Asuntojen hinnat laskevat viimein Suomessakin

Kansainvälinen finanssimyllerrys ja kotimaisten kotitalouksien heikentynyt luottamus talouteen jäytävät yhä asuntomarkkinoita. Asuntoluotottaja Hypon uunituore katsaus ei myöskään hengi myönteisyyttä, vaan päinvastoin nyt puhutaan jo hintojen mahdollisesta laskusta myös Suomessa.

”Asuntomarkkinanäkymät ovat loppuvuodelle varsin harmaat. Nimellishinnat eivät vielä meillä ole kääntyneet laskuun, kuten USA:ssa ja myös useissa maissa, mm. Espanja, Irlanti, Englanti, Tanska, Viro ja Ruotsi. Syksyksi voi odottaa pientä nimellishintojenkin laskua”, todetaan tänä aamuna julkaistussa tilanneanalyysissä. Lasku voisi olla viiden prosentin luokkaa.

Inflaatiolla korjatut reaalihinnat ovat toki laskeneet esimerkiksi Helsingin seudulla kuukausitolkulla, mutta nyt puhutaan siis siitä konkreettisesta eurosummasta, jolla kauppoja tehdään. Tähän saakka alalla on puhuttu yleisesti joko nousun tasaantumisesta tai hintatason pysymisestä ennallaan.

Asuntomarkkinoiden kannalta huonoja viestejä on viime aikoina pantu merkille jo useampia. Esimerkiksi rakennuttajat kertovat nyt avoimesti rajoittaneensa uusien asuinrakennuskohteiden aloituksia voimakkaasti. Erityisesti kalliimpien rivi- ja pientalokohteiden kauppa ei suju. Korkotaso rassaa kysyntää ja pankkien asuntolainamarginaalitkin ovat pitkän laskun jälkeen kääntyneet ylöspäin.

Hypon tämänkertaisen katsauksen ajankohta on sattumalta mielenkiintoinen, sillä juuri eilen USA:n liittovaltio päätti ottaa haltuunsa kriisiin ajautuneet asuntoluottojätit Fannie Maen ja Freddie Macin. Operaatiossa palaa miljarditolkulla rahaa, eikä kukaan tiedä koska asuntojen hintojen laskun käynnistämä luottolaitoskriisi alkaa Yhdysvalloissa hellittää.

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin, ilmenee myös Hypon raportista: ”Ostajan asema on vahvistunut. Myös uudiskohteissa voi ja kannattaa yrittää tinkiä kaupan ehdoissa”. Etenkin ensiasunnon ostajille ovat koittaneet siis paremmat ajat.
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tässä lisää kaverin spekulaatiota:

Hän muistuttaa, että asuntomarkkinoiden tilanne ei kuitenkaan ole täysin symmetrinen koko maassa tai edes kasvukeskuksissa.

– Pääkaupungissa meillä on koko ajan rakenteellinen asuntopula suhteessa tänne muuttavaan työvoimaan. Eivät esimerkiksi kantakaupungin uudisasunnot tyhjinä pysy, koska peruskysyntä on hyvin vahvaa, Inha uskoo.

Äänestä

Että odotettavissa on -5% nimellishintojen lasku. Ja sekö on sinusta _rommaus_? Etkö nyt ihan pikkuisen liioittele?

Äänestä
  • Verrattuna viime vuosien 10% nousuun, niin 5% lasku
    on erittäin merkittävä käänne. Jos et muuten ymmärrä
    asiaa, niin mieti mitä se tarkoittaisi sinun palkassasi.
    Jos palkkasi nousee joka vuosi 10% ja seuraavana vuonna
    laskee 5% niin se kyllä kirpaisee ja lujaa!

    Oletko sinäkin sitä pelleporukkaa, joka luulee laman
    tulevan viikossa. Ja kun sitä ei viime viikolla tullutkaan,
    niin kaikki taantumapuheet ovat mielestäsi puppua?

    Äänestä

  • sykleistä kirjoitti:

    Verrattuna viime vuosien 10% nousuun, niin 5% lasku
    on erittäin merkittävä käänne. Jos et muuten ymmärrä
    asiaa, niin mieti mitä se tarkoittaisi sinun palkassasi.
    Jos palkkasi nousee joka vuosi 10% ja seuraavana vuonna
    laskee 5% niin se kyllä kirpaisee ja lujaa!

    Oletko sinäkin sitä pelleporukkaa, joka luulee laman
    tulevan viikossa. Ja kun sitä ei viime viikolla tullutkaan,
    niin kaikki taantumapuheet ovat mielestäsi puppua?

    Ei viime vuonna enää reaalihinnat nousseet 10%. Lama ei tarkoita samaa kuin normaali talouden sykelihin kuuluva suhdannevaihtelu. Mietihän, ketä haukut pelleksi.

    Äänestä

  • Kukahan on pelle? kirjoitti:

    Ei viime vuonna enää reaalihinnat nousseet 10%. Lama ei tarkoita samaa kuin normaali talouden sykelihin kuuluva suhdannevaihtelu. Mietihän, ketä haukut pelleksi.

    Arvoisat muulit:
    Onko reaalihinnoilla merkitystä vai pelkästään
    nimellishinnoilla?

    Ensin inistään, että reaalihinnoilla ei ole
    merkitystä. Sitten uikutetaan, että
    reaalihinnoilla on merkitystä?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asuntojen hinnat laskevat v... kirjoitti:

Kansainvälinen finanssimyllerrys ja kotimaisten kotitalouksien heikentynyt luottamus talouteen jäytävät yhä asuntomarkkinoita. Asuntoluotottaja Hypon uunituore katsaus ei myöskään hengi myönteisyyttä, vaan päinvastoin nyt puhutaan jo hintojen mahdollisesta laskusta myös Suomessa.

”Asuntomarkkinanäkymät ovat loppuvuodelle varsin harmaat. Nimellishinnat eivät vielä meillä ole kääntyneet laskuun, kuten USA:ssa ja myös useissa maissa, mm. Espanja, Irlanti, Englanti, Tanska, Viro ja Ruotsi. Syksyksi voi odottaa pientä nimellishintojenkin laskua”, todetaan tänä aamuna julkaistussa tilanneanalyysissä. Lasku voisi olla viiden prosentin luokkaa.

Inflaatiolla korjatut reaalihinnat ovat toki laskeneet esimerkiksi Helsingin seudulla kuukausitolkulla, mutta nyt puhutaan siis siitä konkreettisesta eurosummasta, jolla kauppoja tehdään. Tähän saakka alalla on puhuttu yleisesti joko nousun tasaantumisesta tai hintatason pysymisestä ennallaan.

Asuntomarkkinoiden kannalta huonoja viestejä on viime aikoina pantu merkille jo useampia. Esimerkiksi rakennuttajat kertovat nyt avoimesti rajoittaneensa uusien asuinrakennuskohteiden aloituksia voimakkaasti. Erityisesti kalliimpien rivi- ja pientalokohteiden kauppa ei suju. Korkotaso rassaa kysyntää ja pankkien asuntolainamarginaalitkin ovat pitkän laskun jälkeen kääntyneet ylöspäin.

Hypon tämänkertaisen katsauksen ajankohta on sattumalta mielenkiintoinen, sillä juuri eilen USA:n liittovaltio päätti ottaa haltuunsa kriisiin ajautuneet asuntoluottojätit Fannie Maen ja Freddie Macin. Operaatiossa palaa miljarditolkulla rahaa, eikä kukaan tiedä koska asuntojen hintojen laskun käynnistämä luottolaitoskriisi alkaa Yhdysvalloissa hellittää.

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin, ilmenee myös Hypon raportista: ”Ostajan asema on vahvistunut. Myös uudiskohteissa voi ja kannattaa yrittää tinkiä kaupan ehdoissa”. Etenkin ensiasunnon ostajille ovat koittaneet siis paremmat ajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu