanhan punamultayhteistyön merkeissä. Demarit olisivat ennen vaaleja ottaneet paljon mieluummin Kokoomuksen kaverikseen, mutta taitavat nyt ollakin enemmän kuin tyytyväisiä Keskustan kanssa kaveraamiseen.
Kaupunkilais- ja palkansaajaäänestäjillä lienee varsin hyvät muistot sinipunahallituksen toiminnasta. Siksi Itälän uusi suunta voi olla myös riski sille itselleen. Palkansaajat voivat sellaisessa tilanteessa tarttua tuttuun ja turvalliseen eli SDP:hen. Kokommuksen tähän astinen menestyshän on ollut sitä, että puolue on tullut demareita vastaan hyvin pitkälle vasemmalle, yli Siltasaaren sillan Hakaniemen puolelle. Palkansaajat pelkäävät oman asemansa puolesta. Ovathan tästä esimerkkinä vaikkapa pankkitoimihenkilöt. Väki on vain vähentynyt Kokoomuksen konsteilla. Pankkitoimihenkilön toimenkuvaan on kuulunut ohjata asiakkaita automaattien käyttöön, jotta hänen työpaikkansa voitaisiin lopettaa. Palkansaajat voivat olla entistäkin tiukemmin SAK:n ja muiden ammattiliittojen takana, vaikka yleisesti luulotellaan, että ay-liike on irtaantuntut jäsenistönsä tavoitteista kauas pois.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.