Mies ollut psyykelääkityksellä joitakin vuosia. Pystyy käymään töissä, kotona ei juuri tee mitään. Lihonut tolkuttomasti. Kaikki ok, kun ottaa lääkkeensä, nukkuu tarpeeksi ja ei juo. Viime yö oli vika pisara. Mies ei ollut viikkoon ottanut lääkkeitään ja joi aika paljon, otti varmaan myös rauhoittavia, puolen yön aikaan etsi asekaapin avainta ja sanoi laittavansa lihoiksi koko sakin. Käytös oli rauhallista. Soitin naapurin meille ja hän saikin miehen nukkumaan.
Koskaan ennen ei ole minua/lapsia uhkaillut, itselleen on sanonut tekevänsä pahaa. Kun viina pysyy poissa, pysyy tämä käytöskin. On kokeillut antabusta ja se auttaakin vähän aikaa, sitten taas repsahdus. Yleensä ei juo viikolla, vaan viikonloppuna runsaasti Hänellä ei mielestään ole alkoholiongelmaa ja "on kiva ottaa vähän". Mutta kun määrät ei pysy vähinä.
Itse olen vienyt perhettämme eteenpäin nyt monta vuotta, miehellä ollut hyviäkin kausia, mutta pääsääntöisesti työnsä jälkeen on niin väsynyt, että vain katsoo telkkaria ja on tietokoneella. Viikonloppuisin tuota samaa ja nukkuu. Ihan pakolliset jutut tekee, kuten vaikka pienii saunapuut. Jotenkin olen jaksanut, mutta pelossa en jaksa olla. Jotenkin en edes pelkää itseni puolesta, mutta jos minulle sattuu jotakin, niin miten käy lasten? Mies ei pysty heitä huoltamaan, kun tarvii itsekin huolenpitoa.
Ajattelin tänään laittaa avioerohakemuksen vireille. Jos mies pystyy sen puolen vuoden harkinta-ajalla näyttämään, että viinan jättää, voi sen vielä perua. Olen monesti uhkaillut avio-erolla, mutta aina antanut vielä yhden tilaisuuden. Nyt taitaa olla se viimeinen
Koskaan ennen ei ole minua/lapsia uhkaillut, itselleen on sanonut tekevänsä pahaa. Kun viina pysyy poissa, pysyy tämä käytöskin. On kokeillut antabusta ja se auttaakin vähän aikaa, sitten taas repsahdus. Yleensä ei juo viikolla, vaan viikonloppuna runsaasti Hänellä ei mielestään ole alkoholiongelmaa ja "on kiva ottaa vähän". Mutta kun määrät ei pysy vähinä.
Itse olen vienyt perhettämme eteenpäin nyt monta vuotta, miehellä ollut hyviäkin kausia, mutta pääsääntöisesti työnsä jälkeen on niin väsynyt, että vain katsoo telkkaria ja on tietokoneella. Viikonloppuisin tuota samaa ja nukkuu. Ihan pakolliset jutut tekee, kuten vaikka pienii saunapuut. Jotenkin olen jaksanut, mutta pelossa en jaksa olla. Jotenkin en edes pelkää itseni puolesta, mutta jos minulle sattuu jotakin, niin miten käy lasten? Mies ei pysty heitä huoltamaan, kun tarvii itsekin huolenpitoa.
Ajattelin tänään laittaa avioerohakemuksen vireille. Jos mies pystyy sen puolen vuoden harkinta-ajalla näyttämään, että viinan jättää, voi sen vielä perua. Olen monesti uhkaillut avio-erolla, mutta aina antanut vielä yhden tilaisuuden. Nyt taitaa olla se viimeinen
Vastaukset 30
Vanhimmat
lapsistasi kuin miehestäsi? Lapsillasi on oikeus turvalliseen lapsuuteen. Mikään, ei MIKÄÄN, puolusta sitä, että asetat heidät tuollaiseen riskiin. Jos et itse ole valmis lähtemään miehen luota, niin anna lapset turvalliseen kotiin. Havahdu, hyvä ihminen, ennen kuin olette iltapäivälehden lööpissä koko perhe!
Olen itse riippuvainen alkoholista. Oma läheisriippuvuus -sairauteni ilmentyy alkoholismina. Olen tiellä parempaan enkä ole aiheuttanut perheelleni korvaamatonta vahinkoa. Näin uskon ja vaimonikin uskoo. Paranen, toivun siíhen luotan ja sillä tiellä olen nyt. Se vie vuosia.
Miehesi tila vaatii ulkopuolista ammattiapua, ehdottomasti! Pahinta on kuitenkin se, ettei hän tunnusta tilannetta, sairauttaan. Tällöin mahdollisuudet toipua ovat olemattomat. Mikäli et erkane suhteestanne käy niin, että lapsenne kärsivät vielä aikuisenakin siitä, mitä kokevat nyt. Niin kävi minulle, kun oma äitini ei uskaltanut erota juovasta isästäni. Kysy itseltäsi, haluatko tehdä tämän lapsillesi? Minä en haluaisi. Voit sitten erottuasi seurata miehesi tilannetta. On pakko tehdä ratkaisu, vaikea totta kai.
Kun kerran on mielenterveysongelmia, lääkitystä, alkoholiongelmia, ehkä sekakäyttöä, ja itse ei edes alkoholiongelmaa tiedosta/tunnista.
Tuo asekaapin avaimen etsintä, puheet lihoiksi laittamisesta ja naapuriapu nukkumaan saamisessa pitäisi olla jo sellainen kriittinen piste, että olisi korkea aika hakeutua turvaan.
Sekin on aika nurinkurista, että mielenterveysongelmainen voi pitää ilmeisesti luvallisia aseita.
Voi pitää, kun poliisimestari/nimismies mielenterveysongelmista ja uhkauksista ei tiedä.
Tosin kaikissa talouksissa on muitakin aseita...
Onko miehesi ollut väkivaltainen? Jos on, niin ota ero. Ei se ole maailmanloppu.
Ei, mies ei ole väkivaltainen. Tai ei ole ollut vuosikausiin. Joskus kauan sitten seurusteluaikana on lyönyt. Ei ole ennen uhkaillut. Ei riehunut, oli täysin rauhallinen.
Ja edelliselle noista aseista: ovat minun nimissäni ja omistuksessani ja olivat lukitussa kaapissa. Ja nyt tämä naapuri vei ne mennessään. Eli eivät ole enää saatavilla.
Kaikki siis kunnossa, kun ei ota alkoholia ja ottaa lääkkeensä. Sairautensa kanssa olemme oppineet elämään enkä vaadi häneltä mahdottomia. Tosin viime aikoina on ollut enemmän masentuneisuutta ja väsymystä. Aloittaa nyt uudessa työpaikassa, se ehkä auttaa, pääsi pois vuorotyöstä päivätyöhön.
Mutta tuon viinan kanssa ei mene hyvin. Antabusta ottaa kun vaadin, mutta mielestään ei tarvi sitä. Mutta en viitsisi aikuista vahtia, että ottaa sen.
Hälyttäväähän tuo oli. Ja olisi pitänyt olla pelottavaakin. Mutta kun en osaa pelätä häntä. Minusta tuntuu, että tuo oli jonkinlainen hätähuuto, hän on minusta kovin riippuvainen, ei esim osaisi hoitaa omaa talouttaan, ei kykene mihinkään päätöksiin ilman minua ja tietää, että minä pääsääntöisesti elätän perheen. Kai hän pelkää, että minä lopultakin jätän hänet.
Lasten aikana ei ole käyttäytynyt pelottavasti. Rauhallinen viinapäissään. Ennen katunut noita kännäämisiään, luvannut lopettaa, kun on huomannut, että minulta loppuu jaksaminen. Ei tosin ole katunut enää viime aikoina, ollut hyvin hälläväliä ja mitä sitten, eikö yhtä kaljaa saa ottaa janoonsa jne... sitten viinapäissään uhmakas; kun kehotan menemään nukkumaan (hänelle se uni tärkeää), ei mene kiusallaankaan ym. Syönyt viime aikoina tolkuttomia määriä; syö kaiken mitä kaapista löytyy, näkyy ulkomuodossakin jo.
Eli joku nyt vikana. Käy psyk th:n vastaanotolla, mutta ei puhu siellä mitään, väittää kaiken olevan kunnossa. Keväällä oli pitempi raittiusjakso ja silloin oli aivan toinen mies; iloinen, jaksoi tehdä kotona, touhuta lasten kanssa, käydä lenkillä. Sitten tuli se "yksi kalja vaihe", joka äkkiä on pullo tai kaksi kirkasta vaihe.
Kiitos kun saan vuodattaa täällä!
Ylensyönti, välinpitämättömyys, liiallinen nukkuminen (?).
Alkoholin käyttö aina lopputuloksena syventää masennusta.
lähtisin siitä että miehesi on masentunut. On hyvä kuulla että on yrittänyt ja niitä raittiitakin kausia on ollut.
Toivon sulle jaksamista ja että saat välillä levättyä huolistasi että jaksat sitten nauttiakin niistä lapsistasi alituisen huolen sijasta. Ja muutenkin elämästä.
Valitsi pysymisen liitossa ja teki väärin. Nuorina aikuisina kaksi siaruksistani tappoi itsensä samalla tavalla kuin isä aina uhkaili: ampumalla.
Yksi on AA:ssa, yksi hullujenhuoneella.
Perhe kasassa, huh?
Miehesi on masentunut, lääkkeet eivät näköjään paljon auta.
>Yksi on AA:ssa, yksi hullujenhuoneella.
eikö se ole sama-asia?
esimerkkejä elävästä maailmasta, mitkä asiat erotat toisistaan vai onko maailmassa muuta kuin pelkkää harmaata ?
Teillä kummallakin on oma epäterve riippuvuutenne. Miehelläsi alkoholi, sinulla vastuu.
Puhut kuin olisit vastuussa miehestäsi, ja kuvauksesi perusteella käyttäydyt niin myös. Hän ei ole mielestäsi aikuinen, vastuullinen ihminen, vaan tarvitsee sinua pärjätäkseen.
Olet ottanut äidin roolin suhteessa puolisoosi. Se on varmasti tietyllä tasolla tyydyttävää (on helppoa olla "hyvä" sellaiseen ihmiseen verrattuna, joka on "kehno"). Ja saat sitä kautta muiden arvostusta. Mutta se on sairas riippuuvuutesi yhtäkaikki.
Sinä olet äiti. Lapsillesi, et miehellesi. Ala käyttäytyä niin.
Edellytä mieheltäsi aikuista käytöstä. Hän ei rupea käyttäytymään kuin aikuinen, jos pääsee vähemmälläkin. Juominen on loppu - se ei sovi masentuneelle lainkaan. Ei edes "vähän".
Edellytä itseltäsi irtipäästämistä. "Jos ehkä sittenkin kuitenkin mahdollisesti tästä jotain tulisi". Jos toimit samalla tavalla, kuinka voit odottaa erilaista lopputulosta?
Enkä sano tätä pahalla, vaan hyvällä.
Ymmärrän sinua, mutta ennen kuin myönnät toimivasi sairaasti tuossa tilanteessa, teillä ei ole mitään mahdollisuuksia paremmata tulevaisuudesta. Sinun ensisijainen vastuusi on lapsillesi, he eivät voi valita, niin kuin sinä ja miehesi voitte.
Varmasti tarkoitat hyvää. Mutta selvästi et ole elänyt psyykkisesti sairaan ihmisen kanssa. Mies sai aikanaan diagnoosin, ettei koskaan pysty työelämään enää, eläkettä tarjottiin. Hän oli monta kuukautta tilassa, ettei pesulla tajunnut käydä, ellei häntä siihen patistanut. Sairaus on olemassa hällä lopun elämää, mutta parempaan on menty. Tähän sairauteen kuuluu että aloitekyky on heikentynyt. Hyvinä aikoina (niitäkin on), hän kyllä huoltaa autot, pienii puut, kuljettaa lapset harrastuksiin, huoltaa lämmitystä, mutta ei aina tajua itse alkaa siihen, pitää muistuttaa. Hän on aina ollut epävarma ja mielellään kysynyt minulta ennen ratkaisujen tekoa. Ja hänen aloitekykynsä ei tule korjaantumaan, siinä mielessä joudun olemaan jatkossakin perheen päävastuussa. Mutta miehestäni en ole vastuussa. Useimmissa perheissä vanhemmat molemmat päättävät perheen asioista, meillä se on tällä hetkellä minä ja luultavasti joudun olemaan jatkossakin. Tiedän myös monia perheitä, missä vaimo ei uskalla T-paitaa ostaa itselleen kysymättä mieheltään lupaa, eikä sitä kummeksuta yhtään tai pidetä sairaana.
Mutta oudolta kuulostaa, että yrittäisin olla äiti miehelleni ja että saisin vielä siitä sairasta mielihyvää, että voisin olla hyvä kehnon kustannuksella.
Kun mies oireili, oli kuukausia hoidossakin, minä jouduin hoitamaan kaiken yksin. Siis sellaisetkin työt, jotka ennen olivat kuuluneet hänelle. Olin yht´äkkiä lasten kanssa haja-asutusalueella isossa omakotitalossa, josta piti hoitaa lämmitys, piha-alue, tehdä lumityöt. Kukaan ei vaihtanut lamppua, kukaan ei korjannut tukkiutunutta viemäriä, se piti tehdä itse. Lapset piti viedä harrastuksiin ja sitten vielä hoitaa ne kotityötkin. Töissäkin piti käydä. Et usko miten monta kertaa minulle tarjottiin sairaslomaa miehen lääkärin taholta, kun minä en kuulemma voi jaksaa. Päivääkään en ollut sairaslomalla silloin enkä ole ollut sen jälkeenkään.
Silloin jouduin ottamaan vastuun, koska mies ei todellakaan pystynyt hoitamaan itseäänkään. Nyt hän pystyy, mutta on hyviä ja huonoja kausia, nyt menee huono kausi, joka ryöstäytyi käsistä. Ja ne hyvät ja huonot kaudet ovat suoraan verrannollisia alkoholiin. Siinä olet täysin oikessa, että alkoholi ei sovi masentuneelle eikä lääkkeiden kanssa. Niitä hän luultavasti joutuu syömään loppuikänsä.
Ja kuten jo tuolla muualla kirjoitinkin, en tule enää hyväksymään alkoholin käyttöä. En missään muodossa. Hän on selvästi alkoholisti eikä hänelle sovi se ollenkaan, ei vähää eikä paljoa.
Hän tietää nyt, että eroprosessi etenee koko ajan. Väin hän itse käytöksellään voi sen pysäyttää.
Enkä todellakaan myönnä toimivani sairaasti. Haluan antaa miehelle mahdollisuuden elää perhe-elämää, ennen en ole näin jyrkästi toiminut mutta ei óle mieskään noin käyttäytynyt. Hän on masentunut, se on sairaus. Hän on myös juoppo, sekin on sairaus. Mutta molemmat hallittavissa, kunhan se korkki pysyy kiinni.
Riittäköön, että sanon omaavani omakohtaista kokemusta vakavasta masennuksesta ja työkyvyttömyydestä. Samoin alkoholismista ja läheisriippuvuudesta.
Joten tiedän, mistä puhun.
On tuskallista katsoa peiliin, tiedän. Mutta se on ainoa mahdollinen alku muutokseen.
Olet koukussa siihen hyväänoloon, mitä saat siitä, että olet "korvaamaton". Suurin osa kommenteistasi käsittelee sitä, miten monin eri tavoin olet kantanut vastuuta. Et mitenkään haluaisi keskustella muusta kuin miehesi ongelmasta.
Se on täysin normaali (tavallinen) reaktio alkoholistin läheiselle. Sitä kutsutaan läheisriippuvuudeksi.
Tilanteesi ei parane, jos et kykene olemaan ns. "pervo" rehellinen itsellesi. Aivan kuten miehesikin, sinun täytyy lopettaa tuhoisa käyttäytyminen, ja se alkaa ongelman myöntämisellä.
Voisin antaa vaikka kuinka paljon ohjeita miehellesi, mutta hän ei niitä lue. Sinä olet täällä ja pyydät apua, ja minä annan sitä erittäin omakohtaisella ja syvällä kokemuksella.
Jos loukkaannut kirjoituksistani, et ole vielä valmis hakemaan apua.
Ymmärrän, miten vaikeata sanomani on ottaa vastaan. Siksi päätin kertoa lisää.
Isäni oli alkoholisti, työkyvytön ja maanis-depressiivinen. Hän hirttäytyi 54-vuotiaana. Ennen kaikkea tätä hän oli myös ekonomi ja erittäin menestynyt yritysjohtaja.
Äitini ja isäni suhde oli monin tavoin kieroutunut ja läheisriippuvainen. Heidän kummankin energiansa ja huomionsa kului heidän omaan suhteeseensa. Me kolme lasta hoidimme sitten heidän tappeluidensa jälkiä (monta avioeroyritystä, itsemurhauhkailuja jne). Me emme saaneet olla lapsia, vaan olimme vanhempia vanhemmillemme. Tätä he eivät tietenkään koskaan nähneet, ja äitini ei ikinä myöntäisi olleensa äiti, joka laiminlöi lapsiaan.
Olimme kuitenkin henkisesti täysin heitteillä.
Kolmesta lapsesta yksi on tehnyt itsemurhan, yksi kärsii masennuksestä ja alkoholismista ja on myös yrittänyt itsemurhaa. Kolmas on väkivaltainen ja juo liikaa, vaikka toistaiseksi kykenee töihin.
Olen sitä mieltä, että sinulla ei ole varaa olla herkkähipiäinen, vaan sinun täytyy tehdä heti jotain tilanteelle. Lapsenne tarvitsevat terapiaa nyt, eikä vasta sitten, kun ovat jo sairastuneita traumastaan johtuen.
Lopuksi skenaario: Mitä jos miehesi repsahtaa? Ei kovin epätodennäköistä, sillä hän on luvannut olla raitis SINUN VAATIMUKSESTASI. Kukaan ei raitistu toisten vaatimuksesta, se voima tulee vain ja ainoastaan ihmisestä itsestään.
Miehesi repsahtaa ja toteutat uhkavaatimuksesi. Hän ei kestä eroa vaan tekee itsemurhan. Joko sinun ja lasten nähden tai muuten dramaattisesti (se tulee varmasti olemaan dramaattista).
Jos lapsesi vahingoittuvat tilanteessa, kannat ikuista syyllisyyttä ja lastensuojeluviranomaiset puuttuvat elämäänne.
Sinä tarvitset apua itsellesi ja lapsillesi nyt. Ei huomenna, ei sitku, vaan nyt.
kovasti asian tiimoilta. voimia hänelle.
mies tulee juomaan ja ero tulee, se on selvää.
silloin mies varmaan jatkaa avuttomana sääliä kerjäten ja siihen kuuluu uhkailu omalla hengellä.
luultavasti tulee viestejä: olen ottanu xxx lääkkeitä ja nyt juon päälle pullon viinaa. hyvästi.
nämä uhkailijat tappavat itsensä vain vahingossa. jos he aikovat tappaa itsensä oikeasti, niin mihin siinä uhkailuja tarvitaan ?
aikuisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään ja kuolemasta. sitä ei voi sysätä kenenkään toisen niskoille. jos mies päätyy lopettamaan itsensä, niin se on hänen päätös.
kaiken tämän vuoksi olisi oltava tiiviissä yhteydessä hoitotahoon nyt hyvissä ajoin.
sieltä voi ehkä ohjata (jossain vaiheessa) laitokseen tai mitä sitten parhaaksi näkevät ?
hänellä on ollut asiallinen hoitosuhde, hoito ja lääkkeet. alkoholi ei näihin kuulu.
sillä mies on pelannut itsensä ulos kaikesta ihan omin voimin ja omasta halusta.
kukaan ei voi eikä saa ottaa siitä hänelle itselleen kuuluvaa vastuuta.
ulkopuoliset moralistit pysyköön turpa kii ja hankkikoon itselleen hoivattavan pilaamaan oman, lapsien ja holhokin elämän.
En ymmärrä, miten voit kuvitella, että nauttisin tästä tilanteesta tai siitä, että saan jotakin hyvänolon tunnetta että olen "korvaamaton".
Me olemme eläneet muunkinlaista perhe-elämää ennen miehen sairastumista ja todella mielelläni eläisin sitä edelleenkin. Silloin, vaikka ehkä olin silloinkin se perheen pää, oli meillä ne vastuut jaettu. Olen varmasti kommentoinut, miten olen kantanut vastuuta, mutta se on aivan totta. Jonkunhan se on tehtävä, jos ei toinen siihen pysty. Mutta ei se silti tarkoita että nauttisin siitä tai saisin jotakin hyvänolontunnetta. Päinvastoin, olisi erittäin ihanaa joskus vaan olla, ettei tarvisi miettiä mennäänkö huomenna kumman lapsen kilpailuun ja kuka vaihtaisi sillä välillä auton renkaat...
Ja se, ettei äitisi siihen pystynyt, ei lyö leimaa muihin samankaltaisessa tilanteessa eläviin. Voi olla, että joskus tarvin apua, voi tulla päivä etten jaksa. Mutta vielä sitä ei ole tullut.
Ja miksi minun pitäisi haluta keskustella muusta kuin miehen ongelmasta? Onko sinun mielestäsi minulla ongelma? Minulla ei todellakaan ole muuta ongelmaa kuin juoppo, masentunut mies enkä näe mitään syytä miksi minun pitäisi alkaa kaivella omaa pääkoppaani löytääkseni sieltä jotakin mitä siellä ei ole. Tähän läheisriippuvuushöpinään en usko ainakaan omalta osaltani.
Siltä osin olen ollut mukavuudenhaluinen, että olen odottanut parempaa, välillä rähissyt ja taas antanut asioiden sujua omalla painollaan. Siinä on nyt se muutos tullut.
Minun on ollut pakko ottaa vastuu perheestä, kodista ym. Se, ettei sinun vanhempasi tai lähinnä äitisi, siihen pystynyt, ei tarkoita ettei muutkaan pystyisi.
Meillä ei lapset ole nähneet väkivaltaa, ei riitoja mitenkään hirveän paljon, minä en juo. Minä olen läsnä, kun isä ei siihen nyt ole aina pystynyt. Mies silti välittää lapsistaan ja on ollut esim harrastuksissa mukana vointinsa mukaan.
Minun elämäni on ollut niin kiireistä, ettei ole ollut aikaa eikä haluakaan kehitellä enempää ongelmia. Suuren osan ajastani haukkaa lasten harrastukset, joissa olen kovasti mukana.
Ja olet oikeassa siinä, että tällä hetkellä mies on juomatta minun vaatimuksesta, minun tahdostani, ei omastaan. Mutta uskon, että hän kuitenkin haluaa säilyttää perheensä ennen alkoholia. Että kun vain malttaa olla muutaman viikon juomatta, alkaa se elämäkin näyttää paremmalta. Hän tietää, että nyt on tosi kyseessä. Jos hän valitsee viinan, niin sitten valitsee. Minä olen tällä hetkellä siinä pisteessä, että tottakai haluan säilyttää perheen, mutta jos mies valitsee sen viinan, niin minä pärjään yksin lasten kanssa paremmin kuin juopon miehen kanssa.
Eikä juominen hänellä jatkuvaa ole. Hän juo lähinnä viikonloppuisin, siitä ei aiemmin ollut suurempaa haittaa, sillä hän ei ole koskaan ollut väkivaltainen ja juominen loppui lauantaihin. Mutta hän yritti kauan hoitaa masennusta alkoholilla ja siitä alkoi kierre ja se enempi juominen. Nyt kun psyykenlääkkeet ovat kuvioissa, sitä alkoholia ei voi ottaa. Mies ei vaan usko sitä. Nämä yhdessä tekevät enemmän masentuneeksi ja hyvin väsyneeksi.
Minusta tuntuu, että sinä läpikäyt yhä lapsuutesi ongelmia etkä hyväksy, että kaikilla ei ole samanlaista.
Lupaisitko meille olla mukana näissä keskusteluissa sen tulevan puolen vuoden ajan? En nimittäin usko, että yksikään joka on itse kokenut joko alkoholismin tai läheisen ihmisen alkoholismin, laittaisi senttiäkään likoon avioliittosi säilymisen puolesta. Itse en usko myöskään, että otat eroa, vaikka miehesi tuleekin retkahtamaan jo lähiaikoina. Löydät jälleen hyvän syyn, hyvän selityksen, ja puolustat häntä ja sitä miksi sinun on vielä tämän kerran annettava anteeksi.
"Älä turhaan yritä opettaa porsasta tanssimaan. Hukkaat aikaasi ja suututat porsaan."
Olen pahoillani että suututin sinut. Ja olen pahoillani lastesi puolesta. Hyvää jatkoa!
Miehellä tuntuu olevan monia ongelmia. Pitäisi saada menemään kipinkapin A-klinikalle. Muitakin mahdollisuuksia on. Tässä linkkejä:
http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=714ff1e0-f02a-4b20-9b4a-0c5a5558c41e
Muihin ongelmiin saa myös apua. Terveyskeskus alkuunsa, sieltä hoitotarpeen mukaan eteenpäin.
Aseista pääsee eroon kun joko soittaa nimettömänä poliisille ja kertoo jotain huume/lääke/alkoholiongelmasta. Tuosta uhkailusta ei kannata kertoa, laittomasta uhkailusta voi miehelle tulla kovat rapsut ja se tuskin auttaa tilanteessa.
asian esille. eteenpäin tuosta tilanteesta on päästävä ja kun omat keinot ei toimi niin ota neuvot vastaan.
miehesi on aikuinen ja aikuisena häntä pitää myös sinun kohdella.
nyt sinä olet osaltasi mahdollistanut hänen jälleen lapseksi tulon ja lapsena pysymisen paapomalla ja hyvää tietysti tarkoittaen.
olet siis läheisriippuvainen ja sinun pitää ymmärtää irrottautua.
tässä alkoholi ja mahdollistaminen.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=alkoholi mahdollistaminen&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi
voitko mennä hänen mukaansa psykolle ja ottaa esille asiat kuten ne on ?
masennuslääkkeistä ei ole mitään apua jos samalla juopottelee, vaikka pelkästään viikonloput.
muista lääkkeistä alkoholista en tiedä mutta ei sellaista ainakaan suositella.
miehesi on alkoholisti.
se lienee selvää.
hän ei tuosta muutu paremmaksi ellei itse ota vastuuta itsestään. ja sitä hän ei tee niin kauan kuin saa äiskän helmoissa olla ottamatta vastuuta .
en tiedä muuta vaihtoehtoa kuin ero.
silloin miehelläsi on kerrankin mahdollisuus ottaa vastuuta itsestään ja sen mukana aikuistua tai jatkaa miten haluaa.
sinä ja varsinkin lapset on ne, joista sinulla on yksin vastuu. lue mitä haittaa läheisriippuvuus voi saada aikaan ja toimi sen mukaan ilman mitään jossitteluja.
älä uhkaile millään, kun kaikki jo tietää sen höpöhöpöksi.
ole napakka, asiallinen ja ennenkaikkia päättäväinen.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=läheisriippuvuus&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi
ottaa pikaisesti yhteyttä lastensuojeluun. Vastauksestasi voi päätellä että olet jo antanut anteeksi viimeöisen ja vähän aikaa elämä jatkuu rauhallisena. Sinä tassuttelet varpaillasi ettei mies saisi aihetta ryypätä ja mies nöyristelee jotta leppyisit. Ja lapset yrittävät olla huomaamattomia ja kärsivät hiljaa itsekseen. He maksavat loppuviimeksi kaikkein suurimman hinnan siitä että annat kohdella itseäsi ja heitä tuolla tavalla.
Toivottavasti joku ulkopuolinen tarttuu ajoissa tilanteeseenne ennen kuin on liian myöhäistä.
Naapurin kuuluisi ottaa yhteyttä poliisiinkin; laiton uhkaus jne... Jos nyt olisi toimittu oikein, olisi poliisit tulleet paikalle, sitten ambulanssi olisi vienyt miehen sairaalaan ja sieltä pakkohoitoon pariksi kuukaudeksi. Näin nimittäin tapahtui 4 vuotta sitten. Silloin miehellä oli itsetuhoisia ajatuksia ja lääkäri toimitti hänet pakkohoitoon vastaanoton päätteeksi. Silloin vasta lapset olisivat traumoja saaneet; he olisivat takuulla heränneet ja nähneet, miten isä viedään. Eivätkä olisi ymmärtäneet syytä.
Nyt se olisi erittäin huono. Mies on nimittäin aloittanut tänään uudessa työpaikassa, saanut viimeinkin päivätyön ja koulutustaan vastaavan. Arvatkaapa olisiko häntä palkattu siihen ollenkaan, jos olisi työnantajalla tietoa tuosta sairaudesta.
Ja minä en tassuttele varpaisillani, mies ei nöyristele, Minä esitin hänelle avioerohakemuksen, jonka lähetin eilen eteenpäin. Puolen vuoden harkinta-aikana hänellä on mahdollisuus näyttää, että pystyy olemaan viinatta. Ilman viinaa ei ongelmia ole. Yksikin retkahdus, niin teen ilmoituksen poliisille tuosta yöstä/illasta ja hankin lähestymiskiellon. Hän tietää, että nyt on se viimeinen kerta ja viimeinen mahdollisuus on koittanut.
Ja mies ei kohtele lapsia huonosti; minä heille tiukemman kurin pidän. Lapset eivät ole koskaan joutuneet näkemään väkivaltaista käytöstä tai kuuntelemaan uhkailuja. He ovat normaaleja lapsia, hyviä koulussa, heillä on kavereita ja paljon harrastuksia, urheilussa molemmat ovat oikein eteviä.
En puolustele miehen käytöstä; toistua ei saa. Jos toistuu, niin en näe muuta keinoa kuin avioero. Minä kuitenkin uskon, että tapaus oli kemikaalien, rauhoittavien ja viinan yhtälö.
Asia on harkittuna eri puolilta, ja oikeutesi tiedät.
Aloitusviesti antoi niin karmean synkän kuvan.
Ei muuta kuin tsemppiä, ja kestämistä.
Toivotaan parasta.
Joo, olihan sen iltayön tapahtumat järkytys, mutta kuten aiemmin tuolla totesin, en osannut pelätä. Enkä usko että mies tekisi tosissaan pahaa muille kuin itselleen, jos oikein pimahtaa. uskon, ettei sitä tapahdu, jos se viina vain pysyy poissa.
Nyt oon asiaa miettinyt ja aiemminkin olisi liekanarun voinut kiristää. Sitähän tämä on: mies haluaa juoda, minä kiellän. Niin kauan kun ei juo, asiat luistavat. Monet heikot hetket varmasti tulee: kaveri tarjoaa kaljat, viini ruokapöydässä jne... eikä voi ottaa edes sitä yhtä antabus-kuurin takia.
Eiköhän ilman viinaa opi elämään. Muutkin ovat oppineet. Ja kun se hyvinvointi siitä lisääntyy, niin paremmin sujuu. Pahimmat hetket ovat vielä edessäpäin. Nyt on miehellä henkinen morkkis ja katumus, kun se hellittää, tulee mieleen, että mitäpahaa on yhdessä saunakaljassa ja siitä se taas lähtee.
lääkäriin vaikka emaililla, nimen tietänet.
kerro ihan tarkkaan missä mennään alkoholin ja lääkkeiden kanssa.
ehkä on aika arvioida lääkitystä juomista lääkärinkin taholta uusiksi.
jos miehesi ainoa syy olla juomatta on antabus, sinun pakottamana, nii sitten se on ainoa syy.
se ei toimi sen paremmin kuin ennenkään.
uhkaat avioerolla, jos hän vielä juo ja samaan aikaan pakotat hänet syömään antabusta, koska muuten hän joisi !
en nyt ymmärrä missä ja minkä vastuun jätät miehellesi ?
saisko miehen lähtemään myllyhoitoon ?
Lupaan kertoa kuulumisia tulevien viikkojen aikana. Nyt on eka viikonloppu menossa ja kai vielä morkkis painaa, kun ei ole haluakaan alkon puoleen, se tulee vielä varmasti, mutta sitten punnitaan miehen tahto alkon ja perheen välillä. Ja kiitos kaikille, kaikki ovat auttaneet tavallaan. Jo se, että on saanut kirjoittaa tänne on helpottanut, olen vähän liian hyvä pitämään kaiken sisälläni, esim sukulaiseni eivätkä ystäväni tiedä tilanteesta mitään.
Saataa olla,että et löydä yhtä säyseää mielenterveys potilasta itsellesi ,jos nyt hylkäät tämän.Tunnet pystyväsi kontrolloimaan tilanetta,se on sinulle tärkeintä.Siitä syystä olet valinnut itsellesi helposti käsitetävän mihen,joka samalla on kykenemätön näkemään sinun omaa henkistä tilaa.
Mikä onkin pääsyy käytöksellesi.Miehesi toimii hyvänä naamiointiverkkona omille miekenterveys ongelmillesi,tilaa aika psykiatrille ja tiedustele häneltä voiko asia sittenkin olla niin.Äläkä ala kertomaan miehestäsi mitään juttuja,vaan kerro ja tutki itseäsi.Näissä tapauksissa on aina kaksi löytänyt toisensa.Toinen välttyy nopealta pudotukselta ja toinen kohtaamasta itseään.
Kuinka kehtaatte syyllistää aloittajaa? Häntä, joka on jaksanut juopon ja vielä mieleltään sairaan miehen kanssa! Toisessakin on jo tarpeeksi, mutta kun nämä kaksi asiaa yhdistää, niin alkaa olla kestäminen kovilla.
Minäkään en ymmärrä höpinöitä läheisriippuvuudesta, että toinen muka nauttii siitä että saa olla herrana ja hidalgona! Kyllä perheen äiti haluaa, että toinen tervehtyisi tai ainakin jotenkin kuntoutuisi ja alkaisi ottamaan vastuuta perheestä. Te, jotka moisia kirjoitatte olette selvästi lapsettomia ihmisiä! On todella raskasta viesä koko perheruljanssista yksin!
Minä jouduin leskeksi nuorena enkä kadehdi äitiä, joka lasten lisäksi joutuu vielä huolehtimaan miehestään; aikuisesta ihmisestä, josta pitäisi olla vastaamaan myös perheestä.
Kyllä huomaa, että täällä kirjoittaa juopot, entiset ja nykyiset. Aina syy juomiseen on jossakin muualla kuin omassa pääkopassa. Kyllä on mopedi karannut käsistä, jos aletaan kumppania syyllistää, että hänellä on ongelma ja että kumppanin takia ei voi raitistua. Että kumppani oikein saa hyvänolon tunnetta tilanteesta.
Se on kuulkaa pakko jonkun ottaa ohjat käsiin, jos perheessä on lapsia! Ei silloin voi ajatella, että mitenköhän minä nyt antaisin vastuuta tuolle miehelle tässä tilanteessa ja pitäisiköhän antaa miehelle tilaisuus hoitaa tämä ja tämä... Se ei onnistu lasten kanssa. Lapset tarvitsevat vanhemmat 24/7. Jos toinen ei pysty, niin toisen on pystyttävä vaikka sitten kuinka vie toiselta sen aloitekyvyn!
nyt noin.
sulla on valtavan valikoiva lukukyky tai muisti.
siellä on moneen otteeseen kehotettu eroamaan ja lujaa. sanottu ihan kuin asiat on ja kerrottu mitä pitää tehdä.
joukossa muutama poikkeus mutta niitä on jokaisessa julkisessa asiassa, väittämässä vastaan ihan mitä tahansa.
vähäjärkisiä reppanoita.
mutta mistä sinun metelisi syntyy ?
luepa uudestaan ja ihan huolella, erottele hullut ja katso mitä jää vaskooliin.
siellä on ne järjen jyvät, jos ne haluaa löytää.
jos taas haluaa pitää päätään puskassa nii ei voi mitään. joku panee takaapäin kyselemättä.
Joop, kaksi siellä kaiketi vaan irvistelikin seuraavasti:
"Olet ottanut äidin roolin suhteessa puolisoosi. Se on varmasti tietyllä tasolla tyydyttävää (on helppoa olla "hyvä" sellaiseen ihmiseen verrattuna, joka on "kehno"). Ja saat sitä kautta muiden arvostusta. Mutta se on sairas riippuuvuutesi yhtäkaikki."
"Ymmärrän sinua, mutta ennen kuin myönnät toimivasi sairaasti tuossa tilanteessa"
"Olet koukussa siihen hyväänoloon, mitä saat siitä, että olet "korvaamaton"."
"Aivan kuten miehesikin, sinun täytyy lopettaa tuhoisa käyttäytyminen, ja se alkaa ongelman myöntämisellä."
"Saataa olla,että et löydä yhtä säyseää mielenterveys potilasta itsellesi ,jos nyt hylkäät tämän.Tunnet pystyväsi kontrolloimaan tilanetta,se on sinulle tärkeintä.Siitä syystä olet valinnut itsellesi helposti käsitetävän mihen,joka samalla on kykenemätön näkemään sinun omaa henkistä tilaa."
"Miehesi toimii hyvänä naamiointiverkkona omille miekenterveys ongelmillesi"
Siis, aivan järjetöntä tekstiä. Suuri osa olikin ihan ok kommentteja, mutta näiltä kahdelta...
Ilmeisesti en ole tätä palstaa tarpeeksi seurannut, että osaisin erotella nämä pois.