Miten SDP aikoo vastata

terveydenhuollon romuttamisesta? Nykyinen hallitushan ei sitä ole voinut ehtiä tehdä, vaan sydet ja syyt ovat edellisessä punamultahallituksessa. Demarit ovat muutoinkin olleet pääkallon paikalla jo 12 vuotta ennen nykyistä hallitusta.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joka hallituksessa. Päätökset on olleet sen mukaisia. Vasemistoliitton on keskittynyt lähinnä sisäisiin riitoihinsa viimeisenä 20v! Varsinaisten asioiden hoito on siinä mylläkässä jäänyt toisijaiseksi "räksytyksesksi" ja tulee jäämään Tennilän ja Laakson suun soiton tasolle.

Äänestä

Sitä paitsi, minulla on sellainen tuntuma, että kaikki vasurit tietää kyllä asian laida. he eivät ole sillä tavoin aivoja täysin vapaatilassa pitäviä yleensä niinkuin demarit. Demareiden perusporukka miettii vain, että mitä laittais kapakkiin päälle...tai ostaisko kossua vai pitäiskö olvi-päivän...kattoisko formulaa...Vasureissa on havukka-ahon ajattelijoita. Ei ne usko kaikkea.

Vasemistoliiton on turha syyttää oikeistohallitusta, sillä eihän sitä kukaan normaalijärkinen usko. Fiksumpaa olisi vain keskittyä parannuksiin ja vaihtoehtoihin. Jos eivät meinaa upota täysin samassa baatissa sdp:n kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vasemmistoliiton syytöksiin kirjoitti:

terveydenhuollon romuttamisesta? Nykyinen hallitushan ei sitä ole voinut ehtiä tehdä, vaan sydet ja syyt ovat edellisessä punamultahallituksessa. Demarit ovat muutoinkin olleet pääkallon paikalla jo 12 vuotta ennen nykyistä hallitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu