Minulla on perhe, jossa kaksi pientä lasta. Olen työssä kaukana kotoa. Näen perhettäni keskimäärin kaksi kertaa kuussa. Työpaikkakunnalla aika menee työnteossa. Vähäisenä vapaa-aikanani harrastan liikuntaa. Muuta ei enää jaksa/ehdikään.
Ongelma on se, että kun tulen kotiini, olen sen illan tosi outo. Tunnen tulevani ihan toiseen mailmaan. "Poikamiehen elämästä lapsiperheen arkeen. Minun on tosi vaikea muuttaa "rytmiä" ja sopeutua perhe-elämään. Seuraavana päivänä alkaa sujua jo paremmin. Tämä ensinmäinen ilta on niin vaikea, että se aiheuttaa ongelmia suhteessani vaimooni. En oikein tiedä, mitä tehdä jne. Olen aika hiljainen ja mietin sisimmässäni tätä muutosta. Henkisesti hyvin vaikea tilanne. Pelottaa jo etukäteen, miten menee! Se kun toistuu vielä säännöllisesti pari kertaa kuussa. Onko teillä samoja tuntoja ja miten olette selvinneet?
Ongelma on se, että kun tulen kotiini, olen sen illan tosi outo. Tunnen tulevani ihan toiseen mailmaan. "Poikamiehen elämästä lapsiperheen arkeen. Minun on tosi vaikea muuttaa "rytmiä" ja sopeutua perhe-elämään. Seuraavana päivänä alkaa sujua jo paremmin. Tämä ensinmäinen ilta on niin vaikea, että se aiheuttaa ongelmia suhteessani vaimooni. En oikein tiedä, mitä tehdä jne. Olen aika hiljainen ja mietin sisimmässäni tätä muutosta. Henkisesti hyvin vaikea tilanne. Pelottaa jo etukäteen, miten menee! Se kun toistuu vielä säännöllisesti pari kertaa kuussa. Onko teillä samoja tuntoja ja miten olette selvinneet?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisko vahdollista vaihtaa työpaikkaa ja työrytmiä sellaiseksi, jotta saisit yhdistettyä sen paremmin perhe-elämän kanssa? Kun lapset on pieniä, niin silloin kuitenkin on varmaan aika tärkeä keskittyä niihin ja olla paremminkin kotona niiden kanssa.
Mietiskelepäs asiaa... jos tuntuu, jotta voisit löytää työpaikan lähempääkin, niin se voisi olla yksi ratkaisu (ainakin näin ulkopuolisesta). Tai sitten voisit ottaa vaikka hoitovapaata töistäsi ja jäädä vaikka vuodeksi pariksi kotiin jolloin työpaikkasi säilyy mutta pääset siihen normaaliin lapsiperhearkeen ainakin niin kauaksi kun hoidat lapsiasi.
---
Kyllähän jotkut tosiaan elävät niinkin, että toinen vanhemmista hoitaa lapsia. Aika monetkin perheet. Sitä paitsi, jos vaimo ei ole työtön, niin eikai siinä sitten olisi ongelmaa.
perhe muuttaisi sinne paikakkunnalle jossa työsi on??
Auttaisiko jos alkaisit jo aikaisemmin miettiä tuota paluuta. Ottaisit vaikka aikaa edellisenä iltana ihan vaan siihen, että alkaisit miettiä, että huomenna taas nään vaimon ja lapset.
Onko sinulla kuitenkin ikävä perhettäsi?
Tuon ikävän kauttaha sitä pystyisi kääntämään tilanteen niin, ettei miettisi tätä muutosta vaan sitä onnen hetkeä kun perhe on taas yhdessä?
Jos vaikka soittaisit edellisenä iltana kotiin ja juttelisit puolison ja lasten kanssa, että huomenna nähdään.
Soittelen päivittäin ja ikävä tietysti on pientä vauvaammekin, myös muita. Tulen kotiin ihan toisesta maailmasta, toisesta kulttuurista. Tämä ympäristön muutos on aika suuri. Myös kollegoiltani olen kuullut tämän suuntaisia ajatuksia. Täällä olen "poikamies" ja äkkiä olenkin keskellä perhe-elämää. Siihen en ole vielä oppinut mukautumaan nopeasti. Varautumalla ajoissa tulevaan? Toisaalta, eikö sanota, että pitäisi elää kulloinkin olemassa olevaa hetkeä. Ei tulevaisuudessa eikä menneisyydessä. Näitä asioita lueskelen paraikaa.
Vielä, olin kesällä kuukauden lomalla kotonani. Tuota aikaa muistan yhtenä parhaimista lomistani! Nautin perheeni kanssa olemisesta. Se vaatii siis totuttelua. Jatkuva vaihtelu stressaa, on rasittavaa. Ei ole kotona oikein missään. Myös matkan jälkeen on jo hieman väsynyt.