Mä en tiedä mikä mulla on, ehkä lievä masennus. En ole enää iloinen ja äksyilen pienimmistäkin asioista. Tänäänkin mä rupesin itkemään (tiedän, typerää nyyhkyttämistä)koulun jälkeen.
Joskus tekee mieli huutaa raivosta, mutta en kehtaa enkä ole näyttänyt surujani ikinä vanhemmilleni. Musta ei vaan ole normaalia näyttää tunteitansa toisille. Mä oon itkeny vanhempien nähden vuosia sitten. Jos kerron suruistani, pidän itseäni outona. Eli on parempi jos pidän vain pahan oloni sisälläni.
Mulla on ehkä liian suuret opiskelupaineet, hermoilen jos en onnistu jossain ja pidän itteäni epäonnistuneena, typeränä ihmisenä. Auttakaa nyt joku! :(
Joskus tekee mieli huutaa raivosta, mutta en kehtaa enkä ole näyttänyt surujani ikinä vanhemmilleni. Musta ei vaan ole normaalia näyttää tunteitansa toisille. Mä oon itkeny vanhempien nähden vuosia sitten. Jos kerron suruistani, pidän itseäni outona. Eli on parempi jos pidän vain pahan oloni sisälläni.
Mulla on ehkä liian suuret opiskelupaineet, hermoilen jos en onnistu jossain ja pidän itteäni epäonnistuneena, typeränä ihmisenä. Auttakaa nyt joku! :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennuksesta selviää puhumalla, joten jos haluat puhua niin mailaa
[email protected], mä kyllä kuuntelen..*HuG*
Jos aivojen serotoniini- tai dopamiini-välittäjäainetasoissa on häiriöitä, ja masennus johtuu tästä, tarvitaan puhumisen lisäksi myös lääkehoitoa, joka palauttaa välittäjäainepitoisuudet normaalille/normaalimmalle tasolle. Lääkehoito määrätään oireiden mukaan; voidaan käyttää uudenpolven masennuslääkkeitä tai vanhempia, pitkään käytössä olleita trisyklisiä masennuslääkkeitä, tai eräissä tapauksissa stimulantteja (jotka vaikuttavat dopamiinitasoon).
Pelkkä puhuminen ei todellakaan ole aina kylliksi, mutta ymmärtävä tukihenkilö on tietenkin aarre :-)
heti peilaamasta elämääsi toisten kautta, ota elämäsi omiin käsiisi niin paha olo loppuu.
Takaan sen.
Jusa