Hei, olen aikuinen nainen ja takana on liitto jossa oli alussa mustasukkaisuutta..syystäkin valitettavasti. Olimme yhdessä 14 vuotta ja pääsin mustasukkaisuudesta jollain ihme konstilla irti - nyt mietin että liekö syynä sitten se etten enää välittänyt hänestä niin paljon kun sain tarpeeksi paskaa niskaan.
No elämä jatkui ja olen eron jälkeen löytänyt uuden rakkauden olemme tässä vuoden päivät kuherrelleet ja hän on ihana mutta minun mustasukkaisuus on tullut kiusaamaan minua niin että joskus ahistaa niin paljon että tuntuu siltä että lopetan koko homman. Se olisi siinä mielessä virhe että tiedän että mulla on hyvä mies ja meillä olisi hyvä tulevaisuus. Mutta kun tämä ahdistus vain loppuis (pelkään että pilaan kaiken jollain skitso riidalla kun en saa stopattua suustani virtaavia vainoharhasia lausuntoja tai jotain)...en tiedä se vain on niin etten voi sille mitään että esim. jos ollaan jossain vaikkapa kaupassa ja sinne tulee joku nätti nainen niin minun sisällä kuohuu - sydän hakkaa miljoonaa ja järki sumentuu..tuntuu että no niin nyt se ei sitten varmaan enää muuta kuin tuijottaa tuota akkaa. En halua tuntea näin en en en en. Mutta mikä minussa mättää kun en saa sitä loppumaan. Hänellä on yhden yön työmatka (ei olla oltu montaa yötä erossa yhdessä olon aikana) ja minulla on asia ahdistanut siitä saakka kun sain tietää että tälläinen työmatka on tulossa. Olen sitä mieltä että työmatkat on hoidetta tietty, mutta nyt kyllä tuntu siltä että kumpa olisin voinu jollain lailla estää lähdön ja se on se mustasukkaisuus joka taas ajattelee. Tiedän että vanha heilakin on siellä ja luulen että hän yrittää tuoda itseään tykö minun miehelleni ja ajatukseni menee väkisinkin tähän suuntaan että niin siellä vietetään sitten iltaa ja otetaan hiukka alkoholia ja sitten se vain jotenkin (no jos ei sänkyyn asti niin halailua ja pussailua??) ja enhän koskaan saa kuitenkaan tietää. Näinkään en halua ajatella - haluaisin olla niin kuin normaalisti ollaan että joo tässä sitä elellään...ai jaa sullahan oli se työmatka huomenna no niin mitäs vknloppuna tehtäis. Olen niin yllättynyt tästä mustasukkaisuuden voimakkuudesta...sairasta. Tuntuu siltäkin että jos olisin sinkku ja seurustelisin vain sen aikaa miehen kanssa ettei vielä ole kiintynyt niin että ehtii mustasukkaisuus tulla niin saisin olla siltä tunteelta rauhassa...mutta sitten olisin yksin ja haluan kuitenkin olla jonkun kanssa...on kyllä ristiriitaista. Minusta tuntuu myös että kannattelen ajatusta siitä että jos menisimme naimisiin niin jotenkin mustasukkaisuus loppuis koska silloin tietäisin että hän on todella minun.
No elämä jatkui ja olen eron jälkeen löytänyt uuden rakkauden olemme tässä vuoden päivät kuherrelleet ja hän on ihana mutta minun mustasukkaisuus on tullut kiusaamaan minua niin että joskus ahistaa niin paljon että tuntuu siltä että lopetan koko homman. Se olisi siinä mielessä virhe että tiedän että mulla on hyvä mies ja meillä olisi hyvä tulevaisuus. Mutta kun tämä ahdistus vain loppuis (pelkään että pilaan kaiken jollain skitso riidalla kun en saa stopattua suustani virtaavia vainoharhasia lausuntoja tai jotain)...en tiedä se vain on niin etten voi sille mitään että esim. jos ollaan jossain vaikkapa kaupassa ja sinne tulee joku nätti nainen niin minun sisällä kuohuu - sydän hakkaa miljoonaa ja järki sumentuu..tuntuu että no niin nyt se ei sitten varmaan enää muuta kuin tuijottaa tuota akkaa. En halua tuntea näin en en en en. Mutta mikä minussa mättää kun en saa sitä loppumaan. Hänellä on yhden yön työmatka (ei olla oltu montaa yötä erossa yhdessä olon aikana) ja minulla on asia ahdistanut siitä saakka kun sain tietää että tälläinen työmatka on tulossa. Olen sitä mieltä että työmatkat on hoidetta tietty, mutta nyt kyllä tuntu siltä että kumpa olisin voinu jollain lailla estää lähdön ja se on se mustasukkaisuus joka taas ajattelee. Tiedän että vanha heilakin on siellä ja luulen että hän yrittää tuoda itseään tykö minun miehelleni ja ajatukseni menee väkisinkin tähän suuntaan että niin siellä vietetään sitten iltaa ja otetaan hiukka alkoholia ja sitten se vain jotenkin (no jos ei sänkyyn asti niin halailua ja pussailua??) ja enhän koskaan saa kuitenkaan tietää. Näinkään en halua ajatella - haluaisin olla niin kuin normaalisti ollaan että joo tässä sitä elellään...ai jaa sullahan oli se työmatka huomenna no niin mitäs vknloppuna tehtäis. Olen niin yllättynyt tästä mustasukkaisuuden voimakkuudesta...sairasta. Tuntuu siltäkin että jos olisin sinkku ja seurustelisin vain sen aikaa miehen kanssa ettei vielä ole kiintynyt niin että ehtii mustasukkaisuus tulla niin saisin olla siltä tunteelta rauhassa...mutta sitten olisin yksin ja haluan kuitenkin olla jonkun kanssa...on kyllä ristiriitaista. Minusta tuntuu myös että kannattelen ajatusta siitä että jos menisimme naimisiin niin jotenkin mustasukkaisuus loppuis koska silloin tietäisin että hän on todella minun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Painin aivan samanlaisten ongelmien kanssa kuin sinäkin, ja aikuinen olen jo itsekin.
Asia aiheuttaa meillä turhaa tuskaa, onneksi sentään pystymme avoimesti keskustelemaan. Minäkin olen tullut petetyksi aiemmin, se saa ajattelemaan että miksi nyt olisi erilailla, miksei nytkin voi niin käydä. Vaikka tiedän että tämä mies on aivan erilainen kuin kukaan aiemmin, eikä kukaan ole minua niin rakastanut kuin tiedän hänen rakastavan - mutta silti.
Kaipa se on se menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelko joka ohjaa ajatuksia siihen suuntaan. Taistelen asian kanssa jatkuvasti, verissä päin. Meilläkin oli kolmen yön erossa olo hänen työmatkansa takia, ja voit vain kuvitella kuinka vaikeaa se oli. No, se matka on nyt takana ja elämä jatkuu, mutta kauhea on se työn määrä mitä pitäisi pystyä itsensä kanssa tekemään. Sillä epäilemällä toista samalla mitätöi toisen rakkauden itseään kohtaan, loukkaa toista sillä että ei luota.
Ja sitten onkin niin huono ja syyllinen olo että oksettaa.
Niin sitäkin sitä menettämisen pelkoa löydän tunteistani. Kaikki olisi nyt niin hyvin kun vielä uskaltaisi nauttia siitä....voi hyvänen aika että piti vielä tämäkin kokea kaiken kokeman jälkeen. Jotain hyväähän sitä on tästäkin kokemuksesta löydettävissä, mutta juuri nyt en löydä sitä nimittäin tämä on meidän "eroyö" ja ikävä on kova ja pelko/ahdistus.
Tsemppiä sulle, koita jaksaa ja ajattele kaikkea kaunista mitä teillä on. Niin hänkin varmasti tekee.
Ja toivota hänet avosylin vastaan kun tulee, älä sorru pahaan mieleesi ja kotiintuloriitaan niinkuin minä tein :) Se ei kannata.
Mulle sanottiin että nauti omasta ajasta kun toinen on poissa, onnistuisko se sulla? Mulla ei oikein sekään sujunut...
Nautitaan rakkaistamme, ja koitetaan suoda heille omaa tilaa, niin vaikeaa kuin se onkin.
Itse olen vasta vähän päälle parikymppinen naisenalku, mutta valitettavasti olen ollut mustasukkainen siitä asti kun aloitin suhteen teini-iässä ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Sen jälkeen minulla on ollut kaksi muuta pidempää suhdetta ja kummassakin olen ollut hyvin mustasukkainen. Nyt minulla on poikaystävä numero neljä (emme ole seurustelleet vielä kauaa), jonka kanssa mustasukkaiset tunteet tuntuvat tulevan esiin vielä vahvemmin. Tiedän ettei minulla ole syytä olla mustis, mutta kun en vaan voi sille mitään.
Minä olen myös juuri tuollainen, että alkaa potuttaa kun jossain tulee kaunis nainen vastaan ja silloin oma itsetunto tuntuu romahtavan jonnekin hyvin alas. Kuvittelen poikaystäväni tuijottavan kaikkia naisia tai flirttailevan silloin kun en ole paikalla esimerkiksi baarissa. Se saa olon tuntumaan siltä kuin en riittäisi hänelle, tai etten olisi tarpeeksi kaunis ja haluttava. Vaikka poikaystäväni on kehunut ulkonäköäni ja luonnettani maasta taivaaseen, siltikin pääni valtaa välillä tällaiset ajatukset.
En kyllä ymmärrä miksi hän kehuu luonnettani, vaikka olen näin hemmetin vaikea ihminen. En tahtoisi todellakaan olla mustasukkainen. Elämä olisi paljon helpompaa ilman sitä. Toista ei voi kahlita, eikä elämää rajoittaa. Enkä todellakaan sitä halua tehdä kellekään. Enhän haluaisi että kukaan tekisi niin minullekaan. Olen myöntänyt poikaystävälleni että olen erittäin mustasukkainen (kyllä hän sen on jo huomannutkin, valitettavasti) ja yritän elää sen kanssa mahdollisimman rauhallisesti. Hän välittää minusta ja sanoo ettei tahdo lopettaa suhdetta sellaisen asian takia. Itse välillä mietin että lopettaisin, etten satuttaisi häntä turhilla riidoilla ja ilkeillä lauseilla. Mutta koska hän ymmärtää minua, eikä itse lähde minun skitsoiluuni mukaan, olen huomannut että riidat sammuvat aika lyhyeen. Jonka jälkeen yhdessä sovitaan jollain mukavammalla tavalla :)
Olen nyt ymmärtänyt että käsissäni on hyvä ja luotettava mies, joten yritän kaikin voimin olla sekoilematta liikaa. Toivon että viimein otan opiksi aikaisemmista virheistäni ja pääsen lopulta mustasukkaisuuden tunteesta eroon.
Hei,
voi miten kuulostikaan niin kovin tutulta ja miten vihaankaan sitä tunnetta kun järki sumenee päästä, henki ei kulje ja viha saa vallan. Vaikka kuinka yrittäisi, ei vaan pysty nielemään kiukkuaan.
Itse olen kohta kolmekymppinen nainen, joka myös tuli törkeästi petetyksi puolisonsa taholta, petetyksi ja valehdelluksi päin naamaa. Silti halusimme vielä yrittää uudestaan, halusin yrittää antaa anteeksi ja unohtaa. Mutta eihän se niin käynytkään. Näiden vuosien aikana koko tapahtumien rumuus on vasta pikku hiljaa saanut oikeat mittasuhteet totuudenrippeiden tipahdellessa syliini, ei tosin miehen taholta vaan muualta.
Nyt yli neljä vuotta kulunut tapahtuneesta, meillä on pieni lapsi ja toinen tulossa, nyt tilanne se että kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Mies ei ole jäänyt uudelleen kiinni pettämisestä, valehtelusta kylläkin. Vähän väliä jokin asia herättää menneet luurangot henkiin, esimerkiksi se kun hän lähtee viihteelle, enkä pysty luottamaan mieheeni. Niin monet riidat on riidelty aiheesta, mies syyttää minua siitä etten pysty unohtamaan menneitä vaan jankkaan niistä, vannoo ettei petä mutta toisaalta sanoo että olisi jo lähtenyt jos ei lasta olisi.
Haluaisin niin unohtaa, elää normaalia elämää ja nauttia perheestämme, tuntuu että tämä ahdistus pilaa kaiken. Haluaisin lapsillemme onnellisen ja ehjän kodin, mutta vaikka kuinka yritän, olen vain katkera paskiainen. Mistä ihmeestä apua tilanteeseen?