Tämä ei liity kylläkään lestadiolaisuuteen muuten kuin että sieltä kai todennäköisimmin löytyy suurperheitä.
Eli olisin kiinnostunut kuulemaan erilaisista tavoista selviytyä suuren perheen arjessa. Moni perhe näyttää olevan uupunut jo muutaman lapsen hoitamisessa, joten voisi kuvitella, että yli kymmenen lapsen mentäessä alkaa olla aivan mahdotonta. Oliko/onko teillä kotona jotain käytännön konsteja kuorman helpottamiseksi? Lapset pääsevät varmasti työn makuun jo nuorena? Miten rahat riittivät? Tehtiinkö vain helppoja ruokia? Jne.
Ja saahan se uskovaisuuskin tulla esiin eli miten sitä käytännössä toteutettiin seurojen ohella?
Kiitos jo etukäteen kaikille!
Eli olisin kiinnostunut kuulemaan erilaisista tavoista selviytyä suuren perheen arjessa. Moni perhe näyttää olevan uupunut jo muutaman lapsen hoitamisessa, joten voisi kuvitella, että yli kymmenen lapsen mentäessä alkaa olla aivan mahdotonta. Oliko/onko teillä kotona jotain käytännön konsteja kuorman helpottamiseksi? Lapset pääsevät varmasti työn makuun jo nuorena? Miten rahat riittivät? Tehtiinkö vain helppoja ruokia? Jne.
Ja saahan se uskovaisuuskin tulla esiin eli miten sitä käytännössä toteutettiin seurojen ohella?
Kiitos jo etukäteen kaikille!
Vastaukset 21
Vanhimmat
joillekin laitoin kohdan, missä Raamatussa olis perheestä. Se kohta oli väärin. Eli oikea kohta on: Ps: 128:3
Itsekin olen suurperheestä, yli kymmenen lasta. No, ei todellakaan saanut kaikkea mitä halusi. Köyhempää elämää kuin muilla sen suhteen. Ei esimerkiksi saanut joululahjoja yhtä paljon kuin muitten perheen lapset.
Onko Leenu vielä vapaa ja nuori uskis.
Mutta jos tarkoitat siinä mielessä, ettei ole kumppania, niin myös siinä mielessä. Jos luit jokin aika sitten iltakyläehdotusta, voit arvata ikäni. No, naiseltahan ei kysellä yleensä moista... sanon, että 25- paremmalla puolella.
Oikein vanhoilta ja oikein nuorilta iän näkee hampaista, mutta siltä välin ei aina osu kohdalleen. Sekin on vähän maku asia kumpi on parempi puoli 25:stä.
Meidän perheessä oli 15 lasta. Eli suht' iso perhe.
Äitini on muistellut, että silloin kun oli 5 lasta, kaikki alle kouluikäisiä, oli raskasta. Jos niistä lapsista oli paljon iloa, oli niistä myös paljon vaivaa. Mutta pian huomasi, kun perhe kasvoi ja lapset kasvoi, että isommista on jo apua. Ja vähän ajan päästä heistä oli jo paljon apua. Kokemuksesta voin kertoa, että töitä jaettiin. Myös me pojat jouduimme hoitamaan sisaruksia, ja siivoamaan, mutta enimmäkseen meille lankesi ne perinteiset miesten työt. Ei se aina huvittanut, mutta uskon että se on ollut hyväksi. On oppinut vastuun kantoa, on oppinut sosiaalisuutta, on oppinut tekemään työtä yhdessä. Voisi ajatella, että tällä on ollut suuri siunaus, olemme kaikki sisarukset sijoittuneet yhteiskuntaan suht' hyvin.
Rahat riittivät. Ei meidän perhe mikään rikas ollut, mutta ei köyhäkään. Aivan kaikkea emme saaneet, mutta kaiken tarpeellisen. Eikä tarvinnut kovin vanhoissa vaatteissa kulkea, tosin vanhempien sisarusten vaatteita käytettiin nuoremmilla.
Ruokahuolto toimi mielestäni hyvin, koska äiti oli kotona. Usein oli lasten herkkua, makaroonia, mutta muistan oppineeni lapsuuskodissani syömään hyvin monipuolisesti. No ehkä kovin kalliita herkkuja ei ollut, mutta ei tarvinnut hernekeittoa jokapäivä syödä.
Kotonamme laulettiin paljon. Melkein aina joku lauloi, tai soitti pianoa. Joskus kokoonnuttiin yhteisestikin laulamaan, ja isä luki jotain uskonnollisia kertomuksia (Siionin Keväästä) ja usein näihin hetkiin kuului myös se, että saarnattiin toisillemme evankeliumia. Nämä ovat jääneet hyvin rakkaina muistoina mieleen.
Kaikenkaikkiaan olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut kasvaa isossa perheessa. Enkä pelkää ollenkaan sitä, jos Taivaan Isä antaisi meille ison perheen.
perheessäni on minun lisäksi seitsämän lasta väliltä 10-1, minkä luulisi aiheuttavan hirveän kaaoksen, mutta..
Meidät on opetettu auttamaan ja tekemään kotitöitä pienestä pitäen..esim. nuorin siskoni (3vee osasi auttaa jo kaksi vuotiaana tiskikoneen tyhjentämisessä,kantoi astioita alalaatikoihin ym. hänestä se oli hauskaa puuhaa.)
Meillä kerätään aina lelut leikin jälkeen..
autetaan kattaa pöytää ym.
tiskejä ei oikeastaan ole sillä kone pyörii sitä mukaan kun astioita kertyy, ne laitetaan suoraan koneeseen, ei tiskipöydälle.
Äiti pesee pyykit(tai minä) ja viikkaamme ne yhdessä esim. kolmen(7,8 ja 10 vee) vanhimman sisarukseni kanssa ja isommat vie vaatteet kaappeihin.
Viikko siivoukseen osallistuvat kaikki, jokainen järjestää huoneensa ja pienemmät yhdessä leikihuoneen ja minä ja kolme vanhinta imuroimme.
Kaaosta ei synny, äiti inhoo sotkua..
Äiti on kotona, mutta sillä on aikaa päivällä kun vaan kaksi nuorinta on kotona, aika käydä shobbailee ja omissa harrastuksissa.
Myös isä auttaa arkiaskareissa ja usein hoitaa viikkosiivouksen meidän lapsien kanssa.
Kiitoksia kommenteista, mielenkiintoista luettavaa! Ja todella mukavan tuntuinen vaikutelma jäi suuren perheen arjesta.
Saitteko lestadiolaisina apua muilta lest. perheiltä? Oliko minkäänlaista "apuverkostoa" esim. sairastumisten tms. varalle? Monella kotiäidillä on muutamankin lapsen kanssa nykyisin tiukkaa, kun ei ole tuttuja, joilta pyytää apua tai edes toisia äitejä seuraksi.
Penalta voisi vielä kysyä sen perinteisen ihmetyksen aiheen, että minkälaiseen autoon 15 lasta saadaan mahtumaan? ;)
...on jo muutamalla vanhimmalla oma auto =)
Meidän perheessä on 13 lasta (väliltä 1,5-23) ja koska 2 vanhinta ei asu enää kotona, useimmiten täytyy kuskata "vain" ne loput 13 ihmistä.
No, meillä on kolme autoa, joista toinen on 7 hengen tila-auto, veljellä yksi sellanen viiden hengen auto ja sitten sellanen kauppakassi (joka on nyt kylläkin rikki). Harvemmin ollaan koko perheellä liikkeellä mutta joskus kun 2 siskoa on käymässä niin mennään seuroihin kahdella autolla tai jos ei sattumalta kahta ole kotona niin kaksi 5 km:n reissua.. :)
Pienenä oltiin huomattavasti ahtaammasti, kun oli 10 lasta, vanhemmat ja 7 hengen auto, mutta kyllä me aina jotenkin mahduttiin kun oltiin sillon pienempiä.
Suurperheen arjesta:
En oo koskaan kokenu mikskään kauheeks asiaks sitä, että oon suurperheen 5. lapsi. Mikäs siinä.
Äiti on töissä sekä kotona (maatila) ja kotona on päivisin kolme lasta. 7 on yli 13-vuotiasta eli meistä on jo paljon apua äidille ja isälle. Maatila kun on, niin meillä pojat ja jotkut tytöistä, jotka haluaa käy joskus navetassa ja lähinnä pojat auttaa muissa maatilan töissä, esim, kynnöt ym. ym. Työtä on yllin kyllin.
Sitten kotona meillä on sellanen hassu lista, mihin kerätään rasteja ja jokaisesta työstä saa "pisteitä". Jos niitä on tarpeeksi esim. syyslomalle niin saa sopivasti taskurahaa, iän mukaan. (Laiskojakaan ei yleensä jätetä kokonaan ilman, mutta mitä enemmän auttaa sitä enemmän hauskaa seuraa). Nytkin syyslomaa varten mun kolme pikkusiskoa (10, 11 ja 13) auttaa ihan innoissaan navetassa. Mä lähinnä siivoilen ja leivon ja laitan ruokaa sekä hoidan pikkusisaruksia. Viikkosiivouksessa joutuu kaikki tytöt auttamaan myös yleisten tilojen suhteen sen lisäksi että jokaikisen täytyy siivota oma huoneensa. Pojat vastaavasti menee isää auttamaan ulkotöihin.
Rahaa ei ole liikaa, mutta ei liian vähänkään. Itse olen tehnyt tuttavaperheessä lapsenvahtikeikkoja ja kesälomarahojakin on vielä reilusti, eli saan ostettua esim. kivoja vaatteita ym.
Saadaan viikkorahaa (yli 13v.) ja muut tarvittaessa.
En ehdi kertoa enempää mutta tässä olis jotain. Meillä on usein mahtavia keskusteluja esim. yliopistossa opiskelevien siskojeni kanssa sekä muiden isompien vanhempien. Sen lisäks yks parhaista jutuista on se, että tulen poikienkin kanssa toimeen, yleensä kaikkien kanssa. Oon seurallinen (mitä tietty voisin olla tavallisessakin perheessä kasvaneena), ja tykkään älyttömästi lapsista. Pienet on ihania ja suuri voimavara, esim. 1,5-vuotias pikkuveli, joka huutaa suhahtavalla ässällä "Isi!" Ja niiden kanssa on aivan ihanan rentoo leikkiä.
Sitten vielä se, että äiti on aina lukenu meille paljon satuja ja ollaan lahjakkaita kielellisesti aika varmasti sen ansiosta. Ne oli ihania hetkiä, ehkä lapsuuden parhaimmistoa (äiti ja 5 lasta ympärillä innoissaan kuuntelemassa satuja).
Nykyään isoilla perheillä on bussit jne. Ennen niitä ei juuri ollut. En ihan tarkkaan muista, missä vaiheessa meille hankittiin toinen auto, mutta aika pitkään mahduimme farmari-Volvoon. Oisko ollut lähemmäs kymmenen lasta, kun hankittiin "äitille" auto. Ja sitten kun isomimmat alkoivat tulla auto-ikään, autoja oli parhaillaan neljä pihassa.
Siihen aikaan ei oltu noiden turvavöiden suhteen niin tarkkoja. Nykyään pitää olla kaikille turvavyöpaikka, ja se on mielestäni hyvä asia. Tosin se tuo vähän vaatimuksia auton suhteen isoille perheille. Tila-auto tulee tarpeelliseksi jo neljännen lapsen kohdalla, ellei sitten tyydy laittamaan farmariin lisäistuinta taakse.
Kahdeksannen lapsen kohdalla se tulee jo bussin hankinta, jos haluaa koko perheen samaan autoon.
Minä olen 3:s 15 lapsesta. Vanhemmillani ei ole tänäkään päivänä vielä ajokorttia. (Nuorin sai viime kesänä ajokortin ja on nyt intissä.) Eka auto ostettiin, kun vanhin meistä täytti 18v ja sai ajokortin. Polkupyörällä kuljettiin yllättävänkin pitkiä matkoja. N. 10-11 vuotiaana pyöräilin kahden pikkuveljeni kanssa 10 km päähän lastenleirille. Marjametsään oli myös aika pitkä matka ja sinnekin pyöräiltiin. Kenenkään ei ollut pakko lähteä marjaan, mutta silti isällä riitti marjakavereita lähes joka reissulle.
Silloin kun lähdettiin pidemmälle, tilattiin taksi tai lähdettiin linja-autolla. Erittäin harvoin käytiin koko porukalla missään kauempana.
Äitipuoleni sisarukset auttavat paljon toisiaan,
esim. kun joku on sairaana niin osan lapsista voi jättää serkkujen luo leikkimään. Myös mummo auttaa tarvittaessa.
Myös äitini ystävät auttavat sekä kummitädit ja sedät, voima varojensa mukaan.
Itsekkin toimin usein lastenvahtina äitini ja tätini ollessa shobbailemassa tai muilla asioilla.
meillä on 11 lasta isä äiti. pitkään meillä oli vain yksi "lestapösö" johon mahtui 8 henkeä. yleensä kaikki ei lähtenyt kerralla mukaan, sitten jos kaikkien piti päästä, niin lainattiin papalta, sedältä tai joltakin autoa. pitempiä matkoja mentiin junalla. nyt meillä on jo toinenkin auto 5 paikkanen. eli kaikki mahtuu mainiosti.
eniten suurperheessä mua tympäsee se, että on niin ahdasta kotona. mun huoneessa on 3 muutakin.
sekin ärsyttää, ettei voi soittaa samaa cd:tä montaa päivää kun muut tympääntyy. mutta yleensä on ihan kivaa elää suurperheessä. mllä on monesti hauskoja keskusteluja iltaisin.
perheen huolto sujuu ihan hyvin mun mielestä, vaikka isosisko melkosesti valittaakin. aamulla kaivetaan ruuat kaapista ja syödään ja lähdetään kouluun/töihin. äiti ja nuorin lapsi jää kotiin. äiti kyllä ehtii työpaikkaa ja mää luulen että homma pelaa hyvin sittenkin kun äiti on töissä. suurperheeseen tottuu, kun on siinä koko ikänsä ollu.
ollut autoa
Suurin perhe jonka tiedän on yksitoista tusinaa eikä ole vl-kamaa.
siis 132. Aika iso perhe. Itse olen kuullut perheestä, jossa on 21 lasta, 18 lapsisia tiedänkin.
...olla näiden haaremin valtiaiden perheitä.
yksi toista tusinaa =13
kolme toista tusinaa = 15
Siinä tapauksessa suurin perhe, jonka tiedän on "neljä toista tusinaa". ;) Omassa lapsuudenkodissani yhdellä yli puoli tusinaa, ja itsellä ei ensimmäistäkään, mitä voitaneen sinänsä pitää varsin positiivisena asiana ottaen huomioon, etten ole edes naimisissa...
mutta yksitoista tusinaa on 132. Yksi toista tusinaa on 13.
Ihan hyvä juttu tuo kyllä kieltämättä oli. Raamatussakin puhutaan kahdestatoistakymmenestä opetuslapsesta. Miten lie kirjoitettu, mutta tarkoittanee kaksi toistakymmentä, eli 12.
Olen nuorin 14:stä lapsesta. Oon vain onnellinen kaikista niistä sisaruksista, jotka minulla on. Neljääntoista mahtuu monenlaista tallustajaa, mutta aina on se, mikä yhdistää. Se, mikä saa minun, 17-vuotiaan, ja lähes 40-vuotiaan veljeni viihtymään yhdessä ja löytämään yhteisiä ajatuksia ja juttuja. Ehkä ilman näitä sisaruksia minulla olisi paljon vähemmän ihmissuhteita eri ikäisiin ja eri elämäntilanteissa oleviin ihmisiin.
Olen saanut sisaruksista seuraa ja tukea, missä olenkin sitä tarvinnut. Riitoja on riidelty ja niitä sovittu. Riiteleminenkin on puhdistavaa, kun tietää, että toinen kuitenkin välittää. Olen kokenut rakkautta ja lämpöä kodin sisällä. Sisarusten ja isäni tukemana olen selvinnyt myös äitini kuolemasta ollessani vielä lapsi. Tiedän, että mitä tahansa tulenkin elämässäni tekemään, saan siihen kannustusta perheeltäni. Vaikka tekisin vääriä valintoja tai paljon pahaa, ei minun perheeni varmasti minua hylkäisi.
Nuorimpana (vanhimpien jo pois kotoa muuttaneina) oon ehkä saanut kokea vähemmän niitä 'suurperheen huonoja puolia'. Rahaakin on riittänyt aina mun elämän aikana. En koe todellakaan, että olisin jäänyt jotain vaille. Olen saanut aina kaiken tarpeellisen, mutta myös paljon sellaista, mitä ilmankin olisin hyvin selvinnyt.
Olen myös oppinut nauttimaan ja iloitsemaan pienemmistäkin iloista kun ehkä olisin, jos olisin aina saanut kaiken tahtomani. Olin kiitollinen 5-vuotislahjaksi saadusta muistamisesta, enkä edes kaivannut kaikista kalleinta Barbie-nukkea. Olin onnellinen kaikesta siitä mitä sain, en surullinen siitä mitä ilman jäin.
Ruokaa on aina ollut tarpeeksi ja se on varmasti ollut monipuolista ja, ainakin minun mielestä, hyvää! En usko, että se eroaisi muiden tavallisten suomalaisten perheiden arkisesta ruokapöydästä.
Olen tehnyt kotitöitä varsinkin sen jälkeen kun menetin äitini kahdeksan vuotiaana. Olen oppinut laittamaan ruokaa, siivoamaan, leipomaan, pesemään pyykkiä. Pyörän korjaaminen onnistuu ja sähkölampun vaihtamiseen en tarvitse apua. Näitä taitoja en edes osaa arvostaa, koska ne ovat aina ollaan perheessäni itsestänselvyyksiä. Ei keittiönsiivous koulun jälkeen ole läheskään aina miellyttänyt, mutta nyt ei todellakaan harmita. Ainakaan minusta ei uusavutonta saa tekemälläkään! :)