Nykyään, kun on todella paljon paniikkihäiriöistä kärsiviä, mietityttää tämä nromaalia voimakkaampi ujous, sekä siihen liittyvä jännittäminen. Jos ihminen on epävarma itsestään, ei ole itsevarmuutta jne. elämä voi olla todella hankalaa. Kuitenkin tämäkin vaiva varmasti usein sekoitetaan paniikkihäiriöihin? Edellisessä on kuitenkin selvät oireet, mutta jännittäminen/ujous oirehtii useinkin aivan eri tavalla? Jos jännittää jotain tapaamista tms. ei kai sen tarvitse olla paniikkihäiriötä? Saattaa alkaa kädet hieman vapisemaan ( joskus) pääkin voi hieman täristä, ei uskalla avata suutaan, tai sanoa oikein mitään, kun pelkää sanovansa jotain typerää. Mitäs olette mieltä? Ei kai jännittäminen aina ole paniikkia? Jokainen ihminen jännittää joskus, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Jännittäminen/ujous
xxx-aa
71021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
täyttää tietyt kriteerit eli kaikki panikointi/ahdistus/jännittäminen EI ole varsinaista paniikkihäiriötä, jokainen panikoi joskus.
Kritereissä on tietyt oireet, ne ilmenevät tietyn ajan sisällä ym.ym.
siinä missä estoton vilkkauskin, nykyään vaan tehdään luonteenpiirteistäkin sairauksia kun keksitään joku synteettinen kemikaali, joilla niitä piirteitä voidaan muuttaa.
Jos perunanenään keksittäisiin pilleri, siitäkin varmasti tulisi perunanenäsydrooma.
Jännittäminen on ihmisen ominaisuus, ei sairaus. Jännittämiseen kuuluu punastumiset, hikoilu, tärinä, äänen värinä ja pakonomainen halu paeta tilanteesta.
Paniikkihäiriö on diagnosoitu sairaus ja ihan muuta, vaikka samoja oireita sisältääkin.
voivat ihmiset kuitenkin kärsiä yhtälailla, kuten esimerkiksi paniikkihäiriöistäkin. Kannattaa tähänkin ongelmaan hakea apua, "keskustelusellaista", jonkun asiantuntijan kanssa. On kuitenkin hyvin paljon ihmisiä, jotka tästäkin kärsivät, ja etenkin juuri nuoret ihmiset.
... elämää ja että se on häiritsevää niin siihen on mahdollista löytää lääkitystä kyllä. Liiallinen ujous on rajoittava tekijä siinä missä paniikkihäiriökin ja ei ollenkaan vähäteltävä asia. Joissain tapauksissa ujouden voi voittaa omilla tekemisillään, kunhan tekee oikeita asioita.
Mietitään sanaa itsetunto... Siis ettei tunne itseään. Pelkää olevansa riittämätön tai ettei hallitse tilanteita. Ettei osaa sanoa ei tai ettei kykene tehdä päätöksiä. Suurin ongelma useinkin on virheiden pelko. Että mitä jos munaan jotain tai etten olekaan hyvä tai ylipäätään epäonnistuminen.
Itsevarma tyyppi ei välitä oikeasti, että tekeekö virheen tai onko väärässä, siis ei oikeasti. Ei se ota loppuelämäkseen taakkaa jostain munauksesta. Ratkaisu löytyy usein siitä, että oppii tekemään virheitä ilman että niistä välittää. Virheet ovat ok.
Tai että uskaltaa olla sellainen kuin on. Mä pidän siitä, että väki on persoonallista. Persoonallisuuksia vihataan, mutta niitä myös rakastetaan kaikkein tulisimmin. Ole sellainen, kuin miltä susta itsestäs tuntuu.
Tilanteiden hallitsemiseen oppii, kunhan hankkiutuu tilanteisiin vähitellen. Sit sä opit sen miten sä useiten sellaisissa tilanteissa käyttäydyt ja sitä kautta tulee se itsetunto. Että okei, mä oon sellainen kuin olen.
Useiten ongelmat ovat syntyneet lapsuudessa, huonossa kasvatuksessa. Suurin osa huonon kasvatuksen saaneista ei toki sitä itse tiedosta, koska vertailupohja puuttuu. Ei ole kuin yksi lapsuus. Ei voi verrata huonoa itsekokemaa lapsuuttaan hyvään itsekokemaan lapsuuteen, koska niitä ei ole kahta.
Syntyprosesseja on useita, joku on saanut kaiken äidin tuomana tai sit voi olla, että kaikki mitä oot tehny abaut koskaan dissataan jo pienestä pitäen. Tai niinkin pieni asia, että tekemistäsi virheistä on seurannut huutamista ja rangaistus. Virheistä ei pidä rangaista, jossei ole ilkivaltaa tai tahallisia tekoja tms. Jos se on järjestelmällistä, niin itsetunto romutetaan ja lapsesta tulee joko perfektionisti tai/ja arka kokeilemaan mitään uutta.
Lääkkeitäkin on olemassa mm. hikoiluun ja kaikkeen muuhunkin, mutta aina lääkehoito ei ole parasta hoitoa ja lisäksi lääkehoito ei korjaa itsetunto-ongelmaa. Sen loppupeleissä aina tekee henkilö itse. Joskus terapian avulla, joskus vähitellen itse. Muutos ei tapahdu hetkessä.
Olis paljon asiaa, mutta pitää välillä katkaista.
samaa mieltä kanssasi. Oli muuten oikein hyvä kirjoitus sinulta.
Ujous voi myös synnynnäistä osittain. Siis voi olla taipumus ujouteen. No se ei tarkoita, että jos vanhemmat on ujoja, niin että silloin olis geeneissä jotain... Ei ei. Vaan että jokaisella ihmisellä on tiettyjä geenejä ja sit kun sattuu kaikki kohdalleen, niin silloin susta tulee ujo. Pituus periytyy todella usein tai muuten rakenne, mutta tunne puolen asiat ei oo niin selviöitä periytymään, koska tunteet on hermoratoja ja toisaaltaan opittuja.
Siis opittuja jossain määrin. Sulla on syntyessään jotkut lähtökohdat, mutta siitä aletaan vasta rakentamaan tulevaa. Lähtökohdista voidaan ohjata kannustamalla ja antamalla sopivasti vastuuta ja antaa lapsen tuntea osaavansa asioita ja toisaaltaan joskus tehdä virheitä ilman että tarvii edes petrata tai oppia joka virheestä.
Lapset muistaa lapsuudesta joitain lauseita ihan pienestä asti ja ymmärtää asioita vaikka kymmenen vuoden päästä siitä, mitä vanhempi on joskus sanonut. Kannattaa siis selittääkin asioita, että virheitä sattuu kaikille ja niitä saa tehdä. Ja että ei muuta kuin uudestaan vaan kokeilemaan.
Ujoksi voi oppia sit vanhemmiltakin. Siis jos vanhempi on kovin ujo, niin mistäpä lapsi vois saada mallia menemiseen? Tietenkin on kaverit, sukulaiset, televisio ja vaikka mitä, mutta tärkein mallintaminen tapahtuu useimmiten vanhemmista.
Vanhemman tehtävä ei ole helppo ja jokaiseen lapseen on suhtauduttava yksilöinä. Lisäksi moni vanhempi on oppinut omilta vanhemmiltaan huonoa kasvatusta ja luulee heidän olleen hyviä vanhempia. Sitä voi olla uskovainen, alkoholisti, aina työssä oleva, perfektionisti, perus duunari, ihan mitä vaan ja silti olla huono tai hyvä vanhempi. Päivittäinen elanto ei tarkoita KASVATUSTA. Lähtökohdat eivät määrää onnellisuutta.
Vaikka olisi huono lapsuus, niin okei, sitten on ollut. Se mitä on ollut tähän asti, mutta tästä eteen päin jokainen itse määrittelee tulevaisuutensa. Tässä tarvitaan rohkeutta, että uskaltaa jättää turvallisen ikävän elämän taakse ja sillai vähitellen. Nyt riippuen kuinka vaikeasta ujoudesta on kyse... Vaikka käymällä lenkillä yöllä ensin ja sit vähitellen mieltää asiaa niin, ettei ketään kiinnosta, vaikka kävisin päivällä lenkillä ja siitä sit kaupoille ja jonkin ajan päästä uskaltaa jos vertailla boksereita ja miettiä mikä näyttäis hyvältä.
Pienin askelin ja välillä pitää muistaa kehua itseään, kun muistelee taaksepäin että kuinka paljon kykenee tekemään verrattuna johonkin vuoden takaiseen. Siis täytyy tehdä se kasvattaminen itse, mikä on jäänyt mahdollisesti vanhemmilta väliin. Tehdä pelottavia asioita ja huomata, että niistä selviääkin kivasti. Missään nimessä ei pidä mennä suoraan liian vaativiin juttuihin, vaan tosiaan vähitellen. Kunhan se vähän pelottaa se asia mihin ryhtyy. Järkeä käyttäen sit... :)
Ujous kyllä voi tulla joistain yksittäisistäkin traumoista. Siis tyyliin pedofilia tai joku muu tosi paha juttu. Lukkotila. Näissä on pakko purkaa tapahtunut jotta voi selvittää tilanteen. Toivottavasti sattuu hyvä terppa kohdalle. Heissäkin laidasta laitaan osaajia. Onko sit kyse ujoudesta enää lainkaan?
Koulukiusaus, työpaikkakiusaus, miljoona muuta asiaa... Tärkeää ei ole syy.
Ja taas tarttee lopettaa välillä. Oikeasti tarvis todella paljon tekstiä ja oikein kirjoitettuna, ettei sano väärällä sävyllä jotain. Pointti on se, että ei pidä jäädä uhriksi, että kun mä oon tällainen tai kun mun vanhemmat on munannu. Jokaisella aikuisella on mahdollisuus muuttua. Joskus siitä selviää yksin, joskus siitä selviää avun kanssa... Tyylillä ei ole väliä, vain lopputulos on tärkeää. Uhrina saa vaan sääliä, ei elämää ja kyse on jokaisen omasta elämästä.