Syytteen nostaminen?

13 vuotiaalla tyttärellä on nettiseurustelu suhde 19 vuotiaaseen poikaan, eivät asu samalla paikkakunnalla tai ole vaihtaneet kuvia toisistaan eivätkä ole tapailleet tai olleet sukupuoliyhteydessä. Onko mitään mistä voisi nostaa syytteen..?
13614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"nettiseurustelusuhde" niin mitähän seurustelunomaista he sitten ovat tehneet, kun eivät ole edes tavanneet tai vaihtaneet valokuvia (edes tavallisia sellaisia).

Mitäs paheksuttavaa nyt sitten on tapahtunut?
Puhumattakaan sellaista, missä täyttyisi jonkun rikoksen tunnusmerkit?

Kyllä kai eri ikäiset kavereita saavat keskenään olla ja ajatuksia vaihtaa.

Äänestä
  • Ovat tapailleet ja seurustelleet netissä. Tapaamisia ovat suunnitelleet ja seksistä ovat puhuneet muttei vaihtaneet kuvia ja tekstiviestejäkin ovat laitelleet. Itse olen vain huolissani tuosta ikäerosta. Muuten ovat yhdessä olleet mutta eivät nähneet kasvotusten mutta kuitenkin ovat suunnitelleet että tapaisivat. Voiko mistään nostaa siis syytettä?

    Äänestä

  • Vanhempi.. kirjoitti:

    Ovat tapailleet ja seurustelleet netissä. Tapaamisia ovat suunnitelleet ja seksistä ovat puhuneet muttei vaihtaneet kuvia ja tekstiviestejäkin ovat laitelleet. Itse olen vain huolissani tuosta ikäerosta. Muuten ovat yhdessä olleet mutta eivät nähneet kasvotusten mutta kuitenkin ovat suunnitelleet että tapaisivat. Voiko mistään nostaa siis syytettä?

    epäselväksi miten tämä seurustelu netissä ilmenee...
    Se, että poika ja tyttö juttelevat niitä näitä ei ole seurustelua. Siis se, että ovat yhteydessä toisiinsa ei ole välttämättä sen paremmin seurustelua kuin rikoskaan.
    Mistä muuten tiedät mitä ovat puhuneet/tekstailleet?
    Näyttääkö tyttäresi sinulle keskustelut?

    Itse asiasta:

    Ainoa rikos, joka voisi tilanteessa tulla kyseeseen olisi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
    Tämä vaatisi sen, että olisi jokin konkreettinen lain mainitsema "seksuaalinen teko tai saaminen ryhtymään sellaiseen". Seksistä puhuminen voisi nippanappa ehkä mennä läpi, mutta näytön pitää olla melko konkreettinen. En tiedä onko tällaisesta mitään oikeusennakkotapausta. Lisäksi siinä, että jos he ovat keskustelleet niitä näitä ja tyttäresi on ruvennut puhumaan seksistä, ei rikoksen tunnusmerkistö vielä täyty, koska poika ei ole saanut ryhtymään tekoon.

    Tapaamisen suunnitteleminen ei sekään ole rikos, eikä edes tapaaminen. Ei missään kohtaa lakia kielletä paljoakin eri ikäisiä tapaamasta toisiaan. Eriasia sitten on mitä siellä tapaamisessa tehdään.

    Jos siis sinulla on konkreettinen näyttö melko pitkälle menevistä seksipuheista, voisi se ehkä tulla kysymykseen, muuten mitään rikosta ei kertomasi perusteella ole tapahtunut.

    Äänestä

  • jää vähän kirjoitti:

    Okei piti muuten korjata että ovat siis tapailleet mutta ovat tapailleet netissä. Eli sanoin väärin etteivät olisi tapailleet. Näyttöä ei kyllä ole mutta tälläistä on kuitenki tapahtunu, tekstiviesteissä kyllä näkyisi jos poliisi saisi ne tutkittua jotain kautta? Noh tyttö on kyllä ilmeisesti ollut ihan yhtä suostuvainen kuin poikakin. Mutta koko juttu harmittaa ja heidän ikäeronsa ja olen huolissani. Syyte siis varmaan ei menisi läpi?

    Äänestä

  • Eipä löydy kirjoitti:

    Tämän kuulin tyttären kaverilta joka kertoi tästä vanhemmille että seurustelevat ja kerran olen löytänyt tyttären viestejä puhelimesta. Mikä tuollaisessa seksistä puhumisesta sitten voisi olla konkreettinen seksuaalinen hyväksikäyttö voisitko antaa esimerkin?

    Käsittääkseni Suomen laki ei tällä hetkellä anna mitään mahdollisuuksia puuttua tuohon, siis tarkoitan että saisit vastapuolta jotenkin vastuuseen.

    Esim. Iso-Britanniassa säädettiin muutama vuosi laki juuri noihin tapauksiin. Se esim. kieltää täysi-ikäistä keskustelemasta alaikäisen kanssa internetin chat-huoneessa, sähköpostitse, meseviestein yms. jos keskustelun tarkoituksena on se, että jossain vaiheessa tavataan ja harrastetaan seksiä (tämä näin pääpiirteissään; kyseinen "anti-grooming" laki on varsin monipuolinen).

    Suomessa ei vastaavaa lakia tietääkseni ole, vaan rikos tapahtuu vasta kun pari on tavannut oikeasti ja ollut yhdynnässä / muussa seksuaalisessa kontaktissa.

    Tässä tapauksessa sinun täytyy vanhempana turvautua perinteisempiin keinoihin, esim. estää tytärtäsi käyttämästä internetiä, ja valvoa muutenkin hänen puuhiaan. 13-vuotiashan on vielä lapsi ja vanhemmat hänestä vastuussa.

    Äänestä

  • Suomen laki jäljessä kirjoitti:

    Itse asiassa tuo on tulossa rangaistavaksi myös Suomessa: http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/lapsen-suostuttelu-seksiin-tulossa-rangaistavaksi(16092).ece

    Laki ei ymmärtääkseni ole vielä tullut voimaan, mutta voimaantullessaan antaa mahdollisuudet puuttua juuri kuvailemasi kaltaisiin selviin tapauksiin (vanhempi osapuoli suunnittelee nuoremman osapuolen seksuaalista hyväksikäyttöä).

    mutta edelleen tähän tapaukseen viitaten, vaikka olisi voimassa jo, pitäisi jollain pystyä osoittamaan rikos tapahtuneeksi.
    Siis vähintään silminäkijän todistus, että kyseistä tekstiä todella on liikkunut ja seksistä (siis nimenomaan seksistä, tapaaminen ja siitä puhuminen kun edelleen on sallittua) todella on keskusteltu.
    Jos äippä on tällaista nähnyt niin hyvä, jos kyseessä on vai arvelu tai vieläpä kolmannen osapuolen arvelu niin ei riitä.

    En muuten vieläkään saanut oikein selvää vastausta millä perusteella kyse on nimenomaan seurustelusta eikä vain keskustelemisesta.
    Onko äiti siis itseasiassa nähnyt seksikeskusteluja tekstiviesteissä tai nettikeskustelussa vai arveleeko vain.

    Lisäksi täytyy muistaa yksityisyydensuoja. Toisen matkapuhelinviestien lukeminen ilman suostumusta kun on kirjesalaisuuden rikkominen.

    Äänestä

Tytön kaveri on kertonut omille vanhemmileen ja nämä sinulle. Kanna nyt vastuusi vanhempana ja ota tyttö puhutteluun, selvitä kuka poika on ja kerro hänelle, että tyttö on 13v. Tyttö on varmasti valehdellut ikänsä, niin ne lapsukaiset usein tekee. Ei normaali 19v aloita edes nettisuhdetta 13v:n kanssa, pitävät kyllä niin lapsina vielä. Älä ole vellihousu ja rupea puhumaan syytteistä vaan tee itse asialle jotain.

Äänestä

Suomessa ei yksityishenkilö voi nostaa syytettä, pääsääntöisesti. Syytteen nostaa virallinen syyttäjä, jos nostaa. Syyttäjän päätöstä edeltää aina kuitenkin ensin poliisin suorittama esitutkinta.

Äänestä
  • Siis jos he seurustelevat netissä?
    Eiväthän he ole vielä harrastaneet seksiä tai suudelleet ja tapailleet kasvotusten joka ei sekään olisi vielä rikos, syy on se että tuota ei lasketa seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Ja ehkei sinun kannattaisi olla siitä varma että he seurustelevat, ellet sitten tiedä varmaksi että tyttö on myöntänyt tämän ja tykkäävät toisistaan ja ovat sitoutuneet. En tiedä kuinka kypsästä tapauksesta on kyse, kohta 14 vuotias kypsimmästä päästä oleva likka ei ole mielestäni paljoa enempää lapsi 19v. kloppiin verrattuna.

    Äänestä

Ihmikuvasi on selvästi vääristynyt. Et ole sopiva huoltaja tyttärellesi.

Jos 13 wee tyttäresi keaskustelee netissä 19 wee pojan kanssa, ei siinä ole mitään rikollista. Sinulla täytyy olla virtsaa aivoissa.

Kohta varmaan väität, että tyttäresi opettaja on pedofiili kun hän puhuu tytölle. Hakeudu hoitoon ja äkkiä.

Äänestä

pedofiili, kun hän on naimisissa tytön kanssa, joka on kaksi vuotta nuorempi kuin hänen tyttärensä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhempi.. kirjoitti:

13 vuotiaalla tyttärellä on nettiseurustelu suhde 19 vuotiaaseen poikaan, eivät asu samalla paikkakunnalla tai ole vaihtaneet kuvia toisistaan eivätkä ole tapailleet tai olleet sukupuoliyhteydessä. Onko mitään mistä voisi nostaa syytteen..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu