MOI!
Tätä palstaa lukiessani, olen todennut, että anoreksiaa sairastava ei ole tyytyväinen itseensä, painoi hän sitten 60kg tai sitten 30kg. Aina hän painaa vähän liian paljon. Jotkut myöntävät näyttävänsä todella laihoilta toiset kertovat näyttävänsä läskiltä vaikka bmi olisi 16 tai alle.
Itsekkin olin todella lähellä sairastua anoreksiaan 15 vuotiaana. Ehkä sairastuinkin. (Jouduin käymään terkkarin luona viikottain punnituksessa.) Itselläni ainakin tämän taustalla itse inho, tunne että ei kelpaa, teki mitä tahansa. Minulla oli taustalla kariutunut seurustelu, todella tiukka (sanoisinko sairaanloinen) kotikasvatus, isäni ainainen haukkuminen ( läskiksi, huoraksi, saatanaksi, jne. Minut piti kuulemma alunperin abortoida, ja harmi kun näin ei tehty, isäni on sanonut. Ehkä aloin itsekkin pikkuhiljaa uskomaan, että olen huono.) Sanottakoon, että isäni kärsii edelleen mielenterveysongelmista. Ehkä koitin laihduttamalla saada jotenkin itseni paremmaksi, ainakin oloni parani hetkellisesti.
Kotona oli niin kamala olla, että meiluummin menin lenkille tai punttisalille. Kun kotiin taas oli pakko tulla, niin oli jotenkin parempi olo kun oli rääkännut itsensä ihan puhki liikunnalla. Ja vielä paremmaksi sitä tunsi itsensä, kun ei syönyt mitään.
Kysymys kuuluuukin: Onko anoreksian laukaisija itse inho? Minkä te uskotte sairauden syyksi? Vai onko se vain osa teitä, teidän luonnettanne? Onko kenties kysymys vain kurinalaisuudesta? Vai onko tämä anoreksia jotain, mikä ei tule ihmisestä itsestään vaan on jokin minuuden ulkopuolinen sairaus, joka ei ole osa luonnetta ja minuutta?
Tätä palstaa lukiessani, olen todennut, että anoreksiaa sairastava ei ole tyytyväinen itseensä, painoi hän sitten 60kg tai sitten 30kg. Aina hän painaa vähän liian paljon. Jotkut myöntävät näyttävänsä todella laihoilta toiset kertovat näyttävänsä läskiltä vaikka bmi olisi 16 tai alle.
Itsekkin olin todella lähellä sairastua anoreksiaan 15 vuotiaana. Ehkä sairastuinkin. (Jouduin käymään terkkarin luona viikottain punnituksessa.) Itselläni ainakin tämän taustalla itse inho, tunne että ei kelpaa, teki mitä tahansa. Minulla oli taustalla kariutunut seurustelu, todella tiukka (sanoisinko sairaanloinen) kotikasvatus, isäni ainainen haukkuminen ( läskiksi, huoraksi, saatanaksi, jne. Minut piti kuulemma alunperin abortoida, ja harmi kun näin ei tehty, isäni on sanonut. Ehkä aloin itsekkin pikkuhiljaa uskomaan, että olen huono.) Sanottakoon, että isäni kärsii edelleen mielenterveysongelmista. Ehkä koitin laihduttamalla saada jotenkin itseni paremmaksi, ainakin oloni parani hetkellisesti.
Kotona oli niin kamala olla, että meiluummin menin lenkille tai punttisalille. Kun kotiin taas oli pakko tulla, niin oli jotenkin parempi olo kun oli rääkännut itsensä ihan puhki liikunnalla. Ja vielä paremmaksi sitä tunsi itsensä, kun ei syönyt mitään.
Kysymys kuuluuukin: Onko anoreksian laukaisija itse inho? Minkä te uskotte sairauden syyksi? Vai onko se vain osa teitä, teidän luonnettanne? Onko kenties kysymys vain kurinalaisuudesta? Vai onko tämä anoreksia jotain, mikä ei tule ihmisestä itsestään vaan on jokin minuuden ulkopuolinen sairaus, joka ei ole osa luonnetta ja minuutta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi olla. On se osittain, tyytymättömyys omaan kroppaansa ja elämäänsä ja omaan itseensä.. Koen olevani huonompi kuin muut. Ruma inhottava läski, joka ei kelpaa mihinkään, eikä kenellekään. Haluaisin olla ainakin 10kiloa kevyempi. Tiedän sen et se on vaarallista mutta mulla on siitä niin suuri masennus jos en laihdu.
Mun on laihduttava ja pian. Tällainen en halua olla. Ällötän itseäni, ja kaikkia muita, KUKAAN ei tykkää musta, ei kukaan. Kaikki vihaa mua!
Hyljätyksi tulemisen pelko? Kun LUULEE, että muut ei hyväksy sinua, niin sinäkään et hyväksy.
....Sitten kun olen 5 tai 10 kg tms. laihempi, niin sitten elämä muuttuu täydelliseksi ja minusta tulee onnellinen. Mutta tuleeko?
Juuri noin se menee.. Suunnilleen samoilla linjoilla täälläkin riehutaan. Tuntuu että joku on PAHASTI vialla pään sisällä mutta toisaalta en näe tässä mitään pahaa,ongelmaa, jos haluan laihtua niin mähän laihdun, laihdun loputtomiin..
En kysele lupaa toisilta, anteeksi, saanko olla tämännäköinen. Mun ulkonäkö on varmaankin muuttunut anoreksian sairastumisen jälkeen ja tiedän etten parane/"normalisoidu", mut ei se mitään, elämää tääkin on...(kai)?... Anteeksi, en halua olla pikkumainen, ja yritän kovasti rakentaa identiteettiäni jollain tasolla järjen saavuttamattomiin, niin etten itsekään ymmärrä kuka olen. Mielen ahdistus, lihomisen pelko..
Olenkohan sitten tyytyväinen kun laihdun? Toivottavasti, koska olen nähnyt paljon henkistä ja fyysistä vaivaa laihuuden eteen. Oon raatanut jokapäivä tuntikausia peläten syödyn leipäviipaleen kaloreita ja siitä seuraavaa lihomista. Sitten joskus kun näen itseni OIKEASTI laihana olenko OIKEASTI tyytyväinen? Vai jatkanko tätä loputtomiin..aina vaan..
Jotain sekopäistä, jotain niin ihanaa, jotain sanoinkuvaamatonta tuskaa, jotain niin sanoinkuvaamattoman kaunista, jotain mitä ihminen ei kykene erottamaan, jotain niin selvää, jotain niin mustavalkoista, jotain niin suurta, jotain aivan..(sanoja ei löydy).. *huokaus*.......ELÄMÄÄ! Älkää vastatko viestiini, kiitos.
Mitä jos ei olisi vaakaa ja peiliä? Iskisikö kauhea ahdistus, kun ei tietäisi kuinka paljon painaa tänään? Entä jos olisi syntymäsokea? Ei pystyisi näkemään itseään ollenkaan, tai vertaamaan muihin. Sairastuisiko silti anoreksiaan? Onko yhtään syntymäsokeaa anorektikkoa? Käsi ylös, kuka tunnustaa??
Ei taida olla.
Eräällä tavalla kyseessä voisi olla myös siis osittain jonkin sortin hahmotushäiriö ja visuaalinen vääristymä itsetään. Eräänlainen kykenemättömyys nähdä itseään oikein, kuten terve ihminen näkee.
Ehkä kenties yleinen ihmisen oma kauneusihanteen vääristymä myös edesauttaa sairastumiseen.
Ettekö ihmiset pienet tiedä, että anoreksia on PSYKOFYYSINEN sairaus, joka lähtee lähinnä ihmisen oman pääkopan jonkinasteisesta sekoamisesta? Tavalla tai toisella ihmisen päähän pinttyy erilaisia vääristyneitä ajatuksia itsestään/kehostaan/ympäristöstään, jotka ajan myötä ajavat ihmisen kiduttamaan itseään ruumiillisesti- pakko/yliliikkumaan ja olemaan syömättä.
Juuri tämän takia INHOAN JA VIHAAN SYVÄSTI niitä ihmisiä, jotka täällä ANOREKSIA- palstalla puhelee siitä, kuinka esim. "Onhan niitä terveellisiä keinoja laihduttaa, pitäiskö muka olla koko ajan mittaamassa reitensä paksuutta ja hypätä vaa'alla?" Voih kun anoreksia on käsittääkseni loppujen lopuksi luokiteltavissa MIELENHÄIRIÖKSI, eikä miksikään hiton laihdutuskeinoksi! Eikö ihmiset ymmärrä sitä? Kuka haluaa ajatusmaailmansa vinksahtavan?? Ei ainakaan mikään järjennöllinen olento.
Toivottavasti y'all got me' point.
Edesauttaahan kauneusihanne, mutta tuskin sitä voi täysin syyttää. Tunnen syntymäsokean anorektikon ja syntymäsokean bulimikon. Heille syömishäiriö on tunteiden hallinnan väline ja tapa ilmaista pahaa oloa. Kyllähän kulttuuriset tekijät ym. sairastumista edesauttavat mutta sairaus on etupäässä ihan muiden asioiden summa.
Tiedän että olen kaunis, ulkonäköäni on aina kehuttu, nykyään tosin saan ainoastaan kauhistuneita kommentteja laihuudestani. Ne tuntuvat minulle ainoilta merkittäviltä kommenteilta ulkonäöstäni. Kuittaan ne aina "höpsis", tms. vastauksilla. Todellisuudessa hykertelen itsekseni. Tämä on vain omaa tyytymättömyyttäni itseeni, kehooni.
Haluan vain olla todella, todella pieni. Oli se sitten kuinka rumaa tai pelottavaa tahansa muiden mielestä. Tämä ei ole muiden miellyttämistä minulle. Tunnen olevani hyväksytty ja rakastettu minkä kokoisena tahansa, kaikille muille paitsi itselleni.
En tiedä mistä tämä mielikuva on minuun iskostunut, mutta se on tullut jäädäkseen. Voi, kunpa joskus saisin vastauksen. Mikä minua ajaa tähän, vaikka tiedän että fysiikkani on vanhuksen tasolla. Välillä olen tosi loppu, mutta vain oma peilikuva merkitsee. Uskon että tähän sairauteen on monia monia syitä. Minulla se on jonkinasteinen narsismi.
En ole koskaan ollut suosittu tai mitään. Yläasteella ,minua kiusattiin ja tuntuu että ihmiset ovat aina pitäneet aivan friikkinä.
Kun katson peiliin näen ruman ja lihavan otuksen ja tekisi mieli kuolla. Ruoka on mielessäni ihan koko ajan ja jos joudun syömään jotakin mietin jo, että miten saan kulutettua kalorit pois. Jos saisin pudotettua vielä viisikin kiloa olisin onnellisempi. Haluaisin olla niin pieni ja laiha ja siro.