Hei,
Olen saamaton nahjus, toisaalta työnarkomaani!
Olen monta kertaa ottanut lääkkeitä kännipäissäni halutessani kuolla, pelkään kuolemaa, toisaalta pelkään etten kuolekkaan!
Vihaan itseäni, vihaan sitä, että kun kivut tarpeeksi kovat, juon pääni täyteen, että uskaltaisin tappaa itseni, mutta en sitten saatana saakkaan henkee iteltäni!
oon niin yksinäinen, yksinäisyys lyö päähän, kuin 20kg vasara, silti mie kärsin tääl, oon saanu kolme lasta ja kaks lastenlasta, kannan syyllisyyttä siitäkin, en ansaitse heitä, en onnistu missään , en ihmissuhteissa, räydyn itsesäälissä, syön masennuslääkkeitä taas, kolmen vuoden tauon jälkeen, halu on vaan hirvee ottaa niitäki liikaa, pelkään kuolemaa, vihaan elämää! taas lupasin viimesen myrkytyksen jälkeen pyhästi ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon, päästäkseni pois sairaalasta, jossa hoitaja vittuili itsemurhakanditaatista,
mul ei pitäis olla yhtään vapaapäivää, niin menis mutta ei sekään ole mitään elämää, ei jaksa yrittää parempaa, seki on niin turhaa, töissä osaan olla, ystävällinen, hyvä asiakaspalvelija, kotiin ko menen, lyö yksinäisyys päälle ja häpeä itestään, en unta saa ilman lääkkeitä ja viinaa, neki on painajaisia, toisaalta toivon, että kuolisin yöllä, mutta pelkään kuolemaa, millä pääsis tästä helvetin noidankehästä?
Mene terapeutille,,, heh ne lässyttää jotain paskaa, jolla ei mitään merkitystä, josta ne saa palkkaa , mutta mie en apua, en uskalla vetää itteeni hirteen, koska muistan miten vihasin isää sen jälkeen kun se hirtti ittensä! En kuitenkaan haluis mun oikeitten rakkaiden vihaavan mua, siis mun lapsien, enkä haluis antaa periks, että ne jotka vihaa minua, sais nauraa mun lapsille, miten surkee,raukka paska niiden äiti oli, kun luovutti!
Olen saamaton nahjus, toisaalta työnarkomaani!
Olen monta kertaa ottanut lääkkeitä kännipäissäni halutessani kuolla, pelkään kuolemaa, toisaalta pelkään etten kuolekkaan!
Vihaan itseäni, vihaan sitä, että kun kivut tarpeeksi kovat, juon pääni täyteen, että uskaltaisin tappaa itseni, mutta en sitten saatana saakkaan henkee iteltäni!
oon niin yksinäinen, yksinäisyys lyö päähän, kuin 20kg vasara, silti mie kärsin tääl, oon saanu kolme lasta ja kaks lastenlasta, kannan syyllisyyttä siitäkin, en ansaitse heitä, en onnistu missään , en ihmissuhteissa, räydyn itsesäälissä, syön masennuslääkkeitä taas, kolmen vuoden tauon jälkeen, halu on vaan hirvee ottaa niitäki liikaa, pelkään kuolemaa, vihaan elämää! taas lupasin viimesen myrkytyksen jälkeen pyhästi ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon, päästäkseni pois sairaalasta, jossa hoitaja vittuili itsemurhakanditaatista,
mul ei pitäis olla yhtään vapaapäivää, niin menis mutta ei sekään ole mitään elämää, ei jaksa yrittää parempaa, seki on niin turhaa, töissä osaan olla, ystävällinen, hyvä asiakaspalvelija, kotiin ko menen, lyö yksinäisyys päälle ja häpeä itestään, en unta saa ilman lääkkeitä ja viinaa, neki on painajaisia, toisaalta toivon, että kuolisin yöllä, mutta pelkään kuolemaa, millä pääsis tästä helvetin noidankehästä?
Mene terapeutille,,, heh ne lässyttää jotain paskaa, jolla ei mitään merkitystä, josta ne saa palkkaa , mutta mie en apua, en uskalla vetää itteeni hirteen, koska muistan miten vihasin isää sen jälkeen kun se hirtti ittensä! En kuitenkaan haluis mun oikeitten rakkaiden vihaavan mua, siis mun lapsien, enkä haluis antaa periks, että ne jotka vihaa minua, sais nauraa mun lapsille, miten surkee,raukka paska niiden äiti oli, kun luovutti!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elämäsi sivuaa hyvin monelta osin omaani. Oikein nahan alla kipristää, kun ajattelenkin sun tuntoja.
Ajattele asiaa niin, että olet arvokas. Kun alat vain rakaentaa itseäsi, mutta älä pidä kiirettä. Pienin askelin. Tee asioita joista itse pidät. Hoida itseäsi.
Tunnistin viestistäsi vihaa isääsi kohtaan joka sinut hylkäsi tekemällä itsemurhan. Se olikin itsekkäästi tehty. Toisaalta hänellä oli myös joitakin kipuja, niin kovia ettei jaksanut, mutta silti se oli itsekäs teko. Tämä asia sinua vieläkin kalvaa ja aiheuttaa paljon tuskaa.
Se, mitä terapeuteista sanoit, voi tuntua sinusta siltä. Että lässyttävät asioista joista eivät tiedä. Eivät he voikaan tietää tismalleen miltä sinusta tuntuu, mutta heillä on kokemuksia vastaavantyylisistä "tapauksista". Asiat täytyy vaan käydä läpi, vaikka kuinka tuskasia ne on. Oma vanha äitini ei koskaan ole suostunut käsittelemään lapsuudessa tapahtuneita tuskia ja on kantanut niitä harteillaan koko ikänsä. Minä olen jo vuosikymmenen ajan jankuttanut terapiaa, koska vain terapeutin valvonnassa ja ohjauksessa voi saada niihin tuskiin jotain tolkkua ja saada työkaluja niiden sotkujen selvittämiseen. Hän ei ole paennut viinaan eikä lääkkeisiin, mutta hänellä on fyysiset sairautensa, joihin hän pakenee eli kun kokee fyysistä kipua ei henkinen kipu tunnu (vertaa viiltely). Surullista. Siksi tämä kirjoituksesi vaikutti minuun. siinä on jotain samaa.
Ei se miksikään muutu, jollet käy läpi tunteitasi. Se on vaikeaa, mutta AINOA tie parempaan elämään. Niihin tunteisiin tulee tolkkua, eikä ne ole enää pelottavia möykkyjä sen jälkeen. Älä ystävä pakene vaan kohtaa ne. Vain tällä tavalla lapsesikin ja lastenlapsesi saavat myös ihanan isovanhemman, joka huolehtii itsestään. Kaikkea hyvää sinulle toivottaen! Ja tartu härkää sarvista, ole rohkea! Olet totisesti sen arvoinen!!!
Mä sairastuin noin 3 vuotta sitten masennukseen ja ahdistukseen, syynä oli liika työ ja kotiolot. En minäkään uskonut terapeutteihin: piten se nyt puhuminen vois auttaa, Pilleri on pilleri ja sillä siisti. Ensimmäinen terapeutti olikin aika nynnerö ja se halusi vielä miehenikin mukaan tapaamiseen - ja persauksilleen meni koko homma. Eka vaihtoi työpaikkaa ja seuraavaakin ehdin tapailla vain muutaman kerran. Nyt mulla on ollut 2 vuotta sama kaveri, oikein asiallinen, vaikka sille onkin hieman vaikea puhua, kun se on mies, mutta onneksi tämä kaukosuhdekin pelaa: netti on hyvä keino purkaa sitä, mitä ei muuten saa puhutuksi terapeutillekaan. En siis oikein ole uskonut koko terapiaan, mutta nyt täytyy tunnustaa, että puhutuista asioista ei enää ole tullut painajaisia uniin ja olen ehkä saanut hivenen karissutta itsetuntoakin takaisin. Suosittelen. Itsemurhaakin kokeilin joskus, mutta sitten onneksi tytär sattui soittamaan pikkupoikansa kanssa ja huomasin, että itsemurha-ajatushan oli tosi syvältä... Muita ihmisiähän sillä vaan loukkaa ja saa ne ikävään tilanteeseen. Kannattaa siis elää edes piruuttaan, vaikka toisten kiusallakin.