”Uskon ja rakkauden teot”

”Iloitkaa aina Herrassa!
Apostoli käyttää tässä aluksi uskonveljistänsä nimityksiä: ”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, minun iloni ja kruununi!” Nämä sanat tuovat julki sen lämpimän suhteen, joka Jumalan lapsilla on keskenään. Kun Pyhä Henki laskeutuu sovintosaarnan alla syntisen sydämeen, avautuvat silmät näkemään täällä maan päällä joukon matkaystäviä, joiden kanssa kaikki kallein elämässä on yhteistä. Yhteistä on oman raadollisuuden tunto. Yhteistä sama turva Jeesuksen lunastusarmoon. Yhteistä sama määränpää. Kaikkien kaidan tien kilvoittelijain kasvot ovat käännetyt uuden Jerusalemin avattuja portteja päin! – Kun tällä tavoin kaikki kallein on yhteistä, syttyy sisimpään sydämellinen, veljellinen rakkaus. Herran lauma näyttää ihanalta. Kerta toisensa perästä joutuu ihmettelemään: Voi, että näinkin kelvoton saa matkaa tehdä tuollaisessa juhlasaatossa!

Rakkaita veljiään Paavali kehottaa seisomaan Herrassa. ”Seisokaa näin Herrassa, minun rakkaani!” – Oikeata seisomista on siis se, että me veljet ja sisaret, odotamme Yljän saapumista, olemme valmiit häntä vastaanottamaan millä hetkellä hyvänsä. Emme tiedä, milloin kuolemanviikate sivaltaa elämämme langan poikki. Emme aavista , milloin idän taivaalta välähtää Ihmisen Pojan salama ja kuuluu huuto: Ylkä saapuu! Rientäkää häntä vastaan.¨

Tällaiselle rakkaudelle ja tällaiselle valmiudelle on sielunvihollinen vihainen. Varsinkin se koettaa saada Jumalan lasten välejä rikki. Lopunaika maailmassa on erikoisen vaarallista tässä suhteessa. Yksimielisyys säilyy siellä, missä Jumalan lapset itsessään suurina syntisinä lapsenuskossa turvaavat Herraan Jeesukseen ja hänen sovintotyöhönsä. Jos rakkaus on rikkunut, tulee se parhaiten korjatuksi silloin, kun riitelijöille kirkastuu pitkänperjantain ja pääsiäisen Kristus juuri omana Vapahtajana ja ainoana autuutena.

Erikoisesti apostoli muistuttaa työkumppaneitaan ja antaa heistä sen todistuksen , että heidän nimensä on kirjoitettu elämänkirjaan taivaassa. Tällainen todistus meilläkin tarvitsee olla toinen toisiltamme. Se on mahdollista silloin, kun me valkeudessa vaellamme, nurja puoli päällepäin käännettynä. Tämä Jumalan valtakunta on tässäkin suhteessa vapauden valtakunta. Sinun, veljeni ja sisareni, ei tarvitse mitään peittää. Saat matkaystävillesi kertoa hyväsi ja pahasi. Saat huojentaa rääkättyä sydäntäsi purkamalla esiin kaiken, mikä siellä povessa polttaa ja painaa. – Kun näin matkaa teemme, tunnemme toisemme sydämen kautta. Kun joku joukosta siirtyy iäisyyteen, seisomme turvallisin mielin haudan partaalla. Meille jäi tuosta avonaisesta vainajasta todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle.

Me tarvitsemmekin kolme todistusta autuudestamme: Ensimmäinen on Jumalan sanan todistus. Raamatuita lukiessamme näemme olevamme entisten pyhien askelilla. Toinen on sisäinen Pyhän Hengen todistus. Helluntain tuli todistaa povessamme, että olemme Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Kolmas on tämä Jumalan sanan antama todistus, kun he Paavalin tavoin voivat vakuuttaa meistä , että nimemme on elämän kirjassa taivaassa.

Tämän jälkeen apostoli kehottaa uskonveljiään iloon.

Raamatussa puhutaan yllä paljon Jumalan lasten murheista, mutta missään apostolit eivät puhtaalla tunnolla vaeltavia kristittyjä kehota suruun. He tietävät , että tuskaa ja kyyneliä on kaidalla tiellä opettamattakin. Muta iloa, taivaallista iloa, on vähän. Siksi tässäkin vankilan sellissä kaikuu kristityille kehotus: ”Iloitkaa aina Herrassa!” – Herrassa meillä on suurimpainkin kärsimysten alla kaksi ilon syytä. Ensimmäinen on se, että Herramme veressä ovat kaikki syntimme anteeksi annetutut. Toinen se, että onnelliseen iankaikkisuuteen päättyy tuskien kaita tie.
Paavali kehottaa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” Me saamme rakkaalle Isälle kertoa kaikki asiamme. Kun sinua puute puristaa, puhu leipähuolesi Herralle. Kun synti kiusaa sinuakin, nuori matkaystäväni, sano Jumalalle kuin toiselle ihmiselle vierelläsi: Isä rakas, auta minua! Anna voimaa taistelussani! Isällä on herkkä korva kuulemaan. Apu joutuu! – Kyllähän näin anella osaamme kutakuinkin. Hätä opettaa. Mutta kiitokseen olemme kankeita. Ja kuitenkin kiitokseen syytä on.!

Lopuksi meidät jätetään tässä rauhan alle. Jumalan rauhan hallittaviksi. Meidän rauhamme on Jeesus, Jumalan poika, joka teki ristillä rauhan. Se rauha kestää elämän raskaimmissakin koettelemuksissa. Se kestää kuolemassa. Se kestää tuomiolla.”

Suuret seurat Oulu 1943
lähde: SL 1/2007

Siionin Lahetyslehti nro 5/1935 (uud. julk.2/2006), Kalle Honkala

HERRAN TULI

Kun Aaron oli toimittanut uhrit Herran antaman neuvon mukaisesti, siunasi han kansan yletyin kasin. Sen jalkeen Mooses ja Aaron menivat seurakunnan majaan ja taas molemmat yhdessa siunasivat kansan. Silloin tuli lankesi alas Herralta, ja kansa riemuitsi suuresti.

Muistatko, veljeni ja sisareni, sita Herran tulen kipinaa, joka lankesi sinun synnin tahraamaan sydameesi, kun sinua siunattiin Herran kaskyn jalkeen pyhan uhrin tykona? Varmaan viela muistat, kuinka se siunaus otti pois kirouksen tunnoltasi ja vaivan sydamestasi ja kuinka koko Jumalan seurakunta sen siunauksen voimasta kasitti riemun. Tallaisena ilmenee Jumalan seurakunta Aapelista alkaen maan paalla. Se on siunattujen lauma, jolla on Yljan rauha. Pida, matkaystava, tama siunaus kalliina. Minakin olen viisikymmenta vuotta saanut nahda ja kokea suurempia ja pienempia siunattujen kokouksia.

Mooseksen ja Aaronin oli siunaaminen tehtava Herran sanan jalkeen, se on heidan eli molempien yksimielisesti siunattava, siunaajilla piti olla yksi Henki, ja heidan oli siunattava kansaa seurakunnan majan sisalla, ei sen ulkopuolella. Niin olikin yksi henki seurakunnassa seka siunaajilla etta siunattavilla.

Mutta sitten tuli vahinko, ja se vahinko tuli, kun Herran eteen kannettiin vierasta tulta. Siita kerrotaan seuraavan luvun (3. Moos. 10) alussa, etta Aaronin vanhimmat pojat toivat vierasta tulta. Herran tuli tappoi molemmat pojat. Niin kerrotaan myos Saulin uhrista ja miten hanelle kavi, kun han rupesi ominpainsa uhraamaan. Kun Samuel sitten tuli, koetti Saul siunata hanta. - Mutta kun han ennen uhraamaan ryhtymistaan ei ollut anonut siihen siunausta, niin etta hanta ei oltu siihen toimitukseen Jumalan seurakunnassa siunattu, sai han tottelemattomuutensa synnista tuomion. Tottelemattomuus on noituuden synti. Tama oli Saulilla ensimmainen tottelemattomuus. Kun hanelle sitten tuli viela vaaryyden saalis tunnollensa sen kautta, etta han saasti sita, minka Herra oli tuominnut, sai han tuomionsa: "Ettas siis olet hyljannyt Herran sanan, on han sinut myos hyljannyt." (1. Sam. 15:23) Nain kavi Saulille siita huolimatta, etta han oli "paatansa pitempi muuta kansaa" (1. Sam. 9:2) ja vaikka han ennen oli profeteerannut yhdessa muiden profeettain kanssa (1. Sam. 10:11).

Niin kauan kuin puhujat pysyvat Jumalan sanan kuuliaisuudessa ja ovat apostolin neuvon mukaan myos "toinen toisellensa alamaiset", niin kauan siunataan kansaa yksimielisesti, ja seurakunta siunaa myos puhujia yksimielisesti. Sen siunauksen alla Herran tuli lankeaa seurakunnan paalle, niin etta se sytyttaa sydamet riemuun. Silloin ollaan varmasti Isan siunatuita lapsia. Meille Herran siunatuille kuuluvat Jeesuksen sanat: "Siita pitaa kaikkien tunteman teidat minun opetuslapsikseni, jos te rakkauden keskenanne pidatte." (Joh. 13"35). Mutta joka taman rakkauden sarkee, silla ei enaa ole Jeesuksen opetuslapsen tuntomerkkia, vaikka han ennen olisi ollut profeettana profeettain joukossa. - Jos rakkauden sarkemisesta tottelemattomuuden kautta ei parannusta tehda, tulee siita tottelemattomuuden palkka. Hengellinen kuolema seuraa tottelemattomuutta.

Anna rakas Isa, siunauksesi kautta tulesi taivaasta langeta kaikkien lastesi sydamiin, niin etta se tuli polttaisi pois kaiken, mika on sinun tahtoasi vastaan ja etta lamppumme siita tulesta palaisivat Yljan tullessa. Pian ovat verella pestyt kotona kruunu paassa ja palmut kasissa.

(Kalle Honkala 1878 - 1952 Utajarvelta)

"Seurakunta, pyhien yhteys

Moni ajattelee, etta seurakunta on eraanlainen ihmisten perustama yhdistys, jonka jasenilla on yhteinen arvomaailma ja jotka ajattelevat ainakin uskon asioista samalla tavalla. Tata seurakunta ei kuitenkaan ole. Seurakunta on Jumalan perustama, osa hanen pelastussuunnitelmaansa. Paavali nimittaa seurakuntaa Jumalan huoneeksi, totuuden patsaaksi ja perustukseksi seka Kristuksen ruumiiksi.

Jumalan seurakunnan jasenet eivat ole itsesaan pyhia eivatka pyhimyksia. Omalta puoleltaan he ovat osallisia perisynnista ja tuntevat sen turmeluksen vaikuttavan itsessaan. Mutta Jumala on kutsunut heidat ja antanut heille synnit anteeksi Pyhassa Hengessa saarnatun evankeliumin kautta. Han on nain erottanut heidat maailmasta ja asettanut heidat Kristuksen yhteyteen, jossa he saavat omistaa hanen pyhyyttaan. Heilla on Kristuksen pyhyys ja vanhurskaus seurakunnan yhteydessa. Jos tama yhteys katkeaa, he ovat niin kuin viinipuun kuivat ja kuolleet oksat, jotka eivat kanna hedelmaa. Pyhan Hengen tyon tulee jatkua meissa, koska turmeltu luontomme tahtoo irrottaa meidat Kristuksesta ja hanen seurakunnastaan.

Jumalan seurakuntaa ei voi nahda silmilla. Fariseukset tuluvat kerran Jeesuksen luo ja kysyivat: "Milloin Jumalan valtakunta on tuleva?" Jeesus vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, etta se taidettaisiin nahda. Ei myos pida sanottaman: katso tassa, katso siella: silla katso, Jumalan valtakunta on teidan keskellanne." (Venalaisessa kaannoksessa: 'Jumalan valtakunta on teissa.') Nikodemukselle Jeesus sanoi: Totosesti sanon mina sinulle: Ellei joku uudesti synny, ei han taida Jumalan valtakuntaa nahda. Uudestisyntyminen merkitsee uskon saamista ja Jumalan lapseksi paasemista. Vain usko avaa ymmarryksen nakemaan Jumalan seurakunnan taalla ajassa ihmisten keskella.

Luther selittaa: "Jarki ei kasita maan paalla olevaa yhta pyhaa kristillista seurakuntaa." Ihminen ei nae seurakuntaa jarjen avulla, koska sielunvihollinen on sen virheilla ja eriseuroilla peittanyt. Jumalan seurakunta voidaan nahda vain uskon kautta, kun Pyha Henki avaa silmat.

Luther opettaa Isossa katekismuksessa, etta Jumalan tyon taytyy jatkua keskeytyksetta. Luominen on saatu paatokseen ja Jeesuksen lunastustyo on tapahtunut, mutta Pyhan Hengen tyo jatkuu aina viimeiseen paivaan saakka. Pyha Henki toimii seurakunnan valityksella. Kristikunta ei ole viela taysilukuinen, siksi Pyhan Hengen on jaettava anteeksiantamusta. Lutherin mukaan uskomme Pyhaan Henkeen, joka vetaa meita joka paiva sanalla seurakunnan yhteyteen. Pyha Henki tekee pyhittavaa tyota seurakunnassaan ja seurakuntansa valityksella.

Luojana Jumala on lahella kaikkia ihmisia niin kuin Paavali sanoo: "Han ei ole kaukana yhdestakaan meista, silla hanessa me elamme, liikumme ja olemme." Jumala kutsuu ja herattaa ihmisen monella tavalla, mutta han vanhurskauttaa ihmisen vain yhdella tavalla. Vanhurskauttavan Jumalan voi loytaa vain hanen seurakunnassaan, jossa Pyha Henki tekee vanhurskautavaa ja pyhittavaa tyotaan.

Raamatun mukaan pyhien yhteys toteutuu seurakunnassa. Paavali sanoo: "Te olette Kristuksen ruumis ja jasenet, kukin osansa jalkeen." Jasenet elavat ja toimivat vain ruumiin yhteydessa; niilla ei ole ruumiista irrallista elamaa. Jos yksi jasen karsii, niin kaikki karsivat, ja jos yksi jasen kunniassa pidetaan, niin kaikki jasenet riemuitsevat. Jeesuksen vertaus viinipuusta on puhutteleva. Oksan kantavat hedelman vain, jos ne pysyvat kiinni rungossa.

Luther kuvaa seurakuntaa ja siella vallitsevaa hengen yhteytta nain: "Mina uskon, etta maan paalla on pieni pyha joukko ja yhteiso, joka koostuu pelkista pyhista ihmisista. Silla on yksi paa, Kristus, ja Pyha Henki on kutsunut sen koolle. Silla on yksi usko, yksi mieli ja ymmarrys. Silla on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita siina ei ole, eika hajaannusta. Siihen minakin kuulun, olen sen osa ja jasen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinaisesta yhteydesta. Pyha Henki on vetanyt minut siihen ja liittanyt sen jaseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla.

Pyhien yhteys on hengen ja rakkauden yhteytta, mutta ennen kaikkea yhteytta Kristuksaeen. Tama eletaan todeksi jo taalla ajassa taistelevan seurakunnan keskella. Se ei tunne ajan rajoja, vaan ylittaa ne. Kun luemme Raamatun henkiloista, meidan on helppo samaistua heihin. Heidan kokemuksensa ja kilvoituksensa ovat olleet samat kuin meidan. Tama kay erityisen selvasti ilmi heprealaiskirjeesta, jossa kuvataan seurakuntaa matkalla olevana Jumalan kansana. Osa on jo paassyt perille, mutta osa on viela matkalla. Kunniaan paasseet kilvoittelijat tukevat meita esimerkillaan, etta emme vasyisi.

"Sen tahden myos me, etta meilla on nain suuri todistusten joukko ymparillamme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme karsivallisyyden kautta siina kilvoituksessa, joka meidan eteemme pantu on." (Hepr. 12:1)

(Otteita Juhani Uljaksen kirjasta 'Peltoon katketty aarre', SRK 2001)"

"Vapaiden lasten kaupunki


Vanhan liiton matkamiesten kaipaus Jerusalemiin sisalsi kaipauksen myos Jumalan valtakuntaan. Vanhan testamentin uskovaiset kantoivat sydamessaan elavaa taivastoivoa. Taivaan kodissa ei enaa tarvitsisi taistella.

Raamatussa kerrotaan, etta vapaiden lasten kaupungin rakentaja ja luoja on Jumala. Perustuksen laajuudesta kertoo Jeesus, joka sanoo olevansa se kulmakivi, jonka rakentajat hylkasivat. Ilmestyskirjassa kerrotussa nayssa Johannes nakee, etta uusi Jerusalem on laskettu maan paalle ja etta itse Jumala on sen valmistanut. Galatalaiskirjeessa kerrotaan: "Se Jerusalem, joka ylhaalta on, on vapaa, joka on kaikkien meidan aitimme." Kaupungin asukkaat ovat syntyneet tahan kaupunkiin, ja he ovat vapaita. Jumalan valtakuntaan synnytaan lapseksi evankeliumin sanan kautta ja siella on hyva asua vapaana armolapsena.

Kaikille ihmisille kaupunki ei hyvyydestaan huolimatta kelpaa. Sielunvihollisen valhesaarna houkuttelee ulos syntymakaupungista. Taman saarnan keskeinen sisalto on kaupungin vahattely ja ulkopuolisen maailman tarjoamien mahdollisuuksien esittely. Kaikki valhesaarnan uskoneet poistuvat omin jaloin, oman paatoksensa kautta kaupungin muurien ulkopuolelle, ja monet pettyvat. Kaikkia lahteneita kutsutaan takaisin, mutta kaikki eivat tule. On Jumalan suuri ihme, etta maailmaan pettynyt saa tulla parannuksen ahtaan portin kautta takaisin juhlakaupunkiin. Jokaisesta saapuneesta syntyy suuri ilo ja kiitollisuus Jumalalle.

Uusi Jerusalem, Jumalan kaupunki, ei siis ole ajallinen kaupunki. Maan paalla mikaan ei ole pysyvaa. Raamatussa kehotetaan etsimaan Jumalan valtakuntaa. Jumala on antanut maan paalle armon valtakunnan, jonka han kerran ottaa luokseen, kun talle maailmalle tulee loppu.

Ulkopuolisen silmin hengellinen Jerusalem nayttaa halvalta ja halveksittavalta. Jesaja sanoo, etta se on niin kuin havitetty kaupunki. Kaupungin sisalta tarkasteltuna kaikki on toisin. Kaupungin armoaarteita nauttiva ja anteeksiantamuksen elavan veden virrasta juova on kaupungin onnellinen asukas. Uusi Jerusalem on maan paalla Jumalan valtakuntana taisteleva seurakunta. Ylosnousemuksen jalkeen se on riemuitseva seurakunta, jokaisen Jumalan lapsen koti taivaassa. (Arto Paavola, SL)"

”Etiopialaisen hoviherran parannuksenteko”

Ap.t.8:26-39

Kirjasta
”Usko tulee kuulosta”
Radiohartauksia
Samuli Pentikäinen

”Elävän jumalan sanan tehtävänä on saattaa ihminen ajattelemaan omaa tilaansa Jumalan kasvojen edessä. Jumala tahtoo asettaa jokaisen sille paikalla, että hän joutuisi kysymään niin kuin ihmiset Jerusalemissa ensimmäisenä helluntaina Pietarin saarnaa kuunnellessaan: ”Miehet, rakkaat veljet, mitä meidän pitää tekemän?” (AP.t.2:37.) Samanlainen hätä syntyi Filippin vanginvartijan sydämessä, kun hän kuuli uskonsa tähden vangittuina olleiden Paavalin ja Siilaan rukoukset ja kiitosvirret sekä vankilan perustuksia järkyttäneen maanjäristyksen: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin.” (Ap.t. 16:30.)
Raamattuun on kirjoitettu kaikki se, mikä on välttämätöntä ihmisen autuaaksitulemisessa ja uskossa pysymisessä. Autuaaksitulemiseen ei ole muuta kuin yksi tie. Se kulkee parannuksen ahtaan portin kautta. Meille on talletettu Raamattuun useita kertomuksia siitä, miten ihmiset löysivät armollisen Jumalan. Erittäin havainnollisia ovat Apostolien teoissa olevat kääntymiskertomukset. Ne eivät ole mitään poikkeuksia ja yksityistapauksia, vaan ne on meille opiksi muistiinkirjoitettu.
Jerusalemiin oli tullut rukoilemaan Etiopian kuningattaren eli Kandaken hoviherra. Hän ei kuitenkaan ollut saanut kysymyksiinsä vastausta Jerusalemin temppelissä, vaan oli joutunut lähtemään paluumatkalle entisessä sieluntilassaan. Matkaevääksi hän oli ostanut profeetta Jesajan kirjakäärön. Tätä hän lueskeli vaunuissaan kotimatkalla. Jumala oli kuitenkin kuullut hoviherran rukouksen ja lähetti hänen tykönsä Filippuksen, yhden palvelijoistaan. Filippus kuuli hoviherran lukevan vaunuissaan ääneen profeetta Jesajan kirjaa. Filippus kysyi silloin hoviherrlta: ”Ymmärrätkös, mitäs luet?” Tähän hoviherra joutui vastaamaan: ”kuinka minä taidan ymmärtää, ellei joku minua johdata.”
Hoviherralle oli jo tuolloin avautunut yksi oleellinen asia. Hän käsitti, että kirjoitukset pysyivät hänelle suljettuina ilman selittäjää. Hän ei ajatellut niin kuin monet ihmiset ajattelevat, että ihminen saa synnit anteeksi Raamattua lukemalla. Jeesus on itse sanonut Raamatun merkityksestä: ”Tutkikaa raamatuita, sillä niissä te luulette—iankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta. ” (Joh.5:39.) Raamatun kirjoitusten selittämiseen tarvitaan Pyhä Henki, koska kirjoitukset ovat syntyneetkin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Se tulee teidän ensin tietää, ettei yksikään profetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes, vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä.” (2. Piet. 1:20-21.)
Kandaken hoviherra oli lukemassa parhaillaan erittäin keskeistä raamatun kohtaa, Herran kärsivän palvelijan profetiaa Jesajan 53. luvusta: ”Hän on niin kuin lammas teuraaksi talutettu, ja niin kuin karitsa keritsijänsä edessä on ääneti, niin ei hänkään avannut suutansa. Hänen nöyryydessänsä on hänen tuomionsa otettu pois, mutta kuka taitaa sanoa—hänen elämänsä pituuden? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maasta.” (Ap.t.8:32-33.) Olisiko Jumalan palvelijalla ollut enää sopivampaa Raamatun sanaa keskustelun lähtökohdaksi kuin tämä Jesajan ennustus Jumalan pojan kärsimisestä ja kuolemasta, Joka oli toteutunut hiljaisella viikolla. Kamaripalvelija kysyi Filippukselta: ”Minä rukoilen sinua, sano kenestä profeetta näitä puhuu, itsestäänkö eli jostain toisesta?”
Luukas kertoo, että Filippus rupesi tästä kirjoituksesta saarnaamaan hänelle evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Sai tapahtua se ihme, että evankeliumin sana sulautui uskon kautta hoviherran sydämeen. Hän löysi sen, mitä hän oli tullut Jerusalemista etsimään: armollisen ja anteeksiantavaisen Jumalan. Hän sai uskoa omakohtaisesti sen anteeksiantamuksen, jonka Jeesus Kristus oli hänenkin edestään valmistanut. Uskovaisena hän oli valmis ottamaan vastaan myös pyhän kasteen sakramentin. Ennen kastetta käytiin keskustelu, jossa hoviherra tunnusti yksinkertaisesti uskonsa: ”Katso, tässä on vesi. Mikä estää minua kastamasta? ” Mutta Filippus sanoi: ”Jos sinä kaikesta sydämestäs uskot, niin tapahtukoon.” Hän vastasi: ”Minä uskon Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi”. Luukas kertoo vielä hoviherran ja Filippuksen tapaamisen lopputuloksesta, että hoviherra ”meni iloiten tietänsä myöten”. Etsivä oli löytänyt aarteen, ja hän koki tästä suurta löytäjän iloa.
Tänä iltana Jumala lähestyy valtakuntansa kautta sinua, joka mahdollisesti olet samalla tavalla kyselevän ja etsivän ihmisen paikalla kuin Kandaken hoviherra aikanaan. Sinun ei tarvitse käydä levolle anteeksiantamattomat synnit tunnollasi, vaan sinulla on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Sinun syntisi siirretään niin kauas kuin itä on lännestä (PS. 103:12) ja upotetaan meren syvyyteen (Miika 7:19) eikä niitä sieltä enää nosteta ylös. Jeesus sanoi omilleen: ”Mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaassa, ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää oleman sidotun taivaassa..” (Matt. 16:19.) Luther taas sanoo evankeliumin saarnan kuulemisesta ja uskomisesta: ”Kun sinulle synnit anteeksi saarnataan, niin vaikka se on ihmisen ääni, minkä sinä kuulet, niin saat uskoa, että Jumala taivaassa on kaikki sinun syntisi anteeksiantanut.”
Rukoilemme: Pyhä Jumala, sinä, joka olet luvannut, että ”etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan”, anna siunauksesi puhutulle sanalle. Auta, että etsivä ja kyselevä saisi sinulta voiman ottaa vastaan anteeksiantamuksen evankeliumin. Varjele lapsiasi uskossa perille saakka niin, ettei yksikään uupuisi kesken matkaa. Aamen"

”Daavidin parannus”

Teksti kirjasta
”Usko tulee kuulosta”
”Radiohartauksia”
Samuli Pentikäinen


”Autuas on se, jonka pahat teot ovat anteeksi annetut ja jonka synnit peitetyt ovat. Autuas on se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka Hengessä ei ole vilppiä.” (Ps.32.1-2.)
Näin lauloi kuningas Daavid psalmissaan. Tähän ovat ilolla yhtyneet ne ihmiset, jotka ovat saaneet omakohtaisesti pahat tekonsa anteeksi ja joiden synnit on peitetty.
Tässä ei ole kysymys sellaisesta peittämisestä eli peittelemisestä, johon me ihmiset niin helposti syyllistymme. Me vähättelemme mielellämme syntejämme ja puolustelemme tekojamme. Haemme syytä olosuhteista ja toisista ihmisistä. Me vetoamme siihen, että kaikkihan me olemme syntisiä ja raadollisia, emmekä ole sen syntisempiä kuin muutkaan. Tällainen peittely ei ole oikein Jumalan sanan mukaan.: ”Joka pahan tekonsa kieltää, ei hän menesty, vaan se joka sen tunnustaa, hänelle tapahtuu laupius.” (Sananl.28:13.) Siinä tapahtuu laupius.” (Sananl. 28:13.) Siinä tapahtuu laupeus, että Jumala peittää anteeksiantamuksellaan meidän syntimme.
Daavidin psalmi perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Raamatussa kerrotaan, kuinka hän oli langennut huoruuden syntiin ja vieläpä murhan syntiin lähettäessään tarkoituksella Uurian pahimpaan taistelutilanteeseen sotarintamalla. Hän oli yrittänyt peittää ihmisiltä rikkomuksensa ja oli onnistunutkin siinä. Jumala oli kuitenkin nähnyt kaiken. Raamattu toteaa: ”Se työ, jonka Daavid teki, oli paha Herran edessä.” (:Sam.11:27.)

Daavid ei saanut olla rauhassa myöskään sisimmässään tekojensa vuoksi. Jumalan ääni toimi väkevästi omassatunnossa. Kirkkomme vanha kristinoppi opettaa omastatunnosta, että se lankeemuksen jälkeen tuomitsee ja kehottaa parannukseen. Daavid kertoo itse psalmissaan: Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä itkustani. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi päälläni. minun nesteeni kuivuivat niin kuin kesän helteessä. (Ps. 32:3-4.)
Jumala otti Daavidin kiinni ensiksi omantunnon kautta. Sitten Jumala lähetti hänen tykönsä profeetta Naatanin auttamaan heränneessä sieluntilassa kamppailevaa miestä. Profeetan tehtävä ei ollut helppo, kun hänen tuli osoittaa kuninkaalle sen tien turmiollisuus, jota tämä oli lähtenyt vaeltamaan. Naatan kertoi Daavidille vertauksen rikkaasta miehestä, joka oli ottanut köyhän miehen ainoan karitsan ja valmistanut siitä aterian vieraalleen. Oikeudenmukaisen kuninkaan sydämessä syttyi viha rikkaan miehen menettelyn tähden. ”Niin totta kuin Herra elää; se mies on kuoleman lapsi, joka sen teki.” Profeetta sanoi hänelle: ”Sinä olet se mies.” (2. Sam. 12:7.) Silloin kävivät toteen Raamatun sanat: ”Kuolema on synnin palkka.” (Room. 6:23.)
Profeetta Naatanin puhuttelun alla Daavidille alkoi avautua asian todellinen vakavuus ja lankeemuksen syvyys. Hän tunsi sydämessään, millaista oli olla maailmassa ilman Jumalaa.(Ef.2:12.) Hän sanoi profeetta Naatanille: ”Minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan.” (2.Sam. 12:13) Hän ei lähtenyt puolustamaan itseään. Daavid muistelee katumuspsalmissan ajatuksiaan ja sanojaan profeetta Naatanin edessä: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani. Puhdista minut synnistäni, sillä minä tunnen rikokseni, ja minä olen syntiä tehnyt—Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni. Pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. (Ps.51:3-6,11-12.) Daavidille avautui, että hänen syntinsä olivat perimmältään rikkomuksia Jumalaa vastaan.
Naatanilla oli iloinen tehtävä julistaa Jumalan palvelijana katuvalle syntiselle vapauttava sanoma: Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole. (2.Sam.12:13.) Daavid siirrettiin kuolemasta elämään, tuomion alta armon alle. Daavid jatkaa psalmissaan: Minä tunnustin sinulle syntini, enkä peittänyt pahoja tekojani. Minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. ”Tämän tähden pitää kaikkein pyhäin sinua rukoileman oikialla ajalla.” Ps. 32:5-6.) Daavidista tuli autuas eli onniteltava ihminen, kun hänellä oli synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Jumala peitti anteeksiantamuksellaan kasvonsa näkemästä Daavidin rikkomuksia. Tästä autuudesta voimme kaikki mekin päästä osallisiksi. Olkoonpa syntisi minkä nimisiä tai laatuisia tahansa, Jumalan anteeksiantamus ja armo riittää niiden ylitse. Sinulle, joka tunnet sydämessäsi syntien painon, kuuluu Jumalan armovaltakunnasta lohdullinen sanoma: Epäusko ja kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Luther sanoo, että vaikka se on ihmisen ääni, minkä sinä kuulet, niin saat uskoa, että Jumala taivaasta on sinulle sinun syntisi anteeksi antanut. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. (Matt.18:18.)
Daavid päätti psalminsa sanoihin, joissa hän kehotti rukoilemaan Herraa oikealla ajalla. Apostoli Paavali kirjoittaa: Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Katso nyt on otollinen aika, katso nyt on pelastuksen päivä. (2.Kor.6:1-2.) Tämä meidän tulee aina muistaa, ettemme vaan kulkisi etsikkomme päiviä ohitse.
Veljeni ja sisareni, saat yhtyä Daavidin kanssa kiittämään jumalaa pelastuksen lahjasta: ”Kiitä Herraa, sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. joka sinulle kaikki syntisi antaa anteeksi, ja parantaa kaikki rikoksesi. Joka henkesi päästää turmeluksesta, joka sinut kruunaa armolla ja laupiudella.” (Ps.103:2-4.)
Rukoilemme virren sanoin: Kuule, herra Jumalamme, seurakuntas rukous. Auta meitä tuskissamme, poista synnin rangaistus. Syntiä me vastahasi, Herra, teimme alati. Anna anteeks armostasi. Muista laupeuttasi. (Vk.1938;384:1.)”

"Pyhän Hengen laki
Juho Markkanen (1878-1967)
Siionin lähetyslehti nro 9/1952

”Jumalan pelastavan rakkauden perussääntönä on Hänen iankaikkinen rakkautensa kuvakseen luotua ihmislasta kohtaan. Jeesus sanoo: ”niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi oman Poikansa” vapahtajaksi ihmisille ja valoksi. Nyt Pyhän hengen laki evankeliumin kirkkaan päivän valossa ja voimalla vapahtaa etsikkoaikansa tuntevan parannuksen tekijän, armovaltakunnassansa armahtaa synteihinsä sidotun, kuoleman tuomiota kantavan vapaaksi syntein anteeksiantamisen sanan kautta.

Vanhan liiton pyhät nauttivat uskossa jo tätä vapautta ja taistelivat syntiä ja väärää hurskautta vastaan ja saivat paljon kärsiä. Tämä Hengen lain vapaus ei salli elämään synnissä lihan halun ja tahdon mukaan, vaan neuvoo kuolettamaan sitä ja ristiinnaulitsemaan.

Rakkaat uskonsisaret ja –veljet, me sanomme Paavalin kanssa yhdessä: Emme ole velkaa lihalle elämään, vaan Hänelle, joka meidän edestämme kuollut ja ylösnoussut on. Siinä me Jumalalle hedelmää kannamme Hänen kunniaksensa.

Jeesus sanoo: ”Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä.” ( Joh. 14:23.) Tämä Jumaluuden kolmiyhteys uskovan sydämellä on elävä, hedelmää kantava voima. Se liittää veljesrakkaudessa yhden pyhäin yhteyden. Tässä sisarusparvessa tällä harmaan elämän taipaleella rypistyneiden poskien kantaja yhdessä nuorten elämää uhkuvien voimien rinnalla, samoin matalan majan perheen jäsen yhdessä valistuneen ja tämän elämän arvovaltaa nauttivien kanssa yhdessä rikollisena ja ansiottoman tuntoisena pyhän Jumalan kasvojen edessä yhdessä lähestyy nauttimaan rakkaan ja armosta rikkaan tuhlaajalasten Isän armopöytää, joka Siionin vuorelle katettu on isoovien ja janoovaisten ruoaksi ja juomaksi iankaikkista elämää varten.

Paavali kirjoittaa 2. kol.14:ssa uskon mitan jakamisesta ja monenlaisista Pyhän hengen lahjoista, jotka seurakunnalle annetut ovat sen rakentamiseen yhdessä rakkaudessa ja Pyhän Hengen voimassa..

Tämä ihana Hengen totuus on keskellämme hedelmää kantavana siinä, missä on yksi uskon Henki. Siinä on yksi Herra ja yksi Jumala, ja kaikki seurakuntaan annetut lahjat. Ne ovat Jumalan lahjoja, joita hän käyttää Pietarin, Johanneksen, Paavalin ja Jaakobin ym. Herran omien kautta, kaikki yhdessä Hengessä. Me olemme kaikki lankeemuksen Eevan perillisiä. Siitä huolimatta me olemme myös uskon lahjan saaneita Jumalan armolapsia. Hengen lain voimalla meidät on siirretty Kristuksen ruumiin jäseniksi. Nyt tämä armokutsumus Hengen laki ja Jumalan rakkaus velvoittavat meitä kaikkia yhteiseen rintamaan tämän maailman pimeydessä hallitsevaa lihan ja hengen saastaa vastaan sekä Jumalan valtakuntaan hyökkääviä vihollisen päällekarkaamisia vastaan.

Meidän oma minämme usein pyrkii olemaan aivan oikeassa ja kypsä näkemyksissänsä. Silloin on syytä varoa itseänsä, että ei tule anteeksiantamattomalle sydämelle veljiä kohtaan. Siinä aukeaa näet tie viholliselle, joka sanoo yhdessä turmeltuneen sydämen kanssa: ”Minun on oikeus, näen: veljissä on vika ja lisäksi paljon muutakin pahentavaa.” Ja jos ei parannusta ja korjausta tule, niin tunnon pimeys on tarjona ja jatkamalla paha suurenee, ja mitä voimallisempi välikappale on, sitä surullisemmat seuraukset. Näin ollen emme saa olla rajapyykillä ainoastaan tiennäyttäjänä, vaan jokainen omakohtaisesti vartiossa. Jeesus sanoo omillensa: ”Sen sanon teille ja kaikille: ”Valvokaa!”

Paavali neuvoo Timoteusta Jumalan valtakunnan työssä. ”Elä juttuja tottele, eikä polvilukuja, joilla ei loppua ole, jotka enemmän tutkimiset matkaan saattavat kuin parannuksen Jumalan tykö, joka on uskossa. Sillä käskyn päätös, on rakkaus puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (. Tim. 1:4-5.)

Nyt me itsessämme auttamattomat, hyvään kykenemättömät, käymme katsomaan uskossa esitaistelijaamme, Jeesusta, Getsemanen yrttitarhassa ja Golgatan näytelmäkentällä, jossa Jumala ihmisen hahmossa alentuu kuoleman, helvetin ja perkeleen vallan voittajana. Hänessä ja hänen kauttansa on meillä uskossa ensimmäinen ylösnousemus synnistä vanhurskauteen. Tätä aarretta kantaessamme säilytämme Uhrin verellä puhdistetun omantunnon. Niin matkamme päättyy Jumalan kirkkauteen.”

”Kuningas Hiskian parannuksenteko”
Jes.38:15-20
Aamuhartaus 31.8.1978


”Aamun sanassa puhutaan Juudan kuninkaan, Hiskian, elämän ratkaisevista vaiheista. Vaikka on kysymys lähes 2700 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Hiskian kokemukset ovat niin tuttuja ja yleisinhimillisiä, että ne voisivat olla yhtä hyvin kenen tahansa meidän kokemuksiamme. Profeetta Jesajan kirjassa kerrotaan Hiskian sairastumisesta ja parantumisesta. Samassa yhteydessä on myös kuninkaan rukous.
Profeetta jesaja joutui viemään sairasvuoteella olevalle kuninkaalle hyvin raskaan viestin: Näin sanoo Herra:Toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman ja ei elämän.. (Jes.38:1). Hiskia ahdistui sanoman kuullessaan. Hän käänsi kasvonsa seinään päin ja rukoili Herraa, itkien katkerasti. (Jes.38:2,3.)”Ah Herra, muista kuinka minä sinun edessäs olen totuudessa ja vakaalla sydämellä vaeltanut ja olen tehnyt, mitä sinulle on otollinen -- nyt minun täytyy mennä haudan ovelle, ja vuoteni lopettaa--Minun aikani kului ja on minulta otettu pois, niin kuin paimenen maja; ja minä leikkasin poikki elämäni niin kuin kankuri. Hän katkaisi minut niin kuin hienon langan, sinä lopetat minut huomenesta ehtooseen asti—Minä kuikutin niin kuin kurki ja pääskynen ja vaikeroitsin niin kuin kyyhkynen --Herra, minä kärsin tuskaa, huojenna se minulta.” (Jes.38:3,10,12,14.)
Hiskian rukouksesta kuvastuu havainnollisesti se ahdistus ja hätä, mitä hän koki. Pprofeetan sanat olivat herättäneet hänet karuun todellisuuteen. Eikö Jumala muistakaan sitä, että hän on ahkeroinut vaeltaa totuudessa ja ehyellä sydämellä ja tehdä sitä, mikä on otollista Jumalan edessä? Onko jumala hylännyt ja unohtanut häne? Onko hänen uskonsa ja kilvoituksensa ollut sittenkin turhaa? Ottaako Jumala häneltä pois turvapaikan, paimenen majan, seurakuntansa? Katkaiseeko jumala hänet niin kuin kankuri hienon langan?
Miksi sitten Jumalan täytyi näin raskaalla kädellä koetella hurskasta kuningasta? Toisen aikakirjan kirjoittaja ilmaisee meille syyn Jumalan puhutteluun. Kun Hiskia oli pelastanut Jerusalemin jumalan avulla Assyrian kuninkaan piirityksestä, alkoivat myös pakanakansat kunnioittaa ja ylistää häntä sankarikuninkaana. Hiskia ei kuitenkaan ollut kestänyt tätä, vaan hänen sydämensä oli ylpistynyt. Hän otti itselleen sen kiitoksen ja kunnian, joka olisi kuulunut Jumalalle. (Aikak.32:23-25.) Näin hänen sydämensä ei ollut oikea Jumalan kasvojen edessä. Hiskia ei olisi ollut ulkonaisesta hurskaudestaan huolimatta valmis lähtemään tästä ajasta. Jumala rakasti kuningasta niin paljon, että lähetti profeettansa varaamaan häntä hänen synneistään. Profeetan julistama tuomio ei varmasti tuntunut aluksi rakkauden Jumalan puheelta, mutta se synnytti kuitenkin Hiskian sydämessä oikean, Jumalan mielen mukaisen murheen. Kuningas sai tunnon synneistään ja armon nähdä oman tilansa Jumalan kasvojen edessä. Itse hän ilmaisi asiansa näin: ”Katso, suuri hätä oli minulla turvasta.” (Jes.38:17.)
Jumala näki katuvan kuninkaan hädän ja kuuli hänen nöyrän ja vilpittömän rukouksensa. Jälleen tarvittiin profeettaa, Jumalan sanansaattajaa. Jesaja sai palata kuninkaan luo jo kesken kotimatkan ja tuoda tällä kertaa ilosanoman: Minä olen kuullut sinun rukoukses ja nähnyt sinun kyynelees: ”Katso,, minä parannan sinut—ja minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta. (2.Kun. 20:5-6.) --
Ja tämä olkoon sinulle merkiksi—katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisisn kymmenen juonta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa.(Jes.38:7-8.) Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa kymmenen juonta taaksepäin.
Kuningas nöyrtyi Jumalan väkevän käden alle ja sai vielä armon tehdä parannuksen. Kiitosrukouksessa hän itse kertoo tästä tapahtumasta:”Herra—sinä annoit minun nukkua, ja teit minut taas eläväksi. Katso suuri hätä oli minulla turvasta, mutta sinä olet minun sieluni sydämellisesti vapahtanut, ettei se hukkuisi, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäs taa. ”Jes. 38:16-17.)
Hiskian elämässä sai tapahtua suuri Jumalan ihme. Jumala toimii edelleen samalla tavalla kuin Hiskian aikana. Hän vetää puoleensa elämän kohtaloissa ja pysäyttää sanansa kautta. Näin hän herättelee meitä, jotta hän saisi armahtaa meidät synneistämme ja auttaa sisälle paimenen, Herran Jeesuksen, majaan, omaan valtakuntaansa. Jumala tahtoo tänä aamuna etsiä sinua, jonka hän on sanallaan pysäyttänyt. Sinun on lohdullista tietää se, että sama uudistuminen, joka tapahtui Hiskialle, on mahdollista sinullekin. Katuvalle syntiselle kuuluu Jumalan valtakunnasta anteekisantamuksen evankeliumi, iloinen viesti Jumalalta. Saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jos saat Jumalalta voiman evankeliumin vastaanottamiseen, tapahtuu se ihme, että Jumala heittää syntisi selkänsä taa. Sinusta tulee Jumalan armolapsi ja hänen huoneensa asukas.
Rukoilemme virren sanoin: Suo minun oikein rukoilla sun tahtos mukaisesti. Mun sitä anna anoa, mi kestää iäisesti. ja suo se uskon uskallus, ett’ Poikas tähden rukous myös kuulluksikin tulee. (VK. 1938; 390:3.)”

Kirjasta:
”Usko tulee kuulosta”
Radiohartauksia
kirj. Samuli Pentikäinen

”SL nro 2/1958 Tarmo Huovinen”

”Niin kuin ajallisessakin oikeudessa laki, samoin myös Jumalan laki tuomitsee syyllisen rangaistukseen. Jumalan laki antaa iankaikkisen tuomion, ajallinen oikeus ainoastaan tätä elämää koskevan. Jumala ilmoittaa meille tuomionsa sanassaan, joka on löydettävissä jo tässä ajassa Raamatun lehdiltä. Tuomio pannaan täytäntöön kuitenkin vasta viimeisenä päivänä. Ajallinen elämä onkin tuomitulle armon aikaa. Jumalan tuomiosta ei tosin voida valittaa, sillä se sattuu erehtymättömästi oikein. Mutta siitä voi pyytää armahdusta, vieläpä tätä armoa jakamalla meille tarjotaan, kenelle se vain kelpaisi.

Laki sisältää lyhyesti sanottuna tunnetut kymmenen käskyä. Vielä tiiviimmässä muodossa laki kuuluu näin: ”Rakasta Herraa. sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27.) Lain rikkojia on helppo löytää. Varmuudella voidaan osoittaa huonomaineinen kadun nainen, pankkirosvo, murhaaja jne. lain rikkojaksi. Käskyjen rikkoja ei kuitenkaan ole yhtä harvinainen kuin kuuluisimmat rikolliset. Jumala osoittaa meitä jokaista ihmistä, arvokasta ja halpaa, pahaa ja hyvää ja sanoo: sinä olet huora, varas, murhaaja jne. ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room.3:12) Lain rikkomista ei ole vain se paha, mitä toinen ihminen voi meissä nähdä, vaan myöskin sydämestä lähtevät pahat ajatukset, kohdistuivatpa ne mitä käskyä vastaan tahansa. Vaikka joku omassa pyhyydessään olisi niin pitkälle päässyt, ettei hän edes ajatuksissaan rikkoisi käskyjen lakia – kenenkään omatunto ei sitä kuitenkaan voi todeksi näyttää – niin hän perisynnin tähden on voimaton rakastamaan lakia. Sellaisen lain täyttäjän Jumala vielä tuomitsee, sellaisen, joka ei rakkaudessa yhdy lakiin, vaan täyttää sitä pakosta, orjana.

Vaikka Jumala näin ilmoittaa tuomionsa jokaiselle ihmiselle, ilman eroitusta, harvat kuitenkin suhtautuvat tarpeeksi vakavasti iankaikkiseen tuomioon. Monetkin yhä edelleen jatkavat synnin tekoa entistä riettaampina ja katuvat syntejään vasta helvetissä, jolloin armoa ei kuitenkaan enää ole. Toiset taas vääntävät ilkeydessään tuomion nurin sanoen: ”Se on vain teidän tuomionne, ei teillä ole lupa tuomita toista ihmistä.” Näin siitäkin huolimatta, vaikka kuinka osoitettaisiin, että tämä tuomio on Jumalan sana eikä ihmisten. Jumalan sanan jalkoihinsa tallaaja tekee sen kuitenkin omaksi vahingokseen.

On niitäkin, tosin harvassa, jotka ottavat Jumalan tuomion omalletunnolleen. He tulevat synnintuntoon. Tällainen ihminen tietää ja tunnustaa, että hän on käskyjen lain rikkoja ja tuomion alainen. Jumala ei herätä ihmistä synnintuntoon kuitenkaan sitä varten, että tällä olisi paha omatunto ja kadotuksen pelko, vaan sitä varten, että ihminen nähdessään kurjan tilansa vastaanottaisi armon ja pelastuisi. Pelastusta Jumala julistaa ainokaisessa Pojassaan. Hänet jumala on valinnut tuomaan armon sanomaansa meille. Kristus tosin ei enää kulje ihmisenä meidän keskellämme eikä julista syntejä anteeksi katuvalle syntiselle, mutta ihmisten mukana hän kuitenkin kulkee. Ihmisen suun kautta hän julistaa armoevankeliumiansa, antaen syntejä anteeksi ja vaikuttaen uskon ja omantunnon rauhan, yhtä kouriintuntuvasti kuin aikoinaan ollessaan ihmisenä israelilaisten keskellä.

Kun ihminen vastaanottaa tämän evankeliumin, laki ei häntä enää tuomitse, sillä ”ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat”. Hänen suhteensa Jumalaan muuttuu avoimeksi Isän ja lapsen suhteeksi. Syntien anteeksiantaminen synnyttää hänessä rakkauden, lapsenmielisyyden ja luottavaisen mielen eli uskon Isäänsä kohtaan. Raamattu nimittää tätä uudestisyntymiseksi. Paavali kirjoittaa tästä roomalaisille näin: ”Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synneistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi! (Room. 6:17-18.)


Uudestisyntyminen, ihmisen uusi suhde Jumalaan, tekee hänet toisen lain alaiseksi, elämän Hengen lain alaiseksi. Tämä laki ei vaadi tuomiohengessä niin kuin Siinain vuoren laki. Elämän Hengen laki ei sano näin; sinä pelastut, jos täytät lain, vaan se sanoo: sinä pelastut armosta, etkä omista töistä. Kuitenkaan tämä uusi laki ei anna lupaa hyljätä käskyjä, van edelleenkin on syntiä käskyjen rikkominen. sen sijaan se herättää velvollisuuden tunnon käskyjä kohtaan, ja neuvoo syntisen mielemme ristiinnaulitsemaan himoineen ja haluineen.

Kuten nähty, Elämän Henki ei hylkää lakia, vaan se täyttää sitä. Se ei synnytä laiskoja ja vastuuntunnottomia kansalaisia Jumalan valtakuntaansa, vaan ahkeroivia palvelijoita, jotka vapaina, vapaassa isänmaassaan suorittavat velvollisuuttaan. Sen tähden antakaamme Pyhän Hengen valvoa vaellustamme, ja kilvoitelkaamme sen neuvon mukaan.”

kirjasta
Rauhaa ja iloa
Otteita luvusta: ”Synninpäästö lestadiolaisuudessa”
kirj. Seppo Lohi

”Avaintenvallassa on pohjimmiltaan kyse siitä, että jumala itse lähestyy syntistä sanassaan ja tarjoaa sovintoa ja anteeksiantamusta Kristuksen tähden.”

”Matteuksen mukaan ylösnoussut Jeesus kertoi saaneensa kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Sillä oikeudella hän antoi opetuslapsilleen käskyn mennä ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Heidän tuli kastaa heidät Isän, Pojan j pyhän Hengen nimeen ja opettaa pitämään kaikki , mitä hän oli käskenyt.Vvaltuutukseen liittyi myös sitoumus, että Jeesus itse oli oleva heidän kanssaan ”kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:18). Parannusta ja syntien anteeksiantamusta tuli saarnata ”hänen nimessään” alkaen Jerusalemista maailman ääriin saakka. Luuk. 24:47) Evankelista ei salannut sitä, että opetuslapset eivät ymmärtäneet tehtäväänsä ennen kuin he saivat helluntaina ”varustuksekseen voiman korkeudesta” (Luuk.24:49) Tämänkin tuli vahvistaa kokemusta, jonka mukaan avaintenvalta edellytti ”korkeuden voimaa” eli Pyhää Henkeä.. Helluntaina he alkoivatkin puhua eri kielillä ”sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi”2 (Ap.t..2:4)
Seurauksena oli ”klassinen herääminen”: synnintunto, katumus ja suoranainen hätä ja ihmiset alkoivat kysellä: ”Veljet, mitä meidän pitää tehdä?” Pietari vastasi: ”Kääntykää (Tehkää parannus ja ottakaa Kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte Pyhän Hengen.” (Ap.t. 2:37-38)
Ehkäpä avaintenvalta ei kaikille kristityille tämänkään jälkeen aivan heti avautunut. Jerusalemissa puhjenneita vainoja paenneesta Filippoksesta kerrotaan apostolien teoissa, että hän ollessaan Samariassa julisti ”sanomaa Kristuksesta”. Viestin perillemenossa ilmeni kuitenkin ongelmia. Kun tieto siitä saavutti Jerusalemin, seurakunta lähetti paikalle Pietarin ja Johanneksen. He laskivat kätensä samarialaisten päälle ja niin nämä saivat Pyhän Hengen. Paikalla oli ollut myös Simon niminen noita, joka tarjosi mestarillisesta taidosta rahaa. Pietari joutui käyttämään sideavaimia. Hän kielsi Simonilta anteeksiannon ja sanoi: ”Kadotukseen joudut rahoinesi --. Sinulla ei ole osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä.” (Ap.t.8:18-21)”

”Ap.t. on moia muitakin esimerkkejä avaintenvallasta, kuinka Pyhän Hengen saanut ihminen lähetetään luokse, jos ihminen vilpittömästi rukoilee. Kuten Paavalin luokse Ananias. (Ap.t.9:7-19)Ap.t.10:2-43).”

“Uskonpuhdistaja torjuu jyrkästi käsityksen, että synninpäästön kuuluttaminen olisi pelkkä sanan virka. Hänelle ei ole tärkeää se, millaisin sanoin synninpäästö julistetaan, vaikka hän esitteleekin valmiin kaavan. Sen sijaan hän pitää ehdottomasti kiinni siitä, että Vapahtaja on sitonut vapauttavan evankeliuminsa Pyhään Henkeen. Ihminen, jonka sisimmässä Kristus ei ole saanut jalansijaa, ei voi myöskään toimittaa Hengen virkaa. ”Se on siis olemukseltaan, että nimitykseltään Pyhän Hengen virka. Ja Kristus antaa pyhän Hengen sitä varten , että vaikka saarna tuntuu heikolta, ainoastaan vähäiseltä henkäykseltä, joka käy ihmisen suusta, sen mukana ja siinä kaikesta huolimatta on sellainen voima, että sen tieltä täytyy väistyä synnin, Jumalan vihan, kuoleman ja helvetin.”

"Lutherin uskoontulo"

Merle D’Aubigné, Histoire de la Réformation du seizième siécle (1500-luvun uskonpuhdistuksen historia):

... Staupitzin jättäessä Erfurtin oli uusi päivä noussut Lutherille.

Työ ei ollut kuitenkaan päätetty. Päällikön sijainen oli valmistellut sitä. Jumala salli halvemman työaseen täyttää sen. Nuoren augustiinolaismunkin omatunto ei ollut vielä päässyt lepoon. Hänen ruumiinsa uupui lopulta sielun ponnistuksista ja jännityksestä. Häntä kohtasi tauti, joka vei hänet haudan partaalle. Hän oli silloin toista vuottansa luostarissa. Kaikki hänen entiset tuskansa ja kauhistuksensa heräsivät jälleen kuoleman lähetessä. Ajatus hänen omasta saastaisuudestaan ja Jumalan pyhyydestä hätyytti uudestaan hänen sieluansa.

Eräänä päivänä hänen ollessaan epätoivon murtamana, astui vanha munkki hänen kammioonsa ja lausui hänelle muutamia lohduttavia sanoja. Luther avasi hänelle sydämensä ja ilmoitti vavisuttavat pelkonsa. Kunnianarvoisa vanhus ei kyennyt, kuten Staupitz, seuraamaan tätä sielua kaikissa sen epäilyksissä, mutta hän osasi uskontunnustuksensa ja oli siitä löytänyt lohdutuksen sielulleen. Hän käytti siis nuoreen veljeen samaa lääkettä.

- - - Vanha munkki luki hurskaalla yksinkertaisuudella kappaleen: “Minä uskon syntien anteeksi saamisen.” Nämä yksinkertaiset sanat ratkaisevalla hetkellä lämpimästi lausuttuina vuodattivat suurta lohdutusta Lutherin sieluun. “Minä uskon”, toisti hän kohta tuskavuoteeltaan itselleen, “minä uskon syntien anteeksi saamisen”. “Ah”, sanoi munkki, “ei ole kylliksi uskoa, että Daavid ja Pietari ovat saaneet syntinsä anteeksi, sen uskovat perkeleetkin. Jumalan käsky on, että uskomme meidänkin syntiemme olevan meille anteeksiannetut”. Kuinka suloiselta tämä käsky kuulostikaan Luther-raukan korvissa. “Kuulepa, mitä pyhä Bernhard sanoo puheessansa Marian ilmestyksestä”, lisäsi vanha veli, “Pyhän Hengen todistus sydämessäsi on: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

Tässä tuokiossa osui totuuden valo Erfurtin nuoren munkin sydämeen. Armon sana oli lausuttu ja hän oli sen uskonut. Hän lakkasi koettamasta ansaita autuutta ja antautui luottamuksella Jumalan armolle Jeesuksessa Kristuksessa.


Lestadius sai synninpäästön
Seppo Lohen kirjan; Sydämmen kristillisyys.

Kirjassa käsitellään monipuolisesti lukuisia eri tutkijoita lainaten tätä tapahtumaa. Lestadius itse käyttää tapahtumasta eri nimityksiä, kuten "armonmurros" jne. Selvääkin selvemmin kirjassa tulee esille se, miten LLL:n lapin Marian kanssa käymänsä keskustelun aikana LLL koki heräämisen ja hänet siirrettiin lain alta uskomisen iloon.

Pyytäisin kaikkia kiinnostuneita lukemaan Lohen kirjan ja muodostamaan oman käsityksen sen perusteella.

Lapin Maria julisti synninpäästön Laestadiukselle... kukahan mahtoi tehdä sen Lapin Marialle?

Pastori Per (Pekka) Brandell, tämä Milla Klementsdottir oli ollut kauan etsivällä mielellä ja löytänyt Jumalan valtakunnan keskusteluissa pastori Brandellin kanssa. Eikä tämä passtorikaan ollut ensinnmmäinen uskovainen, hän kuului ns lukijaisliikkeeseen, joten kulttuurimme on paljon vanhempaa, kuin vain Laestadiuksen ajasta alkanutta. Laestadiuksen suvussakin oli monia lukijoiksi kutsuttuja, joten siltäkin osin voinee puhua kulttuurin kulkeutumisesta. Elävä ussko on kuitenkin se tärkein, kulttuuri on vain ulkoista kuorrutusta.

LLL oli yksi työmies Herran viinimäessä, tehnyt oman vartio- ja työvuoronsa ja päässyt aikanaan lepoon"

En tiedä, mikä noissa Taskilan kirjoituksissa on, mutta olen aina mielelläni niitä lukenut! Ja kerran piti varta vasten mennä seuroihin kuuntelemaan juuri hänen puhettaan. Ne on niin "leppoisia", jos niin voi sanoa. Huumoria välissä.

Mutta mitä tämä tarkoittaa: >>Synti ei lähde muuten kuin anteeksipyytämällä ja uskomalla.