http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/09/709504
Hämeenkyrön pitää nopeuttaa hakemuksen käsittelyä, ettei onni karkaa käsistä!
Hämeenkyrön pitää nopeuttaa hakemuksen käsittelyä, ettei onni karkaa käsistä!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
populistinen vastaanhankuu maksaa meille maltaita.
Olisi todellakin paikallaan valtuustolta kiirehtiä hankkeen etenemistä nyt, kun paperiteollisuuden talous kyntää ahdingossa.
Kyntäköön ahdingossaan vaikka kaikki olisi ilmaista paperiteollisuudelle , pakkasella mennään.Populistinen on se joukko joka uskoo ja uskossaan toivoo jätteenpolttimon olevan pelastus, ainoastaan Venäjän maakaasun toimitusten pienentämiseksi voisi kuvitella polttolaitoksella olevan saumaan tulla jopa maaseudun rauhaan ,ei mitään muuta hyötyy tavalliselle veronmaksajalle tai oikealle duunarille
Aivan turha kuvitella, että jätteenpolttolaitos pelastaa Kyröskosken paperitehtaan tai työpaikat. Tehdas todennäköisesti lopetetaan jossain vaiheessa, oli meillä jätteenpolttolaitos tai ei. Aivan naurettavaa, että ko. laitosta edes suunnitellaan tänne keskelle kauneinta maaseutua! Polttolaitos AIVAN VARMASTI pilaa Hämeenkyrön (tavoitellun) maineen ympäristöä vaalivana, puhtaana ja kauniina kuntana. Ennemmin kannattaisi katsoa tulevaisuuteen ja panostaa matkailuun, käyttää hyväksi järviämme ja kauniita maisemiamme, ja toistaiseksi vielä melko puhdasta luontoamme. Jätteenpolttolaitokselle loogisempi sijoituspaikka olisi Tampereen teollisuusalueiden yhteydessä, esim. Lielahdessa. Valitettavasti Hämeenkyrössäkin näyttää olevan näitä tehtaan(?) aivopesemiä tyyppejä vaikutusvaltaisissa asemissa, jotka tätä hanketta edelleen ajavat.
Näinhän se on!Olette osuneet asian ytimeen, sehän riittää.Takinkääntäjät ja pyrkyrit siellä ryhmissä vailla omia ajatuksiaan "päättävät".
tänne vaan Hämeenkyröön kaikki paska ja muut laitokset koska täällä ei asu kuin tyhmiä asukkaita jotka niitä halaavat tänne.
lämpenee sen vesi sitten ilmaiseksi
Mikään ei ole ilmaista! Ei vesikään mikä muutoin työnnettäisiin järveä rehevöittämään. Luuletko tosiaan että herroja kiinnostaa olla hyväntekijöitä?
Varmaankin ajatukset ovat vain omissa bonuksissa ja optioissa mitä he keräävät häikäilemättömästi toisten ahdingon kustannuksella.
tulee hip hip hurrraaaaaaa iiiiiihanaaaaaaa
lähtee hup hup huisaaaaa!
niin taatusti huomaat että toinen silmäsi tulee keltaiseksi.
... niin muistellaan sitten tarkasti mitä kukakin on sanonut ja kannattanut, ja annetaan äänet sen mukaan.
Voivat paskanpolton ystävät yllättyä lopputuloksesta ...
Ja tosi asia! Turha on luulla että se pysyy tuossa iäisyyden. Niin niitä tehtaita loppuu muuallakin suomessa pikku hiljaa ja mitään ei voi. En kirjoita siksi että toivoisin niin käyvän koska siinä tulee sen jälkeen muitakin ongelmia.
Pääsee lemppurit oikeisiin töihin
Biopolttolaitosta vastustettaessa käytetään mielikuvia, että kaatopaikka tai jätteenpolttolaitos olisi jotakin alentavaa, epäpuhdasta ja halveksittavaa. Tosiasia kuitenkin on, että ympäristöteknologia on tänä päivänä todellinen "high tech -ala". Se on teknisesti vaativampaa kuin esim. sellunkeitto ja sen rulliminen paperiksi. Osa Nokialaisistakin tunteilee, ettäkö jäteveden puhdistamo Nokialle. Sama virheellinen käsitys.
Jätteiden käsittely on tänä päivänä teknologisesti erittäin korkeatasoista teknologiaa vaativaa prosessityötä. Se on täysin toisenlaista kuin vanhanaikainen kaatopaikkatyö tai sakokaivojen tyhjennys.
En ole havainnut, että esim Riihimäen ongelmajätteitä käsittelevä laitos olisi jotenkin heikentänyt Riihimäen kaupungin arvoa ja arvostusta tai asukkaiden muuttohalukkuutta sinne.
300 % korotuksella torkkuminen isoina pyhinä jakoavain persetaskussa koneen vieressä.
Ittehän olette tilanne aiheuttaneet, ahneet !
... biopolttolaitosta ja jätteenpolttolaitosta keskenään.
Biopolttolaitoksen polttoaineena suunniteltiin käytettävän ruokohelpeä ja vastaavaa, mutta tätä vaihtoehtoa ei todellisesti YVA-papereissa edes tutkittu. Heti lähdettiin lobbaamaan jätteenpolttoa ainoana energiavaihtoehtona.
Ja miten on käynyt Kyröskosken talokauppojen? Vetääkö kuin siimaa, vai kangerteleeko?
Itse olen kuullut, ettei suunniteltu paskanpolttimo naapurissa mikään myyntivaltti ole.
Kyröskosken talokauppojen esteenä on paljon muuta kuin biopolttolaitos. Kyröskosken kaltaisten maalaiskuntien tonttikaupat ja uudisrakennukset ovat tätänykyä todella vähissä yleensäkin. Kyröskosken tehtaiden ja sen omistajan ongelmat ovat myös suuri este uusille kaupoille ja uudisrakentamiselle. Tehtaan on löydettävä ympäristöteknologinen ratkaisu mm.energiahankinnoilleen, mikäli se mielii tukea tehtaansa toimintaa energiapoliittisin keinoin.
Jos eivät käytettävissä olevat ja perustellut ratkaisut kyröskoskelaisille kelpaa, saattaa tehdas tehdä johtopäätöksensä, sitten se tonttikauppa ja kyläkauppa hiljenee tyystin.
Kaikke uutta on helppo vastustaa tuottamalla mielikuvia "paskanpolttimoista" yms. Korkeatasoinen jätteenpolttolaitos kykenee täyttämään vaativatkin päästövaatimukset. Voin muuten kertoa, etteivät tamperelaiset ole laisinkaan tunteneet alemmutta siitä, että hämeenkyröläisten jätteet on tuotu Tampereelle eikä siitä, että Tampereella on puhdistettu useiden kuntien jätevesiä.
Yhdyskuntatekniikka on alueellista yhteistyötä ja sitä tulee kehittää olemassa olevia voimavaroja ja tarpeita hyödyntäen pyrkien sellaisiin kokonaisuuksiin, jossa olemassa olevia olosuhteita ja käytettävissä olevaa tekniikkaa voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ympäristöteknologiaa hyödyntäen. Sillä tavalla myös turvataan tonttien asuttuna pitäminen ja kyläkauppojen toiminta Hämeenkyrössäkin.
On se kova paikka helppoon rahaan tottuneille paperimiehille kun se sade loppuu ja joutuu tekeen oikeaa työtä leipänsä eteen! Sitä työtä mitä suurin osa tässä maassa tekee. Ei ole paljon lisiä enää tarjolla, heh heh
OLE NÖYRÄ!! Niin kuin minäkin
Joutuisi saunoon ilman lisää!
Ainahan näitä tehtaita on tuettu keinoilla jos toisilla siis investointeja työllistämistuilla jne.Mutta mitä nyt 10000 Hämeenkyröisen jätteet tekee ainakin 200000 pirkanmaan seudun asukkaan jätteiden joukossa? aiheuttamassa alenmuutta?outoja höpiset?Jos joku alemmuutta aiheuttaisi niin tähän voisi mainita Hämeenpuiston ainoa Hämeenkyröläisen omistaman omakotitalon ja sen remontin joka meni hinnaltaan ja laadultaan ohi raatihuoneen remontin.
Loppu lausuma onkin pelkkää ympäripyöreetä satraappien "kunhan saan olla äänessä" mantraa
mikä ihmeen biopolttolaitos? eikö nyt ollut kyse
jätteenpolttolaitoksesta!
tehtaan lopettamisella on helppo uhkailla mutta se on raukkamainen keino ajaa omaa etua.
paras ympäristöpoliittinen ratkaisu on perustaa
polttolaitos sinne missä sen energialle on taatut
markkinat. tampereelle!
Tietääkseni Hämeenkyrössä tälläkään hetkellä ei ole kuin yksi kyläkauppa ja se on Lavajärvellä. Sen aukiolosta tuskin saamme kiittää kartonkitehtaan väkeä. Eipäs peloitella asioilla joita ei ole.
... on hoitanut leiviskänsä hyvin.
Vesi halutaan Pälkäneen harjusta (TAVASE)
Jätevesien lietteet kompostoidaan Sahalahdella kaikkine lisämausteineen ja muu paska kaavaillaan poltettavaksi Hämeenkyröön.
Jostain kumman syystä Pälkäne, Sahalahti (nykyään osa Kangasalaa) ja Hämeenkyrö ei ole täysin tyytyväinen tilanteeseen.
Tästä on hyvä lähteä liikkeelle.
Nythän se sitten tuli uutisiin ,aamulehteen siis, Tampereelle kaavaillaan biopolttolaitosta.
Saatte sitten lämpöä "halvalla" kuten täällä jotkut tassukat uskovat jätteenpolttolaitoksen tuottavan Hämeenkyröiläisille jotenkin halvemmalla lämpöä kuin muut energia muodot,,
... miksiköhän Tampere ei halunnut saasteetonta, edullista ja lähes ilmaista paskanpolttovoimaa, vaan tyytyi biolaitoksen suunnitteluun?
Eikös se paskanpoltto ratkaise työttömyysongelmankin ja imago kohenee kertaheitolla ilman mitään haittoja.
Näin meille maalaisille on kerrottu.
Lisäksi Tampereella olisi hyvä paskan perustuotanto.
Mutta kuitenkin Tampere suunnittelee ihan toisenlaista energiaratkaisua.
Miksi ?
Biolaitos Tampereelle ja jätelaitos Hämeenkyröön. Mitä järkeä?
Tuodaan paskat kaupungista maalle ja viedään hake ja muu puujäte kaupunkiin maalta. Tottakai eri autoilla, eihän kilpailevat firmat Suomessa voi yhteistyötä tehdä. Jos mä suoraan sanon niin VOI VITTU NOITA IDIOOTTIPELLEJÄ!
molemmat.
Sen voi rakentaa kauemmaksi asutuksestakin jos se on pakko saada