Missä Sademies

Halmeen valtuustosta erossa farssimaisia piirteitä, sillä eroilmoituksen hän allekirjoitti jo Huhtikuussa, mutta postipate Sademies toimitti asiakirjan käsittelyyn vasta viimepäivinä. Johtuiko tuo että Perniöstä on pitkämatka, vai että suomen posti eli itella on mennyt vieläkin huonommaksi kuin mitä se jo takavuosina oli.

Melkoisen erikoista toimintaa joka tapauksessa tuolta "harmaakarhulta", sanoisinko peräti savolaismaisen kieroa. Onko sademies sitten helsingissä persuehdokkaana, sillä osoite näkyy olevan perniössä. Mikä mahtaa olla tuonkin asian oikea laita, sikäli jos tuota oikeaa laitaa halutaan edes ylläpitää, tai tuoda esiin.
4166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minua ei Sademiehen majapaikka kiinnosta hitusen vertaa. Häneen saa yhteyden sähköpostitse ja puhelimitse erittäin helposti, jos on jotain kysyttävää.

Äänestä
  • muukaan ns. EVVK, joten iho umpeen. Äänestäjien on kuitenkin hyvä tietää että missä mennään, ja millä keinoin.

    Äänestä

  • sillä suahan ei mikään kirjoitti:

    muukaan ns. EVVK, joten iho umpeen. Äänestäjien on kuitenkin hyvä tietää että missä mennään, ja millä keinoin.

    Nulikka, eihän sulla ole edes äänioikeutta!

    Äänestä

Eikös Sademiehen lempinimi ole "grey snake" eli harmaa käärme tai sitten vaan kotikutoinen "rainman". Lempinimien kanssa on oltava tarkkana, ettei käy kuin kävi eräälle Hannu Purholle, joka oli niin suuri nahjus, ettei onnistunut koko SMP:n aikana hankkimaan itselleen edes lempinimeä. Nyt itkee kuin Luimis konsanaan baaritiskillä kun kukaan - ei edes Soini ymmärrä ja halua olla hänen kaverinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeasti majailee kirjoitti:

Halmeen valtuustosta erossa farssimaisia piirteitä, sillä eroilmoituksen hän allekirjoitti jo Huhtikuussa, mutta postipate Sademies toimitti asiakirjan käsittelyyn vasta viimepäivinä. Johtuiko tuo että Perniöstä on pitkämatka, vai että suomen posti eli itella on mennyt vieläkin huonommaksi kuin mitä se jo takavuosina oli.

Melkoisen erikoista toimintaa joka tapauksessa tuolta "harmaakarhulta", sanoisinko peräti savolaismaisen kieroa. Onko sademies sitten helsingissä persuehdokkaana, sillä osoite näkyy olevan perniössä. Mikä mahtaa olla tuonkin asian oikea laita, sikäli jos tuota oikeaa laitaa halutaan edes ylläpitää, tai tuoda esiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu