SDP:n puoluejohtaja Urpilainen on syyttänyt eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Vantaalla hallitusta siitä, että se ei ole tehnyt perusterveydenhuollon suhteen mitään.
Tarkentavaan kysymykseen, eikö yhtään mitään todellakaan ole tehty, Urpilainen vastasi:
– Valitettavasti sellainen käsitys minulla tästä asiasta on. Onhan sitten tulossa tämä terveydenhuoltolaki, mutta sekin puuttuu pääsääntöisesti vain rakenteisiin ja hallintoon.
Urpilainen vaati lisärahoituksen lisäksi hanketta, jolla kaikki maan terveyskeskukset pantaisiin laaturemonttiin. Terveyskeskuksiin kaivattaisiin Urpilaisen mielestä joustavuutta sekä muutoksia lääkäreiden ja hoitajien työnjakoon.
Peruspalveluministeri Risikko ihmettelee Urpilaisen puheita; joko puoluejohtaja ei tiedä asioista tai sitten hän vääristelee niitä tahallaan.
Mitä tulee esimerkiksi terveyskeskusten laaturemonttiin, ministeriössä on koko kevät valmisteltu Toimiva Terveyskeskus -toimenpideohjelmaa, johon on sitoutettu mukaan niin ammattijärjestöt kuin Kunnallinen työmarkkinalaitoskin. Ohjelma on tarkoitus käynnistää syksyn aikana.
Ensi vuoden alusta yhdistyvään Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin uuteen kehittämislaitokseen perustetaan perusterveydenhuollon kehittämisyksikkö. Lisäksi on tarkoitus levittää hyviksi havaittujen terveyskeskusten käytäntöjä laajemmalle erityisen verkoston kautta.
– Meillä on myös erittäin toimivia terveyskeskuksia. Ongelmat ovat lähinnä alueellisia sekä pulaa on esimerkiksi terveyskeskuslääkäreistä, huomauttaa Risikko.
Risikon tarkoitus
opastaa Urpilaista
Mitä tulee taas valmisteilla olevaan terveydenhuoltolakiin, Risikko korostaa, että sen tarkoituksena on nimen omaan vahvistaa perusterveydenhuoltoa.
Kun erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välisiä raja-aitoja puretaan, voidaan erikoislääkäreiden konsultointeja lisätä. Tätä kautta terveyskeskuksista saadaan entistä monipuolisempia palveluja ja ne muuttuvat myös työpaikkoina vetovoimaisemmiksi, uskotaan ministeriössä.
Mitä tulee taas lääkäreiden ja hoitajien väliseen työnjakoon, Risikon mukaan tähänkin on tulossa lainmuutoksia. Parhaillaan ministeriössä selvitellään muiden Euroopan maiden käytäntöjä ja viime kaudella kunnissa oli jo tähän liittyviä kokeiluja.
– Harmittelen, että Urpilainen ei tiedä näistä asioista, vaikka olen puhunut näistä eduskunnassa ja lehdissä koko kevään. Olen kuitenkin iloinen, että hän on varannut minulta tapaamisajan ja mielelläni kyllä häntä perehdytän....

Vastaukset 4
Vanhimmat
Terveydenhuollon kansallisesta KASTE-kehittämisohjelmasta. Sen kautta kunnille ja kuntayhtymille myönnetään avustusta erilaisiin kehittämishankkeisiin, ensi vuonna 25,8 miljoonalla eurolla.
– Viime viikon budjetissahan päätettiin vanhustenhuollon ja vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun valtionosuuksista. Perusterveydenhuoltoa rahoitetaan kuitenkin KASTE-ohjelmalla. Luulen, että Urpilainen ei tiedä, että rahat tulevat näin kahdesta eri kanavasta.
Omituisimpia Jutta Urpilaisen suusta ponnahtaneista sammakoista on ehdotus terveydenhoitobusseista maaseudulle.
Eikö Jutta tiedä, että jo nykyisin on käytössä kotisairaanhoitojärjestelmä, jossa sairaanhoitajat kiertävät pihasta pihaan omilla autoillaan mukanaan tarpeellinen välineistö?
Mitä lisäarvoa hänen ehdottamansa bussit siihen toisivat? Kustannukset ainakin moninkertaistuisivat, kun kuntien pitää ostaa tarkoitukseen busseja ja palkata sairaanhoitajan lisäksi bussille kuljettaja.
Sitä paitsi niillä busseilla ei pääsisi pihasta pihaan kuten kotisairaanhoitajien henkilöautoilla, vaan bussi pitäisi jättää päätien varteen, josta sairaanhoitaja joutuisi kävelemään potilaan kotiin useimmiten satoja metrejä, joskus jopa kilometrejäkin.
Väliäkös sillä tietämättömyydellä sitten on? Itsensä ja puolueensa se Jurpilainen siinä blaskaa,kun ei ole asioihin perehtynyt.
Harvinaisen tietämätön puheenjohtajaksi.