IGGLO

Sehän oli ilouutinen.

Soitellen sotaan tuli uusi Igglo Suomen kiinteistömarkkinoille, luomaan uutta korvamerkintää ja hiljaista myyntiä.

Talousvaikeuksien vuoksi kantamattomin metodein ei kuitenkaan pärjännyt, vaan joutui lopettamaan.

Ala on kova, ja tulemme varmasti näkemään muitakin lopettamisia, joskin ehkä pienempää älämölöä itsestään pitäneiden välittäjien tai ketjujen joukossa.

Helposti luullaan että ala on kultakaivos, eikä osata arvioida todellista kulurakennetta, ja monelle yrittäjälle se voikin koitua kohtaloksi.
Vain hyvät pärjäävät.

Kiinteistönvälityksen tulevaisuus onkin uskoakseni paikallisissa toimistoissa, joilla on vankka oman alueen tuntemus ja jo vakiintunut ammattitaitoinen osaava henkilökunta.

Internet onkin jättänyt ketjujen "etulyöntiaseman" taka-alalle, koska se mahdollistaa kaikille yrittäjille saman löydettävyyden ja näkyvyyden, eikä ketjuuntumisesta ole asiakkaalle mitään hyötyä.

Puppua on se, että jonkun Tamperelaisen toimiston edustaja tietäisi, onmo Haukilahdessa myynnissä joku rivari.

Saman pystyy jokainen netistä toteamaan Etuovi.com.in kautta, on se sitten kenellä myynnissä tahansa.

Toisaalta edustajia ei edes samassakaan toimistossa välttämättä kiinnosta toisen edustajan tekemän toimeksiannon kohteen myynti, jos se on kovin pienellä palkkiolla.

Yrittäjäedustajilla taas on halu päästä jokaisesta toimeksiannosta kauppaan mahdollisimman pian.

Tottakait korkeampi palkkio saattaa edesauttaa myynnin panostusta ja niin ollen vaikuttaa kaupan syntymisen nopeuteen myös pienemmissä toimistoissa.

Tulkintani Iglon liikeidean siirtymisestä Helsingin Sanomille/ Oikotie.fi.lle onkin se, että epäilen Igglon velkaantuneen ilmoittelustaan alimitoitettujen palkkioiden vuoksi ja näin ollen luovuttamaan jotakin "konkreettista" rahanvastinetta, jonka omistajaryhmä on ideoinut hätäratkaisuksi.

Onhan edesmenneen igglon taustalla pari pitkään kiinteistönvälityksen parissa työskennellyttä auktoriteettia, joiden halu on ollut lopettaa toiminta yhtä tyylikkäästi, kuin se alkoikin.

Mikä on totuus, siitä jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille välitäjille ja asiakkaille.
0598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Perseelleen meni kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu