Olen siis todella herkkä ihminen, kaikinpuolin.
Jokin peritty ominaisuuskin varmaan, samanlaisia on suvussa pilvin pimein.
Osaksihan tässä on kyllä myös omat hyvät puolensa ja vahvuutensa, mutta joskus tulee sellainen olo, että tässä on sittenkin jotain vikaa.
En pohjimmiltaan itse ajattele niin, mutta nappaan sen joskus muiden ajatuksista. Joitakin ihmisiä tämä ominaisuus tuntuu häiritsevän jotenkin.
No, olen käynyt myös syystä ja toisesta viimeiset pari vuotta psykologilla ja tämä nykyinen on suhtautunut tähän herkkyyteeni jotenkin ärsyttävällä tavalla.
Tulee tunne, ikäänkuin siinä tosiaan olisikin jotain vikaa.
Muistaa aina joka käänteessä mainita, että "niin, voi,voi kun sinähän olet niin tavattoman herkkä", siihen tyyliin kuin tuo herkkyys olisi jotenkin aivan jotain liiallista, epäsuotavaa ja asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain.
Kaikki kuitataan myös yleensä oitis tuon yliherkkyyden tiliin.
Vaikka mulla on oikeasti nyt todettu sellaisia terveysongelmia, mitkä eivät johdu pelkästään korvien välistä, niin tämä psykologi tahtoo vaan niputtaa asenteellisesti edelleen kaikki tuon yliherkkyyden piikkiin, mikä ärsyttää, kun ei oteta oikein todesta.
Hänellä on siis todella voimakas ennakkoasenne, jonka yli tuntuu olevan vaikea päästä.
Oireeni ovat hänen mielestään lähinnä ja suurimmaksi osaksi vain psykosomaattisia -jaksaa jauhaa tuosta ihan kyllästymiseen asti- (ja tarvitsisin niihin hänen mielestään todennäköisesti myös lääkityksen).
No, alkuun kokeilinkin paria lääkettä, mutta eivät sopineet ollenkaan mulle (ei tullut pelkästään "haitattomia" sivuoireita, joista selvitään muutaman viikon sitkeän käytön jälkeen, vaan syyt olivat moninaisemmat).
Tuohon lääkkeiden sopimattomuuteen on sitten suhtauduttu jotenkin ärsyttävällä tavalla, jollain lailla jopa syyllistäen.
Viimeisen vuoden aikana olen siis käynyt aika kattavia lääketieteellisiä tutkimuksia läpi ja yhtä sun toista onkin jo löytynyt, jotka vaikuttavat oireiluuni.
Tuota psykosomaattista oireilua oli varmaan tietty myös jossain määrin tuossa ohessa alkuun kaiken päälle, kun en vielä tiennyt mikä vaivaa ja olin huolestunut noista oudoista oireista, mutta nyt kun tiedän aika pitkälti, mistä oireiluni johtuu ja tiedän miten lääkitä ja hoitaa itseäni, niin olen voinut jo huomattavasti paremmin.
Psykologini tuntuu vaan jotenkin juuttuneen tuohon yhteen ja samaan asiaan. Edelleen juttu tahtoo kääntyä heti ensimmäisenä tuohon yhteen ja samaan aiheeseen, oli taustalla oikeasti mitä muuta hyvänsä.
Ei auta, vaikka yrittäisin kuinka vääntää asiaa rautalangasta.
No, pian kyllä lopetankin siellä käynnit, koska en koe enää tarvitsevani niitä, mutta ärsyttää sellainen, että ei meinata millään uskoa, että syitä voi löytyä muitakin kuin aina vain se yksi ja sama pelkkä "korvien väli". Muutakin elimellistä voi ihan oikeasti olla, oikeasti masentuneellakin yms..
Jokin peritty ominaisuuskin varmaan, samanlaisia on suvussa pilvin pimein.
Osaksihan tässä on kyllä myös omat hyvät puolensa ja vahvuutensa, mutta joskus tulee sellainen olo, että tässä on sittenkin jotain vikaa.
En pohjimmiltaan itse ajattele niin, mutta nappaan sen joskus muiden ajatuksista. Joitakin ihmisiä tämä ominaisuus tuntuu häiritsevän jotenkin.
No, olen käynyt myös syystä ja toisesta viimeiset pari vuotta psykologilla ja tämä nykyinen on suhtautunut tähän herkkyyteeni jotenkin ärsyttävällä tavalla.
Tulee tunne, ikäänkuin siinä tosiaan olisikin jotain vikaa.
Muistaa aina joka käänteessä mainita, että "niin, voi,voi kun sinähän olet niin tavattoman herkkä", siihen tyyliin kuin tuo herkkyys olisi jotenkin aivan jotain liiallista, epäsuotavaa ja asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain.
Kaikki kuitataan myös yleensä oitis tuon yliherkkyyden tiliin.
Vaikka mulla on oikeasti nyt todettu sellaisia terveysongelmia, mitkä eivät johdu pelkästään korvien välistä, niin tämä psykologi tahtoo vaan niputtaa asenteellisesti edelleen kaikki tuon yliherkkyyden piikkiin, mikä ärsyttää, kun ei oteta oikein todesta.
Hänellä on siis todella voimakas ennakkoasenne, jonka yli tuntuu olevan vaikea päästä.
Oireeni ovat hänen mielestään lähinnä ja suurimmaksi osaksi vain psykosomaattisia -jaksaa jauhaa tuosta ihan kyllästymiseen asti- (ja tarvitsisin niihin hänen mielestään todennäköisesti myös lääkityksen).
No, alkuun kokeilinkin paria lääkettä, mutta eivät sopineet ollenkaan mulle (ei tullut pelkästään "haitattomia" sivuoireita, joista selvitään muutaman viikon sitkeän käytön jälkeen, vaan syyt olivat moninaisemmat).
Tuohon lääkkeiden sopimattomuuteen on sitten suhtauduttu jotenkin ärsyttävällä tavalla, jollain lailla jopa syyllistäen.
Viimeisen vuoden aikana olen siis käynyt aika kattavia lääketieteellisiä tutkimuksia läpi ja yhtä sun toista onkin jo löytynyt, jotka vaikuttavat oireiluuni.
Tuota psykosomaattista oireilua oli varmaan tietty myös jossain määrin tuossa ohessa alkuun kaiken päälle, kun en vielä tiennyt mikä vaivaa ja olin huolestunut noista oudoista oireista, mutta nyt kun tiedän aika pitkälti, mistä oireiluni johtuu ja tiedän miten lääkitä ja hoitaa itseäni, niin olen voinut jo huomattavasti paremmin.
Psykologini tuntuu vaan jotenkin juuttuneen tuohon yhteen ja samaan asiaan. Edelleen juttu tahtoo kääntyä heti ensimmäisenä tuohon yhteen ja samaan aiheeseen, oli taustalla oikeasti mitä muuta hyvänsä.
Ei auta, vaikka yrittäisin kuinka vääntää asiaa rautalangasta.
No, pian kyllä lopetankin siellä käynnit, koska en koe enää tarvitsevani niitä, mutta ärsyttää sellainen, että ei meinata millään uskoa, että syitä voi löytyä muitakin kuin aina vain se yksi ja sama pelkkä "korvien väli". Muutakin elimellistä voi ihan oikeasti olla, oikeasti masentuneellakin yms..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pojallani on sellainen ja siihen kuuluu erikoinen herkkyys ihmisten ja eläinten suhteen.hän elää hiukan niinkuin vaistojensa varassa.Itse olen myös herkkä ja itken ja nauran helposti.Siis tunteellinen,. se on kyllä vähentynyt iän mukana mutta pidän sitä omana persoonallisuutenani.Se on osa minua ja kuuluu minuun.Eikä sitä voi leikata pois niin ettei se haittaisi mun persoonallisuuden muotoa.Olen yrittänyt opetella haistap-asennetta etten pelkäisi sosiaalisia tilanteita ja turhaan vieraita ihmisiä.En siis haistattele muille vaan asennoidun niin etten pyytele anteeksi olemassaoloani.Minulla ja sinulla on oikeus elää!!
olet ihan oikeassa.Muista että ne tekee sitä hoitamista leipätyökseen ja jos kaikki parantuisi niin niiltä loppuisi työt.Eli ne hyötyy siitä että sä olet sairas.Älä suostu olemaan sairaampi kuin oletkaan.Herkkyys ei tietääkseni ole sairaus paitsi ehkä yliherkkyys allergiana ja sekin on vain elimistön tapa reagoida asioihin.Se miten näytät tunteesi asioihin on osittain opittua ja siitä voi myös oppia pois.Kaikki herkkyys ei ole pahasta.Se on tarkoitettu suojelemaan meidän sieluamme.sietämisen raja menee jokaisella jossain ja se on oma valinta mitä haluaa sietää ja mitä ei.koita pärjätä.herkkiäkin tarvitaan täällä kovuuden maailmassa.