Olimme olleet mieheni kanssa kimpassa jo kymmenen vuotta kun mieheni sukulainen otti puheeksi appiukkoni skitsofrenian. Olin ällikällä lyöty kun mieheni ei ollut tästä sairaudesta kertonut sanallakaan. Koin salailun erittäin loukkaavana koska itse olen kertonut oman perheeni asioista avoimesti ja mitään salaamatta. Mieheni kertoi että hänen äitinsä oli jo lapsena sairastumishetkellä sanonut ettei asiasta saa puhua. Mieheni ei ollut 34 vuoteen kertonut asiasta yhdellekään ihmiselle ei edes ystävilleen!!!!!! Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Omassa lapsuuden perheessä asoista puhuttiin avoimesti. Ja meillä kävi ystäviä kylässä vaikka äiti sairastikin masennusta. Meille lapsille nimen omaan kerrottiin ettei vanhempien sairaus ole meidän ongelmamme ja meidän on elettävä "nomaalista" tästä huolimatta. Ja ystävämme olivat aina tervetulleita kotiimme. Mieheni luona ei kavereita käynyt salailun takia.
Mielisairauden salaaminen!
kjhgfdsasdf
7661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
puolta asiasta, että taipumus skitsofreniaan periytyy...
Ei, ei ole moisia kokemuksia, onneksi, eli eipä ole puolisolla luurankoja kaapissa
mielestäni miehesi ei ole tehnyt mitään väärää,tietty riippuu mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. itsekin kuulin vähän aikaa sitten hyvältä ystävältäni, että hänen äidillään on todettu aikoinaan skitsofrenia - siitä ei vaan ole puhuttu. ja hyvin se äitikin näyttää pärjäävän.
minä en ainakaan kertoisi miehelleni(välttämättä, vaikea sanoa kun ei ole kokemusta..) jos minun äidilläni olisi vaikka skitsofrenia, tai jollakin muulla läheisellä, jos kokisin sen niin että siitä ei ole hyvä puhua. toinen vaihtoehto olisi tietty kertoa, ja sekin olisi ok vaihtoehto.
mutta älä syyllistä miestäsi. ja se ei ole miehesi syy, jos sairaus periytyisi hänelle tai lapsillesi. ei ei.
Minulla on kokemusta vastaavasta, siis että suvussa kulkevista ongelmista, kuten mielisairauksista, ei puhuta tai vain äärimmäisen niukasti, kun ne väkisinkin joskus tulevat esiin.
Toisaalta minusta appiukon kaikista sairauksista ei ole ollenkaan "pakko" kertoa, mutta perinnöllisistä sairauksista vastuullisesti kylläkin.
Yleisestihän sehän on kunkin suhteen sisäinen asia, mitä puhutaan ja kuinka paljon eikä tähän ole mitään sääntöjä.
Hissun kissun siis. Mielipiteeni on että tämä on asioiden tavallinen kulku. Varsinkin jos perheenjäsenessä todetaan oireita mutta ei olla varsinaisesta sairaudesta varmoja, eikä haluakaan saada sellaista varmaa tietoa eli diagnoosia. Mikäli taas henkilö on usein hoidossa mutta muuten työkykyinen niin vaietaan tästäkin, koska jopa miniä voi laverrella niin että appiukon tai muun perheenjäsenen ura häriintyy. Voi näet puhumalla antaa pahansuopuudelle, kilpailijoille, jne aseita.
Raskas tämä taakka on kantaa, - se että ei voi pyytää vapaasti vieraita ensin heitä valmentamatta, tai pitää vältellä tilanteita koska ei ole kenellekään puhuttu. Puhuminen (muille) on taas kiven takaa jos ei perheessä puhuta vaan siellä jännitetään ja vaietaan. Eikä tällainen tieto olekaan jokaiselle tarkoitettu. Pikemminkin keksitään, silloin kun patistetaan, esim. tunkeilevissa työhaastatteluissa, sieviä peitetarinoita koko perheelämästä ja sairaista henkilöistä. Ei sen takia että mielensairaus ei saisi olla, vaan koska ei ole perheen kehityksessä opittu asiaa ilmaisemaan. Tämä johtuu koko perheessä asian johdosta usein esiintyvästä yleisestä depressiosta. Eletään pitkälti strutsin elämää ja petyy usein: Muut ihmettelevät välttelevää asennetta ja rupeavat välttelemään.Kun kaikki ovat niin kiinni verkostoissa. Sinne ei sovi tulla yksitellen.
Mua kyllä kummastuttais, jos noin pitkän yhdessäolon jälkeen paljastuisi jotain tuollaista. Tuntuu uskomattomalta, miten kukaan pystyy pitämään salassa asiaa noin pitkään noin läheiseltä ihmiseltä kuin oma vaimo! Joten ymmärrän kyllä tunteesi.
Mutta toisaalta se ei ole miehesi vika, jos hän on kasvanut salailevassa ilmapiirissä. Kun ilmapiiri on jännittynyt ja sulkeutunut, niin on vaikea oppia ilmaisemaan asioita rehellisesti. Asiasta tulee iso paha mörkö, josta ei uskalleta puhua. Pelätään että ihmiset lähtee karkuun sitä mörköä jos se mainitaan. Tuskin miehesi on tarkoittanut asialla sinua loukata. Hän on halunnut olla lojaali perheenjäsenilleen. Ja mikäli isä pärjää sairautensa kanssa niin, ettei se esim. vieraillessa näy, niin tuntuu ehkä turhalta mainita asiasta. Ihmiset kun pelkäävät leimautuvansa helposti.
Mieheni on iltätähti ja appiukkokin oli jo yli 70v kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Hänen yleisolemuksensa oli jähmeä joka näin jälkiviisaana todettakoon johtui ilmeisesti lääkityksestä. Harvapa noin iäkäs on hyvin vetreässä kunnossa :) jotein skitsofrenia en osannut epäillä. Erään heidän sukulaisensa avunsaanti myöhästyi pahemman kerran juuri tämän kieltämisen ja salailun vuoksi ja voisi luulla että tällainen salailu voi olla jopa riski tekijä mielenterveys ongelmien synnyssä. Kiitos kaikista vastauksista. Tästä asiasta en ole voinut keskustella kenenkään kanssa. (mieheni kieltää)
ottaen huomioon ennakkoluulot mitä on mielisairaita kohtaan jotenkin ymmärrän tuon salailun