Logiikka pelaa

Sattuipa simiini mennäviikolla uutinen missä linja-autoa saa kuljettaa nykyisin 18-vuotiaana.Onko nykyään nuori niin vastuullinen ja kypsä että pystyy ottamaan vastuun kymmenistä kyyditettävistä henkilöistä kelillä kuin kelillä,mutta ei pysty tulevan uudistusen mukaan pelaamaan lottoa tai hedelmäpeliä kuin niin-ikään 18-vuotiaana.Äänestyikää ollaan myös alentamassa 16-vuoteen,jotta äänestysvilkkaus saataisiin nousemaan.Eiköhän olisi aika perehtyä pikkusen tarkemmin tärkeysjärjestykseen ennenkuin tehdään näinkin älyttömiä päätöksiä.Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi miksi ihmiset eivät koe äänestämistä enää tärkeäksi,siis mikä karkoittaa ihmiset äänestysuurnilta.Minulla on se käsitys ettei politikkojen puheet ja teot vastaa toisiansa,vaan luvataan tehdä kaikkea hyvää mutta lupaukset petetään toistuvasti.Viimeaikoina pääministeri on varoitellut palkkojen liiallisesta noususta,mikä vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn.Viimevaaleissa puolueet kilvan lupasivat palkankorotuksia vaalitentissä kuntasektorille.Tietenkin työmarkkinoilla otettiin kaikki lupauksista irti ja tulosta alkoi syntyä.Nyt ollaan inflaatiokierteessä ja syytellään palkansaajia syntyneestä tilanteesta.Kyllä päättäjien tulisi katsoa vähän useammin peliin syyllisten etsinnässä.
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Oudosti kirjoitti:

Sattuipa simiini mennäviikolla uutinen missä linja-autoa saa kuljettaa nykyisin 18-vuotiaana.Onko nykyään nuori niin vastuullinen ja kypsä että pystyy ottamaan vastuun kymmenistä kyyditettävistä henkilöistä kelillä kuin kelillä,mutta ei pysty tulevan uudistusen mukaan pelaamaan lottoa tai hedelmäpeliä kuin niin-ikään 18-vuotiaana.Äänestyikää ollaan myös alentamassa 16-vuoteen,jotta äänestysvilkkaus saataisiin nousemaan.Eiköhän olisi aika perehtyä pikkusen tarkemmin tärkeysjärjestykseen ennenkuin tehdään näinkin älyttömiä päätöksiä.Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi miksi ihmiset eivät koe äänestämistä enää tärkeäksi,siis mikä karkoittaa ihmiset äänestysuurnilta.Minulla on se käsitys ettei politikkojen puheet ja teot vastaa toisiansa,vaan luvataan tehdä kaikkea hyvää mutta lupaukset petetään toistuvasti.Viimeaikoina pääministeri on varoitellut palkkojen liiallisesta noususta,mikä vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn.Viimevaaleissa puolueet kilvan lupasivat palkankorotuksia vaalitentissä kuntasektorille.Tietenkin työmarkkinoilla otettiin kaikki lupauksista irti ja tulosta alkoi syntyä.Nyt ollaan inflaatiokierteessä ja syytellään palkansaajia syntyneestä tilanteesta.Kyllä päättäjien tulisi katsoa vähän useammin peliin syyllisten etsinnässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu